lauantai 26. marraskuuta 2011

RV 37+5: Sintin hankinnat Vol II

Meillä riittää kotosalla vielä kaikenlaista pientä puuhaa niin liittyen Sintin tuloon kuin ihan muuten vaankin, mutta silti parin viime päivän aikana olen jo alkanut kokea pieniä kyllästymisen tunteita tähän vötkyilyyn ja kotona olemiseen. Käsien puutumisesta huolimatta olen onneksi oppinut nukkumaan siedettäviä yöunia ja paljon pidempään kuin aikaisemmin, mutta ei päivää silti viitsi viettää pelkästään nukkumalla ja ne samat iänikuiset kotihommat alkavat tylsistyttää. Ehkä tästä voi päätellä, että alan olla valmis vauvan tuloon...? :)

Olemme miettineet päämme puhki, että miten se vauvan hoitotasoasia oikein saadaan järjestettyä fiksusti, mistä avauduin tässä edellisessä hankinnat - postauksessa, ja eilen viimeinkin teimme päätöksiä. Mies oli sitä mieltä, että pidemmät hoitoalusta saattavat kipata vaarallisesti lipaston päältä koska lipasto ei ole kovin syvä. Itse en puolestani halunnut että vaippoja vaihdettaisiin lipaston päällä "pitkittäin", kapeasta päädystä käsin. Näin sitten päätimme aikaisemman mielipiteemme vastaisesti, että hankimme kuitenkin erillisen ja asiaan tarkoitetun hoitopöydän, vaikka se vähän tungosta meidän makuuhuoneeseen aiheuttaakin. Koska meidän pinnasänky on mallia Brio Two, valitsimme samaa sarjaa olevan hoitopöydän joka näyttää tältä.
Pöytä on valkoinen samoin kuin pinnis, ja saamme sen noin viikon - puolentoista päästä. Lipastomme jäänee sitten pelkästään vauvanvaatteiden säilytyspaikaksi. Luulen, että joudun lainaamaan ideoita hoitopöydän varustelemiseen Sandylta, joka oli toteuttanut sen erittäin kauniisti ja tosi paljon omaa makuani vastaavalla tavalla. Toivottavasti et Sandy pahastu? ;)

Lisäksi tilaukseen meni eilen Manducan kantoreppu joka saapunee joskus
joulukuun puolivälin paikkeilla, mutta sillä ei onneksi ole kovin kiirettä joten pärjätään hyvin vähän aikaa tarvittaessa ilmankin. Valitsemme väri on joko oliivi tai ruskea, katsotaan nyt kumpaa heille ensiksi saadaan liikkeeseen. Tänään hankimme lisäksi listalla olleen sitterin, ja siihen vaaleanpunasävytteisen lelukaaren jonka voi halutessaan siirtää myös vaikka auton turvakaukaloon. Sitterin merkki on Emma, ja siinä oli ajateltu vauvan ergonomiaa mm. pehmusteiden merkeissä ja sekä selkä- että jalkaosa olivat säädettävissä. Valitsemamme sävy oli tällainen vaalea nallekuosinen, mutta nuo beiget osat ovat meillä ruskeat. Aika monissa sittereissä oli hurjia kuoseja mutta me halusimme jotain vähän neutraalimpaa sillä se varmaan tulee olemaan olohuoneessa päivittäin eli sitä pitää jaksaa katsella säännöllisesti, ja muidenkin kuin vain vauvan :)
Ja rahanmeno on hurjaa! Argh. Mutta toisaalta siinä asiassa ei voi syyttää kuin itseään, sillä olemme heränneet moniin tarpeellisiin hankintoihin verrattaen myöhään emmekä ole enää ehtineet katsella vastaavia kamppeita käytettynä. Ei siis auta kuin pulittaa uusista. Onneksi ne suuret hankinnat ovat nyt tässä, ja kaikki muu on peanutsia näihin verrattuna. Kivoja kuviollisia harsoja olen yrittänyt etsiä lastentarvikeliikkeistä ja marketeista, mutta niitä löytyy aika huonosti joten taidan joutua turvautumaan nettikauppoihin. Monellako harsolla olette muuten pärjänneet? Jonkun mielestä 15 kpl on ihan minimi ja toisen mielestä se saattaa olla jopa liikaa. Riippuu varmaan siitä paljonko vauva puklailee?

Nyt lähdemme miehen kanssa nauttimaan ehkä viimeisen kahdenkeskisen illallisen Amarilloon. Tortillat, here I come! Rentouttavaa lauantai-iltaa kaikille lukijoille :)

P.S. Ja uudet lukijat, lämpimästi tervetuloa!

10 kommenttia:

  1. Ei suinkaan haittaa, sitä vartenhan täällä kirjuutellaan,että jaetaan ja vaihdellaan ideoita ja hyviksi tai huonoiksi havaittuja kokemuksia asioista. =)

    VastaaPoista
  2. Meillä on harsoja muistaakseni vain 8 kpl. Pari kertaa on tullut mieleen, että muutaman voisi ostaa lisää, mutta ilmeisesti niitä ei oikeasti tarvita kun en ole saanut aikaiseksi ostaa ;) Tosiaan harsojen tarve riippuu varmasti siitä kuinka taipuvainen vauva on puklailuun. Meillä ei ihan kauheasti puklailla, joten siksi varmaan pärjätään tuolla määrällä. Ja kun pesukonekin pyörii joka toinen päivä ja harsot kuivuvat nopeasti, niin tuolla määrällä ollaan pärjätty.

    Ihanaa ja rentouttavaa illallista teille! :)

    VastaaPoista
  3. Olen käynytkurkkimassa blogiasi kyllä päivittäin, mutta aina vauva sylissä, että en ole voinut kommentoida ja iltaisin en ole jotenkin muistanut :)

    Ensinnäkin haluaisin osallistua vauvalottoon :) Veikkaisin sunnuntaita 18.12. ja luulisin vauvan olevan 3,4 kg painava.

    Meille tuli manduca vasta pari viikkoa sitten, vauvan ollessa 3 kk. Luulin jotenkin että vauvan pitää itse jaksaa kannatella päätään, siksi en ajatellut sitä aikaisemmin.. Vaikka ei meidän vauva vieläkään kyllä kunnolla kannattele, mutta manducan kanssa ei tarvitsekaan. Saatiin kaverilta lainaksi kokeiluun manduca ja välittömästi ostin meille oman! Se on ollut meillä niin pelastaja! (Kun on sylivauva, joka ei osaa nukahtaa vaunuihin..)

    Harsoja meillä on ehkäpä juuri 15 puklujen siivoamiseen. Sitten on valkoisia harsoja kolmisen kymmentä, pepun kuivaamiseen ja pikkuvauvalla käytettiin niitä vaippoina. Nyt jo imutehoa tarvitsee enemmän..

    Taidat olla valmis vauvan tuloon, kun kotihommat kylästyttää :) Ihanaa loppuajan odotusta ja olen hengessä mukana, vaikka en aina kerkiä kommentoida mitään!!

    Tsemiä <3

    VastaaPoista
  4. Heh juuri mietin samaa että alkaa olla tappavan tylsää kun tätä makoilua on takana kuitenkin jo kolmisen viikkoa ja vauvan kamppeet alkaa olla hankittuna :). Olemme vielä evakosa kaikenlisäksi vesivahingon jäljiltä vanhemmillani vielä pari viikkoa joten kotihommiakaan ei sen enempää voi tehdä. Onneksi muutama kaveri sai vauvan ihan nyt parin viikon sisällä niin päivisin voi piipahtaa moikkailemassa vastasyntyneitä.

    Mietin tuota harsojen määrää myös mutta vastauksista päätellen puklun määrä taitaa määrätä tarpeen. Bebes.fi:sta saa tilattua muuten super pehmeitä harsoja jos meinaa käyttää niitä vaippoina tai ihon kuivaamiseen. Minusta äitiyspakkauksessa olleet ovat aika karheita vaikka pesin ne hyvin lämpimässä.

    -Riikka

    VastaaPoista
  5. Meillä on varmaan 20-30kpl en ole laskenut. Äitiyspakkauksessa tulleiden lisäksi, mummoni ompeli niitä, joku antoi meille sideharsoa?(isoja, vähän erilaista kuin vaippaharso, kuivuu nopeammin, pehmeämpää) ja lisäks ompelin itse. Ikean kuviollisias me käytetää lähinnä vaipanvaihtoalustoia, kun harsoja on paljon ja pieniä pyyhkeitä vähän ja ne ovat huomattavasti tiiviimpää kangasta.
    Harsoja pestään kerran viikossa valkoisen lakanapyykin kanssa.
    Ekstra pehmeitä harsoista saa silittämällä.

    VastaaPoista
  6. Sandy: Kiva juttu :)

    Jii: Kiitos kommentista, taidan sitten pidättäytyä ainakin kovin monen lisäharson hankinnasta tässä vaiheessa kunnes näen millainen puklailija meidän vauveli oikein tulee olemaan :)

    Riina: Tuosta Manducasta sain ystävältä sen verran hyvän esittelyn, että ihan sen perusteella uskaltauduin ostamaan. Siinä oli se todella kätevä päähuppu joka takaa sen että vauvan ei tosiaan tarvi päätään itse kannatella :) Kiitos tsempittelyistä ja laitatko vielä sen vauvaloton kellonajan, koska tuo päivä osoittautui muutenkin aika suosituksi veikkausajankohdaksi!

    Riikka: Joo, tämä päivien samanlaisuus alkaa jo kieltämättä vähän käydä hermoille. Tulisi se vauva nyt pian! :) Käynpä kurkkaamassa nuo Bebesin sivut, jos sieltä löytyisi vaikka niitä kaipaamiani kuviollisia versioita.

    Anonyymi: Pistän tuon harsojen silittämisen korvan taakse, sillä kieltämättä ne tulivat pesusta aika karheina. :)

    VastaaPoista
  7. Meillä on pukluharsoja viitisentoista kappaletta, ja se on ollut sopiva määrä, koska vaaleaa 40-kympin pyykkiä tulee pestyä harvemmin. Mikäli käytössä olisivat valkoiset 60:ssä pestävät harsot, ei pukluharsoiksi tarttisi varmaan kuin ehkä 6 kpl, kun sitä 60 pyykkiä tulee ainakin meillä enemmän (kestovaipat käytössä...)

    VastaaPoista
  8. Ai niin, kivoimmat kuviharsot olen löytänyt name it:iltä ja sokokselta.

    VastaaPoista
  9. juu, manducan huppu on varmasti näppärä! Nyt meidän vauva on niin lyhyt, että kun istuu sen vauvatuen päällä ja ollaan avattu se paneelin vetskari auki, se paneeli tulee vauvaa takaraivolle, eikä sitä huppua tarvitse :) En oikein tiedä onko se hyvä sillain.. Mut ainakin vauva tuntuu tyytyväiseltä..

    Me on pesty kuviollisiakin harsoja 60 asteessa, en oo ees kattonu mikä niissä on se pesuohje :)

    VastaaPoista
  10. Oon ihastellut juuri samaa hoitopöytää. Haluan sen jos meille joskus vauva suodaan. Ihan alkumetreillä lapsettomuustutkinnassa vaikka teillä ja meillä on sama yrittämisen ajankohta. ;)

    Heidi

    VastaaPoista