Höperönä kaverin lapsesta

Perjantai-iltana kävimme kylässä tuttavapariskunnan luona, joilla on nelivuotias pikkupoika. Vauvakuume nousi taas aivan uusiin sfääreihin. Puuhasin pojan kanssa kahdestaan varmaan puoli iltaa ja kun leikimme sähköisellä junaradalla, ulkopuolisen oli varmaan vaikea erottaa kummalla meillä oli enemmän hauskaa :D Hekotimme molemmat intomielisinä lelun parissa, ja senkin jälkeen muksu oli perässäni kuin takiainen.

Voi jestas, että minulla siinä leikin tuoksinassa teki vain mieli napata se tenava kainaloon ja rutistaa hullun lailla! Tyydyin tietenkin vain pörröttämään hänen tukkaa koska se olisi varmaan tuntunut oudolta, että joku vähän etäisempi aikuinen hyökkää yhtäkkiä niin kamalan liki. Se oli vain niin liikkistä, kun pieni poika ilahtuu leikeistä ja nauraa kikattaa onnellisena. Pienistä asioita voi tulla niin iso riemu pitkäksi aikaa ja sehän tarttuu.

Päässäni pyöri vain ajatus, että haluan tuollaisen naperon omaksi. Haluan tehdä noita asioita oman lapseni kanssa! Mies ei höperyydessä jäänyt kovin kauas taakse :) Innosta lasittunein katsein muistelimme illemmalla kotona mitä tulikaan puuhattua ja mitä kaikkea muuta kivaa teemme sitten oman lapsemme kanssa (ja tarkennuksena vielä, että en siis edelleenkään ole raskaana..) Huoh.