maanantai 26. joulukuuta 2011

Synnytyskertomus

Pääsimme eilen vihdoin sairaalasta kotiin ja nyt täällä on vietetty kotielämää siitä asti, mikä on aivan ihanaa. Olin niin valmis jo lähtemään sairaalasta viiden siellä vietetyn vuorokauden jälkeen (2 käynnistykseen + 3 synnytyksen jälkeen), että nyt kotona olo tuntuu erikoisen upealta ja tietysti koska nyt saamme harjoitella arkea yhdessä meidän pikku aarteen kanssa.

Ensiksi ajattelin aloittaa kuulumiset synnytyksestä, mistä ehdinkin jo vähän vilauttaa strategisia mittoja edellisessä postauksessa. Ja kuten sitä edellisessä kirjoittelin, käynnistyskuulumiset löytyvät tämän ja tämän linkin takaa.

Synnytys tosiaan lähti silloin keskiviikkona yhtäkkiä aika vilkkaasti käyntiin. Muistaakseni aika pian sen edellisen postauksen jälkeen eli joskus kuuden maissa tehtiin vielä yksi alatutkimus jossa todettiin että olin auki nelisen senttiä. Kyselin, että missä vaiheessa epiduraalia voisi ruveta harkitsemaan (etten vaan jää ilman), ja hoitaja tuumasi, että "kulta pieni saisit sen vaikka heti mutta kun synnytyssaleja ei ole yhtään vapaana ja täällä sitä ei voida laittaa". Jaahans.

Ei auttanut kun lähteä jatkamaan omaan huoneeseen ja siellä sitten vieruskaverin kanssa puhistiin yhtäaikaa koska hänenkin synnytyksensä oli käynnistynyt mutta ilmeisesti luonnollisesti toisin kuin minulla. Hän karjui ja kiljui minkä keuhkoista lähti, ja minä taas pihisin, puhisin ja huohotin. Hoitaja tuli aina vähän väliä ottamaan käyrää ja siinä vaiheessa alkoi olla todella tuskallista joutua ottamaan supistuksia vastaan makuultaan, joten ainakin jossain vaiheessa niitä pystyttiin mittaamaan siellä huoneessa niin, että olin seisaallaan. Minusta paras tapa selvitä suppareista oli nousta ylös, nojata esim. sängynpäätyyn ja venyttää selkää pitkäksi taakse välillä heijaten sivulta toiselle.

Pyysimme vähän väliä päästä synnytyssaliin koska olo oli jo todella vaikea, mutta salit olivat edelleen täynnä. Kätilö laittoi minulle osastolla ainoana saatavilla olevana kipulääkkeenä piikin jotain rauhoittavaa ainetta, jonka nimeä en nyt tietysti muista eikä sitä löydy synnytyskertomuksesta, mutta se oli vikatikki koska kyseinen aine veti pään sekaisin tyyliin kahden promillen humala, mutta kivut jäivät. Tuon "humalan" takia oli vaikeampi ottaa supistuksia vastaan koska se veti minut niin tokkuraiseksi että keskittyminen kärsi.

Klo 20:30 pääsimme vihdoin synnytyssaliin ja sinne tullessa olin n. 5-6 cm auki. Pyysimme heti epiduraalia, mutta synnärillä oli vain yksi anestesialääkäri joka oli todella kiireinen, joten vielä piti odottaa. Tässä vaiheessa muistikuvat ovat aika hataria edelliseltä ja seuraavalta tunnilta parilta koska olin niin kipeä. Muistan vaan yhtäkkiä tajunneeni, että joukko ihmisiä ronkkii alapäätäni ja kun kysyin mitä he tekivät, olivat kuulemma laittamassa kohdunkaulan puudutetta. Sanoin, että ottaisin mieluummin epiduraalin mutta heidän mukaansa oli parempi laittaa ensin tämä koska ei pystytty sanomaan yhtään milloin anestesialääkäri pääsisi tulemaan.

PCB-puudutteen laitto oli aika epämukavaa, enkä muista kokeneeni siitä minkäänlaista hyötyä, sillä kivut polttivat erityisesti alaselkää sekä jonkin verran alavatsaa, ja molemmat kivut jäivät PCB:stä huolimatta. Yllättäen tästä noin puolen tunnin tai tunnin kuluttua (n. klo 21.30-22.00) anestesialääkäri saapuikin ja sain kauan kaivatun epiduraalin. Se oli aivan mahtavaa! Minua varoiteltiin, että laitto saattaa hieman "nipistää" mutta rehellisesti sanottuna en tuntenut yhtään mitään kun se kunnon kipu oli aivan jossain muualla. Ei mennyt kuin puolisen tuntia niin autuas olo alkoi saavuttaa minut ja selkäkipu katosi aivan täysin. Ainut mikä jäi jäljelle oli tykyttävä tunne kohdunkaulan paikkeilla, kun supistukset tulivat mutta mistä oli apua supistusten tunnistamiseksi. Kipujen lievetessä ja kunnon avautumista saatoin myös hiukan torkahtaa ja kerätä voimia tulevaa koitosta varten.

En tajunnut, että epiduraalin jälkeen ei voi liikkua yhtään mikä tarkoitti sitä, että vessaankaan ei päässyt joten minut jouduttiin synnytyksen aikana katetroimaan pari kertaa. Aluksi sain alusastian mutta siihen asioiminen oli melkoisen epämukavaa ja yhtä tyhjän kanssa ;) Tosin katetroiminenkin oli loppujen lopuksi lasten leikkiä niiden muiden kipujen kanssa eli meni siihen samaan epämukavuuteen.

Minulla oli jostain syystä tuuri saada koko synnytyksen ajaksi kätilöt mukaan, vaikka käsittääkseni he saattavat hoitaa useampaa synnytystä samaan aikaan. Mukana oli vanhempi kätilö + opiskelija joka oli juuri valmistumassa, ja he molemmat olivat aivan loistavia. En varmaan olisi selvinnyt koko puuhasta jos he eivät olisi olleet niin kannustavia ja asiantuntevia! Joskus ennen aamukahta olin auennut täysin ja kätilöt kertoivat, että on olemassa 2 ponnistusvaihetta: passiivinen jossa voi kylkiasennossa ryhtyä kevyesti ponnistelemaan joka auttaa paikkojen pehmittymiseen ja aktiivinen, jossa käännytään selälleen ja ryhdytään ihan tosissaan punnertamaan vauvaa ulos. Silloin kahden maissa rupesin siis ponnistelemaan passiivisesti jota kesti noin tunnin ajan.

Klo 1:50 aloin ponnistaa aktiivisesti ja se oli kyllä melkoista puuhaa! Käytännössä punnersin ihan täysillä menemään kahden tunnin ajan, jolloin vauva liikkui hyvin hitaasti eteenpäin ja paikoin tuntui, ettei hommasta tule yhtään mitään. Viimeisen tunnin ajan olin jo epätoivoinen, mutta kieltäydyin imukupista ja halusin yrittää saada vauvan itse ulos. En vieläkään ymmärrä miten ikinä jaksoin tuon koko ajan, sillä välillä jalatkin tärisivät kuin horkassa ja hikoilin kuin maratonjuoksija. Mies sai pelkästä toisen reiden pitelystä olkapäänsä ihan jumiin.

Kun ponnistusvaihetta oli kestänyt vajaat kaksi tuntia, oli pakko luovuttaa ja suostua kätilöiden ehdottomaan imukuppiavustukseen ja episiotomiaan. Se oli vielä inhottavampaa kuin olisin ikinä pystynyt kuvittelemaan, sillä se imukupin tunkeminen sisälle oli todella brutaalia ja tuntui ihan käsittämättömältä vitsiltä kun lääkäri sanoi imukupin sisälle laitettuaan, että "ponnista nyt ihan normaalisti samoin kuin aiemminkin". Ei siis auttanut kun jatkaa pyngerrystä ja käsittääkseni siinä vaiheessa väliliha vihdoin leikattiin, mutta en ole ihan varma. Muistaakseni tästä vauvan syntymään meni enää yhden tai kahden supistuksen ponnistukset. Kaikista pahinta oli vauvan pään syntyminen ja siinä vaiheessa minustakin kuoriutui kunnon sopraano esiin. En edes tajunnut että vauva oli syntymässä kunnes mies alkoi vieressä huudahdella "Pää näkyy, pää näkyy!"

Klo 4:50 limainen ja verinen möntti eli Sintti vihdoin läiskäistiin mahani päälle ja harmikseni en edes muista ensimmäisiä sanojani. Vauva sai olla mahalla aika kauan, ja vasta sitten kun halusimme, kätilöt ottivat hänet ja pesivät ja kapaloivat. Sitten sain hyvin pakatun nyytin vuorostani kainaloon :)

Jälkeisvaihe oli myöskin pienoinen yllätys sillä jotenkin hassusti olin ajatellut, että ne putkahtavat sieltä käytännössä itsestään ulos, mutta sehän olisi ollut aivan liian helppoa! Sen sijaan kätilö tuli ronskisti painamaan mahaani, ja minä anelin että ei enää pliis kun joka paikka oli jo aivan hellänä. Sain valita joko sen väliltä että kätilö painaa voimalla mahaa tai sitten ponnistan kevyesti + kätilö auttaa vähän mahan päältä, joten valitsin jälkimmäisen. Sieltä se istukka sitten syntyikin ja vihdoin minun osuuteni oli takanapäin.

Tämän jälkeen minua tikattiin n. 1,5h mikä oli epämiellyttävää koska repeämää löytyi aina syvältä kohdunkaulan luota asti ja niihin oli vaikea päästä käsiksi. Sintillä oli syntyessään iso pää (37 cm) ja tämän lisäksi hän oli vielä puskenut tiensä ulos nyrkki poskella joten siitä ne vahingot olivat aiheutuneet. Tikkauksen jälkeen kätilö tiedusteli, että haluaisinko käydä nopeasti suihkussa ja halusin ehdottomasti, mutta se jäi yritykseksi koska kun yritin nousta istumaan, päässä humahti ja jouduin palaamaan nopeasti takaisin makuulle sillä oli ilmeisesti ihan liian heikossa kunnossa. Ei siis auttanut kuin jäädä pestäväksi siihen synnärin pöydälle ja siinä minut puettiin puhtaisiin vaatteisiin ja katetroitiin vielä kertaalleen sillä vessareissukin jäi haaveeksi.

Lopuksi saimme syntymäpäiväkahvit ja vauva sai ensimmäisen imetysyrityksensä sillä desibeleistä päätellen nälkä oli jo kova. Sitten minut kärrättiin pyörätuolissa vauva sylissä osastolle ja aamulla puoli yhdeksän aikaan pääsin vihdoin kömpimään uupuneena petiin. Vauva otettiin kansliaan hoitoon ja sain nukuttua 3-4h. Synnytyksen jälkeen olin niin heikossa kunnossa, että en uskaltanut lähteä yksin vessaan vaan hoitaja tuli saattamaan varalta pyörätuoli vieressään jos satun sitä tarvitsemaan. Noin kahden metrin välein jouduin pysähtymään ja vetämään henkeä että pääsin perille, ja paluumatka suoritettiinkin pyörätuolikyydillä ;)

Synnytyksen jälkeen olin todella yllättynyt siitä, miten heikkoon kuntoon tulin. Toisaalta ei ole ihmekään sillä ponnistusvaihe oli niin pitkä. Toinen yllätys jälkikäteen turhamaiselta minältä oli se, kuinka isoksi maha jäi synnytyksenkin jälkeen! Koko sairaalassaoloajan näytin käytännössä siltä kuin olisin ollut 5 kk:lla raskaana! Kätilöt kyselivät joka päivä, että olenko tuntenut jälkisupistuksia mutta vastaus oli aina kieltävä. Mielestäni vasta eilen tai tänään olen alkanut niitä tuntea hyvin pieninä nipistyksinä ympäri vatsaa ja erityisesti tämän päivän aikana tuntuu siltä, että vatsa on alkanut pienenemään. Paino sen sijaan on laskenut supervähän: eilen sairaalasta lähtiessä oli -6kg eli "vain" 14 kg jäljellä, argh!!

Ylipäätään tunnelmat synnytyksen jälkeen olivat aluksi jonkin verran järkyttyneet siitä kuinka rankka kokemus se oli. Eka päivänä synnytys pyöri paljon mielessä mutta kun päiviä kului, sain siihen vähän etäisyyttä. Silti vannon, että seuraavissa raskauksissa käyn aina tekemässä kokoarvion enkä enää suostu ikipäivänä synnyttämään yli nelikiloista vauvaa alakautta! Tiedän, tähän vaikuttaa myös se pään koko mutta koska se myös meidän tapauksessa oli niin iso, oli kyseessä melkein liian rankka koettelemus. On ihan hullu tunne yrittää punnertaa sellaista ulos mikä ei vaan liiku vaikka mitä tekisi.

Mutta onneksi tosiaan synnytyksestä ei jäänyt varsinaista traumaa ja olen erittäin erittäin tyytyväinen että sain käynnistyksen silloin kun sen sain, sillä jos tässä olisi vielä odoteltu, olisi Sintti ollut pian viisikiloinen. Kaikesta oppii ja niin myös tästä kokemuksesta :)

Pahoittelen, että tarinasta tuli näin pitkä, toivottavasti jaksoitte lukea! Heti kun jaksan ja ehdin, kirjoitan meidän vauvaelämästä vähän lisää. Kuitenkin lyhyesti sanottuna meillä on maailman ihanin vauva ja ainakin vielä tässä vaiheessa elo tuntuu varsin ruusunpunaiselta ;)

24 kommenttia:

  1. Huh huh, ei voi kuin ihailla tuota hurjaa fyysistä suoritusta! Ei yhtään ihme, että heikotti jälkeen päin... Olet aika sissi, kun kirjoitat kokemuksesta noin reippaasti! Tietysti vauvan tuoma ilo auttaa saamaan kokemukseen etäisyyttä aika nopeasti, mutta siitä huolimatta kannattaa tosiaan tehdä rajanveto selväksi ensi synnytystä ajatellen.

    Aivan ihanaa jouluaikaa teidän pikkuperheelle :-)!!

    VastaaPoista
  2. Huhhuh, olipas siinäkin kokemus... Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin ja pääsitte kotiin aloittamaan vauvaelämää! :) Onnea!!!

    VastaaPoista
  3. No huhhuh, olet sinä kyllä aikamoisesta koettelemuksesta hengissä selvinnyt. Isot onnittelut vielä kerran! Ja kiitos kun kirjoitit realistisen synnytyskertomuksen, joka avaa silmiä sille, minkälaista ison esikoisvauvan synnyttäminen alakautta voi olla. Mutta ihanan myönteiseen ja humoristiseenkin sävyyn kirjoitat rankasta koettelemuksesta. Hieno asenne!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kun kirjoitit synnytyskertomuksesi, kuulostaa melko hurjalta kokemukselta! Näin vauvakuumeisena on kiva lukea näitä kertomuksia :)

    Oikein paljon onnea! Mikä ihana joululahja <3

    VastaaPoista
  5. Kiva kun jaksoit näin pian kirjoittaa synnytyskertomuksen! On kyllä niin monta erilaista synnytystä olemassa. Minua jäi kummastuttamaan, ettet saanut epiduraalin jälkeen liikkua. Minä kyllä omassa synnytyksessäni sain, en tosin heti mutta epiduraalista noin 30-60 minuutin kuluttua kyllä. Tosin minähän olin silloin paljon vähemmän auki, jospa se vaikuttaa asiaan. Uskon kyllä myös, että eri sairaaloissa on vähän eri systeemit ja säännöt. Mutta olet kyllä tosiaan ollut todellinen sissi, kun olet jaksanut noin rankan ponnistusvaiheen!

    Ihanaa vauva-arkea teille! <3

    VastaaPoista
  6. On sulla ollut rankka koettelemus! Voin kyllä lohduttaa, että vaikka eka ois rankka ja vaikea, niin toinen voi olla jotain ihan muuta. Mullahan eka käynnistettiin, käytettiin imukuppia ja repesin melkosesti just kohdunsuulta ja välilihakin leikattiin ja tikkaukset kesti kauan niinku sullakin. (Lisäksi mulla oli vielä vuotoa, kun istukka ei meinannut irrota ja kohtu supistua... Ja lapsi teholla.) Tää toinen olikin sitten ihan eri maata, kun en antanut käynnistää vaan halusin luonnollisen synnytyksen. Uskon, että se ero tulee just siitä, tää toinen lapsonen oli nimittäin muuten samaa kokoluokkaa ku eka, mutta pää oli isompi (36,5cm). Tuli melkeen itestään ulos. :D

    Tsemppiä toipumiseen! Kyllä se siitä, kun alkuun pääsee. :)

    VastaaPoista
  7. Onnea koko perhe! JA HUH huh! Tosi rankka kokemus! Ja vielä tuo, että vauvan ison pään vierellä ollut käsi poskella lisäsuurennuksena. Toipumisia sinne, rauhassa vaan niiden kilojenkin kanssa! Kyllä ne siitä tippuu. Kroppa varmasti nyt ihan sekaisin hetken aikaa noin kovan koettelemuksen jälkeen.

    Itse koen, että synnytyksestä toipumiseen menee helposti se ensimmäinen vuosi (ainakin). Vaikka jo tietysti aika nopeaan alkaa tuntua ihan suht terveeltä, kaikkien kudosten, lihasten, kropan hivenaineiden jne. palautuminen lapsensaannista kestää tosi kauan. Annathan aikaa itsellesi, hellämielisyys tässä vaiheessa palkitaan myöhemmin. Kroppaa ei kannata missään nimessä rääkätä vielä pitkiin aikoihin. Kaunista vauvaelämää teille. Mullistus vie mukanaan!

    VastaaPoista
  8. Loppu hyvin kaikki hyvin. :) Minulla meni tuon painon kanssa samalla tavalla, eli laitokselle jäi vain 5 kiloa, mutta seuraavan viikon aikana tippui kyllä heti n. neljä kiloa lisää mitä lie turvotusta ollut. Kymmenisen kiloa onkin sitten jäljellä sitä ihan itse syömällä syötyä ylimääräistä tavaraa, mutta eiköhän se siitä. Varmasti sinullakin. :)

    VastaaPoista
  9. Oli mukava lukea kertomuksesi! Todella paljon sait kyllä tehdä hommia! Tämmöisiä lukiessa tajuan, miten helpolla itse pääsinkään! Vaikka ei se siltä tuntunut silloin :D

    VastaaPoista
  10. Onnea vielä koko perheelle! Aika hurjaltahan tuo synnytys kuulostaa, toivottavasti palaudut silti suht nopsaa... Pääasia kuitenkin, että niin sinä kuin vauvakin olette kunnossa ja selvisitte ilman kamaluuksia (vaikka olihan tuossakin jo aikamoisesti jännitystä!).

    VastaaPoista
  11. Kiinnostava ja hyvin kirjoitettu kertomus! Itse painoin sairaalasta lähtiessa enemmän kuin sinne mennessä, koska turposin niin järkyttävästi. Parin viikon kuluessa kaikki nesteet lähtivät ja ylimääräistä ei ollut tullut raskaudessa ilmeisesti yhtään (raskauden lopussa siis oli tullut n. 13 kg). Joten toivoa on jopa pikaiseen palautumiseen (en kyllä sano mitään siitä tyhjästä nahkapussista...):D

    VastaaPoista
  12. Ensiksikin ONNEA! olen lukenut blogiasi vain hetken aikaa eli raskauden ihan viimeiset viikot. Olet jaksanut hienosti pitkän synnytyksen.

    Itse synnytin 1.5v sitten 4.6kg pojan alakautta. Synnytys kesti vain 2h eli syöksysynnytyksellä tuo poika putkahti. En ehtinyt saada mitään puudutuksia kun sairaalaan tullessamme olin auki täydet 10cm ja aloin suoraan ponnistaa, ilokaasu oli ainoa "helpotus". Ponnistin tunnin mutta vihdoin syntyi.
    Halusin vain kirjoittaa kun tiedän tasan mitä olet käynyt läpi. Minulla jäi traumat tuosta synnytyksestä, pyörii ppäivittäin vieläkin mielessä vaikka siitä on tosiaan jo 1.5v! Nyt odotan toista lasta ja jo ekalla neuvola käynnillä sanoin että haluan sitten pelkopolille ja että vauvan koko arvioidaan hyvin tarkkaan eikä päästetä yliaikaiseksi. Useinhan tokan synnytys on VIELÄ nopeampi ja VIELÄ suurikokoisempi vauva. O.ou. mutta Onnea vielä! :)

    VastaaPoista
  13. Hieno ja tarkkaan kirjoitettu synnytyskertomus, joka rankoista hetkistä huolimatta sisälsi sen kaikkein ihanimman palkinnon. Muistuttaa joiltain osin aika paljon omaa ensimmäistä synnytystäni, siinäkin oli isokokoinen vauva ei-optimaalisessa tarjonnassa ja imukuppiavusteisesti. Vaikka sain ison repeämän kuten sinäkin, toivuin melko nopeasti. En tietysti aivan entiselleni, mutta mitään ikäviä pidätysvaikeuksia ei jäänyt. Ja seuraavassa synnytyksessä vauva olikin alle kolmikiloinen ja tuli ulos justiin oikeassa asennossa ja pääasiallinen tunne synnytyksen jälkeen olikin "oliko se oikeesti tässä, ei oikeesti voinut näin helposti syntyä", henkilökuntaakin nauratti se äimistely. Että semmoinenkin helppo kokemus voi se seuraava olla, sitä ei koskaan tiiä :)

    Mun eka synnytys oli objektiivisesti arvioiden rankka kokemus. Silti oma fiilis siitä oli ensitoipumisen jälkeen hyvä ja turvallinen, eikä traumoja jäänyt. Nämä on niin yksilöllisiä nämä kokemukset ja tekstistäsi kuultaa, että fiilinki on tällä hetkellä ihana eikä traumaa jäänyt. Onnea!

    VastaaPoista
  14. Onnea teille kaikille kauan kaivatusta Sintistä! :)

    Mutta minun on pakkopakkopakko kertakaikkiaan kysyä, sanoit joskus (jos nyt en muista ihan puuta heinää) että Sintin synnyttyä paljastat jonkun "salaisuuden". Oliko näin?

    VastaaPoista
  15. Hieno rutistus ei voi muuta sanoa! Meidän tyttö oli 4028 kg ja 52 cm vaikka kokoarviot olivat ultrankin perusteella max 3,6 kg eli ylläreitäkin voi tulla :-). Itse menin siis toissa viikon sunnuntaina synnärille aamulla klo 8 ja poistuin huoneesta seuraavan kerran maanantaina illalla klo 21 suoraan leikkaussaliin istukan poistoon kun kohtu oli niin väsynyt ettei supistuksia riittänyt istukan omatoimiseen poistumiseen. Itse ponnistus oli itselläni se helpoin osuus vaikka typy olikin melko iso, tarjonta sattui ilmeisesti olemaan juuri sopiva. Ja totta, epiduraali on naisen paras ystävä etenkin jos joudutaan käynnistämään, vannon että olisin repinyt tipan irti jollei epiduraalia olisi tullut niin vikkelään. En tiedä itse tuosta liikkumisesta koska nukahdin kahdeksi tunniksi suoraan sen laiton jälkeen, olin aivan loppu nonstop supistuksista joita oli jatkunut jo toista vuorokautta ja se oli ensimmäinen hetki kun en tuntenut mitään, autuutta :-).

    Palkinto oli onneksi kaiken sen arvoinen :-). Onnea Verona vielä tuhannesti!

    -Riikka

    VastaaPoista
  16. Suuren suuret ONNETTELUT Sintin syntymästä! :)

    Huh, on ollut kova koettelemus sinulla, itsellä myös aika vaikea synnytys takana ja toinen lapsi ollut kovasti haaveissa mutta mahdollinen toinen synnytys ja raskausaika jännittää kovasti. Ihana, kun täällä oli kommentoitu, että toinen kerta voikin olla sitten ihan eri maata ja huomattavasti helpompi. Antaa rohkaisua itsellekin! Ja onneksi se vauva on maailman ihanin palkinto raskaasta pakertamisesta. :)

    t. Minni

    VastaaPoista
  17. Kiitoksia kommenteista ja onnitteluista! :)

    Tuuli: Joo, ei tätä kirjoittaessa enää niin pahalta tuntunut vaikka näin jälkikäteenkin mietittynä olihan tuo melkoinen rupeama.

    Em: Mitäpä sitä turhaan kaunistelemaan :) Tavallaan siinä kävi niinkuin pelkäsinkin, että tuonkokoista ei saa millään puserrettua ulos enkä sitten saanutkaan kuin avustettuna. Mutta viisaampina ensi kertaan!

    Äni: Kiitos! Meillä se oli tosiaan ihan selvä juttu että epiduraalin kanssa ei saanut liikkua eikä siitä edes ruvettu neuvottelemaan. Ihan kuin olisin joskus kuullut, että epiduraaleja olisi tosiaan erilaisia...hmm.

    Veera: Kiitti :) Minä taas uskon, että tuolla käynnistyksellä ei ollut mitään vaikutusta siinä mielessä tämä synnytyksen kulkuun. Vaikka olisi lähtenyt liikkeelle luonnollisestikin, ei vauveli silti olisi tullut sieltä sen paremmin ulos kun koko oli mitä oli.

    Gata: Joo ei tässä millään mitään pysty ruveta rääkkäämään, hyvä kun saa päivän aikana pestyä vähän pyykkiä ja järjesteltyä paikkoja niin heti puuskututtaa :D Puhumattakaan näistä jomotuksista, auts. Mutta oikeassa olet tuon painon suhteen, se on alkanut pudota yllättävän nopeasti! Pitääkin kirjoittaa siitä joku päivä.

    Sandy: Saapa nähdä miten näille meidän kiloille käy ;) Onneksi omani ovat alkaneet tippua mutta toivottavasti kaikki lähtisi säällisen ajan kuluessa!

    Riina: Harva synnytys varmaan tuntuu itse tilanteessa helpolta :)

    Pepe: Kiitoksia ja vau! Olen kateellinen tuosta palautumistahdista :) :)

    VastaaPoista
  18. Anonyymi: Kiitos! Ja hurja synnytyskokemus sulla on takana! Onneksi on olemassa pelkopoli, siellä varmasti otetaan toiveesi vakavissaan. Itseäni vieläkin harmittaa että miksi sitä kokoa ei voi automaattisesti tarkistaa kaikille, vaan aina vaan sanotaan ettei se kuitenkaan ole tarkka jne jne. Kyllä siitä kuitenkin jotain osviittaa saa ja pystyy sitten ainakin varautumaan siihen mitä ehkä tuleman pitää. Mutta, niinkuin tuli sanottua niin vahingosta viisastuu ja ensi kerralla tiedän paremmin. Tsemppiä sulle tokan synnytykseen! :)

    Lupiini: Kiitos :) Ei tästä traumoja jäänyt mutta tietysti toivoisi että synnytyksen ei olisi tarvinnut mennä ihan näin. Mutta jälkikäteen ei auta jossitella, toivon vaan että seuraavalla kerralla kävisi paremmin, vaikkapa noin niinkuin sinulla tokan kanssa! :)

    Unskie: Kiitos! Ja joo, jotain sensuuntaista taisin joskus kirjoittaa ;) Ei ole varsinaisesta "salaisuudesta" kysymys mutta erään aika ison meidän elämää koskevan osa-alueen olen jättänyt blogin ulkopuolelle mutta lähiaikoina aion tosiaan kertoa mistä on kysymys, koska aion käsitellä sitä blogissa jatkossa :) Perästä kuuluu...

    Riikka: Kiitos ja onnea sullekin! Hassua miten lähellä toisiaan meidät vauvojen koot ovat :) Rankka synnytys tuntuu sielläkin olleen takana, en edes pysty kuvittelemaan miten olet jaksanut toista vuorokautta tuota kaikkea!! Itse olin ihan loppu oman urakan jälkeen ja uni maistui...

    Minni: Kiitos :) Kyllä se ihanan vauvelin kanssa puuhastelu ehdottomasti lievittää tuntemuksia jälkikäteen ja tosiaan toivon mukaan toisen kanssa on joka tapauksessa helpompaa!

    VastaaPoista
  19. Onnea hurjasti pienestä <3 Melkoisen koetteleva synnytys sinulla ollut, tulos on kuitenkin paras mahdollinen. Ja aika usein tuppaa käymään niin, että aika kultaa muistot, myös synnytyksissä :)

    VastaaPoista
  20. Palaan vielä tuohon epiduraali asiaan: Minulla on lähipiirissä eräs kätilö, jolle satuin tätä ääneen ihmettelemään, ja hän sanoi, että ei ole ns. erilaisia epiduraaleja. Sen sijaan hänen korvaansa kuulosti siltä, että on saattanut olla jotain muuta hämminkiä synnytyksen kulussa (esim. vauvan sydänäänissä tms), jonka vuoksi myös kätilöt olisi olleet koko ajan huoneessa jne. Normaaliin epiduraaliin ei siis kuulemma kuulu paikallaanolopakkoa eikä katetrointia virtsaa varten. Sen sijaan kuulemma kätilöt eivät aina synnytyksen edetessä voi/halua kertoa kaikkea äidille, tarkoittaen siis mahdollisesti epäselviä tai stressaavia tilanteita. Jos siis vaikka vauvan sydänäänet laskee, ei sitä välttämättä ilmaista noin äidille, ettei äiti hätäänny ja mene sen takia lukkoon tai paniikkiin tms. Sen sijaan asiaa saatetaan kiertää esim. sanomalla, että nyt voisi olla hyvä aika kokeilla eri asentoja (asennon vaihtaminen yleensä auttaa sydänäänien paranemiseen).

    Tulipas siis hankala sepustus, enkä todellakaan tahdo peloitella että teillä olisi suinkaan ollut mitään "hätää" - näin ei välttämättä todellakaan ole! En vain haluaisi, että monet lukijasi jäävät siihen luuloon, että epiduraalin saatuaan ei saisi liikkua ollenkaan ja että pitää laittaa virtsakatetri. Yleensä liikkumiskieltoon liittyy jotain muuta, eikä normaali epiduraali anna itsessään aihetta syytä kieltää synnyttäjää liikkumasta. :)

    Tämä läheinen kätilöystäväni sanoi myös, että JOS synnytyksessä on jouduttu kiertoteitä asioita ilmaisemaan, käydään nuo asiat kuitenkin läpi synnytyksen jälkeen (kun synnytys kerrataan äidin kanssa läpi ennen kotiuttamista) ja silloin kerrotaan suorempaan, jos on ollut jotain, esim tuota vauvan sydänäänien laskua. Näin halutaan varmistaa, että äidillä on todenmukainen kuva synnytyksestä.

    VastaaPoista
  21. Äni: Hmm, kuulostaa ihan erilaiselta käytännöltä kuin meidän sairaalassa. Olen siitä ihan varma, että meidän vauvan sydänäänissä ei ollut mitään häikkää ja tosiaan kukaan ei tullut synnytyksestä minun kanssani jälkikäteen juttelemaan. Uskoisin, että tuo epiduraalihomma on ihan sairaalakohtainen sillä ei siitä ryhdytty edes neuvottelemaan kun epiduraali oli laitettu, sanottiin vain että nyt et sitten pääse enää liikkumaan tämän kanssa. Minut katetroitiin muistaakseni pari kertaa tarpeen vaatiessa. Synnytyksen jälkeen en taas päässyt liikkumaan koska olin niin heikossa kunnossa.

    VastaaPoista
  22. Huh, aikamoiselta suoritukselta vaikuttaa tuo synnytys. Onnea kuitenkin suorituksesta ja erityisesti sen tuloksesta, eli omasta Sintistä! :)

    VastaaPoista
  23. Meillä synnytys läpikäytiin silloin, kun oltiin kotiutumassa, samalla kun sain itselleni sairaalan synnytyskertomuksen ja muut paperit. Tosin itse olin tuohon erittäin tyytymätön, koska kätilö (ei synnytyksessä mukana ollut vaan osastolla oleva hoitaja) vain totesi kaiken sujuneen "normaalisti". :/ Kyseinen hoitaja ei ollut lempparini, joten en alkanut kysellä enempää, eipä juuri huvittanut hänen kanssaan aihetta puidakaan.

    Edelleen kummastelen, kuinka epiduraalin saamisen jälkeen ei saisi ollenkaan liikkua, edes saatettuna vessaan. Kumma, kuinka voi olla noin erilaiset käytännöt, mutta tässä sen taas näkee, kuinka huimasti on eroja paikkakuntien ja sairaaloiden kesken! Mielestäni yksi epäkohta johon pitäisi puuttua, että kaikki saisivat samanlaista ja samantasoista hoitoa synnytyksessä.

    VastaaPoista