keskiviikko 9. syyskuuta 2015

RV8+1: Eka neuvola

Koitti odotettu, toivottu ja suuresti pelätty ensimmäinen neuvolakäynti. Pääsin super ymmärtäväisen ja ammattitaitoisen terveydenhoitajan hoivaan, joten luultavasti jo siitäkin syystä visiitti meni pillittämiseksi. Aluksi itketti, kesken kaiken itketti ja lopuksikin piti vielä tirauttaa.

Ajattelin, tässä minä nyt istun, vuoden odotuksen jälkeen. Vihdoinkin! Mutta kuuluuko minun olla täällä? Onko tämä tottakaan? Eihän tätä viedä minulta pois!

Onneksi joku ammattilainen tunnusti, että minulla on oikeus pelätä ja kammota tätä raskautta. Saa kuulemma soittaa (varo vaan!), saa tulla käymään ylimääräisillä käynneillä, saa tulla ultraan (!!) ja äitipolillekin lähtee lähete. Kaikkea mitä etukäteen toivoin, ja pyytämättä.

Muuten paljon paperitöitä, lippusia ja lappusia luettavaksi ja täytettäväksi. Neuvolakorttiin kuoret ja ohjeistus siitä, että Vau-kirjoja saa nykyään apteekeista eikä neuvoloista. (Karautin heti hakemaan senkin mutta uskallus ei ole riittänyt avaamiseen) Doppleria ei ehdoteltu, kun ei sieltä mitään vielä kuuluisikaan. Niskapoimu-ultraan sain lähetteen ja onneksi voin vaikuttaa ajankohtaan itse: aion varata ajan heti ensimmäiselle mahdolliselle päivällä sillä on pakottava tarve saada tietää, että vauvalla on kaikki kunnossa. (Ja ihan käytännön sanelema juttukin: jos aiemmista raskauksista maha pullahti ulos jo viikoilla 10-12 niin miten sitten kolmannen kanssa! Tätä raskausuutista en vaan halua joutua perumaan niin lähipiirissä kuin työpaikallakaan...)

Kuin pisteenä iin päälle, Neiti S rupesi reissun päälle oikein kärttämään sisaruksia. "Äiti, miksei minulla voi olla kahta veljeä tai siskoa? Minä niin haluaisin!". *Huokaus* Ei vaan voi kertoa vielä vaikka mieli tekisikin. Onneksi nyt ollaan sentään paljon lähempänä maaliviivaa kuin kertaakaan aiemmin tämän kuluneen vuoden aikana.

22 kommenttia:

  1. Ihanaa, ekassa neuvolakäynnissä on aina jotain tosi kutkuttavaa ja raskaus konkretisoituu taas pikkuisen enemmän :) Toivottavasti saat ultra-ajan pian ja kaikki on hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varasin np-ultran heti ekalle mahdolliselle päivälle :) "hätähousu"

      Poista
  2. <3 Onneksi sait ihanan neuvolatädin! Voimia NP-ultran odotteluun.

    VastaaPoista
  3. Eikös Nähdään pian!-ultran saa jostain 10-viikosta eteenpäin? Ei mene enää kauaa :) Mahtavaa kyllä, että sulla on ihana neuvolantäti! Sillä on iso merkitys raskauden kulkuun ihan normaalitapauksissakin, saati sitten sun historialla.

    Musta on niiiiiiiin ihana lukea sulta näitä raskausjuttuja. Oot niin onnes ansainnut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kännykkä on näköjään "suomentanut" Nähdään pian!-ultran :D Pitöis aina tarkistaa mitä kirjoittaa. En siis todellakaan tiedä mikä on "nähdään pian"-ultra :D

      Poista
    2. Eikun se olikin näköjään tää tabletti :D Sekoilen sun kommenttiboksissa tänään ihan huolella, enkä edelleenkään tarkista kirjoituksiani :D Np-ultrasta puhun siis edelleen. Tää ei yleensä mitään korjaile, mutta tuon se näköjään vaihtaa automaattisesti. Joka tapauksessa oon kauheen iloinen sun puolesta. :)

      Poista
    3. Onhan se tavallaan varhaisultran jälkeen sellainen Nähdään pian! -ultra :DDD

      Poista
    4. Hihhihhii, Nähdään Pian-ultra! Kuulostaa muuten aika kivalta :D

      Poista
  4. ihanaa :) seuraava neuvola on helpompi ja pian on jo ultra :) itselläni meni kauan ennen, kuin uskalsin avata sen vauva kirjan, mutta lukeminen tuntuukin hyvältä :) kirjasta on kiva seurata viikkoja ja voi kirjaimellisesti kääntää uuden sivun. -Lena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole muuten vieläkään avannut...vaikka yöpöydällä komeilee..argh!

      Poista
  5. Moikka. Lueskelin sun blogia ahkeraan v.2011 kun odotin myöskin esikoistani. Sittemmin blogin lukeminen jäi... Nyt löysin tän uudelleen, kun sattuneesta syystä haeskelin jälleen odotus-blogeja. Luin tekstejä, itkin, jatkoin lukemista, ja itkin taas. Tuhannesti onnea ja tarrasukkia tähän odotukseen. Mä jatkan taas mielenkiinnolla tän blogin seuraamista ja elän samalla omaa, vielä enemmän alussa olevaa odotusta,kuin mitä sulla on menossa. Mukavaa loppuviikkoa.
    - tiu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiu! Onnea odotukseen myöskin sulle, toivottavasti meidän raskaudet etenee mukavasti! Ja pysyhän linjoilla :)

      Poista
    2. Meinasi kirjoittaa lähes tismalleen sanat sanat kuin Anonyymi. Minäkin luin blogiasi ahkerasti vuonna 2010-2011, ja odotimme esikoisiamme samaan aikaan. Olet mielestäni urhea ja ihailtavan rehellinen omien tunteidesi äärellä. Toivon sydämestäni onnea tähän raskauteesi!

      Poista
    3. Kiitos, Kia! Täytynee toivoa, että tämä raskaus kantaa loppuun saakka :)

      Poista
  6. Niiiiin ihanaa lukea juuri täällä sun blogissa tällainen otsikko kuin "eka neuvola". Toivotaan lisää tämänkaltaisia! <3 :)

    VastaaPoista
  7. Jihaa - ihanaa! Voi itku, kyllä olette onnen jo kaikkien ikävien jälkeen todellakin ansainneet!!!
    Hengessä mukana, Matikka

    VastaaPoista
  8. En tiedä tiedätköjo tästä kirjasta ja vähän epäröin onko korrektia tästä vinkata... en halua pilata onneasi uudesta raskaudesta mutta sinä ja Enkelipoikanne tulitte mieleeni heti, kun näin tämän:

    mamigogo.indiedays.com/2015/09/17/ei-minun-pitanyt-tulla-aidiksi-talla-tavalla/

    tyhjasyli.com/

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän toki eikä tosiaan ole epäkorrektia :) Olen miettinyt jo pitkään tuon kirjan tilaamista, mutta vielä en ole rohkaistunut tarpeeksi. Hieno teos!

      Poista