maanantai 15. elokuuta 2011

RV 23: Sattumusten neuvolakäynti

Tänään onkin sitten kulunut tasan 23 viikkoa raskautta, jee :)

Neuvolareissu sen sijaan olikin vähän tunteita herättävä. Ensinnäkin, hemoglobiini se vaan jatkaa laskuaan vaikka olen uskollisesti popsinut Obsidaneja joka ilta. Terkka otti näytteen jopa 2 kertaa varmistuakseen että laite varmasti toimii: eka kerralla se näytti 104 ja toisella kertaa 110. Heittoa on, mutta siis edelleenkin alaspäin mennään. Terkka lohdutti sanomalla, että tässä vaiheessa raskautta suuntaus on ihan oikea ja se osoittaa mm. että istukka toimii hyvin. Lähiviikkoina lukemien pitäisi taas lähteä nousuun, mutta aloitan kuitenkin varmuuden vuoksi ottamaan toistakin rautatablettia per päivä ja jos sekään ei auta, voi olla että Obsidan ei vain minulla nouse tarpeeksi hyvin.

Yhtäkkiä hoitaja sitten tempaisi käteensä kunnon ruiskun ja tuumasi, että nyt otetaan se oikea verinäyte! Minä verikoekammoisena sitten pomppasin penkillä ja vinkaisin, että mikä ihmeen näyte?? Joskus pari kuukautta sitten hän oli maininnut, että verestä katsotaan jossain vaiheessa vasta-aineet koska olen O- veriryhmää, mutta en missään vaiheessa ajatellut, että hän ottaa ne itse. Toisaalta, ehkä oli hyväkin etten ehtinyt liikaa jännittää mutta toisaalta myös koko näytteenotto meni ihan pipariksi jostain tuntemattomasta syystä. Nyt minulla on 2 reikää kummassakin käsivarressa ja toisessa niistä hillitön mustelma :(

Sitten, kolmas ihmetyksen aihe oli tyroksiiniannostus. Tässä postauksessa ihan äskettäin kerroin, kuinka kilpirauhasarvot juuri kontrolloitiin viime viikolla ja lääkäri soitti neuvolasta tulokset eikä tyroksiinia tarvinnut lisätä koska kaikki oli hyvin. Nyt sitten terkka tiedusteli, että olenko ryhtynyt ottamaan lisäannosta (0,25 mg) kuten on määrätty?? Koneelle kesäkuun käynnin yhteydessä lääkäri oli kirjoittanut tämän ohjeistuksen, mutta ei ollut muistanut päivittää tietoja sen jälkeen kun seuraavana päivänä puhuimme puhelimessa ja hän ohjeisti uudelleen, että samaa vanhaa annosta jatketaan ja uuden reseptin saa unohtaa. Terkka oli kuitenkin sitä mieltä, että rytmihäiriöt johtuvat ihan selvästi kilpirauhasesta ja että AINA raskauden edetessä tyroksiinin määrää nostetaan. En viitsinyt alkaa vängätä vastaan vaan käyn nyt sitten kiltisti lunastamassa kesäkuisen reseptini ja toivon, että terkka oli oikeassa...

Ja vielä lopuksi, paino oli noussut ihan hillittömästi! Tässä vaiheessa lukema on melko lailla tasan +10 kg alkutilanteeseen nähden, ja kun kysyin viikottaisen painon lisäystä, se teki n. +700 grammaa....Älähdin siihen, etteikö se ole nimenomaan yli suositusten (max +500 g). Hoitaja sanoi, että hänen vaakansa oli kesäloman aikana vaihtunut joten ero voi tulla jo siitä, ja lisäksi vielä ei ruveta nipottamaan kun on kuitenkin vielä kesäaika menossa ja kaikkea :) Sinänsä kiva suhtautuminen, mutta kyllä vähän säikähdin noista lukemista. Tämä antaa edelleen vahvistusta sille päätökselle, että tälle toivottomalle mässäilylle on nyt vain yksinkertaisesti laitettava piste ja huolehdittava säännöllisestä urheilusta. Ensi kerralla en nimittäin takuulla pääse enää näin helpolla! Ja jos tämä sama meno jatkuu niin minähän käytännössä itse pyytelen tässä raskausdiabetestä kylään.

Huomenna joudun toimittamaan labraan pissanäytteen koska tämänpäiväisestä näytteestä löytyi jotain bakteerin poikasta (en nyt muista sitä hienoa sanaa mitä terkka käytti). Ei siis ihan putkeen mennyt tämä neuvolavisiitti..! Onneksi sain kuitenkin mukaani todistuksen raskaudesta + Kelan lomakkeet äitiyspäivärahan hakemisesta, joihin saa varmasti perehtyä ajan kanssa. Sitten saakin ryhtyä odottelemaan äitiyspakkausta :)

10 kommenttia:

  1. Tuttu tunne. Itsellä painoa nyt 24+1 vaiheessa tullut sellaiset +11 kg ja joka viikko lupaan vakaasti lopettaa mässäilyn. On vaan aina niin helppoa ajatella, että no jos nyt tänään vielä vähän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en itse tunne sinua ollenkaan ja tässä ei ollut vastaamisen tai kommentoinnin estoa. Osasin lukea, että tekstisi ovat viime vuodelta. Minulla on tällä hetkellä raskausviikko 22 ja tekstisi ovat tutun oloisia, kun miekin olen laittanut Kelalle äitiysavustushakemuksen ja unohdin laittaa rastin siihen kohtaan, jossa haetaan lapsilisää ja varmaan ne Kelalla tajuaa, että myös lapsilisää on hakemassa. Itselläni ei ole kilpirauhaslääkkeitä, vaan on Seroquel-lääkettä. Minullakin kesti aikaa tulla raskaaksi ja koska tiesin, että pitää nähdä yrittämisessä vaivaa, niin en missään vaiheessa yrittänyt estää vauvan tuloa, vaan annoin "vauvan päättää" millo hänelle on sopiva aika tulla ja kolmehan vuotta siinä meni. Ensimmäinen lapseni täyttää kesäkuussa 4 vuotta ja tyttären laskettu aika on 13.päivä elokuuta 2012. Terveisin Aino Elina Isoaho ja iloista kevättä ja lämmintä kessää!!

      Poista
    2. Hei Aino ja kiitos kommentista! Onnea raskauden johdosta ja ihanaa raskausaikaa :)

      Poista
  2. Nestemmäinen rauta voisi olla parempi hemoglobiinin nostattaja, ainakin sen mielestäni pitäisi imeytyä paremmin kuin tuollainen tabletti rauta. Tosin, annoskin voi olla liian pieni jo :)

    Mä kanssa odotan aina hirvityksellä noita neuvolan punnituksia. :s Varsinkin kun yhdellä palstalla jolla kirjoittelen, tuntuu olevan niitä jotka kertovat kuinka esikoisesta nousi paino vain 5kg ja omat vaatteet menneet yli puolivälin. Itsehän pidän mukavuus syistä mammahousuja jo nyt, vaikka viikkoja "vasta" 12+2. Tosin, etköhän ala olemaan siinä vaiheessa kun paino nousee reilummin, joten en usko että mitään hätää :)

    VastaaPoista
  3. Tuohon mässäilyyn sellainen pieni kommentti, että kuulin joskus sellaisen huhun että äidin ruokailutottumukset raskauden aikana vaikuttavat lapsen aineenvaihduntaan sillä tavalla, että kurvejaan kovasti tarkkailevien äitien lasten geenit olettavat syntyvänsä johkin pula-aikaan, ja aineenvaihdunnasta tulee tällöin hidas, jotta kaikki ravinto saadaan hyötykäyttöön. Toisin sanottuna lapsesta voi helpommin tulla ylipainoinen. Toisaalta "ahmatti"äitien lasten geenit päättelevät syntyvänsä yltäkylläisyyteen, ja siksi lapselle tulee nopea aineenvaihdunta.

    Itse olen aina ihmetellyt, kuinka pysyn niin hoikkana, vaikka ahmin mielestäni hirveästi roskaruokaa. Tuon jutun kuultuani menin heti kysymään äidiltäni, lihoiko hän kovasti minua odottaessaan. Hän naurahti heti, että lihoi yli 30kg. Uskokoon siis kuka haluaa, minusta tuo kuulostaa täysin järkeenkäyvältä :D

    VastaaPoista
  4. Heippa!
    Saitko kuulla millaset ne sun kilpirauhasarvot oli? Siis ihan numeroina? Mietin jo siinä sun edellisen tekstin aikana et onpa hassua ettei sun oo tarvinu nostaa annosta, kun mulla kilpirauhasarvot mitattiin raskauden aikana kerran kuussa ja joka kerta annosta muutettiin :o lopulta söin kaksinkertasta annosta lähtöannokseen nähden. Ilmeisesti se vaihtelee eri ihmisillä :)

    Niin ja mullakin nous paino raskauden aikana hurjaa vauhtia, lopulta sitä oliki yli 20 kiloa tullu :D (Mutta ihan nätisti ne on lähteny pois, vaikka kaikki varotteli.)

    VastaaPoista
  5. Ei kannata siitä painonnoususta huolehtia - kyllä niistä kiloista eroon pääsee. Tietty terveellinen ruokavalio on plussaa, mutta millekään kitukuurille ei missään nimessä kannata alkaa.

    Mulla on nyt yhtäkkiä paino noussut 2 kiloa, vaikka oon syönyt ihan samalla tavalla kuin aiemminkin. Samoin oli esikoista odottaessa just tässä 20+ -viikoilla. Ja oon kuullut monelta muultakin, että näillä viikoilla tulee yhtäkkiä iso painonnousu, mutta se sitten taas tasottuu jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  6. Sandy: Niinpä! On helppoa päättää että lopettaa mutta vaikea viedä se täytäntöön ;)

    LauraR: Nestemäinen rauta saattaa olla seuraava mitä kokeilen, jos ei nyt Obsidanin määrää lisäämällä hemoglobiini hiljalleen lähde nousuun. Ja kieltämättä tässä vaiheessa tulee helposti kiinnitettyä huomiota niiden naisten juttuihin jotka ovat lihoneet tosi vähän :) Pitäisi ehkä vaan koittaa pitää mielessä, että kuitenkin tavallisempaa taitaa olla se, että paino nousee enemmän kuin 10 kiloa...

    Jenny: oijoijoijoi!! Nyt kuule keveni mieli heti 100 astetta :D Mulla on kyllä aina ollut kohtuullisen hyvä aineenvaihdunta, joten nyt vaan "päätän" että meidänkin vauvalle tulee sellainen, onhan tässä jo hyvät merkit pohjalla kun painokin on noin noussut ;)

    Pnda: tiedätkö, en millään muista niitä arvoja! Lääkäri luetteli ne tosi nopeasti puhelimessa ja ajattelin sitten, että antaa lukujen olla kun se itse pääviesti oli se, että viitearvojen sisällä ollaan. Ihmettelen kyllä, että miten saman neuvolan ihmiset voi antaa niin eri neuvoja...:/

    Veera: Kiitos lohduttavista sanoista :) Mulla tuo paino on tosin kivunnut aika tasaisesti koko ajan ylöspäin, mutta reilun viimeisen viikon aikana se extra on kyllä ihan hankkimalla hankittu. Nyt pitää pistää kohtuutta peliin! ;)

    VastaaPoista
  7. En teidä lohduttaako, mutta myös minulla nousi paino noin raskauden puoliväliin sen 10kg, mutta sen jälkeen nousu tasaantui ja painoa ei tullutkaan enään kuin pari kiloa lisää. Eli älä murehdi liikaa painon noususta :) Ja mulla auttoi tuohon matalaan hemoglobiiniin retafer, obsidan ei ollenkaan..

    VastaaPoista
  8. Anonyymi: Kiitos, todellakin lohduttaa!! :) :) Ja nyt on Retaferia ostettuna, katsotaan mikä on sen teho...

    VastaaPoista