Tavallisesti jos elämässä sattuu jotain vastoinkäymisiä, minulla on tapana lohduttaa itseäni etsimällä tapahtuneesta hyviä puolia ja ajattelemalla mitä muuta kivaa voin sitten tehdä kun alkuperäinen toive ei toteutunutkaan. Nyt se ei vaan toimi. Enkelipojan poismeno on niin järkyttävän suuri henkilökohtainen tragedia, että siitä ei yksinkertaisesti voi löytää hyviä puolia. Mitenpä kuolemasta ikinä voisikaan.
Voisin ajatella, että nyt voin keskittyä paremmin Neiti S:ään, elämä on helpompaa jatkuvasti kasvavan ja itsenäistyvän pikkutytön kanssa, saan nukkua hyviä yöunia jne jne. Mutta se kaikki on täysin keinotekoista, kaiken vaihtaisin tällä samalla sekunnilla elävään Enkelipoikaan. Yöunista tai omasta ajasta viis.
Kuitenkin minun on pakko koittaa löytää jotain, mikä tuo minulle tämän surun keskellä jotain iloa. Ei välttämättä onnea (ainakaan kaikissa tapauksissa), mutta ilosta lähdetään ja katsotaan mitä siitä voi muotoutua. Tässä muutamia asioita, jotka minua ovat piristäneet:
Neiti S. Tottakai oma tyttäreni on tällä hetkellä se taho, joka minua eniten auttaa. Pienen lapsen iloa katsoessa ei vaan voi käpertyä omaan suruunsa. Balettihypyt, prinsessakotkotukset, loppumattomat omakeksimät sadut ja tarinat, siansaksalaulut ja kutitusleikit ovat vaan niin parasta. Kotipäivinä käymme kirjastossa, kirjastoautossa, HopLopissa, leivomme, käymme ostoksilla ja ulkoilemme. Täysin tietämättömänä siitä, että tämä on äidille pahimman painajaisen vuosi, hän nauttii kun saa viettää tavallista enemmän aikaa minun kanssani (vaikka äiti ei aina olekaan ihan 100% läsnä kuten ennen).
Ystävät. Tässä elämäntilanteessa on enemmän aikaa viettää ystävien seurassa, päiväkahvien ja kyläilyjen merkeissä. Nuo kullanarvoiset yksilöt ovat myös pitäneet huolta siitä, että minulla riittää ohjelmaa päiväreissujen ja pikkujoulujen myötä.
Kuntoilu ja painonpudotus. Keväällä haaveilin siitä, että Enkelipojan synnyttyä pääsisin taas huolehtimaan paremmin omasta fyysisestä kunnostani ja pudottamaan raskauskiloja. Tämä toteutui, vaikkakin ilman vauvaa. Olen käynyt päivisin kuntosalilla ja lenkeillä. Lisäksi pari kuukautta sitten aloitin aiempaa huomattavasti kurinalaisemman ruokavalion, jonka päätarkoituksena oli karsia turhat herkut pois ja panostaa monipuolisempaan syömiseen. Tämä sai alkunsa oikeastaan siitä, että halusin tehdä kaiken voitavani uuden raskauden onnistumiseksi ja jos raskaus saisi alkunsa, niin uuden elämän hyvinvoinnin edistämiseksi. Ensin mietin, että olenkohan typerä kun kiellän itseltäni tällaisessa elämäntilanteessa pienet nautinnot, kuten suklaan, karkin ja jäätelön, mutta ajan kanssa olen todennut, että tämä antaa minulle sittenkin enemmän kuin menetän. Kilot karisevat nopeaa vauhtia (vaikka syön oikeaa ruokaa reilusti ja monipuolisesti!) ja se yhdistettynä jälleen aiemmat muotonsa hitaasti löytävään kroppaan, antaa minulle tyydytystä ja jonkinlaista tunnetta edes osittaisesta elämänhallinnasta. Enkelipoikaa edeltävään painoon on enää matkaa noin kilon verran, joten senkin puolesta uutta raskautta ajatellen valmiina ollaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti