lauantai 19. maaliskuuta 2016

RV35+4: Odottavan aika on tooosi pitkä

Suurkiitokset hurjasta määrästä kommentteja edelliseen postaukseen! Niistä on todella paljon apua tähän jatkuvaan synnytysvatvomiseen. Olen lukenut niitä uudelleen ja uudelleen, useat vieläpä miehelle ääneen :)

Tällä hetkellä tilanne on se, että aika kuluu ihan järjettömän hitaasti, mutta onneksi viime viikon ahdistus on vähän helpottanut. Synnytystä mietin edelleen lakkaamatta ja yritän sovittaa mieleen sitä utopistista ajatusta, että 2 viikon kuluttua meillä saattaa olla vauva sylissä. En edelleenkään usko sitä ollenkaan, toivon kuitenkin, mutta rehellisyyden nimissä en uskalla luottaa elävän vauvan syntymiseen. Asiaa järkeillessäni omassa päässäni mahdollisuudet ovat 50/50: vauva joko selviää tai sitten ei.

Tällä viikolla ilmassa on myös merkkejä turnauskestävyyden loppumisesta. Olen ihan perin pohjin kyllästynyt tähän odottamiseen, jännäämiseen ja toivomiseen! Tätähän on jossain muodossa suoritettu aina Enkelipojan poismenosta asti, kun toive uudesta vauvasta heräsi. Eli aina minä vaan odotan jotakin. Muutaman päivän ajan olen hokenut miehelle, että jos tämäkin vauva kuolee niin sitten minulle riittää. Hautaan toiveeni monilapsisesta perheestä ja tyydyn elämäämme 3-henkisenä yksikkönä (+1 taivasvauva). Kerään kaikki vauvanvaatteet ja tarvikkeet (ne miljoona laatikkoa) ja toimitan ne jonnekin hornan tuuttiin, missä minun ei enää koskaan tarvitse katsella niitä.

No, tuo on toki vain puoli totuutta ja se toinen puoli jatkaa toivomista. Kaksi viikkoa tuntuu vaan niin pitkältä ajalta! Eikä sitäkään siis kukaan ole vielä luvannut, voi mennä kauemminkin. Olo muuttuu kaiken aikaa yhä vaivaisemmaksi: viime yönä heräsin noin kymmenen kertaa ja pari kertaa piti heittää jaloittelulenkki ympäri huushollia, sillä kädet olivat ihan turrat ja silloin ainoa konsti saada veri kiertämään on nousta pystyyn. Myös päiväsaikaan kädet ovat aika hyödyttömät sillä ne edelleen puutuvat kaikesta mahdollisesta tekemisestä ja lisäksi ne ovat turvonneet huomattavasti. Jotta olo olisi mahdollisimman kukoistava, selkä on myös ihan kaputt.

Viikko sitten menin vielä kaiken kukkuraksi kaatumaan ulkona liukkailla. Onneksi se oli vain pehmeä tussahdus sillä taistelin tasapainostani hetken aikaa ja sain otettua kaatumisen hyvin vastaan. Muuten olisinkin varmaan rynnännyt paniikissa suoraan synnärille tarkistettavaksi! Tietysti loppupäivän tarkkailin jatkuvasti liikkeitä, mutta vauva mylläsi enemmän kuin koskaan joten päättelin, että kaikki on hyvin. Nyt puolestani huomaan väijyväni tosi tarkkaan vauvan liikkumisia ja mietin mikä määrä on sopivasti, liikkuuko hän nyt enemmän vai vähemmän kuin ennen ja mitä se tarkoittaa. Olen tottunut siihen, että vauva on tosi aktiivinen ja jos menee muutamakin tunti vähemmällä menolla, huolestun helposti. En ole vielä kertaakaan joutunut säntäämään paniikkikäyrille mutta ehkä sekin päivä kohta koittaa...

Nyt keskityn pitämään itseni kiireisenä jotta tiistain äitipolikäynti koittaisi mahdollisimman nopeasti. Voi saisinpa hyviä (=käynnistys/sektio)uutisia! Aion anoa sektiota perjantaille 1.4 eli RV37+3, katsotaan mikä on vastaanotto :)

8 kommenttia:

  1. Toivottavasti saatte sektio/käynnistyspäivän sovittua. Aprillipäivän vauva kuulostaisi mukavalta tyypiltä :)

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä odotuksen viimeisille viikolle, ja kohta 55 vuoden kokemuksella voin sanoa, että aprillipäivä ei ole yhtään hassumpi syntymäpäivä :) terveisin Leena

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia tsempityksistä! Niin minäkin vähän ajattelin, että aprillipäivä olisi hyvä päivä syntyä :)

    VastaaPoista
  4. Tuo käsien puutuminen ei kyllä kuulosta hyvältä ollenkaan. Onko äitipolilla kommentoitu sitä jotenkin? Aprillipäivä olisi kyllä hyvä päivä syntyä, siihen ei oo enää pitkä aika. Toivotaan, että ovat suopeita tuon ajankohdan suhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuota käsien puutumista enää juurikaan kommentoida, lähinnä vaan todetaan että kuuluu raskauteen...toivon tosiaan, että vaiva häviää sinne leikkurin pöydälle!

      Poista
  5. Tuossa kohtaa se aika menee kyllä niiiiiiin hitaasti. Jaksamista loppumetreille! <3

    PS: Tein Silmusta positiivisen raskaustestin aprillipäivänä kaksi vuotta sitten. Tuntuisipa jonkinlaiselta kohtalonlankojen solmiutumiselta yhteen, jos sinä saisit Taikan silloin syliisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiih, mikä uskomaton yhteensattuma! Siltä se nyt vahvasti vaikuttaa, että meidän pikkuneiti olisi tosiaan syntymässä samana päivänä :)

      Poista