lauantai 14. kesäkuuta 2014

RV 35+5: Äitiyslomalla!

Heipä hei pitkästä aikaa, ja huomattavasti rentoutuneemmin tunnelmin kuin pitkään aikaan, sillä olen nimittäin äitiyslomalla! :)

Viimeiset viikot ovat menneet kuin sumussa sillä olen raatanut töissä kuin heikkopäinen (järkevää - NOT!) saadakseni kaiken kiireen keskellä kaikki hommat fiksusti hoidettua ennen pitkää vapaata. Väsymys erityisesti loppua kohden oli megalomaaninen ja illat + viikonloput tuli torkuttua aika hartaasti. Pari viikkoa sitten rupesi tulemaan univaikeuksiakin, sillä tämän jättimassun kanssa alkaa olla vaikea nukkua ja siihen sitten päälle vielä pientä stressinpoikasta. Olin kiikun kaakun, että haenko sairaslomaa mutta sinnillä jatkoin ja kaikesta huolimatta päällimmäiseksi jäi hyvä mieli koska sain kaiken hoidettua toivomallani tavalla.

Näin loppusuoralla pystyn jo toteamaan, että tämä raskaus on ollut paljon työläämpi kuin edellinen. Väsyn paljon helpommin, mistä voi tietysti kiittää sekä tämänhetkistä huonoa fyysistä kuntoani että Neiti S:n perässä juoksemista, mutta myös jatkuvaa sairastelua. Olen ollut yhtäjaksoisesti sairaana 2 kuukautta tämän raskauden aikana, josta vasta nyt alan hiljalleen toipua. Se on vienyt voimia todella paljon ja saanut hieman manailemaankin tätä loputonta raskauden tilaa, jossa ei voi ottaa tarpeeksi vahvoja troppeja parantuakseen kunnolla.

Nyt on todella autuaallista kun on lomalla ja saa levätä silloin kun tarvii. Yleensä puuhastelen päivät melko aktiivisissa merkeissä, mutta pidän pieniä lepotaukoja pitkin päivää. Iltaisin on tukalinta, koska tämä kasvanut maha puristaa rintojen alta ja silloin on pakko oikaista itsensä makuuasentoon. Toivon hartaasti, että vatsa alkaisi hiljalleen laskeutua jotta happi kulkisi vähän paremmin!

Muutamia juttuja raskauteen liittyen:
- laskettu aika on koko ajan ollut väärin, en tajua miten olen koko ajan luullut olevani 2 päivää jäljessä. Tänään on siis RV 35+5 eikä 35+3 kuten ajastin sivupalkissa näyttää (pitääkin muistaa korjata se!)
- kävimme äskettäin yksityisellä kokoarviossa ja lapsen koko vaikuttaa normaalilta, mutta pää kookkaalta. Jippii...meillä on neuvolan puolelta varattu aika myös julkisen puolen kokoarvioon, minne pääsemme vajaan parin viikon päästä ja nyt jo jännään miten siellä mahdollisesti suhtaudutaan tähän kokoasiaan. Onko vielä mahdollista päästä tuon tiedon valossa käynnistykseen viimeistään laskettuna aikana vai eikö tämä heidän mielestään ole tarpeeksi "iso juttu".

Ilahduttavaa on, että tämän raskauden kanssa en ole joutunut kärsimään selkäongelmista juuri ollenkaan. Olen huomannut, että myös kevyt liikkeelläolo ja käveleskely helpottaa kaikenlaista oloa todella paljon. Koska ilmat eivät ole olleet kovin hyvät, olen toteuttanut tätä liikuntamuotoa aika paljon kaupoilla eli shoppaillen :D Toisaalta, samalla saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli hoidettua samalla puuttuvat vauvavarustelut!

Neiti S on kehittynyt viime aikoina todella paljon erityisesti puheen osalta. Yhtäkkiä toista äidinkieltäkin alkaa pulputa kuin pohjattomasta kaivosta. Usein meitä hymyilyttää, kun neiti muodostelee tyhjästä pitkähköjä lauseita ja käyttää sanoja, joita emme tienneet hänellä olevankaan sanavarastossa :) Toki usein isän kielen käyttäminen vaatii edelleenkin paljon kannustusta ja yksinkertaisesti tarvittavien sanontojen opettamista, koska tyttö ei kuule sitä kieltä yhtä paljon kuin suomea, mutta yhtä kaikki on todella helpottavaa huomata että pää on auki ja kehityksen suunta oikea.

Harmillista ja usein aika turhauttavaakin on, että pöytätavat eivät vaan näytä kehittyvän. Kuinka moni lukijoista joutuu vielä syöttämään 2,5-vuotiasta lasta? Meillä neiti kyllä osaa syödä, mutta aiempaa vahvemmin kuvioihin on tullut vahva passaamisen tarve, ja usein hän vaatii apua vaikka varsin hyvin osaisi syödä itse. Samoin käsillä on yhtäkkiä niin paljon kivempaa syödä kuin millään ruokailuvälineellä. Eräänä päivänä yllätin neidin jopa kahmaisemasta kourallaan puuroa! Mietin, että hommaan on pakko saada jotain rotia ennenkuin vauva syntyy sillä pahimmassa tapauksessa syötän yhtä samaan aikaan rinnalla ja toista vapaalla kädellä :/

Usein iltaa kohti äidin pinna alkaa väsymisen johdosta olla aika tiukalla joten ruokailuista saattaa muodostua varsinaisia taisteluhetkiä. Uskon siis, että oma asenteenikin jollain tavalla ruokkii tätä tytön uhmaavaa käytöstä. Tänään tulikin mieleeni, että olisikohan jonkinlaisesta tarrasysteemistä apua sikäli että se auttaisi viemään ruokailua positiivisempaan suuntaan..? Esim. jokaisesta hienosti menneestä ruokailusessiosta saisi yhden tarran ja sitten kun niitä on kertynyt tarpeeksi, jotain kivaa tekemistä. Onko kokemuksia tällaisesta?

18 kommenttia:

  1. Meillä oli tosi paljon vaikeuksia juurikin tuon itse syömisen kanssa. Tyttö osasi oikein hyvinkin syödä itse, mutta tuo passaamisen tarve teki sen, että pari lusikallista meni ja sitten odotti syöttämistä. Ja minä tietysti tein sen virheen, että jatkoin syöttämistä, jotta menisi jotain ruokaa alas. Kai ne äidinvaistot "pakottaa" tarjoamaan lapselle ravintoa tavalla tai toisella. :D No meillä avainsana oli isyysloma. Saimme siis toisen lapsen(esikoinen oli jo 2.v8kk) ja sillä aikaa kun syötin vauvaa, oli isä usein tytön kanssa ruokapöydässä. Kummasti se itse syöminen lähti liikenteeseen, kun isä ei suostunut tyttöä syöttämään. Pari päivää meni vähän vähemmällä syömisellä, mutta lähti kyllä nopeasti sujumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, ettemme ole ainoita samasta ongelmasta kärsiviä! Meillä on varsinkin ongelmallista silloin, kun ruoka ei ole erityisen mieluisaa tai nälkä ei ole kiljuva. Nyt tämän postauksen kirjoittamisen jälkeen olen alkanut olla paljon tarkempi asian kanssa, mutta voi pojat miten kauan syömiseen nyt menee...

      Poista
  2. Terve! Onpa samanlaisia ajatuksia kuin minulla, ja arkea kanssa! Mein poika (10/11) on myös alkanut välillä vaatia syöttämistä, huh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kohtalotoveri :) toivottavasti tästä pian pääsisi eteenpäin ja syöminen alkaisi sujumaan...!

      Poista
  3. Ihanaa kuulla teistä!! <3

    Ja jeps, samaa on täällä. "Äiti syöttää" kaikuu monesti iltapuuron aikaan ja vastaus on aina (tai lähes aina), että Tyyppi on iso poika ja syö ihan itse. Pari krt olen lipsunut syöttämään muutaman lusikallisen tai lahjonut Tyypin kertomalla pipsa possu-satua pöydän ääressä, mutta muuten tiukka linja itse syömisen suhteen pitää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips Pingu, kävin jo kurkkailemassa teidänkin kuulumisia mutta en tainnut vielä ehtiä kommentoida :)

      Olet ihailtavan jämäkkä! Meillä tuo lause kuuluu "Äiti auttaa", ja jos en auta, on todella vaikea katsoa kun lautasesta on helposti jäämässä yli puolet syömättä...homma menee armottomaksi kiukutteluksi ja sotkemiseksi ja olen mennyt ehkä vähän helpoimman kautta syöttämällä silloin kun pyydetään....

      Nyt olen pitänyt vähän tiukempaa linjaa ja voi niitä taistelujen määriä! Jospa tämä tästä kohta asettuisi.

      Poista
  4. Meillä aika tasan samanikäinen tyttö kun neiti S vaatii aina välillä syöttämispalvelua (tai haluaa olla vaipassa, on siis kuiva ja käyttää pikkareita muuten kuin unilla ja pidemmälle ulkoilureissulle lähtiessä). En ole jaksanut stressata, vaan hermojeni menetyksen (isot keuhkot ja muutenkin paha uhmaikä) välttämiseksi olen passannut, ja kas, hetken päästä vauvailu saa riittää ja palataan minä itse moodiin (niin ja meillä lapsi siis 95% syö itse ja on taitava lusikan ja haarukan käyttäjä). Meillä ollaan oltu silleen joustavia muutenkin ruokailun suhteen, että ollaan ohjattu lusikan käyttöön, mutta kädetkin on olleet ihan sallittu menetelmä ja nykyisin tosiaan lusikka ja haarukka ovat käytössä, eivät kädet (päiväkodissa varmasti tilanne on toinen, mutta siellä tädit onkin superhyviä). Meillä tämä rentoilu on ollut toimiva menetelmä, sentään yksi (turha) taistelu vähemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on sikäli samanlainen tilanne, että Neiti S on myös todella taitava lusikan ja haarukan käyttäjä, mutta vain HALUTESSAAN. Hmph. Osaa siis tasan tarkkaan syödä itse, mutta on vain niin paljon kivempaa kun isi tai äiti auttaa :)

      Olen itsekin ajatellut, että kyllä tämä passaamisvaihe menee pian ohi jos siihen ei kiinnitä huomiota, mutta sitä on jatkunut jo monta kuukautta ja erityisesti silloin kun ruoka ei ole niin mieluisaa. Olen selittänyt monta kertaa, että ei kaikista ruuista aina niin tykkää, mutta syötävä on silti.

      Jospa me kohta saataisiin tämä ongelma jotenkin taklattua pois päiväjärjestyksestä.

      Poista
  5. Samoja juttuja täällä. Poika syö mut usein lopulta kuuluu "äiti auttaa" ja "tacktack, valmis", jos ei auta. Onneksi suurimman osan syö itse mut jos on jotain mun mielestä tarpeellista tavaraa (lohta esim. :D) lautasella, autan ja hyvin menee alas.

    Ruoan ääressä viihtymiseen vaikuttaa meillä myös se, onko äiti valmis ennen poikaa. Jos on, palvelua vaaditaan. Jos jaksan syödä hitaasti, syö poikakin yleensä lautasen tyhjäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ihan sama lause: "Äiti auttaa!" :) Itse istuskelen usein ruokapöydässä saman ajan kuin tyttökin, vaikka olisinkin jo lopettanut. Sillä ei tunnu olevan mitään merkitystä syönnin sujumiseen, sillä saatamme molemmat olla vasta syömisen alussa kun tyttö tuumaa, että nyt tarvisi apua ja pistää stopin päälle.

      Huoh :)

      Poista
  6. Meillä on toiminut tarrataulu hyvin, tosin ongelmana on ollut vähäinen syöminen. Esikoinen vetelisi leipää ja muroja mielin määrin, mutta "oikeaa ruokaa" syö hyyyyvin vähän - niin kotona kuin hoidossakin. Koska mikään maanittelu tai uhkailukaan ei ole toiminut, saati pakottaminen, joka todellakin vetää suun vain tiukemmin lukkoon, otettiin noin kuukausi sitten tarrataulu käyttöön: Aina kun syö niin hyvin, että lautasen pohja näkyy kunnolla (ei riitä että siirtelee ruuat toiseen laitaan tms kikkailua), saa tarran. Jos syö lautasen aivan tyhjäksi, saa kaksi tarraa. Ja kun on seitsemän tarraa kerätty, saa palkinnoksi karkin (kyllä, pahinta mahdollista lahjontaa). Piirsin siis paperiin ruudukon ja numeroin ne (lapsi tunnistaa numerot 1-10) ja koska paperiin mahtui 8 ruutua vierekkäin, syntyi tuo ajatus, että 7 tarrasta saa palkinnon ja kahdeksanteen ruutuun saa "extratarran" karkin merkiksi. Yllättävän hyvin on toiminut, vaikka nirsohan tuo lapsi on edelleen. Selkeästi kuitenkin tämä tsemppaaminen ("enää kolme lusikallista ja pohja näkyy kunnolla ja saat tarran!") on toiminut paremmin kuin mikään muu aikaisempi, edes jälkkärimaanittelu ilman suurta yhtenäistä logiikkaa.

    Tarrataulua on käytetty myös, kun opeteltiin hoidossa käymään potalla. Lapsi oli siis kotona jo päiväkuiva, mutta hoidossa ei halunnut mennä ollenkaan vessaan vaan laski aina alleen. Tarrojen avulla päästiin siitäkin yli ja jopa yllättävän nopeasti. Samaa aion alkaa kesällä käyttää kotona pienemmän kanssa, kun aloittelemme kuivaksi opettelua hänen kanssaan. Olen täysin vakuuttunut tarrojen tehosta - ja joskus pelkkä tarrakin riittää, eikä tarvita mitään "extrapalkintoa" tietyn tarramäärän saavutettua. Kyllä tarroissa on jotain maagista voimaa lasten kanssa! ;)

    Ehkäpä tarrat toimisivat neiti S:nkin kanssa, kannattaa ainakin yrittää! :) Mutta kannattaa myös antaa isommankin lapsen silloin tällöin leikkiä vauvaa, tietyissä rajoissa. Meillä Esikoinen on varsinkin kuluneena keväänä halunnut leikkiä vauvaa, nyt 3-vuotissynttäriensä kynnyksellä. Ja koska itselläkin on haikeus kohisten kasvavista lapsista, otamme nuo hetket ilolla vastaan ja sylittelemme ylipitkää "vauvaamme" innolla! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä ja konkreettisesta tarravinkistä! Taitaapa tulla käyttöön myös meillä, näen jo sieluni silmillä kuinka Neiti S intoilee tarroista :)

      Meillä tyttö saattaa vetää hyvänmakuista ruokaa ongelmitta ja pyytää lisääkin, mutta jos yhtään karsastaa ruokaa niin lyö jarrut pohjaan ja saattaa pyytää apua. Muutenkin ruokailu kestää ihan älyttömän kauan, joten ei tahdo jaksaa sitä patistelua ja maanittelua...Jospa tämä vinkkisi helpottaisi meidän elämää :)

      Poista
  7. Myös meillä iski kotioloissa sama ilmiö eli palveluksien vaatiminen ruokailutilanteissa tytön ollessa 2,5 -vuotias, ja välillä tuppaa jatkumaan (lapsi on nyt täyttänyt 3). Perhepäivähoitaja ei ole uskoa korviaan, kun kerron millainen taistelutanner ruokailu meillä kotona on. Hoidossa tyttö syö oikein taitavasti itse, on syönyt siis jo..niin, en edes muista mistä lähtien. Hoitajalla on pari muutakin hoidettavaa, jotka sattuvat tälläkin hetkellä olemaan meidän neitiä pienempiä, joten itsestäänselvästi hoidossa kolmivuotias on joutunut olemaan entistä enemmän "iso tyttö". Mutta tosiaan mitään kiukuttelua asian tiimoilta ei hoidossa esiinny! Ainoastaan kotona, ja senkin edestä sitten... Enkä tiedä, mikä metodi toimii. Välillä syötän, välillä uhkailen, maanittelen ja lahjon, kaikkea vuorotellen. Olemme myös kokeilleet sitä, että selvennämme tytölle vielä yhteiseen ruokapöytään perheenä istuessamme, että jokainen syö itse oman ruokansa, ja sen jälkeen pöytä raivataan ja mennään leikkimään. Sitä mukaa, kun ruoat on syöty, perheenjäsenet poistuvat pöydästä (näin on vaan pakko toimia, muuten neiti vetkuttelija kuluttaisi ruoan kanssa leikkimiseen koko illan). Kerran tyttö jäi yksin lopettelemaan annostaan, ja ei ole muuten koskaan ollut niin puhtaaksi syötyä lautasta... Minuutin tyttö kirkui äidin poistuttua pöydästä, mutta sen jälkeen ei mennytkään kuin toinen minuutti, ja koko annos oli syöty! Eli näin mutu-pohjalta heittäisin, että kun sitkeästi kieltäytyy passaamasta lasta, hän kyllä syö. Se on tietysti sitten eri asia, miten äitinä kestää olla "kova" lasta kohtaan... Itse kestän sitä huonosti, ja tietenkin johdonmukaisuus olisi lapselle kaikkein selkeintä.
    Meillä auttaa kyllä koko ruokailushow'ssa se, että päivä- ja ruokailurytmimme on edelleen suhteellisen tiukka, emmekä harrasta mitään naposteltavia ruoka-aikojen välillä. Olemme alkaneet viime aikoina muistuttaa lasta selkeästi siitä, milloin ruokaa on seuraavan kerran tarjolla ja miksi olisi tärkeää syödä nyt (esim. että jaksaa ajomatkan mummolaan, tai jaksaa leikkiä kohta ulkona, tai saa hyvin nukuttua yön ja on aamulla pirteä lähtemään hoitoon tms). Kylläisen, naposteltavilla tankatun lapsen kanssa on turha alkaa taistella (itse) syömisestä edeltä ennakoimattomaan ruoka-aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on myöskin aika tarkat rutiinit emmekä harrasta mitään ylimääräisiä makupaloja aterioiden välillä. Samoin meillä päiväkodissa syöminen sujuu, tosin sielläkin on toisinaan esiintynyt sitä syöttämisen tarvetta kun neiti pyytää hoitajaa auttamaan. Uskon kuitenkin, että pääsääntöisesti syö siellä paljon nopeammin ja tehokkaammin kuin kotona. Tuntuu, että siellä ei tosiaankaan hierota pöydässä puolta tuntia per ateria vaan syödään ja edetään seuraavaan aktiviteettiin.

      Meillä ehkä ruokailu tavallisemmin etenee niin, että joko tyttö tarttuu heti lusikkaan ja alkaa syödä reippaasti, tai sitten koko puuhasta tulee pahemman luokan show. Jos syöminen ei siis heti lähde käyntiin, tiedän että vitkutteluksi meni ja millään patistelemisella ei tunnu olevan tehoa. Jopa jäähyjäkin olemme joutuneet kesken ruokailun soveltamaan kun neiti ryhtyy viskelemään ruokaa jne jne.

      Mekin olemme nyt ryhtyneet paljon "kovemmaksi" Neiti S:ää kohtaan ja sanoneet kerta toisensa jälkeen, että hänen tulee syödä itse. Voi niitä krokotiilinkyyneleitä kun näin tapahtuu...;)

      Kaikenlaisia haasteita sitä riittääkin näiden naperoiden kanssa!

      Poista
  8. Meillä on tyttö syönyt enemmän tai vähemmän itse 8kk alkaen, joten se ei ole muodostunut ongelmaksi. Vähän meinaa ruokailuvälineet unohtua, mutta itse syödään kyllä hienosti lautasen kaaputtamista lukuunottamatta.

    Mutta, on kyllä havaittavissa lievää passuuttamista, erityisesti mieheltä. Minua autetaan todella hienosti, tuodaan ulos lähtiessä kenkiä, nostetaan tavaroita lattialta jne. Mutta miehen kanssa tosiaan heittäydytään aina aika ajoin pahastikin avuttomaksi. Nyt kun se pistettiin merkille, niin ollaan miehen kanssa asiasta puhuttu ja pyritty vähän välttämään sitä. Jonkinlaista taantumista on kuitenkin varmasti luvassa kun pikkusisarus syntyy, mutta toivon että päästäisiin suhteellisen vähällä kun ei päästetä sitä nyt näkyvää liian pahaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, mitä kaikkea lapset voivatkin keksiä :) Meillä puolestaan tyttö heittäytyy yleensäkin paljon hankalammaksi miestä kohtaan, minun kanssa asiat sujuvat jonkun verran jouhevammin (jos haluaa).

      Pidetään peukkuja, että meillä ei kovin pahaa taantumaa ole luvassa kun ne pikkuiset vihdoin saapuvat! :)

      Poista
  9. Hei! Olipas hauska löytää taas blogisi, muistan lukeneeni sitä jo esikoista odottaessani (syntyi 6/2012), kun raskausviikkoja googlettaessani Google ehdotti usein blogiasi. Ja nyt kun olen toista kertaa raskaana (nyt rv 36+1), löysin tieni tänne uudestaan ja huomasin, että ollaan suurin piirtein samassa vaiheessa raskaana! :)

    Meillä on ruvennut olemaan vähän samanlaista touhua nimenomaan iltapuuron kanssa: kaksivuotias tyttömme, joka kyllä varsin hyvin osaa syödä itse, vaatiikin yhtäkkiä parin lusikallisen jälkeen, että "äiti syöttää / iskä syöttää"... yleensä kuitenkin syöminen jotenkuten lähtee siitä itsenäisesti liikkeelle tai sitten me vuorotellaan: mä annan pari lusikallista ja tyttö ottaa pari lusikallista...mutta oon miettinyt ihan samaa, että ei tämä systeemi kyllä toimi sitten kun vauva syntyy.

    Mukavaa loppuodotusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, olipas hauska yhteensattuma! Ja kiva kun löysit tiesi takaisin tänne :)

      Meillä itse asiassa juurikin tässä postauksessa suunnittelemani tarrailu on hieman auttanut tätä asiaa, pitääkin laatia aiheesta tilannekatsaus pikapuoliin.

      Käyn vastavierailulla blogissasi :)

      Poista