keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Huolta ja Isoa Iloa

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet melkoista vuoristorataa. Edellisessä postauksessa kirjoittelin, kuinka iloitsin viivästyneistä kuukautisista, koska kierto tuntui olevan normalisoitumassa ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen. Niitä menkkoja ei vaan millään alkanut kuulumaan ja koska olen (nykyään) tällainen hermoraunio, joka ikinen vessareissu meni ihan kyttäilyksi ja loppujen lopuksi tein jo hätäpäissäni pari raskaustestiäkin. Kiertoa ehti kulua 30 päivää ja sitten vihdoin viime viikon tiistaina kuukautiset alkoivat, mikä helpotus! En tiedä miksi sitä pitikin jännittää niin kamalasti, mutta tämä osoitti että keho alkaa toipua ja toiveet uudesta raskaudesta alkavat sen myötä muuttua realistisemmiksi.

Viime viikolla kuvioihin astuivat univaikeudet. Stressi kaikesta mahdollisesta sai minut rättiväsyneenäkin pyörimään sängyssä pitkään hereillä, ja havahtumaan taas aamuyöllä varhain, vaikka olo oli vielä väsynyt. Syypää oli luultavasti huoli tulevaisuudesta, lähestyvästä lääkärikäynnistä ja työhönpaluusta. Onneksi lääkäri tällä kertaa tuntui ymmärtävän tilanteeni ja kirjoitti reilumman pätkän saikkua, sellaisen jonka itsekin koin sopivaksi. Sain myös reseptin melatoniiniin, joka auttaa unettomuuteen ja olen kyseistä lääkettä myös onnistuneesti käyttänyt.

Tämä sairausloma tulee olemaan viimeinen ja sen päätyttyä palaan töihin, päivämääräkin on tiedossa.  On yhtäaikaa sekä hämmentävää että pelottavaa kuvitella itsensä sinne normaalien ihmisten keskelle, tekemään joka päivä tehokkaasti töitä. Toisaalta uskon, että siinä vaiheessa se tulee olemaan minulle myös hyväksi kunhan voitan alkukammon tästä kaikesta muutoksesta.

Suru on ollut todella pinnassa viime aikoina. Jotenkin tuntuu myös siltä, että nyt on aika surra "niin paljon kuin ehdin" sillä nämä ovat viimeisiä viikkoja kun voin rauhassa uppoutua vain itseeni ja Enkelipoikaan. Tässä eräänä iltana vertailimme miehen kanssa omaa suruamme. Kerroin, että kaipaan Enkelipoikaa enemmän kuin koskaan ja hän sanoi, että hän puolestaan ei varsinaisesti kaipaa poikaa, koska hänen mielestään poika on aina lähellä ja mukana. Minusta taas äitinä tuntuu, että varsinkin kun minut on raskausaikana valmisteltu hoivaamaan sitä pientä olentoa, syli yksinkertaisesti huutaa tyhjyyttään. Vaikka Enkelipoika olisi henkisesti läsnä, minulla on ihan valtava tarve hoitaa ja ruokkia omaa pienokaistani fyysisesti, konkreettisesti. Ja se tarve ei ole edelleenkään vajaan viiden kuukauden aikana poistunut mihinkään. Elämässäni on ammottava vauvan kokoinen aukko.

Onneksi tänään, tämän pitkän synkän jakson jälkeen, tapahtui aivan uskomaton asia! En tiedä onko mikään ilahduttanut minua näin paljon viiteen kuukauteen. Meillä oli tänään aika julkisen puolen hedelmällisyysklinikalle ja olin varautunut juttutuokioon, joka saisi meidät palaamaan pikaisesti takaisin yksityiselle. Ensimmäinen jymy-yllätys paljastui ultrassa: viime viikolla syömäni Clomifen-kuurin jälkeen sisuksissani on kasvamassa yhteensä 4 follikkelia! Molemmilla puolilla 2, ja niin muhkean kokoisia että itsekin erotin ne kuvaruudulta helposti. Kerrassaan ällistyttävä tulos, kun ottaa huomioon että tänä syksynä kummastakaan stimulaatiosta ei käytännössä lähtenyt kasvamaan mitään, ja tämä kaikki siis pelkällä Clomifenillä :)

Ensin lääkäri tuumasi, että meidät laitetaan usean kuukauden mittaiseen hoitojonoon odottelemaan omaa vuoroamme. Sitten hän jäi miettimään, että mitä jos tästä sittenkin rupeaisi kasvattamaan noita neljää vähän isommaksi ja keräisi ne ensi viikolla pois, sillä kalenterissa oli kuulemma sen verran tilaa ja tilanne oli valmiiksi näin otollinen. Näin päätettiin tehdä ja tänä iltana pistin Puregonia 300 yksikköä, ensimmäinen kontrolliultra on puolestaan perjantaina. Jos follikkelit lähtevät tuosta suosiolla kasvamaan, punktio on siis ensi viikolla ja omien laskujeni mukaan luultavasti maanantaina, sillä silloin olisi KP 14.

Olen pitkästä aikaa ihan käsittämättömän iloinen. Viime viikolla surin ihan kamalasti sitä, että kierron pituuden ja joulusulkujen takia seuraava hoito siirtyisi vähintään tammikuulle, joten en olisi ollenkaan osannut odottaa tällaista positiivista käännettä. Minun piti tosissani tehdä töitä, etten olisi puhjennut hihittelemään ilosta siellä lääkärin edessä :) Vihdoinkin valoa, vihdoinkin toivoa!

15 kommenttia:

  1. Kun kroppa on valmis menemään eteenpäin, se kertoo sen <3 ja mielikin jaksaa pysyä mukana. Tuli hyvä mieli sun puolesta :)

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka olen iloinen näistä uutisista. Muistan teitä! :)

    VastaaPoista
  3. Ihania uutisia! Toivottavasti saatte hyvän saaliin. Olenkin odotellut kuulumisia ja ollut vähän huolissani. Kumma, miten voi olla huolissaan ihmisestä, jota ei edes tunne...
    Terv. Vihervaara
    Eksyin Enkelipojan kuoleman aikaan blogiisi. Meillä oli silloin 1.PAS, jolla yritettiin 2. raskautta. Ennestään meillä yksi alkuraskauden keskenmeno sekä ICSIllä alkunsa saanut tyttö. Nega tuli PASsta ja nyt ihmeen kaupalla menossa luomuraskaus. Jotenkin pelokkaat tunteet alusta asti ja nyt 2vrk veristä vuotoa. Onneksi sikiö edelleen tallessa, joten yritän toivoa parasta kaiken pelon keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Voih, sinullakin on nuo ihan samat keskenmeno- ja ICSI-kokemukset kuin täällä. Onnea suuresti luomuraskaudesta ja toivon, että pikkuinen pysyy vuodosta huolimatta matkassa <3

      Poista
  4. Täällä nyt jälleen kerran peukku ja isovarvas pystyyn tulevaa varten. Tsemppiä ja tsemppiä ja iiiiiiiiiiSO HALAUS!

    VastaaPoista
  5. Eksyin blogiisi sattumalta muutama kuukausi sitten ja monta kertaa olen halunnut jotain kommentoida mutta en ole löytänyt sanoja. Haluaisin vielä pahoitella suunnatonta menetystäsi. Olet saanut kuitenkin myös hyvää aikaan kertomalla kaiken niin avoimesti. Itse oon ainakin nyt oppinut suhteuttamaan omia ongelmiani oikeisiin mittasuhteisiin. Tunnut aivan ihmeelliseltä ihmiseltä, kun osaat kirjoittaa tuntemuksiasi näin tarkkaan. Ihailen myös sitä kuinka olet jaksanut muuttaa elämäntapojasi terveellisempään suuntaan tässä kaiken keskellä. Suosittelen vielä lukemaan Kaisa Jaakkolan Hormonitasapaino- kirjan, jos se ei jo sulle tuttu. Itse ainakin olen saanut siitä apua omiin lapsettomuusongelmiini ja olen oppinut vähentämään stressiä ja pitämään kehostani ja mielestäni huolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! Et tiedäkään kuinka tämä lämmittää mieltä. Olen tosi iloinen, jos näistä jutuistani (kaikesta synkkyydestään huolimatta!) joku on löytänyt jotain hyvää itselleen ja omaan elämäänsä. Parempaahan ei juuri voisi toivoakaan.

      Noihin elämäntapoihin liittyen, koen kyllä vahvasti että niiden parantamiseen minua ohjasi voimakas sisäinen pakko. Linkitän hyvät elämäntavat mielessäni nopeampaan raskautumiseen ja motivaatio siihen tällä hetkellä on käsittämättömän suuri. Minulla ei siis ikäänkuin ollut muuta vaihtoehtoa. Bonuksena on tullut fyysisen kunnon parantuminen, painon putoaminen ja ehkä jopa jonkinlainen pikkiriikkinen positiivinen vivahde mielenmaisemiini....

      Poista
  6. Ihania uutisia, silmät kostuivat ilosta teidän puolesta! <3

    VastaaPoista
  7. Oh, miten hienoja uutisia!!! Rauhallista (no, niin rauhallista kuin nyt voi) kypsyttelyä :)

    Anna

    VastaaPoista
  8. Vau, hurjasti tsemppiä ja onnea matkaan! ♥

    VastaaPoista