perjantai 17. elokuuta 2012

Ruokailuhetkien helpottajat

Pakko jakaa muutama aivan huippuostos teidän kanssanne, sillä olen niihin tosi tyytyväinen. Kyseessä on jokamiehen tavaratalo Ikea eli ei siis mitään huippudesignia vaan edukkaita perustuotteita!
Kesällä ostimme Sintille aivan mahtavan nokkamukin, koska oma oli unohtunut kotiin ja vedenjuontitreenaukselle oli tarvetta. Kyseinen hätäinen ostos osoittautui aivan ykkösvalinnaksi ja nytkin se on päivittäin käytössä monen monituista kertaa. Mikä siitä sitten tekee niin hyvän? No yksinkertaisesti se, että nokasta tulee juuri sopiva määrä pisaroita pienen vauvan suuhun, eli vaikka mukin kääntää ylösalaisin, sieltä ei "tulvehdi" vettä kuten ensimmäisen ostamamme nokkamukin kohdalla. Voin suositella lämpimästi :) Nyt se ensiksi ostettu muki odottelee kaapissa parempia aikoja siihen saakka kunnes Sintti osaa kunnolla juoda ja tämä Ikean versio puolestaan toimii hyvin pikkuvauvalle.
Toinen ykkösostos puolestaan koskee ruokailua. Varsinkin Sintin alettua harrastaa sormiruokailua sotkemisen määrä kasvoi käsittämättömällä tavalla ja pelkäsin meidän puupöydän pinnan puolesta. Koska en pidä vahakankaistakaan, hankin tuttavan vinkistä alunperin kirjoitusalustaksi tarkoitetun ruokailualustan. Suuntasin siis heti Ikeaan ja nyt meillä on jokapäiväisessä käytössä kuvan musta ja nahkainen alusta, joka on kerta kaikkisen loistava! Se on nahkaa ja tosi kookas. Lisäksi reuna on jykevää materiaalia joka pitää alustan paikoillaan ja suojaa samalla myös pöydän reunaa. Sopii hienosti kodin sisustukseen eikä kukaan arvaa että se on oikeasti tarkoitettu toimistokäyttöön.

Ikeasta niin ikään ovat nämä päälle puettavat ruokalaput jotka näyttävät ihan sadetakeilta ja jotka ovat susirumia, mutta käytännöllisiä. Meillä tyttö käyttää näitä joka päivä eikä haittaa vaikka kuinka muussaisi banaania etumukseen! :) Sattuuko kukaan tietämään löytyykö vastaavia vähän kauniimmilla kuoseilla mistään...?

25 kommenttia:

  1. Käy lastentarvikeliikkeistä kurkkaamassa :) itse näin meidän tenapisteessä noita ja ajattelin mennä niitä hakemaan sieltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole käynyt pitkään aikaan lastentarvikeliikkeessä kun ei ole ollut mitään varsinaisia erikoistarpeita, mutta pitänee käydä pyörähtämässä :)

      Poista
  2. Meillä on käytössä se Babybjörnin ruokailutakki, mutta värivaihtoehdot oli niissäkin kirkuvan räikeitä. Sähkönsinisellä takilla mennään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän noissa oikein on ideana kun aina pitää olla niin mahdottoman kirjavia...äiti ei tykkää :)

      Poista
  3. Kiitos suuresti kun infosit tosta kirjoitusalustasta! Meidän puupöytä on ihan kamalan näköinen syöttiksen kohdalta enkä millään raaskisi ostaa sitä ökykallista Tripp Trappin pöytälevyä. Täytyypä suunnata Ikeaan jahka ennättää!

    VastaaPoista
  4. Sotkuvinkeistä kiitos! Vaikka poika vasta maistelee soseita, tulee sotkua jostain kumman syystä kamalasti. Huhhuijaa! Tuollainen sotkutakki pitäisi kyllä hankkia, samoin alusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi! Ja se sotkun määrä vaan lisääntyy :) Kohta se tarttuu itse lusikkaan joka välissä kun ennättää ja lennättelee ruoat ympäriinsä, heh...

      Poista
  5. Me saatiin lahjaksi tytön synnyttyä sellainen Philips Avent -nokkamuki. Siitä ei valu neste venttiilin ansiosta lainkaan ulos, vaikka muki olisi nurinpäin. Ihan huippu! (Meni tosin hetki, että tyttö tajusi imeä nokkaa, ensin vain pureskeli sitä.) Eikä hintakaan (7,90€) paha ole, tosin ei varmaan verrattavissa Ikean hintoihin.

    http://www.philips.fi/c/avent-vauva-taaperoikaeisten-ruokinta/taaperoikaeisten-mukit-200-ml-yli-6-kk-pehmeae-nokka-scf750_00/prd/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, todella "ammattimaisen" näköinen nokkamuki! Tuo Ikean muki tuli tuon setin mukana. Kyllä sekin jotain maksoi, ja niille muille astioillekin tuli onneksi käyttöä, mutta nokkamuki oli noista aivan paras :)

      Poista
  6. Meillä on tismalleen samat kamat ja tismalleen samoista syistä. Toimii ja on edullista! Syöttötuolin alle hankimme myös Ikeasta läpinäkyvää muovia olevan alustan parkettia suojaamaan (meillä ruokaa lentelee tahattomasti ja tahallaan ympäriinsä..) joka on alunperin tarkoitettu työtuolin alle suojaamaan lattiaa naarmuilta. Kauniimmat kuosit ruokatakkeihin hakusessa myös. Eli jos löydät, vinkkaa :)

    -Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti tuosta lattiansuojavinkistä! Saattaapa tulla meillekin käyttöön :)

      Poista
  7. Suurkiitos tuosta ruokailualusta-vinkistä! Mä olen koittanut Ikeasta bongata sieltä lastentarvikeosastolta jotain vastaavaa, mutta mukaan tarttui onneton kahden euron alusta jolla ei ole mitään virkaa kuin kivat kuvat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos oli hyötyä :) Saisivat melkein mainostaa tuota alustaa myös lastentarvikeosastolla kun niin moni tuntuu käyttävän sitä myös tähän tarkoitukseen!

      Poista
  8. Mä bongasin ihan Prismasta yhden ruokailuessun. Tosin kuvio oli hempeän vaaleanpunainen. Joten jos ei vaaleanpunaisesta pidä, niin tuskin tästäkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kyllä tykkään vaaleanpunaisesta joten pitänee käydä tsekkaamassa :)

      Poista
  9. Prismassa minäkin noita essuja eilen näin, ei ehkä mitään muotiluomuksia sielläkään, mutta vähemmän räikeitä ehkä? ...tuskin maltan odottaa että meillä päästään tuohon vaiheeseen, voi sitä sotkun määrää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy käydä katsastamassa vielä ne Prisman valikoimat :) Sotkun määrä on takuuvarmaa kun lapsonen kasvaa!

      Poista
    2. ...ja kun meillä lapsoSET kasvaa (tuplat kun ovat)... Voi kääk! Ehkä äidin on vaan annettava periksi ja myönnyttävä että koti ei aina voi olla niin siisti kuin itse haluaisi.

      Poista
    3. Hih, sotku x 2 ! Mutta yllättävän hyvin sen kodin saa pidettyä siistinä kuitenkin, eihän ne vauvat koko aikaa kuitenkaan sotke :)

      Poista
  10. Heipsan Verona!
    Ihana oli lukea teidän kuulumisia ja samaten myös kiitos myös mukavista kommenteista Playtimeen. :)

    Meillä on syöttötuolissa tuo tarjotin-osa, joten sen suhteen ei pääse jäbä vielä sotkemaan meidän ruokapöytää. Ja meillä on muuten myös nokkamukina tuo Philips Avent, tosin ilman sitä venttiiliosaa, koska neuvolan täti vinkkasi, että parempi opetella juomaan nokkamukista kuten oikeasta eikä imemällä kuten tuttipullosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuossa meidänkään nokkamuksissa ole mitään lisäosaa, mutta siitä on paljon helpompi juoda kun vettä ei tule silleen "tulvimalla". Ehtii pikkuinen hoksatakin että vettä tulee ennenkuin on tukehtumispisteessä ;)

      Poista
  11. Meilläkin noita samoja astioita! :)

    Tuo alunen pitää kyl meidänkin hommata! kun ois vaan ikea lähempänä meitä. meillä on käytössä semmosia ihan tavallisia lasten tabletteja ja niissä kun on alla liukas pohja niin pitää maalarinteipillä laittaa pöytään kiinni ja mistään en oo löytäny tommosta joka pysys pöydässä hyvin. Muuten jos ei oo teippii ni meillä ainakin on kaikki tabletit lattialla...

    VastaaPoista
  12. Millä nimellä toi ruokailualusta on, kun en sitä Ikean sivuilta löytänyt?

    VastaaPoista
  13. Ei taida enää olla ikeassa tuota alustaa? Yritin katsoa tuolta toimistotarvikkeista :(

    VastaaPoista