keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Kiinteiden aloitus & hyvästi yöunet!

Suunnittelin täysimetystä, mutta tuli otettua siihen noin viikon etumatka sillä Taika vaikutti niin kovin kiinnostuneelta meidän muiden eväistä. Näin ollen viime lauantaina meillä pyörähti siis käyntiin kiinteiden maistelu! Sintti aikoinaan irvisteli perunalle monta monituista kertaa kun sillä terkan kehotuksesta aloitettiin, joten nyt päätin kokeilla mieluummin bataattia.


Hrh, aikamoisen näköistä mössöä! Keitin siis ihan vain bataattia, muussasin haarukalla ja lisäsin maidonkerääjällä saalistettua äidinmaitoa joukkoon + vähän keitinvettä. Lusikan kanssa lähestyttäessä typyn suu aukeni kuin pienellä linnunpojalla - jotenkin hän taisi tietää, että sapuskaa on tulossa. Ekat 2 lusikan kärjellistä upposivat kuin veitsi voihin, vaikutti että bataatti oli herkkua. Paljoa hän ei saanutkaan, sen verran kuin sujuvalta tuntui eli ehkäpä yhteensä teelusikallisen tai puolentoista verran. 

Samaa tavaraa tarjoiltiin sitten illemmasta uudelleen, mutta tällä kertaa tyyppi irvisti ja syljeksi suurimman osan sapuskasta ulos. Sama toistui seuraavan päivän lounaalla. Uskottava oli, bataatti veks ja vaihtoon! Tässä vaiheessa tajusin myös, että eka ruoka-annoksen antamisen jälkeen ei kakkaa ollut näkynyt eikä kuulunut joten ajattelin aiemmista suunnitelmistani poiketen tarjota jo tässä vaiheessa päärynää, sillä sillä on myös laksatiivisia vaikutuksia. 


Sunnuntai-iltana Taika sai sitten päärynää. Paaljoon paremman näköistä! Makukin teki vaikutuksen, neiti olisi hotkinut sitä vaikka kuinka, mutta annoin vain tuon kuvassa näkyvän annoksen eli arviolta 2 teelusikallista. Maanantaina lounaaksi nautittiin sama satsi uudestaan, ja vasta silloin, noin parin vuorokauden panttaamisen jälkeen vatsakin viimein rupesi toimimaan. 

Kiinteiden aloitus pisti selvästi neidin systeemit vähän sekaisin, sillä vatsan lisäksi ongelmia rupesi aiheuttamaan myös nukkuminen! Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä meillä ei käytännössä nukuttu ollenkaan. Taika kyllä nukahti illalla, mutta heräsi jossain vaiheessa syömään ja kun minä olisin ollut menossa nukkumaan, hän heräsi hillumaan vieressäni eikä uni enää tuntunut maistuvan. Kivuissaan hän ei ollut koska ei itkenyt tai huutanut, mutta jokelteli niin äänekkäästi että pelkäsin Neiti S:n viereisessä huoneessa heräävän. Me yritimme miehen kanssa myös saada sen elämöinnin ja heiluvien pikku nyrkkien ja jalkojen keskellä saada vähän unta, mutta huonolla menestyksellä. Sama toistui seuraavana yönä vähän lievempänä versiona.

Tuumasin, että nyt on parempi pitää vähän taukoa sillä näitä "sivuoireita" on ilmennyt aivan riittävästi. Terkka kyllä varoitti etukäteen, että suolistolle tämä on kova juttu: voi ilmetä joko ripulia tai ummetusta ja niinhän siinä sitten kävi. Eilen ja tänään emme ole antaneet mitään muuta kuin tissimaitoa, ja masu rupesi purkautumaan eilen (köhöm, nimenomaan noilla sanoilla ja omaan sänkyynsä...) ja tänään koko tyttö on ollut aivan uupunut. Häntä nukuttaa kovasti ja päiväunet ovat selkeästi olleet pidempiä kuin aiemmin. Pienen vauvan elämä on sitten rankkaa! (ja ehkä vähän äidinkin)

Parin päivän tauon jälkeen jatketaan taas, kun on vähän toivuttu tässä välissä.

Millaisia kokemuksia lukijoilla on kiinteiden aloituksesta? :) Ollaanko me ainoita yöunensa menettäneitä?

10 kommenttia:

  1. Oho ison annoksen päärynää veti heti alussa. Meillä oli ekan lusikan kärjellisen jälkeen heti oiretta ja senmonen pikkurillin kynnen verran annettiin viikko kerran päivässä. Meillä kyllä ei kiinteät kiinnostanut kovin, mutta pikkuhiljaa alkoi maistumaan. Alotettiin kärjellisillä 6kk iässä ja 7,5-8kk iässä alkoi mennä jo tommoisia päärynäannoksen kokoisia 4 krt päivässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, annoinkohan sitten liikaa!? Jotenkin ajattelin, että semmoiset 1-2 teelusikallista olisi sopivasti jos maistuu. Pitänee varmaan nyt sitten tauon jälkeen kokeilla vähän maltillisemmilla annoksilla...

      Poista
  2. En muista että meillä olisi tullut mitään ongelmia kiinteiden aloittamisesta kummallakaan. Myös meillä esikoinen aloitti perunalla ja kuopus bataatilla. :D Esikoinen ei meinannut millään huolia ja kuopus söi kuin linnunpoika konsanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on sitten samat reseptit kuin meilläkin :) Paitsi että meillä mies sääli vieressä vauvaa kamalasti kun "joutuu" bataattia syömään - hän kun itse sattuu inhoamaan koko vihannesta! :D Toivottavasti Taikakin vielä tykästyy kun tarpeeksi maistellaan.

      Poista
  3. Meille aikanaan terkka ohjeisti antamaan vain yhtä uutta kiinteää kerrallaan ja aina muutama päivä peräkkäin ennen uutta makua. Näin nähtiin, josko mahavaivat johtuivat kyseisestä uudesta mausta. Ja aina pienin annoksin. Ei tuo kyllä olis isompaa kerralla suostunut syömään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin meillekin ohjeistettiin, että muutama päivä peräkkäin. Nyt meillä on vuorossa porkkana ja sitä ilmeisesti diggaillaan, koska neiti vetäisi menemään niin paljon kun vaan antaisi! :D

      Poista
  4. Moikka Verona ja perhe! En ole varmaan sataan vuoteen kommentoinut ja onnittelut Taika-tyttösestä!
    Me ollaan toisen lapsen kanssa pelkästään sormiruokailtu ja suosittelen lämpimästi sitä! Aiheesta löytyy kirjallisuutta, johon kannattaa tutustua, mutta alkuun pääsee myös näillä:
    http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=323
    http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=324
    Aurinkoista syksyä!

    VastaaPoista
  5. Moikka Verona ja perhe! En ole varmaan sataan vuoteen kommentoinut ja onnittelut Taika-tyttösestä!
    Me ollaan toisen lapsen kanssa pelkästään sormiruokailtu ja suosittelen lämpimästi sitä! Aiheesta löytyy kirjallisuutta, johon kannattaa tutustua, mutta alkuun pääsee myös näillä:
    http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=323
    http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=324
    Aurinkoista syksyä!

    VastaaPoista
  6. Teette vaan niin kuin hyvältä tuntuu! Ei ne lapset tiedä, mitä kirjoissa ja kansissa sanotaan siitä, mitä/miten vauvojen kuuluu syödä :) Mutta viisaita ne ovat ja tietävät kyllä mitä haluavat ja mitä eivät. Lapsentahtisesti kun etenee niin ei voi mennä pieleen <3
    Mua naurattaa nämä perunajutut, neuvolassa usein hoetaan että kiinteitä vaan niin saatte nukkua yöllä. Eipä se ihan niin aina mene :D

    VastaaPoista
  7. Meillä oli ohjeistettu syömään noin viikko samaa ja sen jälkeen sekaan lisätään taas uutta makua. Eli esim. viikko bataattia ja seuraava viikko bataatti + porkkana jne. Jos oireilua kovin tulee, ei varmaan kannata hirveesti erilaisia uusia makuja ottaa, ainakaan ennen ku oireilun syy selvinnyt. Meillä aloiteltiin 4 kk iässä ja jossain puolen vuoden jälkeen vasta oikeestaan alko kiinteet maistumaan, eli ennen sitä määrätkin oli pieniä, nyt reilun vuoden iässä melkeen kaikki on herkkua :). Pitää myös muistaa se 15 maistelu kertaa, mikä menee että makuihin tottuu ennen sitä ei välttämättä tiedä rupeeko tykkäämään. Siinä vaiheessa kun iltapuuroa sai ruveta antaa, niin yötki parani huomattavasti. Mut tsemppii asian kans, loppu viimein itte tiedät mikä toimii parhaiten.

    VastaaPoista