tiistai 24. syyskuuta 2013

Nyt ovat hyvät neuvot kalliit

Minun oli tarkoitus kirjoittaa välillä ihan muista asioista, mutta kas kummaa, jatkankin samasta aiheesta...:)

Huomaan hoitokertojen seuratessa toisiaan, että sama kaava alkaa toistua joka kerta. Ensin menen innostuneena mutta silti suht koht kontrolloituna alkionsiirtoon, ja muutaman päivän ajan leijun jossain korkealla kytäten kaikkia mahdollisia oireita jotka voisivat viitata alkion kiinnittymiseen. Pian oireiden puute saa aikaan plääh-fiiliksen jossa vellon huolellisesti pari päivää, kruunaten kaiken loppujen lopuksi negatiivisella raskaustestillä.

Nyt olen parhaillaan saavuttamassa juurikin tuota plääh-fiilistä. Eka päivät siirron jälkeen vatsa tuntui todella kummalliselta (kuten kevään keskenmenoon johtaneessa raskaudessakin) ja tunsin useita kivun vihlaisuja alavatsassa erityisesti sunnuntain tietämillä. Tänään vatsan olotila on tasapainottunut täysin, kivut ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen ja mikään ei voisi tuntua normaalimmalta. Järki sanoo, ettei niitä raskausoireita välttämättä vielä tule, mutta nyt kaivattaisiin kipeästi jotain evidenssiä sillä en voi välttyä tältä tunteelta että alkio on taas päässyt karkaamaan kohdun suojista.

Kuten aiemmin postailin, siirto tehtiin perjantaina ja kuukautisia odottelen alkavaksi akselilla lauantai-tiistai. Tarkkaa päivää on vaikea sanoa kun kierto ei ole vieläkään aivan täysin normalisoitunut. Tästä seuraa se, että meidän pitäisi saada uudesta IVF-hoidosta reseptit kouraan + pisto-opetus aika nopeasti jotta pääsemme piikittämään välittömästi jos menkat sattuisivat alkamaan viikonloppuna kun klinikka on kiinni.

En halunnut pyytää reseptiä edellisen käynnin yhteydessä, sillä aiomme tosiaan vaihtaa lääkäriä sopivasti nyt kun uusi hoito on alkamassa. Mielellään en pistäisi enää jalkateräänikään kyseisen klinikan ovesta sisään jos sen vain voisin välttää, mutta uhkaavasti alkaa näyttää siltä viikonloppu lähestyy enkä haluaisi ottaa riskiä hoitokierroksen missaamisesta...(ja huomautan että minulla ei ole mitään koko paikkaa vastaan mutta alan tulla allergiseksi tälle koko prosessille, hmph)

Suunnittelimme miehen kanssa, että tekisin raskaustestin torstaiaamuna jolloin jää aikaa buukata visiitti klinikalle joko torstaille tai perjantaille. Aikaero lääkärin antamaan "sallittuun" testauspäivään eli 5.10 on suorastaan naurettava! Onkohan tuossa testaamisessa vielä mitään järkeä...?

Mitä neuvoisitte, arvon lukijani? :) Kaikki vinkit ja uudet näkökulmat otetaan kiitollisena vastaan!

3 kommenttia:

  1. Esikoisen aikana mulla näytti kahden viikon päästä siirrosta NEGATIIVISTA ja kuitenkin olin raskaana... vasta muutaman viikon kuluttua aloin ihmetellä että missä ne kuukautiset luuraa... että ei ne testit aina pidä paikkaansa vaikka lääkärin ohjeen mukaan testaileekin juuri oikeaan aikaan :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta, ei tätä hommaa helpoksi ole tehty :P Jospa sitä nyt kuitenkin pääsisi helpommalla ja tulisi nopeasti jokin selvyys...

      Poista
  2. Keinuhevonen on uusi verkkoyhteisö. Keskustelemme perheen perustamisesta, raskaudesta, vauvoista, taaperoista ja isommista lapsista. Tule mukaan jakamaan ajatuksia!

    Foorumille: http://www.foorumi.info/keinuhevonen
    Verkkosivut: http://keinuheppa.nettisivu.org/

    Löydät meidät myös facebookista: keinuhevonen

    VastaaPoista