maanantai 9. marraskuuta 2015

RV16+6: Lepoa, lepoa + neidin bloginimi

Täällä on viikonloppu mennyt pääsääntöisesti vaakatasossa. Välillä olen tehnyt jonkin jaloittelureissun tai hieman kevyitä kotitöitä ihan veritulppariskiä minimoidakseni. Eilinen oli ensimmäinen päivä kun vuotoa ei tullut enää käytännössä ollenkaan, ja kun oikein asiaa miettii, siitäkin pystyn löytämään ne huonot puolet. Sinänsä on hyvä että vuoto loppui, mutta lääkäri nimenomaan sanoi että todennäköisesti vuotelen seuraavat 2 viikkoa ja kun mietin, että kohdussa on edelleen jäljellä luultavasti se kokonainen 5x1cm:n kokoinen hematooma, huolettaa miten siitä päästään eroon! Olisin suonut, että se olisi tullut kaikki kerralla pois, mutta nyt ei ihan siltä näytä.

Pistän toivoni sen varaan, että lääkärin määräämä lääke Caprilon olisi ainakin pysäyttänyt sen alkuperäisen vuodon, joka hematooman aiheutti. Soitin tänään synnärille ja kysyin, oliko lääkäri tekstissään tarkentanut kauanko lääkettä otetaan ja sain ohjeen lopettaa sen käytön heti, koska vuoto on lakannut. Sieltä ohjeistettiin myös hakeutumaan lääkäriin uudestaan, jos vuoto tai kivut alkavat, ja sitten katsotaan tarvittaessa uudet jatko-ohjeet.

Välillä kohdun yläosaa oikealta puolen pakottaa, erityisesti eilen ja sen jälkeen kun Neiti S vahingossa potkaisi siihen kömpiessään viereeni päiväunille! Kamala, miten pienistä asioista kauhu nousee. Onneksi tuo lievä pakotus hälvenee pitkälleen asettuessa. Tosin mielestäni tuota tuntemusta oli jo perjantai-iltana, se oli ainoa "kipu" jonka löysin kun asiaa oikein pohdin.

Suurin haaste tällä hetkellä piilee korvien välissä. Miten sietää tätä epävarmuutta ja alituista pelkoa mahdollisesta keskenmenosta kaikkien tulevien viikkojen ajan? Olen miettinyt, että ainut asia joka sitä voisi hälventää, olisi nähdä omin silmin ultrassa että hematooma olisi kokonaan kadonnut. Se on kuitenkin epätodennäköistä ainakin seuraavaan kontrolliultraan (ensi viikon pe) mennessä, koskapa vuoto on lakannut eli pakkautunut veri ei pääse sieltä ulos. Ja tuskin elimistö sitä itse ehtii noin nopealla tahdilla hävittää. Jos se puolestaan alkaa uudestaan vuotaa, kauhu nousee takuulla siitä mahdollisesta tulehdusriskistä.

Perjantai-iltana siellä sairaalan pedillä maatessani ja lääkäriä odottaessani tuli yhtäkkiä hurja tarve saada tytölle nimi valmiiksi. Olimme miettineet miehen kanssa paria vaihtoehtoa, ja yksi nousi mieleeni todella vahvaksi ehdokkaaksi: tuntui, että tuo etunimi kuuluu vauvalle ja haluaisin alkaa kutsumaan häntä sillä nimellä mahdollisimman pian. Samoin rupesin katumaan, etten ole uskaltanut ostaa pikkuiselle vielä mitään. Jos menettäisin vauvan nyt, minulla olisi näyttää jotain konkreettista: nämä tavarat, vaatteet ja tämä nimi olisivat olleet vain häntä varten. Meidän pienellä kuuluu olla oma identiteettinsä, eikä olla vain nimetön tyttövauva!

Ennen kauhujen perjantaita luin liikuttuneena mitä ihanimpia ehdotuksianne vauvan bloginimeksi. En ollut osannut ajatellakaan niin monia vaihtoehtoja ja lämpenin niistä usealle, esim. Taimi, Säde ja Lahja kuulostivat juuri siltä mitä alunperin ajattelin. Yksi ehdotus oli kuitenkin ylitse muiden ja ajatuksissani palasin siihen yhä uudestaan. Tyttäremme bloginimeksi tulee Taika! Tässä koko yritysprosessissa ja raskaudessa on ollut jotain maagista, ja tuntuu kuin pikkuisella olisi jotain erityisiä apuvoimia ponnisteluissaan päästä tähän maailmaan. Niin kovasti esteitä tähän on kasattu. Blogissa hänet tullaan siis tästä eteenpäin tuntemaan Taika-tyttönä :) Kiitos paljon kaikista nimiehdotuksista, erityisesti sille Anonyymille joka nimen keksi!

10 kommenttia:

  1. Kaunis nimi, Taika. ♡ Olette ajatuksissa, lämpimiä ja parantavia ajatuksia! T. Minni

    VastaaPoista
  2. Taika on oikein hyvä nimi!

    VastaaPoista
  3. Olette kyllä niin ajatuksissa ihan koko ajan. <3 Taika <3
    *halit*

    VastaaPoista
  4. Hei,itsellänikin on ollut tuommoinen hematooma kohdussa,(hieman pienempi) ja itselläni se ei vuotanut pois vain hävisi pikkuhiljaa jonnekkin...ajattelin vain suoda hieman mielenrauhaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Se vuotaminen kyllä säikäyttää erityisesti, koska sillä hetkellä ei voi tietää johtuuko se hematoomasta vai jostain muusta. Kiitti positiivisen kokemuksen jakamisesta :)

      Poista
  5. Minäkin mietin että onkohan mahdollista että se jotenkin "sulaa" pois elimistöstä. Ehkä ei ole ihan suoraan verrannollinen juttu, mutta itselläni jäi synnytyksen jälkeen repaleista istukkaa kohtuun ja se ei sieltä koskaan tullut pois vaan aikaa myöten ikään kuin "imeytyi" kohtuun tai jotenkin näin lääkäri minulle selitti. ☺ Ei aiheuttanut mitään tulehduksia tai muutakaan vaivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se mielestäni on. En ole mikään ammattilainen, mutta toiminee samalla periaatteella kuin mustelmat katoavat iholta? Ja kerran meillä näkyi varhaisultrassa toinen alkio, tai jämät siitä, mutta seuraavalla kerralla se oli kadonnut (ilman vuotoa). Tietysti tämänkokoisessa hematoomassa on aika paljon sitä verta, mutta jospa se ajan oloon sieltä kutistuisi pois :)

      Poista
  6. Hei Verona,

    Olen lukenut blogiasi jo pitkaan, kulkenut hyvin samoja polkuja kun sinakin ja monen monta kertaa on pitanyt kommentoida. Nyt ajattelin, etta haluan kertoa sinulle rohkaisuksi ja rauhoitukseksi, etta minulla oli myos itse asiassa varmaan juuri samalla raskausviikolla ihan samanlainen hematooma-kokemus. Yhtakkia verta alkoi tulla aivan vuotamalla, lahdettiin ensiapuun, oltiin varmoja, etta tassa se nyt on, sairaalaan paastya verta vain tuli niinkuin vetta vaan. Pidettiin toisiamme kadesta ja luvattiin, etta kylla tastakin jotenkin selvitaan. Vasta seuraavana paivana paastiin ultraan ja mita viela, siellahan meidan kaksospojat uiskenteli edelleen tyytyvaisina. Minulla oli aika samankokoinen hematooma, jossain kohdunkaulassa ja se vuosi ja tiputti sen jalkeen monta viikkoa. Sitten se kuitenkin loppui, masu kasvoi kasvamistaan ja viikolla 39 meille syntyi terveet jattilaiskokoiset pojat: 4kg ja 3.3kg! Eli viestini on, ei hataa, ota iisisti, kaikki menee hyvin. Minuakin pelotti ihan hirveasti ja mietin, etta tarvitsisin terapiaa pelkojen kestamiseen, mutta jotenkin viikkojen kuluessa, mahan kasvaessa, ne pikkuhiljaa haviaa tai ainakin hieman pienenee. Ihanaa ja rauhallista loppuodotusta. T: Emilia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana tarina! Kiitos kun kommentoit, Emilia :) nuo äkilliset sairaalareissut on niin uskomattoman säikäyttäviä kokemuksia. Kiva kuulla, että siitä voi päästä ylitse, sillä nyt tietysti tulee ajateltua etupäässä sitä ja onkohan vauva vielä elossa. Perästä tullaan, tai ainakin yritetään! :)

      Poista