sunnuntai 17. tammikuuta 2016

RV 26+5: Neuvolassa ja äitipolilla

Viime viikolla käväisin neuvolassa ja nyt rupesi käyntiaikoja satelemaan kalenteriin. Lähiaikoina käyn siellä noin joka toinen viikko ja terkka on varannut sen verran aikaa, että aina pääsemme ultraan kurkkaamaan pienokaista mielenrauhan vuoksi. Tuntuu, että näin aika kulkee mukavan nopeasti ja auttaa, kun tietää että ihan oven takana odottaa seuraava visiitti!

Tällä reissulla selvisi, miksi olen tuntenut oloni niin väsyneeksi viime aikoina. Hemoglobiini oli pudonnut 107:ään ja ohjeeksi tuli muistaa säännöllinen raudan otto, mielellään jopa pari kertaa päivässä (50mg Retafer). Olenkin yrittänyt tsempata tämän suhteen ja nyt olo on ehkä aavistuksen kohentunut. Uskaltauduin myös dopplerille ja sieltä kuului reipas syke, sekä pian äkäiset potkut anturia kohden kun neidin unosia häirittiin.

Terkka laittoi lähetteen äitipolille ja sain sieltä tosi nopeasti ajan, kävinkin siellä perjantaina ensimmäistä kertaa. Kokemukset olivat varsin positiiviset: taustatiedot selvitettiin perusteellisesti, ultrattiin ja tarkasteltiin mm. napanuoran virtaukset, istukka ja sydämen toiminta extra huolellisesti sekä avattiin kovasti odottamani keskustelu käynnistyksen ajankohdasta. Lääkäri oli ihanan ymmärtäväinen ja suhtautui avoimin mielin ehdotukseeni jo RV 37 puolella käynnistämisestä: jos tuolloin nähtäisiin, että kohdunkaulassa olisi jotain edistystä ja valmiutta vastata käynnistysyritykseen, voitaisiin sitä harkita jo RV37+. Tämä oli tietysti musiikkia korvilleni. Selitin lääkärille kuinka huoli vauvan hyvinvoinnista on jatkuvasti iso ja uskon, että olotila menee loppua kohden vain hankalammaksi. Nyt on huojentavaa tietää, että jos oma henkinen jaksaminen uhkaa heiketä loppuvaiheessa, ei tarvitse käydä isoja taisteluja käynnistyksen puolesta. Seuraavan kerran menen äitipolille muutaman viikon päästä, raskausviikolla 30. (Tulipa muuten muhkea poliklinikkamaksu nyt kun hintoja on korotettu, kokonaiset 41,70 eur!)

Neuvolaan menen uudestaan tulevalla viikolla. Kohta puoliin pääsen myös pitkästä aikaa tapaamaan samaa neuvolan psykologia, jolla kävin viimeksi yli vuosi sitten. Kuten aiemmin mainitsinkin, huoli on jatkuvasti iso ja erilaiset pelot ovat läsnä koko ajan. Lisäksi olen hieman huolissani siitä, että en osaa henkisesti ollenkaan valmistautua vauvan tuloon. Tottakai tiedän ja tiedostan jatkuvasti olevani raskaana, mutta en käytännössä ajattele elämää vauvan syntymän jälkeen ollenkaan, koska en yksinkertaisesti voi olla varma, että sellaista koskaan tuleekaan. Pää siis jarruttaa pelkojen takia tätä 9 kuukauden  valmistautumisprosessia minkä ehtii, enkä usko sen olevan kovin hyvä asia. Lisäksi epäilen olevani otollista maaperää synnytyksenjälkeiselle masennukselle, joten näitä asioita olisi hyvä lähteä työstämään jo hyvissä ajoin.

Päänvaivaa ovat myös aiheuttaneet oudot kilpirauhasarvot. Kävin labroissa alkuviikosta ja lukemat näyttivät tältä vertailuarvoineen:

TSH: 1,00 (joulukuun alussa 1,6)
T4V: 10,1 (joulukuun alussa 10,6)

Eli aika kammottava tuo T4V! Viimeksi se on ollut noin alhainen joskus vajaa vuosi sitten keväällä kun voin huonosti ja olin jatkuvasti väsynyt. Silti oudolta tuntuu, että kuinka TSH puolestaan on noin hyvä eli ne eivät ole ollenkaan linjassa keskenään. Nostin viimeksi tyroksiiniannostusta joulukuussa niissä toiveissa, että T4V rupeaisi hiljalleen kohenemaan, mutta sen sijaan se vain jatkaa laskuaan. Neuvolan lääkäri ohjeisti nostamaan tyroksiinia, mutta suhtauduin tähän epäilevästi koska silloin TSH saattaisi painua liian alas. Äitipolin lääkäri sen sijaan oli samaa mieltä kanssani, että ei ole järkevä nostaa annosta, sillä kuulemma raskauden aikana T4V saattaa käyttäytyä näin eikä siitä varsinaisesti ole haittaa. Minun tapauksessani väsymys voi johtua hemoglobiinistakin ja tilanne korjaantuu kuitenkin synnytyksen jälkeen. Päätimme siis pitää tämänhetkisen tyroksiiniannoksen ja käyn luultavasti kuukauden kuluttua uudestaan labroissa.

9 kommenttia:

  1. Tsemppiä! Nuo TV4 arvot ovat jänniä sikäli, että minulla eräällä käynnillä oli 9.5, mutta lääkärin mielestä ei aiheuttanut toimenpiteitä eikä asiaa tarvinnut edes seurata... ei liity raskauteen, en ollut silloin raskaana. Oireita minulla oli selkeästi, mutta lääkärin mielestä kaikki ok!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh! 9.5 on kyllä tosi matala - itselläni oli ilman raskautta tuontasoisilla arvoilla aika huono olo.

      Poista
  2. Minulla oli myös kuopusta odottaessa T4V arvot kovin oudot, hilasivat ylös alas vaikka annostusta ei muutettu ollenkaan. Ilmeisesti tosiaan raskaudesta johtuva "outous", mutta luonnollisesti huolestuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sen täytyy olla. Itse ainakin nyt tunnen oloni aika hyväksi näillä tyroksiiniannoksilla (ja arvoilla) ja kun hemoglobiinikin äsken todettiin nousseen.

      Poista
  3. Mullakin laski T4V raskauden aikana 17->13. Myös Hb laski vähän, mutta oli loppuraskaudessa silti 137. Voisko T4V nousta, kun saat Hb:n nousuun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, onkohan noilla yhteyttä..? En ole ainakaan kuullut että olisi.

      Poista
  4. Hienoa kuulla, että saat hyvää seurantaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tämä on kyllä yllättävän mukavaa että nykyajan harventuneista neuvolakäynneistä huolimatta tarpeen mukaan voidaan joustaa :)

      Poista
  5. Ilman riittäviä rautavarastoja thyroksin ei imeydy kunnolla. Luulen tuon matalan t4 arvon johtuvan siitä :)

    VastaaPoista