tiistai 21. elokuuta 2012

Pureminen on pop!

Meillä oli tässä äskettäin sellainen vaihe, että Sintti rupesi puremaan joka ikisellä syötöllä rintaa. Aivan kamalaa! Pahimmat nappaisut tapahtuivat joko aivan imetyksen alkuvaiheessa kun pitää odottaa herumista ja toinen vaihe puolestaan loppupuolella kun rinnasta ei ilmeisesti enää tule maitoa niin paljoa kuin tyttö haluaisi. Välillä haukkaisut olivat lähinnä sellaisia ikenillä näykkäisyjä tai sitten aivan kunnon puremista niillä kahdella alahampaalla jotka Sintillä on. Se kävi niin kipeää, että rupesin ihan pelkäämään imettämistä ja siinä ei ollut paljon rentoutumisesta tietoakaan kun makasin Sintin vieressä jäykkänä kuin rautakanki valmiina hampaiden hyökkäykseen.

Mielessä kävi jo, että jos tämä näin jatkuu, pistän kyllä pillit pussiin imetyksen kanssa ja tartun suosiolla vastikepurkkiin niin kauan kun Sintti maitoa vielä tarvitsee. Ei siis auttanut kuin käydä googlaamaan ohjeita millä asiaan voisi vaikuttaa.

Meille suositelluista konsteista parhaiten toimivat ehkä kova kiljaisu joka näykkäisyn ohessa ja skarppina oleminen. Jos vauvalla on rinnanpää kunnolla suussa, se ei voi purra vaan pureminen tapahtuu ainoastaan silloin kun ote muuttuu. Opinkin hyvin nopeasti tarkkailemaan Sintin imemiskäyttäytymistä ja kun tyttö lähestyi nänniä huulet törröllään (eri tavalla kuin ennen), olin heti valmiina työntämään rintaa syvemmälle tytön suuhun tai vaihtoehtoisesti vetämään nopeasti rinnan pois. Samoin useasti kun tyttö oli tyytymätön maidotulemiseen, saattoi ote muuttua niin että neiti veti huulia sisäänpäin ja oli selvästi aikeissa näykätä, jolloin toistin saman tempun eli rinta kunnolla suuhun vaan.

Tämän seurauksena oli tietysti se, että nykyään voin vielä vähemmän rentoutua imetyksen aikana kuin ennen (ne alkukuukausien kirjojen lukemisessiot ovat kuin haikea muisto vain!), sen jälkeen kun Sinttiä on siis saanut pidellä välillä kaksin käsin että malttaa pysyä tissillä, sillä nyt pitää jatkuvasti väijyä pureeko tyttö vai ei. Mutta nyt voin sanoa, että muutama päivä on mennyt ilman ainuttakaan puremista! Todella hel-pot-ta-vaa, sillä pureminen on niin kauheata koska se sattuu aivan pirusti. Ainakin jonkin sortin välirauha meillä vähintäänkin on menossa ja toivottavasti jatkuu ettei tosiaan tarvitse miettiä sitä imetyksen lopettamista :) Jatkaisin niin mielelläni sinne yhteen ikävuoteen saakka.

Onko muillakin siellä kotona tällaisia pikku tissinpureskelijoita...?

14 kommenttia:

  1. onko teille hampaita tulossa, meillä meinaan vauva puree ihan kaikkea minkä suuhunsa vain saa, kun lievittää hampaidentulokipua :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin luulin, vaan monen päivän kurkkimisesta huolimatta en edelleenkään ole nähnyt siellä suussa mitään :(

      Poista
  2. Meiltä löytyy samanlainen purija, ja samoihin aikoihin ajoittuu puraisut eli ennen maidon tuloa ja kun se loppuu. Vauva puri ensimmäisten hampaiden tultua, mutta silloin sain sen loppumaan (lopetin imetyksen aina, jos puraisi), nyt pureminen on alkanut uudestaan kuuden hampaan voimin... Ohimenevä vaihe, onneksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts...toivottavasti saat sen taas loppumaan...!

      Poista
  3. Meillä poika puri muutamaan otteeseen todella kipeästi kun kaksi ekaa hammasta suuhun ilmestyivät (ikää tuolloin 3kk) mutta kiljahdin samantien "Au" ja tissi pois suusta. Oppi hyvin nopeasti olemaan purematta. Nyt hampaita jo 6 kappaletta (ja ikää 6kk) eikä ole purrut aikoihin, joten en osaa edes pelätä, että purisi. Ja silloin kun puri niin puri nimenomaan kun oli saanut syötyä/lopettelemassa syömistä. Kaikkea muuta poika kyllä puree edelleenkin :D

    -Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa siis aika tavalla samalta kuin meilläkin :) Täytyy toivoa, että oppi on pysyvää!

      Poista
  4. Hui, ei vielä tissiä ole purtu mutta kaikkea muuta poika jyrsii kovin mielellään. Sen olen huomannut, ettei tissillä olo oikein usein maistu, ja poikaa saa kääntää takaisin äitiin päin kun vempuloi miten milloinkin. Mikähän lie ongelmana..? Hampaita veikkaan, kun kuolailee niin kovin ja kaikki kädessä oleva päätyy suuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä alkoi tuo levottomuus rinnalla heti kun tyttö alkoi oppia enempi liikkumaan eli muistaakseni jostain 4kk:sta eteenpäin. Ruoka kyllä maistuu, mutta joskus vaan on niin kovin vaikea keskittyä syömään kun on kaikkea niiin mielenkiintoista katseltavaa ja kuunneltavaa...huoh :)

      Meillä silloin alussa kaikki veikkailivat hampaita turhaan ainakin 2kk:n ajan kun Sintti kuolasi aivan vimmatusti mutta eipä sieltä mitään kuulunut. Vasta silloin 5kk:n paikkeilla tuli eka.

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olisi ikinä voinut kuvitella kuinka paljon vauva hampaiden tulosta kärsii :(
      "Vuodatus" omassa blogissani: http://vauvanihmeellinenmaailma.blogspot.fi/2012/08/hammaskeiju-tule-jo.html

      Meillä auttaa onneksi panadol öitä vasten ja vauva saa nukuttua levollisemmin

      Poista
    2. Kävin jättämässä kommenttia tuohon linkkaamaasi postaukseen :)

      Kovasti epäilen kuitenkin, ettei meille ole niitä hampaita tulossa sillä mitään ei suussa näy. Sintti taitaa olla aivan tyytyväinen kahden hampaan kanssa olemiseen eikä meinaakaan tehdä lisää...

      Poista
  6. Meillä ei luojan kiitos ole vielä hampaita, mutta poika puree silti kovaa ikenillä. Yleensä sanon "EI" ja lopetan imetyksen mikäli pureminen jatkuu.

    Olen kuulemma itse purrut omaa äitiäni 7kk iässä ja säikähtänyt äidin kiljahdusta niin pahasti, etten ole sen jälkeen enää rintaa huolinut..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut tuosta, että jotkut vauvat ovat niin herkkiksiä että lopettavat imemisen kokonaan jos säikähtävät tarpeeksi pahasti. Onneksi Sintti ei ole niitä tyttöjä :) Itse asiassa eka kertoja kun kiljahtelin, se oli Sintistä vaan hauskaa ja neitipä puhkesi hihittämään! Heivasin hänet aika nopeasti omaan sänkyynsä hetkeksi että tyttö ymmärtäisi kyseessä olevan rangaistuksen ja nykyään se tepsii.

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista