perjantai 16. syyskuuta 2016

Pikku piraija - auts, se puree!

Meidän Taika-tyttönen on kasvatellut viime aikoina hampaita, ja sunnuntaina hän päätti kokeilla miltä liharavinto tuntuu suukalustossa. Olin tyytyväisenä imettämässä kunnes yhtäkkiä: "Hauk!". Voi itku, miten kipeää se tekee!! Eikä siinä vielä kaikki, vaan typy iski raivokkaasti hampailla kiinni lukemattomia kertoja tuonkin jälkeen. Sydän syrjälläni imetin ja pelkäsin seuraavaa kertaa. Yritin noudattaa Sintin kanssa hyväksi havaittuja oppeja, eli isoon ääneen karjahtamista ja imettämisen lopettamista välittömästi sen jälkeen kun vauva on purrut. Taika pirahti itkuun vain kerran, muina kertoina äidin elämöinti tuntui häntä vain huvittavan. Ja äidin epätoivo puolestaan kasvoi..!


Jostain kumman syystä tämä pureskelu kesti vain 2 päivää. Sen jälkeen ei ole purtu eikä näykitty. Kummallista, mutta mahtavaa! Aiemmin olin iloinnut siitä, että typy on oppinut aika hyvin imemään ilman rintakumia ja arat rinnanpääni jopa kestämään sitä. Suunnittelin, että ehkä voisin jopa lähiaikoina luopua rintakumista kokonaan, mutta nyt en taidakaan uskaltaa. Se toimii välissä pienenä iskunvaimentimena joten taidan sittenkin vielä jatkaa sen kanssa ;)

Toissapäivänä löysin jostain kaulakuopan ja olkapään tienoilta fritsun. Arvatkaapas kuka sen on tehnyt - kyllä, tuo samainen pikku piraijani! Tyttö iskee hampaat tai huulet kiinni ihan sinne mitä tarjolla on, ja alkaa lupsuttaa. Sormestakin hän puree niin että sattuu. Epäilen, että kolmas hammas tekee tuloaan mutta en ole vielä keksinyt minne.

Muutenkin likalla on ihan hirveä meno päällä. Eilen hän kääntyi eka kerran ympäri ja tänään uusista taidoista riemastuneena kääntyy koko ajan. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että nokoset isin ja äidin sängyllä ovat nyt loppu. Ei uskalla ottaa riskiä siitä, että muksu rullailisi itsensä sängyltä pois ja kopsahtaisi parkettiin.

Toinen paikka, missä Taika ei voi pidätellä itseään on imetyshetket rinnalla. Parhaimmillaan molemmat koivet sojottavat kohti ilmaa ja vähintään yksi käsi mätkii tissejä, itseään pepulle tai päähän jne jne. Multi-taskaaja jo pienestä pitäen. Tuo samainen husominen ja huitominen tietysti asettaa omat haasteensa nukahtamishetkiin, mutta mitäpä ei äidin karhusylikaappaus pelastaisi...!

Ja 5kk:n neuvolassa meillä oltiin 8,1kg ja 67 cm. Piikit tuikattiin, niistä nousi ikävä kuume ja huono olo. Nytkin nenä vähän vuotelee.

Hyvää viikonloppua! :)

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Tissiposki 5kk:tta

Meidän pieni tissitakiainen on täyttänyt viisi kuukautta, uskomatonta! Hän on vielä kovin pieni, mutta silti tuntuu niinkuin tuo tyyppi olisi ollut meillä aina. Hän on osoittautunut varsin leppoisaksi ja hauskaksi tapaukseksi - kunhan ruokahuolto pelaa ja nukkumaan älytään laittaa tarpeen koittaessa, kaikki on hyvin ja hymyjä satelee.

Fyysisesti typy on sen sijaan vähän laiskan pulskea: lattialla on makuutettu leikkimaton päällä jo ties vaikka kuinka pitkään, mutta kääntyminen ei vaan houkuta. Viimeisintä postausta rustaillessani vaikutti siltä, että ihan kohta kääntyy, vaan ei! Hän köllöttelee ihan tyytyväisenä selällään ja välillä käväisee kyljellään, mutta luultavasti täyskieppi vaatisi ihan liikaa ruumiillista ponnistusta :) Mahallaan laitettaessa hän jaksaa möllöttää siinä kokonaiset viisi minuuttia ja sitten voimat rupeavat loppumaan.

Mutta suussa onkin jo tapahtunut jotain: meillä on yksi hammas! Sieltä se on jo puolivälissä tulossa, mutta sillä saa haukattua erittäin kipeästi sormesta tai kämmenensyrjästä. Toistakin hammasta tehdään, ja näiden kahden johdosta viime viikkoina on jomotellut suuta vähän väliä. Sellaisina päivinä nukkuminen tahtoo jäädä vähiin, Taika koisii silloin lähinnä puolen tunnin jaksoissa pitkin päivää ja illalla viimeistään pitää antaa nestemäistä Panadolia. Luulin ostaneeni joskus keväällä ison kasan kuolalappuja, mutta ne 5-6 kappaletta mitä meiltä löytyy, ovat jatkuvasti kierrossa: kuivatuksessa, pesussa tai käytössä. Välillä voisi luulla, että meillä on vauvan sijaan sellainen kuolaava bernhardilaismonsteri.

En ole vieläkään aloittanut soseita. Haluaisin kovasti aloittaa sormiruoalla heti täysimetyksen päälle, mutta ihmettelen miten tuollainen varsin epäjäntevä tapaus muka istutetaan tuoliin syömään? Ensi viikolla on neuvola ja sitten onkin paljon kysyttävää terkalta. Taika itse alkaa osoittaa selvää kiinnostusta syömistä kohtaan. Hän makoilee yleensä meidän ruokailun ajan omassa Tripp Trapp-tuolissaan Newborn-setissä ja seuraa ruoan matkustamista lautaselta suuhun. Luulen siis, että sen puolesta aika alkaa pikku hiljaa olla kypsä kiinteiden aloittamiseen...

Itse olen toisinaan helisemässä kroonisen oman ajan puutteen kanssa. On päiviä kun en ehdi avata tietokonetta ollenkaan, hätäisesti vain lueskelen kännykällä uutiset imetyksen yhteydessä. Taika on nimittäin edelleenkin harrastanut iltavalvoskelua ja ehkä kerran viikkoon puolivahingossa nukahtanut iltayhdeksän, kymmenen aikaan. Nyt sen sijaan näyttää, että parempi rytmi saattaa sittenkin olla kehittymässä, hurraa! Toissailtana hän meni yöunille varttia vaille yhdeksän ja ihmeissäni kävin koko ajan tsekkailemassa, että eikö se tosiaankaan aio herätä. Eilen puolestaan sammuminen tapahtui puoli kymmeneltä ja TAAS oli ihan JÄRKYTTÄVÄN paljon omaa aikaa! :D Olisi aivan loistavaa kun molemmat lapset saisi kohta laittaa samaan aikaan nukkumaan ja jäisi koko ilta vapaaksi. (Tavoite nro 2: pikkuvintiö nukkumaan omaan sänkyynsä jotta isälle ja äidille jäisi vähän enemmän kuin á 40 cm nukkumatilaa. Mutta tavoite kerrallaan...! :)

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Kiireinen kotiäiti

Kylläpä on aikaa vierähtänyt viimeisimmästä postauksesta! Molemmat tytöt ovat olleet kotona kesän ja olen pyörittänyt arkea heidän kanssa kahdestaan miehen paiskiessa töitä (muutaman päivän lomaa lukuun ottamatta). Tässä on siis saanut maistaa ihan kunnolla kiireistä lapsiperheen elämää! Päivässä ei ole montaa hetkeä, että ehtisi istahtaa alas ja huomaan, että usein vasta illalla vilkaisen nopeasti tietokoneelta tärkeimmät jutut, mutta kirjoittamiseen asti en ole päässyt :)

Meillä on puuhailtu mm. seuraavanlaisia asioita:
- otettu Taikasta passikuva (hih, mikä harjoitus! Joka puolelle muljahteleva vauvanpää ja hassut ilmeet...) + hommattu ensimmäinen passi
- tehty 4 hengellä eka ulkomaanmatka
- nukuttu pitkään, useina aamuna jopa yhdeksään - kyllä, meidän perheen vauvat ovat luojan kiitos uneliasta sakkia!
- syöty litrakaupalla jäätelöä
- poimittu marjoja
- kävelty ja ulkoiltu ihanien ilmojen johdosta
- uitu

Taika on oikea hymytyttö ja iloinen tapaus, ääneen hekotustakin on harrastettu jo usean viikon ajan. Muutenkin kaikkia taitoja alkaa ilmetä kovaa vauhtia, hän harjoittelee aina lattialla kääntymistä ja tuntuu, että eleistä päätellen ihan kohta se onnistuu. Eräänä päivänä hän leikkimatolla hän hivutti itsensä kellonviisarimaisesti ympäri kokonaiset 360 astetta. 3kk:n neuvolan strategiset mitat olivat:
pituus: 62 cm
paino: 6730 g

Jatkuvasti saa siis olla inventoimassa varastosta löytyviä vaatteita ja laittamassa pois pieneksi jääneitä! Nauratti kun neuvolan terkka tuumasi, että 4kk:n iässä saisi ruveta maistelemaan soseita, mutta teillä ei ole mitään kiirettä kun tyttö on niin hyvässä lihassa :D 6kk:n täysimetys tuntuisi itsestänikin hyvältä idealta sillä se on niin helppoa, ja Taikalle maito maistuu mainiosti. Katsotaan jos kuitenkin hyyyviin rauhalliseen tahtiin ruvetaan antamaan lusikan kärjellisiä, jotta tottuisi ja näkee tuleeko allergioita.

Viimeiset viikot Taika on tunkenut raivokkaasti nyrkkejä suuhunsa ja jyystää niitä niin, että kuola roiskuu. Yritän usein kurkkia suuhun, josko siellä kimmeltäisi ulos tunkevat hampaanalut, mutta vasta tänään olin näkevinäni yläikenessä jotain pientä kuultavaa. Se on kuitenkin tosi vaikeaa kun tyyppi huitoo ja protestoi joka käänteessä, nimittäin ikäväähän se suun kaivelu on! Ajattelin tehdä lähipäivinä äidinmaitojäätelöä, niin että tyttökin saa helteissä viilennystä ja samoin ikeneiden tuska helpottaa.

Neiti S puolestaan on edelleen ihanan huolehtivainen isosisko, eikä vieläkään ole muuttunut mustasukkaiseksi. Sen sijaan temperamenttia löytyy vaikka muille jakaa ja tuittukohtaus iskee useita kertoja päivässä! Joskus niin hölmöistä asioista, että mielestäni vähempikin riittäisi ja toivon, että kyseessä on vain jokin ohimenevä uhmavaihe...Pääsääntöisesti meillä on kuitenkin aika kivaa yhdessä, ja hänen ollessa mummolassa kyläilemässä, tuntuu kun kotoa puuttuisi jokin olennainen osa. Ja niin puuttuukin, meidän oma hölösuu ja yhden hengen päättymätön show-numero!

Synnytys on enää kaukainen muisto, ainoa siitä muistuttava asia on jäljellä olevat 6 raskauskiloa, jotka ovat tuntuneet juuttuvan pysyvästi sekä mahaan että hanuriin. Aika pian jälkitarkastuksen jälkeen hakeuduin takaisin vanhan kuntosaliharrastuksen pariin, ja nyt yritän verkkaiseen tahtiin kaivella esiin kadonneita lihaksia. Hyvä puoli siinä on se, että aika vähällä tekemisellä saa lihakset kipeiksi ja kunnon treenin aikaiseksi :) Vaunulenkkejä olen harrastanut ahkerasti, ja ihme kyllä jopa vähän tykästynyt vanhaan inhokkiini kävelyyn!

Täällä eletään siis toden teolla ruuhkavuosia. Päivät vaihtuvat huiman nopeasti, enkä ole vielä hetkeäkään tylsistynyt kotona tai kaivannut takaisin työelämään. Ja hyvä niin, elämän paras aika on juuri nyt 

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Taikan kuulumisia

Moikka! Mä oon Taika ja mä oon 2 kuukautta vanha. Mun isosisko on kuulemma pienenä kertoillut tähän äidin blogiin omia kuulumisiaan, joten nyt on sitten mun vuoro! Tosin mä oon vielä niin pieni etten osaa itse kirjoittaa, mutta äiti auttaa mua tässä hommassa.

Mä oon siis vielä tosi pieni, mutta olen oppinut vaikka mitä taitoja viime viikkojen aikana. Yks niistä on hymyily, on ihan huippua kun nyt osaan jo hymyillä ihan itse tarkoituksella! Usein mun on pakko heti aamusta väläyttää sitä äidille, kun on vaan niin kiva pitkän yön jälkeen nähdä. Mut kaikista hauskin on mun isosisko: en vaan voi olla hymyilemättä kun se laulelee ja juttelee mulle. Ja mun Tripp Trapp-tuolista roikkuu sellainen super ihana amppari, jonka siivet rapisee: sillekin naureskelen ja huidon käsillä. Kyllä mä vielä joku päivä sen saan kiinni!

Aiemmin mulle tapahtui hoitopöydällä aina yksi tosi kumma juttu. Mä makoilin siinä kaikessa rauhassa ja yhtäkkiä rupesi sattumaan ihan hirveästi päähän! Ai kamala kun mua silloin itketti. Ja tiedättekö mikä se oli, no mun oma nyrkki joka veti mua tukasta!! Nyt kun mä olen jo näin iso, en onneks ole tehnyt sitä enää, se taitaa olla vaan pikkuvauvojen juttu.

Silloin kun olin ihan pikkunen, kuulin kerran kun äiti sanoi jollekulle että mä osaan aika kärsivällisesti odottaa ruokaa. No, sen jälkeen mä vähän treenasin ja kjäh, kjäh: enää ei ruoantulo kestä kun vähän kajautan! Nyt se sujuu jo ihan helposti ja johan tulee maitoa nopeesti tarjolle :)

Yöt me nukutaan äidin kanssa yhdessä ja se on musta ihanaa. Siinä on niin mukava nukkua, että nyt en oikein piittaa yksin nukkumisesta. Äiti on ilmeisesti sitä mieltä, että olen iltaisin ruvennut vähän hankalaksi. Ehkä se tarkoittaa sillä sitä, kun en halua nukkua iltaunia omassa sängyssä vaan torkun isin tai äidin sylissä. Mitähän hankalaa siinä muka on...? Musta se on vaan kivaa!

Mut nyt mun pitää mennä kun on nälkä, vaikka ihan äsken söin. Mulla onkin kyllä aina nälkä. Heippa!

maanantai 16. toukokuuta 2016

Sisarusrakkautta

Äskettäin sain toiveita peräti kaksin kappalein, josko voisin kirjoitella isosiskon suhtautumisesta perheen uusimpaan tulokkaaseen. Ajatus tällaisesta tekstistä on muutenkin ollut hautumassa, joten tämä tuli oikein sopivaan saumaan!

Omista peloistamme huolimatta yritimme koko raskauden ajan innostaa Neiti S:ää raskaudesta ja vauvasta, mikä ei ollut kovin vaikeaa, sillä tyttö oli aiheesta todella mielissään. Kaivoin vajaa kaksi vuotta aiemmin poispakkaamani vauvakirjat esiin varastosta ja taas luimme harva se ilta tarinoita, kuinka noihin perheisiin syntyy pupu-, ihmis- ja karhuvauvoja. Ne olivat ehdotonta lempiluettavaa eikä se tämän ajan jälkeen minustakaan enää niin pahalta tuntunut.

Synnytystä edeltävänä iltana Neiti S meni mummolaan yöksi ja siinä lähtövalmisteluiden keskellä tuli puhetta synnytyksestä. Tytöllä tuli haikea mieli jättää meidät ja sen yhteydessä mieleen taisi nousta pieni pelkokin seuraavan aamun tapahtumista, vaikka olimme yrittäneet kertoa niistä positiiviseen sävyyn ja maininneet moneen kertaan, kuinka hän pääsisi saman päivän iltana katsomaan pikkusiskoa heti sairaalaan. Jossain vaiheessa poistuin olohuoneeseen ja kuulin kuinka hän kysyi isältäni: "Mutta mitä jos jotain kamalaa tapahtuu? Entä jos vauva ei synnykään?". Mahasta kouraisi, miksi noin pienen piti tietää se omakohtaisesti että jotain pahaa voi todella tapahtua...

Helpotus oli suuri koko perheellä kun kaikki lopulta meni hyvin. Hieman jännitimme Neiti S:n suhtautumista: olisiko hän sittenkin voimakkaasti mustasukkainen vai suhtautuisiko vauvaan lämpimästi. Oli ilo katsoa kuinka tyttö saapui sairaalaan silmät innosta tuikkien ja paloi halusta ojentaa vauvalle valitsemansa lahjan. Myöhemmin hän sai myös kokeilla ottaa pikkusiskoa syliin ja siitä on muistona ihana kuva: naantalin aurinkona loistava nelivuotias ja sylissä räsynuken kokoinen sisko.

Olen koko ajan odottanut mustasukkaisuuden puhkeamista, mutta ainakaan tähän päivään mennessä sellaista ei ole näkynyt eikä kuulunut. Neiti S on siskostaan hyvin huolehtivainen ja suree tämän puolesta, kun hikka ravistuttaa pientä kroppaa tai toisella on masu kipeä. Varmaan suurin ongelma sisarussuhteen edessä olen minä! Olen todella varovainen Taikan kanssa, jopa liiallisuuteen asti ja usein isosisko saa kuulla kieltoja ja rajoituksia, kun hän haluaa seurustella pienen kanssa. "Älä tee sitä, älä tee tätä", "Varo!", "Älä herätä vauvaa"...täytyisi muistaa antaa tilaa sisaruussuhteelle eikä olla liikaa kieltämässä kaikesta.

Olen pelännyt, että kun Neiti S saa vauvan takia vähemmän huomiota, kääntyykö se kielteisyydeksi vauvaa kohtaa. Usein iltasadun lukemisen aikaan Taika jo tankkaa ahkerasti, joten siitä syystä iltatoimet ja lukemiset on hoitanut isi. Eilen kävi niin, että isi oli tuohon aikaan muualla ja kaikki iltapuuhat lankesivat minulle. Kuinkas kävikään: tietysti silloinkin pikkusiskolla oli nälkä, mutta keksimme Neiti S:n kanssa yhtäaikaa sopivan ratkaisun. Minä imetin Taikaa sohvalla ja iltasatu luettiinkin sängyn sijasta sohvalla, ja Neiti S tarjoutui itse kääntelemään sivuja kun minulla kädet olivat varattuina. Miten suuri helpotus on huomata, että vaikka meillä muuten on kärsitty melkoisesta uhmavaiheesta, niin kiukuttelu ei ole vielä koskaan kohdistunut siskoon vaan yhteistuumin tällaisetkin haasteet saadaan selvitettyä!

Meillä on edelleen ahkerasti pussailtu ja halattu myös isosiskoa. Olemme myös muistelleet Taikan vaiheiden myötä Neiti S:n vauva-aikaa ja hänestä on todella huvittavaa kuulla tarinoita omasta vauvavuodestaan ja katsella samalla valokuvia albumista. Vieraille hän sitten selittää suu vaahdossa näitä tarinoita ja vertaa kumpi vauva oli syntyessään painavampi, ja mikä heissä oli samanlaista :) Kaiken kaikkiaan täytyy todeta, että uusi perheenjäsenemme on uinut luontevaksi osaksi meidän perheen arkea ja toivon, että tämä ei jää miksikään uutuuden viehätykseksi vaan että sisaruussuhde jatkossakin kehittyy ja lujittuu.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Taika 1kk:tta

Voin vain ihmetellä ajan kulumista: siis 2,5 viikkoa mennyt edellisestä postauksesta! Jos aika ennen synnytystä mateli, niin nyt se kiitää valonnopeudella. Olen kirjoitellut toivepostausta parina päivänä, mutta en näytä saavan sitä valmiiksi aivan vielä, joten laitan sen sijaan väliaikakuulumisia kun näihinkin viikkoihin on taas mahtunut vähän kaikenlaista.

Meidän pikkuinen Taika on ehtinyt täyttää jo yhden kuukauden (sniff, enää 11 kk:tta vauvaikää jäljellä!) ja sen johdosta piipahdimme viime viikolla neuvolassa. Tässä neidin strategiset mitat:

paino: 4,5 kg (syntymäpaino 3590gr)
pituus: 56 cm (syntymäpituus 51cm)

Hän ei siis todellakaan ole mikään rääpäle enää, ja jäsenet ovat alkaneet saada ihanasti poimuja ja leukojakin löytyy nykyään kaksi kappaletta :) On huojentavaa nähdä, että tissimaito maistuu ja se myöskin riittää hänen tarpeisiinsa. Lisämaitoja ei ole annettu enää pitkään aikaan. Parhaillaan tuntuu olevan menossa tiheän imun kausi, sillä iltaisin tyttö tahtoo tissiä kaiken aikaa joten ilmeisesti tarvetta on.

Masuvaivoja on edelleen ollut satunnaisesti, ja sen johdosta D-vitamiini on edelleenkin tauolla. Tosin se ei taida sittenkään olla ongelmien syy, koska välillä kipuja on ollut, välillä ei. Aloitimme eilen tippojen antamisen uudestaan ja se lähti ihan alusta yhden tipan päiväannoksella. Masuvaivoihin muistin yhtäkkiä Sintin ajoista parhaimman konstin: pierupumppauksen! Eli tyttö selälleen tasaiselle alustalle ja nilkoista kiinni, sitten jalkoja viedään tasaiseen tahtiin masuun kiinni koukusta suoraksi. Tätä kun toistaa useita kertoja, kohta alkaa ilma vapautua ja vauvan olo helpottaa.

Ikävin viime aikoihin mahtunut asia on, että Taika-reppana sairastui vajaa pari viikkoa sitten eli vain kolmen viikon iässä flunssaan! Isosisko sairastui ensin, ja sitten klassisesti, kaikesta käsihygieniasta ja pussailun välttämisestä huolimatta, tauti kulkeutui meidän pienimmästä pienimmälle. Jostain syystä tyttö oireilee edelleen, nenä rohisee erityisesti syömisen jälkeen joten maailman ikävimmälle (mutta tarpeelliselle) vehkeelle eli Nenä-Friidalle on käyttöä. Flunssan johdosta meidän täytyi tehdä myös ensimmäinen päivystysreissu sairaalaan kun tajusin yhtenä iltana aika pian nuhaoireiden alettua, että neiti oli nukkunut käytännössä koko päivän. Olin herättänyt aina kolmen tunnin välein syömään ja kuumetta mitatessa sitä oli parhaimmillaan ollut 37,2 astetta. Kun soitin päivystykseen, siellä kerrottiin että tuo ei ole vauvalla kuumetta, mutta että yleisvoinnin johdosta on syytä tulla näytille. Niin sitten menimme ja onneksi kaikki vaikutti hyvältä: tulehdus- ja happiarvot olivat kunnossa. Mitä nyt sivuoireena yksi hermostunut ja pelästynyt äiti. Onneksi sen koommin ei ole ollut lämpöilyä joten olemme tyytyneet käyttämään nenä-Friidaa ja seuraamaan vointia.

Ja maailman ihanin asia: noin viikko sitten sain tytöltä ensimmäisen hymyn!! :) Valitettavasti ihka ensimmäinen jaeltiin isille, mutta äiti oli sitten hyvänä kakkosena. Neiti innostui niin hymyilyn taidon keksimisestä, että heti perään sain toisen kesken tissittelyn :) Tuntuu todella ihanalta, kun vuorovaikutusta alkaa olla molempiin suuntiin ja muistin elävästi, miten mahtavaa oli höpötellä ja seurustella aikanaan Sintin kanssa. Tästä ne taidot vaan karttuvat koko ajan ja tyttö kasvaa (vähän liiankin nopeasti jos minulta kysytään).

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Taika 2,5 viikon iässä

Meidän Taika-tyttönen on nyt noin 2,5 viikon ikäinen ja tässä hieman hänen kuulumisiaan. Tosiaan laitokselta lähtiessä paino oli pudonnut hieman liikaa ja sen johdosta meillä on ollut muutama painokontrolli sen jälkeen. Ensimmäinen oli heti kotiutumista seuraavana aamuna ja silloin painoa oli tullut lisää muutama kymmenen grammaa. Viime viikolla meillä puolestaan kävi neuvolan terkka kotikäynnillä ja edelleen paino oli noususuuntainen, mutta ei ihan tarpeeksi. Niinpä viime perjantaina, tasan 2 viikon merkkipäivänä, kävimme uudella punnituksella ja onneksi syntymäpaino oli saavutettu 10 grammaa vajaana. Tämä katsottiin riittäväksi ja saimme samalla lupauksen ryhtyä vähentämään vastikkeen määrää :)

Vastiketta typy on saanut vaihtelevia määriä, n. 40-60 ml kerta-annoksia imetysten päälle, ja nyt yritetään päästä noista hiljalleen eroon. Tai käytännössä maidonkerääjien ansiosta osa noista pullomaidoista on ollut omaa tuotantoani. Sekin on onneksi lisääntynyt ihan selvästi: tyttö imee usein ja mielellään ja tuntuu, että useimmiten hän tuleekin rinnoista kylläiseksi. Pulloruokintoja oli esim. eilen 3 kertaa, joten uskon että nuo saadaan kyllä lähiaikoina kokonaan pois. Välillä tuntuu, että maitoa on joka paikassa, erityisesti yöllä lakanat ja yöpaita välillä lainehtivat maidosta joten sekin kielii lisääntyvästä tuotannosta!

Imetystuokioista on muodostunut meidän oma lepohetki: tyttö imee tyytyväisenä n. 10-20 minuuttia per rinta ja minä toteutan Sintistä hyväksi havaittua tapaa lukemalla kirjoja. Rinnanpäät ovat onneksi taannoisista ongelmista parantuneet, mutta en ole vieläkään uskaltanut jättää rintakumeja pois. Suunnitelmissa olisi hivuttaa ne pois rauhalliseen tahtiin, niin että rinnanpäät pysyisivät hyvässä kunnossa.

Kun vertaan Taikaa yliaikaisena syntyneeseen Sinttiin, on hän selvästi väsyneempi vauva ja nukkuu paljon. Tämän reilun kahden viikon aikana valveillaoloaika on kuitenkin lisääntynyt koko ajan, mutta vielä tyttö ei ota samalla tavalla kontaktia kuin Sintti teki jo tässä iässä. Nukkuessaan hän hymyilee refleksinomaisesti, mutta tietoiset hymyt puuttuvat. Samoin tyttö tuntuu niin kovin pieneltä ja hentoiselta. Ei mikään ihme, sillä noiden kahden vauvan välinen painoero oli 800 grammaa ja ikäero 4 viikkoa! On ollut kuitenkin ihanaa huomata, miten tämän "syöttökuurin" päälle tyttö on kerännyt hiljalleen lihaa luiden ympärille ja pieni massukin alkaa kasvaa isommaksi :)

Valitettavasti viime päivien riesana ovat olleet masuvaivat. Pienen mahaan sattuu ja hän kipristelee usein syöttöjen päälle, ja välillä tulee isoja paukkuja. Pari kertaa hoitopöydällä ollessa kakkaa on tullut kovalla paineella, joten ei mikään ihme että on kipuja! Cuplaton-kuuri alkoi perjantaina ja nyt yritän muistaa antaa maksimi-annoksen joka päivä. Aika näyttää auttaako tämä konsti vai pitääkö minun alkaa rukata omaa ruokavaliotani johonkin suuntaan.

Muuten Taika on aika rauhallinen tapaus. Jos ruoan tulossa kestää, tyttö ei turhista hermoile vaan jaksaa odottaa suht kärsivällisesti. Kunnon rääkäisyt saadaan aikaiseksi tavallisesti hoitopöydällä kun puolinakuna on inhottavan kylmää ja kurjaa. Tästä kiusanteosta seuraa toisinaan kostokakka tai - pissa ;)

Meidän yöt sujuvat todella leppoisasti niin, että typy nukkuu äidin kainalossa ja molemmat saamme siten nukuttua hyvät unet. Taika ei viihdy omassa sängyssään kovin pitkään, tavallisesti hänet laitetaan kyllä sinne aluksi, mutta viime aikoina on käynyt niin, että nälkä ja tankkauksen tarve on yllättänyt aina juuri silloin kun minä olen menossa nukkumaan, joten helpointa on ottaa tyttö tissille ja viereen. Siihen sitten molemmat nukahdamme ja yöllä murkinoidaan pari kolme kertaa, kun nälkä yllättää. Usein kyllä minä herään viimeistään muutaman tunnin kuluttua ja herättelen tyttöä syömään, jos on mennyt liian monta tuntia unten mailla.

Kaiken kaikkiaan meillä menee tosi mukavasti, en ole (vielä) kokenut maata mullistavaa väsymystä ja vauvaelämä sujuu varsin leppoisasti :)