perjantai 6. tammikuuta 2012

Painokontrolli ja synninpäästö

Eilen piipahdimme neuvolassa painokontrollissa kahden pakkosyöttöpäivän jälkeen, jotka olivat aika kamalia. Kätilö oli ohjeistanut ruokkimaan Sinttiä molemmista rinnoista + pullolla aina 3 tunnin aikana. Tämä tarkoitti sitä, että useamman kerran vuorokaudessa jouduimme pakkoherättelemään nukkuvaa vauvaa syötölle mikä tuntui aika julmalle. Lisäksi siitä seurasi sellainen ikävä vaiva, että lapsiparka puklasi ihan hullun lailla ja välillä jopa ihan selkeästi oksensi eli ei todellakaan tuntunut siltä, että nämä lisäsyötöt tulisivat tarpeeseen.

Eilen vauva punnittiin neuvolassa uusiksi ja nyt saimme taas mojovan lukeman: 4,4 kiloa! Muka 400 gramman painonlisäys kahdessa vuorokaudessa? Epäilimme kaikki, että kätilöllä joka meillä kotona kävi, mukana ollut vaaka ei näyttänyt aivan tarkkaa painoa, sillä olimme hänen tuloaan edeltävänä päivänä saaneet myös omalla kotivaa'allamme tulokseksi 4,4 kiloa. Pituus oli kivunnut 54,5 senttiin.

Terkan mukaan runsaat pulautukset ja yrjöt olivat merkki ylensyömisestä ja sen saa luojan kiitos nyt lopettaa. Siirrymme lapsentahtiseen ruokailuun eli Sintti saa ruokaa aina silloin kun itse haluaa ja unilta ei turhaan herätellä näin terveen kokoista lasta syömään. Mikä helpotus! :) Hätäpäissäni ehdin ostaa jo rintapumpunkin sillä ajatuksella, että yrittäisin pumpata ja koittaa sillä korvata kaikki mahdolliset lisämaidot. Toisaalta ei se pumppu nytkään hukkaan mene, sillä aina välillä Sintille tulee niin kova nälkä että hän tahtoo lisämaitoa, joten voimme antaa sitä jo pumpatuista varannoista.

Jospa tämä tästä nyt hiljalleen :) Meillä oli paljon parempi yökin takana kun ei tarvinnut herätyskellon kanssa herätä toista ruokkimaan. Ja kiitos lohduttavista kommenteista edelliseen postaukseen! Elämä hymyilee taas ja samoin Sintti: tänään sekä isi että äiti saivat omat hymynväläytyksensä 2 viikon ja 1 päivän iässä :)

7 kommenttia:

  1. Kiva kuulla ettei tarvitse stressata syöttämisestä. Tsemppiä edelleen arjen uusiin haasteisiin!

    VastaaPoista
  2. Ihana uutinen!! :)
    Lapsentahtiin meneminen on oikeasti niin paljon ihanampi juttu. Meilläkin oltiin alkuun siinä 3 tunnin syöttörytmissä ja se oli aika nihkeää. =/ Meillä tosin Tyyppi syö nyt aika tarkasti 3 tunnin välein. Katsotaan mitä vaaka näyttää tiistaisella lääkärikäynnillä!!

    Eikä varmasti mene pumppu hukkaan, pääsee isikin sitten vaikka toisinaan pikkuneidin kanssa syöttöpuuhiin!

    VastaaPoista
  3. Hieno homma, että paino onkin ok! Meilläkin jo sairaalassa ylensyötin päivän ikäistä Typyä, kun yöhoitaja "pakotti" aamuyöstä imettämään ja imettämään, vaikka vauva puklaili ja omasta mielestäni vauva oli jo imenyt tarpeeksi. Onneksi hoitsun vuoro vaihtui pian, ja aamuhoitaja että ei tietenkään tarvitse väkisin imettää, jos vauva on jo selkeästi kylläinen ja puklaa. Sen jälkeen olenkin oppinut, että kyllä se oma maalaisjärki ja intuitio monesti on oikeassa, vaikka esikoisen kohdalla ja ensikertalaisena sitä saattaakin epäillä.

    VastaaPoista
  4. Kyllä tuo kuullosti hurjalta tuo "pakko"syöttö. Onneksi nyt saatte ihan lapsen mukaan hoitaa tuon syöttämisen :)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, että kaikki on hyvin!!
    Ilmankos et huomannut Sintin nälkää, eihän sitä ollutkaan! :)

    VastaaPoista
  6. Hyvä juttu! Voihan siihen punnitukseen vaikuttaa vauvallakin esim miten on viimeksi kakannut ja syönyt, ihan kuin aikuisellakin :)

    Meillä ollaan kans painokontrolliin menossa viime viikolla, mutta meidän vauveli on ihan oikeasti lakannut syömästä yhtä hyvin kuin ennen. Joten vähän eri tilanne.

    VastaaPoista
  7. Paukkuliini: Kiitos :)

    Pingu: Pumppu on tosiaan osoittautunut huippuvälineeksi, välillä ollaan pystytty korvaamaan se lisämaitopullo lämmitetyllä äidinmaidolla, jee :)

    Äni: Oikeassa olet, pitäisi vaan koittaa kuunnella enemmän itseään vaikka ensikertalainen onkin :)

    LauraR: Niinpä, tämä on niin paljon mukavampaa :)

    Riina: No NIINPÄ :D

    Sydänjää: Voi, kovasti tsemppiä painokontrolliin ja toivottavasti vauvelin ongelmat selviävät! Käy kertomassa miten kävi?

    VastaaPoista