tiistai 1. huhtikuuta 2014

Neiti S: 2v 3kk

Neiti S kehittyy ihan valtaisaa vauhtia, välillä tuntuu että pitäisi ottaa paljon enemmän valokuvia ja videota jotta saisi tallennettua kaikki ne mahtavat hetket mitä arjen keskellä tulee.

Viimeisin hitti ovat omat laulut, yhdisteltynä suomenkieltä ja siansaksaa. Usein laulukohtaus iskee erityisesti ruokapöydässä, varsinkin ruoka suussa saattaa joku hyvä laulu pyrkiä ulos ja siinäpä neiti sitten posket pullollaan koittaa samalla hoilottaa. Näihin lauluihin saattaa tulla mukaan sellaisia fraaseja, mitä neiti on poiminut niistä lukuisista kirjoista mitä luemme, tai sitten niitä lausutaan ihan muuten vaan kesken jutustelun:

"...mutta olen siihen kovasti kiintynyt!" (Ihaa hännästään)
"...ei kuulunut muuta kuin mussutusta" (Nyt siivotaan, Sauli - kirjasta)

Näitä lausahduksia kun kuulee, pitää usein tosissaan miettiä, että mitä ihmettä...sitten muistan että ne ovat jostain kirjasta peräisin ;)

S on innokas kirjojen lukija (olemme vihdoin kääntyneet kirjastojen puoleen koska omat kirjavarastot ovat käyneet nopeasti vähän tylsiksi) ja luulen, että se on osaltaan vaikuttanut suomenkielen räjähdysmäiseen etenemiseen. Tyttö puhua pulputtaa jatkuvasti, ja mielestäni artikuloi todella selkeästi. Haastavimpia äänteitä ovat "ks", "ra" / "va" / "ve" - tavut:

renksu --> rensku
kaverit --> karevit
harava --> havara
oliivi --> ovaali (äskettäin opittu uusi sana ja samalla suuri herkku)
traktori --> takkori

S selvästikin kuuntelee kaikkien juttuja jatkuvasti korva tarkkana. Jos joskus pääsee vahingossa ärräpää, joku pieni papukaija toistaa sen välittömästi ääneen! Samoin äidin puheita korjataan terävänä, esim. eräänä päivänä kiinnitin hieman hajamielisenä ruokailun yhteydessä S:n kaulaan ruokalappua, mutta tulin sanoneeksi:
Ä: "Laitetaanpa sulle tämä kauluri kaulaan"
S: "Äiti! Ei se ole mikään kauluri, se on ruokalappu!"
Ä: "No niinpä onkin, äiti sanoi vähän väärin...."
S: "Äiti höpötti" + naurua päälle :)

Ylipäätään S puhuu aika pitkiä lauseita, tässä muutamia esimerkkejä:
"Ei näy pupuja, onkohan ne menneet päiväunille"
"Äiti voitko lukea minulle tätä kirjaa?"
"Minähän sanoin, etten haua (=halua) maitoa"

Tarhassa S:n omahoitaja kertoi taannoin, että tyttö on omasta ryhmästään oikeastaan ainoa jonka kanssa voi jo käydä jonkin verran keskusteluja, vaikkei hän porukan vanhimmasta päästä aivan olekaan. Mitä tästä voi päätellä - neidillä saattaa olla jonkin verran suupaltit vanhemmat kotona ;)

S on persoonaltaan voimakasluonteinen, aurinkoinen, puhelias, aluksi ujo uusia ihmisiä tavattaessa ja hirmuisen herkkä. Lempisana tällä hetkellä on ehdottomasti "ei", sen saa vastaukseksi melkeinpä kysymykseen kuin kysymykseen vaikka tahtotila olisi jotain ihan muuta. Neiti ei pidä komentelusta joten olen kiinnittänyt erityistä huomiota siihen miten pyydän tekemään asioita, saatan sanoa esim. "Kävisitkö pesemässä ensin kädet ja tule sitten syömään" mikä ilmaisutyyliltään soveltuu meidän herkkikselle parhaiten ;) Lisäksi sellaiset ilmaisutavat, mitkä samalla kehuvat neidin taitoja, auttavat pääsemään tavoitteeseen hieman paremmin ja tehokkaammin. Jos erehdyn korottamaan (aiheettomasti) ääntäni, S pahoittaa yleensä välittömästi mielensä ja alkaa itkeä korkealta & kovaa. Eräänä yönä hän halusi välttämättä viereemme nukkumaan (oli kipeänä) ja reilun tunnin reuhaamisen jälkeen poltin proppuni ja ärähdin, että nyt heti unten maille tai seuraa palautus omaan sänkyyn. Siitäkös seurasi itkukohtaus ja kommentti "Äiti huusi minulle kovasti" ;(

Päivittäisiä turhautumiskohtauksia aiheuttavat erityisesti pukemiset, varsinkin jos minä joudun ison mahani kanssa istumaan lattialla vaatteiden kanssa ja sitten huutelemaan karkuun juoksevaa taaperoa palaamaan pukeutumispaikalle 5-10 kertaa. Nimittäin yleensä se tarkoittaa sitä, että joudun nousemaan takaisin ylös ja hakemaan tytön kädestä pitäen takaisin, koska karkuun juokseminen on vaan niin kivaa. (toim. huom: lapsen mielestä, ei äidin!)

Rutiinit ja totutut tavat ovat tytön mieleen. Käsienpesut ennen ateriaa, iltasadut, hampaidenpesut jne. Jopa jäähylle menemisen tyttö hyväksyy vaikka ei siitä pidäkään. Joskus saattaa jopa itsekin tuumata sen jälkeen kun on käyttäytynyt huonosti, että "Pitäisiköhän S:n mennä jäähylle?" Viime aikoina tyttö on tuntenut suurta ylpeyttä siitä, että osaa itse käydä pesemässä kädet ja kuivaamassa ne, toisinaan hän kieltää ehdottomasti vanhempia tulemasta auttamaan. (jee, tätä lisää kiitos!) Myös oma-aloitteinen potallakäynti on alkanut onnistua, mikä on meille iso helpotus varsinkin vauvantuloa silmälläpitäen, sillä pääsääntöisesti olemme käyttäneet häntä vessassa. Silti edelleen saattaa sattua niitä tapauksia, kun tyttö ei muista mennä pisulle jos on liian hauskat leikit menossa, esim. kyläpaikassa tai kotona vieraita. Silloin pitää aina itse muistaa kysellä, onko pissahätä ja viedä vaikkei tyttöä niin huvittaisikaan. Tästä syystä kuljetamme yleensä kodin ulkopuolella liikkuessa aina vaihtovaatekertaa mukana (pikkarit + housut).

Neidille on kehkeytynyt aika hyvä huumorintaju tuollaiseksi natiaiseksi. Hän opettelee parhaillaan juksaamaan vanhempiaan takaisin niin paljon kuin ehtii, esim. eräänä päivänä kävimme tällaisen sananvaihdon:
Ä: "Kuka on äidin rakas?"
S: "Isi!" hihhhihhihhiii! ;)

Tällä hetkellä paljon pohdintaa aiheuttaa kaksikielisyys. Neiti on heittäytynyt aika mukavuudenhaluiseksi toisen äidinkielensä kanssa, ja luultavasti on meidän syytämme että kielenkehitys ei etene. Pari päivää sitten nappasin käteeni erään kirjan joka kertoo kaksikielisen lapsen kasvattamisesta, ja ainakin tähän asti luettuna siinä on ollut loistavia havaintoja. Kunhan pääsen kirjassa vähän pidemmälle, ajattelin laatia aiheesta oman postauksen.

Mitenkäs teillä muilla? Onko toisillakin tällaisia lukutoukka-lapsosia vai pitävätkö enemmän jatkuvasta actionista kotona?

P.S. Tässä postauksessa EI ollut mitään aprillipilaa :)

7 kommenttia:

  1. Ihana postaus. Ja hyvin samoissa merkeissä mennän. Paitsi tuo kirjojen luku. Jamppa on tosiaan enemmän niitä actionmiehiä, ja kirjoista edelleen parhaita on luukku/kurkistuskirjat, ja sekin ihan vaan siitä syystä, että ne luukut on niin kiva repiä irti. Meillä pottailu on ihan päivästä ja herran tuulesta kiinni, toisinaan mennään ihan oma-aloitteisestikin potalle, ja toisinaan karjutaan aamulla lattialla pää punaisena, että "EIIIII. Ei potalle!!! Kuiva vaippa. Minä hauuaan kuivan vaipan!!" :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheh! Meilläkin tuota karjumista toisinaan riittää, paitsi sisältö on lähinnä: "ei pytylle, ei potalle! Ei pissata!" Vaikka sitten ehkä oikeasti pissattaakin...mutta ei jaksaisi aina pakottaa.

      Jutut ylipäätään on niin hyviä että pitäisi nauhoittaa :)

      Poista
  2. Ihanaa kun meilläkin tyttö jo oppinut tuon juksaamisen. Etenkin autossa leikkii mielellään tyttö vai poika leikkiä, eli käydään läpi kaikki tutut ihmiset ja sitten hän sanoo onko tyttö vai poika. Nyt on kuitenkin ymmärtänyt tuon juksaamisen kun ihan naama peruslukemilla sanoo että äiti on poika, isi on tyttö jne. Sitten jossain vaiheessa ei pysty enää pidättelemään ja tulee kikatus :) Meillä tuo kaks/kolmikielisyys sujuu tällä hetkellä siten että tyttö ymmärtää että on äidin/isän/mummin kielet ja ymmärtää niitä kaikkia. Vastaa ja puhuu melkein aina äidinkielellä (joka on myös tarhakieli) mutta toistaa ja matkii sanoja kaikilla kielilllä. Joskus leikkii sitä että näyttää jotain esinettä ensin minulle ja sitten isille ja meidän pitää molempien sanoa omalla kielellä mikä esine on kyseessä ja hän yrittää toistaa sanoja. Jännityksellä odotetaan miten nuo kielet lähtee kehittymään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava tuollainen sanojen arvausleikki, meidänkin pitää ehdottomasti ottaa tuo käyttöön! Meillä neiti ei vaan osoita hirveästi kiinnostusta kakkoskieltä kohtaan, mutta ehkä rohkaisu on tosiaankin tarpeen :)

      Poista
  3. Meidän poika täyttää toukokuun lopussa 2 v. Hän on aika tasapuolisesti action-mies ja lukutoukka. Kummallekin toiminnalle on omat aikansa. Illalla ennen nukkumaanmenoa yleensä luetaan pitkään ja hartaasti ja monesti aamulla herätessä. Hän osaa kaikki kirjat ulkoa ja tietää mitä missäkin on. Ja meillä niitä kirjoja on ihan mieletön määrä. Välillä hän etsii tiettyä kirjaa, eikä voi luovuttaa ennen kuin hän sen löytää.

    Kerran kysyin häneltä "tykkäätkö äidistä" ja hän vastasi hyvin painokkaasti "ei". Kysyin sitten uudelleen ja sain saman vastauksen. Sanoin että äidille tulee paha mieli, jos et tykkää äidistä. Eläydyin siihen niin kovasti että alkoi oikeastikin itkettää ja sitten itku purkautui kaikista muista menellään olevista murheista. Poika katsoi ihmeissään että äiti itkee. Sitten kun päiviä myöhemmin kysyin "tykkäätkö äidistä", niin poika naureskeli isille ja sanoi "äiti itkee kohta". :D Ja toki hän tykkää äidistä ja halailee ja tulee syliin, mutta tykkää vaan sanoa aina kaikkeen ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei-vastaukset kuulostavat NIIIN tutulta :) Meillä saattaa tulla ihan sama vastaus, mutta sanon silti, että äitipä tykkää sinusta. Riippuen tuulesta, saatan saada saman takaisin tai sitten neiti vaan poistuu paikalta.

      Nyt S on kiinnostunut hirveästi tunteista, tuli mieleen tuosta itkemisestä. Hän tuumaa usein, että nyt "äiti itkee" ja sitten pitää vääntää tekoitkua. Kohta perään tulee "nyt äiti nauraa" ja kun nauran, hän riemastuu ihan suunnattomasti. Ja nämä saattavat tulla ihan miten päin sattuu. Liittynee ikään :)

      Poista
  4. Meillä on samanikäinen kaksikielinen kaksivuotias. Hän puhuu kumpaakin kieltä sujuvasta, eli suunnilleen 10 sanan lauseita, mutta sanoisin tämän olevan lähinnä yksilöllisen vaihtelun syytä kuin meidän toimintamme tulosta. Yksi merkittävä seikka kielten tasapuolisuuteen lienee kuitenkin se, että me olemme pystyneet oleskelemaan kummassakin maassa pitkiäkin aikoja. Äidin maassa hän on elänyt 1/3 elämästään ja isän maassa 2/3. Äidin kieli on hieman edellä isän kieltä, mutta nyt ero on tasottumassa isänkielisen päivähoidon vuoksi, ja isän kielen rakenteita on alkanut hiipiä äidin kieleen, kun ennen oli toisin päin. Lapsi on myös ruvennut oma-aloitteisesti vertailemaan kieliä: isä sanoo ... ja äiti sanoo suihku, joten hän on tietoinen, että kieliä on kaksi, vaikka joskus aina saattaakin valita sanan toisesta kielestä, kun ei muista toisen kielistä sanaa. Oman pienen otantani perusteella kaksikieliseksi oppiminenkin on yksilöllistä, esikoinen oli huomattavasti hitaampi, mutta hän ei toisaalta koskaan ole sekoittanut kieliä samalla tavalla kuin kuopus.

    VastaaPoista