keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Hedelmäsoseita

Niinkuin eilen postailin, oli tarkoituksena tutkailla, että miten niitä hedelmäsoseita voisi kätevästi tehdä ja ylipäätään millä hedelmillä aloittaa koko puuha. Tässä muutama löytämäni ohje, joita siis en ole vielä itse kokeillut.

Omena-/päärynäsose: Kiehauta esim. litra hedelmälohkoja vähässä vedessä, n. 1-2 dl, pehmeäksi, soseuta sauvasekoittimella ja pakasta. (Hmm, minkähänlaiseksi hedelmä menee pakastettaessa..? Näiden ohjeiden kirjoittajien mukaan ainakaan ei miksikään) Omenaa tai päärynää voi myös raastaa ja tarjota sellaisenaan, mutta ainakin itsestä tuntuu että pehmeäksi keitetty ja soseutettu saattaisi upota paremmin.

Persikkasose: Keitetään pari kuorittua ja lohkottua persikkaa puolessa desissä vettä 2-3 minuuttia, ja soseutetaan haarukalla tai painetaan siivilän läpi.

Luumusose: Huuhdellaan luumut kuumalla vedellä, liotetaan yön yli kylmässä vedessä, keitetään, soseutetaan ja pakastetaan ilman sokeria. (En ole aivan varma tuosta liottamisen tarkoituksesta, ja luumusoseen kanssa saa varmaan olla varovainen ettei mene maha löysälle)

Marjasose: keitä haluamiasi marjoja pehmeiksi, soseuta ja pakasta jääpalakuutioihin. (Tosin tätä vaikeuttaa se, että itse en kerran pakastettuja marjoja enää pakastaisi uudestaan joten oltava minun mielestäni tuoreita marjoja)

Banaania voi soseuttaa ihan haarukalla mössöksi ja käyttää sitä myös makeuttamaan muita, vaikkapa kirpeämmän makuisia hedelmä-/marjasoseita.

Oheisessa linkissä on lisäksi tosi hyvää faktatietoa vauvan ravitsemuksesta.
http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/uni_ja_ravitsemus/ravitsemus/vauvaikaisen_ruokavalio/

Meillä syötiin muuten tänään ensimmäistä kertaa bataattisosetta. Muussasin haarukalla ja sekoitin tilkkaseen omaa pumpattua rintamaitoa. Ilme oli sama kuin aikoinaan perunan kanssa eli lähinnä "hyi helkkari!" ;) Alkutotuttelun jälkeen se alkoi kuitenkin upota oikein mallikkaasti ja jo kohta auottiin reippaasti suuta lähestyvälle lusikalle. Bataatin miinuksena oli oranssi väri eli ruokalapusta huolimatta puolet valkoisesta bodysta oli oranssikirjavaa ja meni siis vaihtoon! Taitaa olla ihan sama juttu porkkanan kanssa eli täytynee olla varovainen kun sitä kokeillaan :)

Ajattelin antaa lähipäivinä tytölle vihanneksista vain perunaa ja bataattia jotta tottuu ensin näihin uusiin makuihin ennenkuin laajennetaan valikoimaa. Jos ehdin, annan vielä tänään jotain hedelmää ja luulen, että aloittelemme omenilla. Sen kanssa sama juttu, että jos uppoaa niin syödään samaa muutaman päivän ajan ennen seuraavan testaamista. Hauskaa päästä kokeilemaan uusia juttuja!

12 kommenttia:

  1. Jep, se porkkana ei sitten lähde niistä vaatteista räjäyttämälläkään... harkitsen vakaasti mustiin bodyihin siirtymistä kun alkaa kaikki valkoiset olla melkoisen kirjavia.

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Olen seurannut blogiasi jonkin aikaa ja ajattelin kysyä, että onko minulta mennyt kokonaan ohi ristijäiset? Mikä Sintin nimeksi tuli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ristiäiset on pidetty, mutta olen tarkoituksella jättänyt aiheen kokonaan blogin ulkopuolelle. Meillä kun mies ei tosiaan ole suomalainen, niin ei ollut aivan perinteinen suomalainen seremonia jne...mutta ei niistä sen enempää :)

      Sinttikin sai nimensä, mutta täällä blogin puolella hän on edelleen Sintti.

      Poista
  3. Aurinko kuulemma auttaa noihin porkkana/bataatti/muu ruoka -tahroihin. En ole itse päässyt vielä kokeileen. Keitetty, soseutettu omenasose on ihan omenasosetta pakastamisen jälkeenkin. =) Nam! Raastettu omena/päärynä upposi täällä siinä 7kk tienoilla.

    Mukavaa kevään jatkoa!
    ~Unikko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko taitaa vaalentaa pahaksi onneksi ne väritkin vaatteista...:) Mukavaa kevättä sullekin!

      Poista
  4. Mummin neuvo: osta sappisaippua ja hiero tahraan. Vaate voi sen jälkeen odottaa rauhassa koneeseen pääsyä. TEPSII....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olen käyttänyt tosi paljon sappisaippuaa kun Sintti on kakannut niin paljon vaatteita! Mutta olen liottanut ne erikseen puhtaaksi, koneeseen en ole laittanutkaan vielä. Pitääpä kokeilla :)

      Poista
  5. aurinko tosiaan valkaisee porkkanatahrat yllättävän tehokkaasti.
    kyllähän sinä voit käyttää pakastemarjoja soseisiin, kun kiehautat ne pakastamisten välissä. mustikasta tulee myös aika hilpeitä tahroja vaatteisiin...
    -kaisa

    VastaaPoista
  6. Joo, siis jos otat pakastimesta marjoja, sulatat ne ja soseutat, niin sitä ei saa pakastaa uudelleen. MUTTAA jos kiehautat ne, niin silloin pakastus ei ole ongelma. Silloin pakastetaan "kypsää" hilloa. Sama logiikka esim. jauhelihan kanssa. Sulanutta raakaa jauhelihaa ei saa pakastaa enää uudelleen,mutta jos sen paistaa, ei mitään ongelmaa.

    t.Keittiön perältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota en ole ajatellutkaan, mutta noinhan se tietenkin on :)

      Poista