RV 21 + 6: Mässäilevä kodinhengetär

Yksi viikko on taas takana ja mielestäni se meni ohi suorastaan valonnopeudella. Töissä tahti alkaa rauhallisen kesän jälkeen kiihtyä mikä on vain hyvä asia, koska silloin joka hetki ei mene kalenterin selailuun ja sen laskemiseen, että kuinka monta viikkoa on vielä töitä jäljellä ennen äitiysloman alkua.

Oireista selkäkipu on ollut läsnä melkeinpä päivittäin ja erityisesti paikallaan seisominen tuntuu inhottavalta. Rytmihäiriöitä on ollut vielä, muttei niin useasti kun niistä viimeksi kirjoitellessa. Aion silti ensi kerralla kysäistä neuvolassa, että saiskos lähetettä kilppariarvojen tarkastukseen jos noilla kahdella asiassa on jotain yhteyttä keskenään. Etenkin kun otan edelleen ihan samaa annostusta kuin ennen raskautta.

Hermojen kanssa on edelleen toisinaan vaikeaa, mutta ehkä silti ihan pikkuisen helpompaa kuin viimeksi ;) Tai sitten siitä on ollut apua, että olen koittanut ottaa rennosti ja poistanut stressitekijöitä elämästäni parhaan kykyni mukaan. Samoin vapaa-ajalla on ollut mukavaa ja mielekästä tekemistä, esim. eilen oli yhdet todella kivat juhlat joissa sai nauraa ja pulista ihan sydämensä kyllyydestä mikä on aina hauskaa.

Tähän liittyen mies huomautti minulle eilen naureskellen, että aivan kuin minusta olisi tullut puheliaampi kuin ennen raskautta! Tämä päätelmä johtuu varmasti ennen kaikkea siitä, että olen omaksunut erään miehen mielestä ei-niin-hauskan tavan: aina kun olemme menossa nukkumaan, minusta on mukava ryhtyä juttelemaan ja kommentoimaan mm. päivän tapahtumia, kun taas mies-raukka on unen ja valveen rajamailla ja minä lähestulkoon herätän hänet joka kerta uudella kommentilla ;) Lupasin hänelle parantaa tapani. On vaan niin hassua, kun itsellä olisi energiaa vaikka muille jakaa, eikä nukuta enää niin paljon kuin aiemmin. Illalla voisin mennä nukkumaan aika myöhäänkin ja aamulla pääsen suht vaivattomasti ylös, etenkin viikonloppuisin.

Pari päivää sitten törmäsin asioilla käydessäni erääseen miespuoliseen vanhaan tuttuun jota en ollut nähnyt aikoihin. Kerroin sitten olevani raskaana, ja siinä juttelun lomassa hän varoitteli, että hänen vaimollaan on ainakin iskenyt joka raskaudesta armoton pesänrakennusvietti ja jopa talonvaihtokuume. En kehdannut tunnustaa, että ko. vietti on jo iskenyt täydellä teholla ja olen viettänyt viimeiset viikot kaappeja järjestellen ja kotia puunaten, samalla tietysti uudesta asunnosta haaveillen :D Oikeasti, mitähän ihmeen tekemistä minulle oikein jää äitiyslomalla vauvantuloa odotellessa, kun nyt jo siivoan ja järjestelen jatkuvalla syötöllä!

Urheilupuoli on jäänyt aivan yhtä rappiolle samoin kuin aiemminkin, mistä olen aika harmistunut itselleni. Minunhan piti pitää itseni kunnossa alusta saakka, mutta nyt on päässyt käymään vähän toisin. Viime päivät olen herkutellut makealla aamua iltaa, enkä tunnu pystyvän itsehillintään millään tavalla. Sen verran ryhdistäydyin, että olen käynyt parilla lyhyellä pyöräilylenkillä ja nyt aion harrastaa sitä niin kauan kuin ilmat sallivat. Lisäksi, aivan huippujuttu: olen palkannut personal trainerin ja tapaamme huomenna ensimmäistä kertaa kuntosalilla!! Hän laatii minulle sellaisen kuntosaliohjelman, jossa on raskaana olevalle sopivia liikkeitä ja treenaa minun kanssani seuraavat 2-3 kertaa. Tietysti tämä jonkin verran maksaa, mutta pulitan sen mielelläni koska sitten voin olla varma etten ainakaan pysty aiheuttamaan vauvalle hallaa siellä salilla huhkiessani ja saan varmasti tämän kunnon taas nousemaan kohisten. Puhumattakaan motivaatio- ja kannustuspuolesta mitä ei sovi väheksyä ollenkaan.

Tänä aamuna kävin taas pitkästä aikaa vaa'alla ja huhheijaa. Plop, plop, kiloja tulee joka kerta lisää kuin plussapalloja konsanaan! Tällä hetkellä lähtöpainoon n. +9 kiloa....Muutama päivä sitten sain tätä syyllistä mässäilymieltäni helpottavan kommentin. Eräs puolituttu tuli kaupungilla vastaan vähän aikaa sitten ja kiljahti heti, että sinähän odotat vauvaa. Kuullessaan, että tässä ollaan jo yli puolenvälin hän äityi ihmettelemään, että "onpa pieni maha!". Hänellä oli kuulemma ollut jo puolivälissä ihan valtava massu. Ehkä minusta ei sitten aivan elefanttia olekaan tulossa :)