sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Surun vuosi

Tätä kirjoittaessani tasan vuosi sitten olimme juuri saaneet kuulla tähänastisen elämäni järkyttävimmät uutiset. Se oli jotain niin kauheaa, että minulla kesti hetken sisäistää mitä olin juuri kuullut. Ne sanat, se uutinen tuntui moukariniskulta vatsaan. Tuskien taival, jota tuosta hetkestä eteenpäin lähdimme taittamaan, tuntui paikoin niin vaikealta etten uskonut pystyväni siihen. Välillä luulin, että kuolen siihen kipuun. Sattui niin paljon, aina vaan sattui. Illalla kun menin nukkumaan ja aamulla kun heräsin. Mutta en kuitenkaan kuollut, vaan jatkoin elämää. Ehkä hiljaisella liekillä, mutta elin kuitenkin. Pienen tyttöni, mieheni ja myös taivaanpoikani tähden.

Toiset sanoivat, että tästä on mahdollista selvitä. Ajan kanssa kipu muuttuu kauniiksi muistoksi jota ei koskaan vaihtaisi pois. En saattanut uskoa noita sanoja, mutta nyt vuoden jälkeen huomaan että ne ovat totta. Suru on vaivihkaa keventynyt ja löysännyt otettaan, niin että hengitys kulkee keveämmin ja taakka rinnan päältä on hävinnyt.

Suru asuu kuitenkin sydämessäni ja vaikka pystyn tuntemaan onnea ja iloa, kuin varoittamatta suru vyöryy päälleni ottaen omat hetkensä. Ja silloin toivotan sen tervetulleeksi, koska poikani ja suru kuuluvat yhteen. Tiedän, että hänellä on hyvä olla, mutta se ei estä minua kaipaamasta ja toivomasta joka ikinen päivä, että asiat olisivat menneet toisin.

Vuosi sitten surin kesää, joka muuttui lempivuodenajastani surun ajanjaksoksi. Mutta ei se ole niin. Rakastan edelleen kesää ja pystyn nauttimaan auringonpaisteesta, linnunlaulusta ja vihreästä luonnosta. Samalla tuo vuodenaika antaa minulle valoisuudellaan voimaa kestää nämä päivät, jotka muistuttavat pikkuiseni poismenosta.

Toisinaan testaan tuota elämäni pahinta muistoa. Tuntuvatko ne lääkärin vuosi sitten sanomat sanat edelleen yhtä pahalta? Kyllä tuntuvat, joka kerta. Enkä usko, että se muuttuu koskaan. Sen sijaan kaikki muu elämässäni on muuttunut. Ennen niin tärkeitä ihmisiä olen joutunut hiljaa hyvästelemään, mutta onnekseni muita on astunut tilalle. Syli sen sijaan on niin kovin tyhjä. Olen joutunut harjoittamaan monenlaisia tunteita: luopumista, täyttymättömien haaveiden hyväksymistä ja kykyä sietää jatkuvaa epävarmuutta.

Reilu vuosi sitten olin aivan uskomattoman onnellinen. Minulla oli kaikki, mitä saatoin toivoa. Olin täynnä pakahduttavaa odotusta ja tuskin maltoin odottaa, että pian saisin tilaisuuden nähdä pienen poikani. Joka päivä kuvittelin miltä hänen kasvonsa näyttäisivät, yritin palauttaa mieleeni vastasyntyneen tuoksun ja silittäessäni pikkuruisia vauvanvaatteita yritin kuvitella niiden sisään pienet, heiluvat raajat.

Nyt tiedän, miltä hän näytti. Sain pitää tuota pientä olentoa sylissäni, mutta vain niin kovin lyhyen aikaa. Ja tuona hetkenäkään hän ei enää ollut siinä.

Kaipaan ja rakastan, ikuisesti.

18 kommenttia:

  1. Halaus.
    Minunkin menetykset ja Enkelivauvat on syntyneet sattumalta kesällä. Silti kesä ei ole muuttunut möröksi eikä ehdistavaksi. Ihmisen mieli on onneksi (yleensä ) sellanen että nuo suuret vauriot "korjataan " kipeiksi mutta siedettäviksi muistoiksi....vai miten sen sanoisi.
    Kannan kaulassani siipikorua johon on kaiverrettu 4 vuosilukua. Siinä on kiteytettynä paljon
    Halaus ja tsemppiä tulevaan! Ihana että jaksat luottaa kaikesta huolimatta. "Katse eteen ja suupielet ylöspäin "-Elastinen.

    Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Riikka! Pakko on uskoa ja luottaa elämään, vaikka toisinaan sitä horjutetaan raskaalla kädellä. Ehkä tämä uusi, alkava vuosi (surevan kalenterin mukaan) tuo onnellisempia käänteitä mukanaan!

      Poista
  2. Paljon ajatuksia vuosipäivään. Halaus <3

    VastaaPoista
  3. Miten kaunis ja vahva kirjoitus!!♡♡ *halaus*

    VastaaPoista
  4. Oon miettinyt sua tosi monesti viime päivinä ja ajatellut, että sulla ei ehkä oo ne kesän helpoimmat päivät käsillä. Oon yrittänyt lähetellä semmoisia lämpimiä ja kannattelevia ajatuksia. Halauksia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ne sun ajatukset on tulleet perille, kun olo ei ole sieltä ihan kamalimmasta päästä... :)

      Poista
  5. Meillä on tänään enkelin syntymäpäivä. 2 vuotta on mennyt ja silti nuo sanat, jotka lääkäri sanoi saavat kurkun kiristämään. Ne koskee edelleen. Muuten elämä on mennyt eteenpäin. Ensimmäinen vuosipäivä oli paljon pahempi kuin tämä toinen. Paljon voimia näihin päiviin. <3

    VastaaPoista
  6. Kirjoitat todella kauniisti niin vaikeasta asiasta. Toivon sinulle kaikkea hyvää. Ja lähetän lentosuukon pienelle poikaselle taivaaseen.

    Anna

    VastaaPoista
  7. Lämpimiä ajatuksia ja halauksia muistojen keskelle! <3

    VastaaPoista
  8. Kirjoitat niin kauniisti ja herkästi. Suru on varmasti aina läsnä kaipauksen kanssa, niin sen täytyykin olla, kun jotain noin rakasta on viety. Lämmintä ja aurinkoista kesää surunkin keskelle!

    VastaaPoista
  9. <3 En osaa sanoa mitään järkevää. Paljon teitä kuitenkin mietin, vaikka olen vain tuntematon blogisi lukija. Enkelipoikanne on siis koskettanut minua, kuten niin monia muitakin.
    -Lalla

    VastaaPoista
  10. Kiitos kaikista lämpimistä ja rohkaisevista kommenteista <3

    VastaaPoista