tiistai 16. syyskuuta 2014

Blogin 500. postaus

Tämä kirjoittamani teksti on blogin 500. postaus, eräänlainen merkkipäivä siis. Paljon olen mietiskellyt tämän blogin sijaa elämässäni, toisinaan olen kirjoitellut enemmän, toisinaan vähemmän. Silloin neljä vuotta sitten kun tämän aloitin, en tosiaankaan arvannut mitä kaikkia teemoja tulisin tulevaisuudessa käsittelemään. Onneksi niin. Aloitin kirjoittamisen onnellisena, intoa puhkuen sillä olin syöksymässä kohti sellaista elämän osa-aluetta, josta olin niin pitkään haaveillut. Ja nyt, neljä vuotta myöhemmin, saldona on ihana tytär, kallis Enkelipoikani, keskenmeno, lapsettomuusdiagnoosi ja lukemattomia hedelmällisyyshoitoja.

Viime aikoina olen hiljalleen mietiskellyt, että pitäisikö Haikaran Jalanjäljillä-blogi kuopata kokonaan ja aloittaa puhtaalta pöydältä. En enää tunnista itseäni vanhoista kirjoituksista. Samoin olen leikitellyt ajatuksella, että raottaisinko sittenkin vähän tätä anonyymiteettiäni, jota olen niin tarkoin varjellut. Olen kuitenkin suoltanut tänne sellaisia asioita, joita en välttämättä tahtoisi kavereiden ja sukulaisten tietoon saattaa...asia jääköön edelleen pohdintaan.

Näin "merkkipäivän" kunniaksi haluaisin kiittää blogin lukijoita, niin alusta asti mukana seuranneita kuin uudempiakin tapauksia. Olen saanut valtavasti tukea niin lapsettomuusasioihin kuin lapsiperheen arkeen. Ylivoimaisesti tärkein ajanjakso koitti kuitenkin tuona aurinkoisena heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna, reilut kaksi kuukautta sitten, kun iloisten perheuutisten sijaan jouduinkin kirjoittamaan elämäni raskaimmasta menetyksestä, Enkelipojan kuolemasta. Todennäköisesti en pysty edes tarpeeksi hyvin kuvailemaan, kuinka tärkeitä kaikki ne lähettämänne kommentit, runot, laulunsanat olivat. Puhelin kädessä makasin sairaalan sängyllä, luin ja itkin.

Tämä kuulostaa luultavasti kornilta, mutta sanon sen silti. Synkimpinä ja pimeimpinä hetkinä siellä sairaalan pedillä, kun uskoin etten ikinä selviä tästä kaikesta hengistä, ja ajattelin olevani maailman yksinäisin ja tuskaisin ihminen, kuvittelin mielessäni kaikki ne ihmiset jotka olivat osoittaneet meille myötätuntoa. Ystävät, sukulaiset, työtoverit, blogin lukijat ympäri maata. Ajattelin kaikkia niitä lämpimiä ajatuksia ja se antoi minulle valtavasti voimaa jaksaa. En ole ikinä uskonut mihinkään huuhaaseen, mutta olen ihan varma, että tuolloin se positiivinen energia tavoitti minut. Kiitos siis kaikesta tuesta. Koin, että en surrut yksin.

Alkushokin jälkeen toipumistani on edesauttanut kirjoittaminen, sitä kautta tämän pään sisällä vellovan mustan purkaminen. Kuka tietää, ehkä jonain päivänä nämä ajatukseni löytävät myös jonkin toisen olomuodon kun tarpeeksi aikaa on kulunut.

Lukijoiden lisäksi tämä postaus on omistettu lapsukaisilleni, Neiti S:lle ja taivaan pojalleni. Olen silti kahden lapsen äiti, aina ja ikuisesti, vaikka kotona heitä onkin vain yksi.

26 kommenttia:

  1. Olet ollut suru uutisen jälkeen paljon ajatuksissa, joskus tänne olen kommentoinutkin. Hassua miten ollaan toisellemme tuntemattomat mutta silti tuntuu kuin tuntisi toisesta edes vähän ja alusta asti blogiasi seuranneena minä ainakin tiedän ja tunnen sinusta jonkin pienen osan ja tykkään edelleen kovasti! :) Meillä jokaisella on oma tiemme kuljettavaan surun ja onnen hetkineen ja olen varma että moni muukin kuin minä olen saanut sinulta blogisi kautta paljon. <3 Ja ihana kuulla että mekin olemme osanneet tukea ja olla läsnä täällä silloin kun olet tarvinut kuulijaa. Ja todellakin olet äiti kahdelle lapselle , yhdelle tytölle ja yhdelle pienelle pojalle. <3 Halauksia sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kommenttisi lämmittää kovasti mieltä :)

      Poista
  2. Olen seurannut blogiasi n. Kolme vuotta, seurannut teidän ylä- ja alamäkiä ja peilannut omia tuntemuksia sinun kirjoitusten kautta. On aina yhtä ihanaa huomata että sinulta on tullut uusi postaus. Varsinkin enkelipojan jälkeisenä aikana. Todeta että et ole musertunut surun alle vaan käsittelet sitä ja muistelet kauniisti pientä poikaasi. Haluaisin voida auttaa jotenkin, mutta eipä sitä oikeastaan muuta voi tehdä kuin lukea sinun tekstejä. Olet monesti tullut ajatuksiini kesken arjen pyörityksen, toivottavasti siitä aina jotain positiivista energiaa sinne päin välittyy. Voimia sinne ruudun toiselle puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, miten liikuttava kommentti, kiitos!

      Poista
  3. Voimia! Totta puhuen odotan aina innolla uusia kirjoituksia sinulta :) Iteskin olen kolme vuotta kohta lukenut blogiasi ja tykkään hirmuisesti blogistasi! :)

    VastaaPoista
  4. Täällä myös ilmoittautuu pitkäaikainen lukijasi. Löysin blogisi noin 3,5 vuotta sitten ja siitä lähtien olen liki päivittäin käynyt tarkistamassa olisiko sinulta tullut uusi postaus! Ja vaikka emme toisiamme tunnekaan, olen täydestä sydämestäni myötäelänyt teidän ilon ja surun hetkiä. Toivon myötätuulta tuleviin päiviisi ja voimia suuren surun keskellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava kuulla, että olet jaksanut seurailla mukana melkeinpä alusta asti. Ja kiitos kovasti, ihana kuulla että olet saanut jotain irti näistä jutuistani :)

      Poista
  5. Täällä kanssa yksi pitkäaikainen lukija. Blogisi on koskettanut monin tavoin, sillä meillä on suurin piirtein samoihin aikoihin syntyneet lapset. Olet viime aikoina ollut useasti mielessäni vaikkemme tunnekaan. Useasti vauvan valvottaessa mietin väsyneenä, ett tilanne voisi olla aika paljon huonommin ja taas jaksaa valvoa. Teidän suuren menetyksen vuoksi osaan iloita meidän pienestä. En pysty edes kuvittelemaan mitä koette nyt. Oikein paljon voimia teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että näistä vuodatuksistani on saattanut olla myös hyötyä jollekin. Kiitos toivotuksista, toivottavasti seurailet mukana vielä pitkään :)

      Poista
  6. ♡♡

    Mä löysin mukaan vasta hetki sitten, mutta olen iloinen, että löysin. Ja täältäkin teitä kannetaan ajatuksissa ja rukouksissa, hetki kerrallaan. :)

    Voimia.

    //minea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minea, ja rutkasti voimia myös sinun suuntaasi! <3

      Poista
  7. Olen lukenut blogiasi lähestulkoon alusta saakka. Olen saanut hyviä vinkkejä ja ideoita meidän perheen arkeen (tyttö 4/12). Käyn usein katsomassa onko tullut uusia postauksia. Olen nauranut, itkenyt ja surrut, postauksesta riippuen. Olette paljon ajatuksissa vaikkei oikeasti tunnetakaan. Voimia!

    /mmp

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti kommentoitu, kiitos paljon :)

      Poista
  8. Nouskoon tie sinua kohtaamaan. Olkoon tuuli aina takanasi. Lämmitäköön aurinko aina kasvojasi ja sade pisaroikoon pehmeänä niityllesi. Pidelköön jumala sinua kämmenellään, kunnes jälleen kohtaamme.

    Halauksia Verona!

    VastaaPoista
  9. Mukana on ollut hyvä olla, vaikka hirvittävän surun aikana en ole osannut itse sanoa buuta tai bäätä. Mielessä ja iltarukouksissa olette olleet silti koko perhe ja kovasti täällä toivotaan teille hyviä uutisia tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
  10. Palasin pitkästä aikaa blogiasi lukemaan. Silloin joskus lapsettomuusaikoina tätä(kin) blogia luin, mutta kun elämään vihdoin tuli lapsi halusin ehkä unohtaa nämä asiat. Ja voi, miten surullista täällä olikaan luettavaksi. Työpäivän keskellä purskahdin itkuun teidän kokemusta lukiessani. Toivottavasti elämä kantaa ja seuraava etappi on kevyempi ja oikeudenmukaisempi.
    Tuo oikeudenmukaisuus on iso kysymys, jonka edessä sitä itsekin on tullut päätä hakattua. Ehkä paluu lukemaan ns. lapsettomuusblogeja on itsellänikin merkki jostain. Uskaltaisiko sitä taas alkaa toivoa vai pilaako se sen, mitä nyt on? Tosin yksi minua hoitanut empaattinen lääkäri kyllä totesi, ettei elämää voi elää peläten, vaan pitää uskaltaa tavoitella sitä, mitä toivoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kattohaikara, mua liikuttaa aina kun kuulen, että meidän kohtalo on liikuttanut jotakuta toistakin.

      Ja lääkärisi sanoi erittäin fiksusti. Sitä yritän tässä itsellenikin hokea kun usko horjuu, ja välillä myös voimat. Tsemppiä sinne pohdintoihin, eiköhän meidän vielä hyvin käy :)

      Poista
  11. <3 Ei mulla nytkään ole sulle sanoja, lämpimiä ajatuksia vain.

    VastaaPoista