maanantai 11. marraskuuta 2013

Amatööri

Tuli tehtyä eilen sellainen amatöörin moka että vieläkin huvittaa. Eilisessä postauksessa kirjoitin pokkana, että raskausviikkoja on kasassa vain 3 kpl kunnes minua ystävällisesti korjattiin että ei muuten ole mahdollista :) Aivan kuin en koskaan aiemmin olisi muka ollut raskaana enkä tietäisi miten viikkoja lasketaan! Nähtävästi aika kultaa muistot tai tämä onnen huuma pisti pääni pikkuisen pyörälle.

Otetaanpa siis uusiksi. Edelliset kuukautiset alkoivat ke 9.10, punktio tehtiin ma 21.10 ja alkionsiirto ke 23.10. Näin ollen raskausviikkoja on tänään kasassa 4+5.

Soitin heti aamusta klinikalle koska tajusin, että todellisuudessa varhaisultra oli varattu tosi pitkälle, itsenäisyysviikolle asti kun syke näkyisi jo 6+jotain viikolla. Näin ollen....tittididii...aikaistin meidän ulta-ajankohtaa ja enää tarvitsee odottaa vain reilu 2 viikkoa!! :) Silloin viikkoja on kasassa 6+6 joten syke kyllä näkyy jos on näkyäkseen.

Kaksi viikkoa menee kyllä vaikka päällään odotellessa :)

P.S. Supernälkää ei vielä oikein näy. Jotain sentapaista on ilmassa, mutta ei samalla tavalla kuin Sintistä mikä alkoi jo saman päivän aamuna kun tein raskaustestin. Toisaalta nyt olen ehkä "paremmassa lihassakin" kuin silloin ;) Onko teillä muilla odottajilla sitä kamalaa, kaiken voittavaa alituista nälkää..?

20 kommenttia:

  1. Pieni nälkä vaivaa koko ajan ja jos ei syö tulee kamalan huono olo. Jotenkin tämän vaiheen olin jo ihan unohtanut. Tuo nälkä vielä menee mutta nälkä+huono olo on niin inha yhdistelmä, että ei ihme jos olen sen unohtanut. Viimeksi huono olo helpotti ennen viikkoja 11. Nyt on 8+4 joten toivossa eletään, että pian helpottaa.

    Suuret onnittelut plussasta!


    Katja N

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! :) Minulla ei sitä huonoa oloa muistaakseni esiintynyt edellisessä raskaudessa, mutta nälkä vaan muodostui niin kamalaksi ettei sitä enää kestänyt. Ja taisipa siinä nälkäkiukkukin yllättää ;)

      Onnea sinnekin!

      Poista
  2. Mä kans mietin tuota rv3:a hetken, mutta ajattelin että se tuosta punktiosta ja siirrosta johtuen laskettaisiin eri tavalla :) Jee, pari viikkoa ja näette onko siellä joku itsekseen vai kaverin kanssa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika tuntui ensin menevän ihan mukavasti, mutta nyt se mokoma on pysähtynyt! :(

      Poista
  3. Hee, kyllä pari viikkoa jaksaa odotella. Ekaa ultraa ei olis kyllä malttanut silloin pari vuotta sitten millään odotella. Muistelisin myös, että mulla oli kyllä nälkä vähän väliä tai sitten supernälkä, jos yritin syödä normiaikoihin.

    VastaaPoista
  4. Mulla on ollut tosi paljon huonoa oloa... toisaalta on myös koko ajan nälkä... mutta jos syö liikaa, olo pahenee entisestään eli mulla auttaa että syö vähän kerralla ja usein :) mandariinit on suosikkeja! raikkaita ja nopeita syötäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla alkaa hiljalleen taas muodostua tuo supernälkä....mandariinit on hyviä, mutta jotta ne todella auttaisivat nälän iskiessä, niitä pitäisi syödä kerralla vähintään 5 kpl - niin pohjaton on tämä nälkäni ;)

      Poista
  5. Onnittelut Verona plussasta <3 !!! Mulla ei ollut koko raskauden aikana yhtään nälkä, voin pahoin ensimmäiset 4kk ja sitten loppuajan kärsin refluksitaudista ja siihen saamani lääkkeet veivät ruokahalun. Lisäksi piti varoa kaikkia mahdollisia ruokia, jotka pahensivat refluksia. Joten en tietä mitään supernälästä, mutta otan nyt imetysaikana kaiken takaisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! :) Voi pojat, että sinun raskausaika kuulostaa rankalta. Muistan hyvin ne ajat kun Sintti pienenä vauvelina kärsi refluksista ja se oli tosi raskasta. Saati kun sitten raskaana olevan aikuinen saa samat oireet...huhhuh.

      Poista
  6. Edellisen raskauden tajusinkin siitä, että ison ruoka-annoksen jälkeen jo tunnin päästä oli ihan huutava nälkä! Seuraavana aamuna näytti plussaa. Sittemmin meni kesken, mutta molemmissa raskauksissa kyllä tuo varsinkin alkuraskauden nälkä on ollut ihan järkyttävää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, samana iltana nälän alkamisesta tein positiivisen raskaustestin :)

      Poista
  7. Voi Onneaonneaonnea! Pidän niin kovasti peukkuja, odottavan aika on pitkä mutta nyt olette jo hyvällä mallilla! Ja nyt jos koskaan saa iloita! Joskos nämä uutiset olisivat tarttuvia;) Nauti nälästäsi:)

    Hanna-Kaisa J

    VastaaPoista
  8. Tulin kommentoimaan aivan muusta asiasta. Oletko jo ehtinyt allekirjoittaa tämän:

    http://www.adressit.com/kodinhoidontuen_jakaminen_perheiden_paatettavaksi

    Jos olet kanssani samaa mieltä, että kaavailtu uudistus on arsesta (pahoittelen kienekäyttöäni), allekirjoitathan adressin. Ja pyydä miestäkisin allekirjoittamaan. Tai mikset vaikka nostaisi adressia esiin jossain postauksessa, kuten minä olen tehnyt, pariinkin kertaan.

    Kiitos ja anteeksi mainostus! En ole mitään aiemmin lobannut, mutta tämän uudistuksen (tai siis sen vastustamisen) koen sydämenasiakseni - vaikkei tämä edes ole enää ajankohtainen henkilökohtaisella tasolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen erittäin samaa mieltä kanssasi! Todella typerä ja ajattelematon "uudistus! Olen siis käynyt allekirjoittamassa adressin, jos siitä vain jotain apua olisi. Kiitti vinkistä :)

      Poista
  9. Onnea tuhannesti!!

    Ymmärsinkö että PASS siirrot tehtiin luonnolliseen kiertoon?Jos, niin oliko syitä miksei lääkkeelliseen?Itselle ajankohtaisia pihdintoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä vaan, PAS:it tehtiin luonnolliseen kiertoon. Käsittääkseni siitä syystä, että luonnollinen kierto toimii periaatteessa normaalisti ja yleensä ovuloin, joten ei pitäisi olla estettä PAS:iin. Kertaakaan ei käynyt niin, ettenkö olisi saanut positiivista tulosta ovulaatiotestiin (paitsi yhden kerran tänä syksynä kun lugesteronit pidensivät hurjasti edellistä kiertoa ja lyhensivät seuraavaa, silloin päätettiin jättää lyhyt kierto välistä jossa en tosiaan ovuloinutkaan).

      Onnea hoitoihin!

      Poista