lauantai 2. kesäkuuta 2012

Veronan & Sintin kuulumiset - hengissä! :)

Elossa ollaan, pahoittelut pitkäksi venyneestä (vahinko)blogitauosta! Suurin syy siihen on tällä hetkellä aivan valtaisa väsymys, joka alkoi tehdä tuloaan tuossa kolmisen viikkoa sitten. Sintin yöunet huononivat äkillisesti, tai lähinnä se alkoi nukahtamisvaikeuksista. Tavallisesti tyttö on mennyt unille iltakahdeksan, -yhdeksän maissa ja sammunut kuin saunalyhty. Sitten yhtäkkiä tyttö alkoikin heräillä sänkyyn viemisen jälkeen aina puolen tunnin välein jopa iltayhteentoista asti, eli omaa aikaa ei päivässä yhtäkkiä enää oikein ollutkaan. Noin puolitoista viikkoa sitten alkoi lisäksi yöheräily: ihmeellistä pyörimistä ja tuhinaa, tutin hukkaamisitkuja, muuten vaan inahteluja ja tavallista aikaisempi ruokailuhetki. Kaikista pahin yö oli to-pe kun menin nukkumaan vasta puoli yhden maissa ja tyttö heräsi kerran tunnissa läpi yön milloin minkäkin asian vuoksi, ja nousi aamulla lopullisesti klo 6:30 (nyt on ne aamun pitkään nukkumisetkin lopullisesti ohi!). Olin aivan zombiena koko perjantaipäivän kun en ehtinyt edes päivätorkkuja nukkua. Nyt Veronalla on sellaiset silmäpussit että ne tarvitsevat melkeinpä omat rintaliivit....

Toivon hartaasti, että kaikkien edellämainittujen univaikeuksien aiheuttaja löytyy Sintille kehittyvistä hampaista. Kyllä vain, meidän pikku tytteli on saamassa ensimmäistä purukaluston edustajaansa! Reilu viikko sitten torstaina ihmettelin kun yhtäkkiä imettäminen meni aivan ihmeelliseksi pelleilyksi ja Sinttiä sai maanitella takaisin imemään. Samalla kuvioihin astui kumma känkkäränkkä ja itkeskelyt. Niin vain seuraavana päivänä löysinkin alaikenestä kimmeltävän purupinnan joka on siitä asti tasaisen hitaasti noussut ikenestä ylös. Maanantaina kävimme neuvolassa, ja terkka tunnusteli ikenet läpi, ja totesi että kaikki 4 etuhammasta ovat tulossa, eli Sintti-parka kärsii varmasti megalomaanisista kivuista. Eipä ihmekään, että niin syöminen kuin nukkuminen ovat olleet hankalaa ja nestemäistä Panadolia on pitänyt pikkuiselle antaa! Aika hitaasti se ainokainen hammas sieltä kuitenkin tulee ja nytkin vielä 1,5 viikon jälkeen vasta muutama milli on esillä.

Hieman sekin jännittää, että mitenkähän imettäminen jatkossa onnistuu lähinnä siltä kannalta, että toivottavasti Sintti ei hoksaa, että rinnanpäätä voi myös puraista...;) Auts!

Muuten meillä menee hienosti ja Sintti kasvaa kovaa kyytiä. Maanantain neuvolakäynnillä tuikattiin typyn reisiin pari rokotuspiikkiä, minkä johdosta terkka sai vihaiselta vauvalta varsin karsastavia katseita. Onneksi strategiset mitat otettiin kuitenkin sitä ennen ja ne näyttävät tältä:

pituus 69,5 cm
paino 7,9 kg
pää 45,5 cm
--> normaalikäyrällä siis mennään

Meillä on maisteltu ahkerasti vihannes- ja hedelmäsoseita. Tai no, aika hitaastihan se siinä mielessä etenee että kun viikossa saisi antaa vaan kahta uutta makua. Kerran maistatetun otan sitten aika nopeasti kuvioihin niin, että syödään avaamispäivänä puoli purkkia ja seuraavana päivänä se toinen puolikas. Maisteluerien jälkeen olen laittanut loput pakkaseen ja saanut siten koko purkin käytettyä ettei mene mitään haaskioon. Ryhdyin äskettäin kirjaamaan eri makuja ylös, kun en enää meinannut jälkikäteen muistaa että mitä kaikkea meillä oikein on syöty. Nyt lista on tällainen:

Vihannekset: peruna, bataatti, peruna-parsakaali, peruna-porkkana, kukkakaali, bataatti-kesäkurpitsa, maissi, palsternakka-peruna.
Hedelmät/marjat: omena, päärynä, mustikka, aprikoosi, persikka-päärynä, (rahkaisa) banaaniherkku, luumu.

Sintti syö kaikkea tosi reippaasti. Ihan kaikki vihannekset eivät selvästi neitiä miellytä, mutta kiltisti kuitenkin syödään. Selvän eron huomaa, kun antaa vaikkapa päärynää tai aprikoosia: lusikkaa ei ehdi lastata niin nopeasti kun tyttö haluaisi! Sose nielaistaan valonnopeudella alas ja suu aukeaa kuin pienellä linnunpoikasella, että pitäisi saada lisää ja vähän äkkiä :)

Yöunia helpottamaan ryhdyin antamaan velliä ja ensireaktio siihen oli jokseenkin hupaisa. Nälkäinen Sintti iski haukkana kiinni pulloon ja ryhtyi imemään sitä posket lommolla, kunnes äkkäsi ettei se mitään maitoa olekaan. Suu sylkäistiin samantien tyhjäksi rinnuksille, ja koska nälkä oli, yritettiin kahden sekunnin päästä uudestaan samoin tuloksin. Ilme oli myöskin näkemisen arvoinen ;) Muutaman yrityksen jälkeen Sintti tajusi, että sieltä pullosta ei taida mitään parempaa tulla joten sama juoda se kiltisti tyhjäksi. Aivan parin syöttökerran jälkeen vauva taisi tykästyä velliin ja nykyään imaisee 100ml hetkessä menemään, ja lisäksi vielä päälle rintamaitoa kunnes nukahtaa. Meillä velli on osoittautunut myöskin oivaksi keinoksi pitää pullo mukana kuvioissa, sillä sakeutetun maidon antamisen olemme lopettaneet kokonaan. Nimittäin Sintti juo kerralla helposti 100-150 ml maitoa, enkä päivisin ehdi pumpata ollenkaan joten tuon määrän kerääminen olisi työn takana. Muutenkin pulauttelu on helpottanut (mikä on aivan UpeetaHienoaMahtavaa!!!) joten sinänsä maidonsakeuttajaa ei enää tarvita.

Siinäpä ne isoimmat tämän hetken kuulumiset. Olipa ihanaa taas kirjoittaa pitkästä aikaa :) Toivottavasti ette kaikki ole kadonneet tämän "huiman" postaustahdin myötä...!

22 kommenttia:

  1. Jotenkin hassua miten eri kokoisia lapset on. Tee 1v5kk:n pään ympärys on 44cm, ja sekin on vielä normaalia. :)

    Tsemppiä yövalvomisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Spatz! Ja korjaan tuota kirjoittamaani: paino & pituus ovat normaaleja, pää ei taida olla :D

      Poista
  2. Mukava kuulla teistä!! Siskoni lapsi oli vain hieman yli kolmekuukautinen kun ensimmäiset hampaat tulivat. Toivottavasti saatte pian unirytmin takaisin.

    VastaaPoista
  3. Ihana kuulla, että teille kuuluu hyvää! Tosin voi pientä Sintti-ressua. :( Tosiaan Panadolia vaan kehiin. Me annettiin Tyypille kans tuossa muutamana iltana, kun oli niin kovin itkuinen. On niin hankalaa, kun ei tiedä mikä toisella on hätänä. :(

    Tyypillekin puhkesi ne etualahampaat jo tosi aikaisessa vaiheessa ja tuntuu, että ne on olleet esillä jo ikuisuuden, mutta kovin kovin hitaasti tulevat enempi ja enempi esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on onneksi mennyt pari päivää ilman Panadolia eli se hammas taisi tulla sieltä esiin niin ettei enää satu. Nyt eletäänkin sitten suvantovaihetta sen seuraavan hampin nousua odotellessa ;)

      Poista
  4. Auts, kuulostaa tutulta! Meillä oli 3,5 viikkoa ihan käsittämättömiä öitä, just tota jatkuvaa tunnin välein heräämistä, itkuisuutta jne. Meillä on refluksia ja muutenkin tosi vaativa tyttö, joten aina on nukuttu huonosti, siksi en oikein edes osannut yhdistää hampaisiin, vaikka tyttö täyttää ihan just 7 kk. Sitten tosiaan 3,5 viikon jälkeen tajusin, että mikäs siihen lusikkaan osui ja siellähän nököttää ikenestä läpi puskenut eka alahammas. Sen jälkeen on tässä nyt joku viitisen yötä nukuttu TÄYSIN eri tavalla, jopa 11 tuntia yhdellä heräämisellä. Meillä ei siis ole koskaan nukuttu noin, oon ollu ihan ihmeissäni. Nyt sitten on alkanut tilalle käsittämättömät päiväkitinät, koko ajan kitistään ja itkeskellään, ei auta edes Panadol. Mitäköhän tämä on, huokaus. Mutta siis sanoa piti, että tiedän ton zombifiiliksen, tsemppiä!!! :) -H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :)

      Kyllä valvominen on tosissaan raskasta ja kiitollinen saisi olla, että joudun kokemaan sitä vasta nyt. Tosin meidän vauva-arki on huvittavan nurinkurista kun useimmilla alkaa tässä vaiheessa helpottaa, meillä taas vaan pahenee!

      Onkohan teilläkin tulossa lisää hampaita sitten jos vauva on selvästi muuttunut ja on tyytymätön? Ihan hirvittää ajatella seuraavia kuukausia kun ne tulevat sieltä yksi kerrallaan eli jokainen varmaan vaatii sen 1-2 viikon kipuilun. Uhh.

      Poista
  5. Ai pulautteluun sitä sakeuttajaa tarvitaan. Olen aina ihmetellyt miksi sitä käytetään. :D

    VastaaPoista
  6. Kiva kuulla että olette edelleen mukana täällä Blogistanissa. Kun seuraa jotain blogia ja siihen tulee pitkä päivitystauko niin sitä melkein huolestuu vaikka ei edes tunneta kuin blogialiaksina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu :) Mukana ollaan tosiaan ja pysytään!

      Poista
  7. Ihana kuulla teistä pitkästä aikaa :)! Ja voin kertoa että täällä ihan sama tilanne, silmäpussit tarvitsevat omat liivinsä kannattelemaan kohta, niin pahaksi on mennyt yöt. Meillä Typy on mennyt nukkumaan samallalailla yhdeksältä viimeistään ja ihan yksinään on voinut jättää pyörimään tai vaikka ihan unessakin. Parhaimmillaan eka pätkä on ollut 8h. Nyt illalla ei suostu nukahtamaan yksin kuin vasta tunnin taistelun jälkeen ja yöllä herää 1-2h välein. Tätä on nyt jatkunut 2,5 viikkoa, aika tarkalleen siitä lähtien kun sai 5kk rokotukset. Vasta kun pääsin sanomasta terkalle että meillä nukutaan upeasti...

    Tsemppiä sinne, toivotaan että meidän neitien vaiheet menevät nopeasti ohi ;)!

    -Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka! :) Kylläpä meillä mennään samaa tahtia kun molemmilla yöt reistaa. Se on ihan kamalaa! Jos teillä univaikeudet alkoi rokotuksista niin voisi ajatella että ne kohta taas helpottavat kun rokotuksista on jo aikaa. pidän peukkuja ja tsemppiä sinnekin!!

      Poista
    2. Taitaa olla meillä ne hampaat myös jotka tekevät levottomaksi. Pienet valkoiset kumpareet tuntuu ikenissä vaikka mitään konkreettista ei vielä puske ulos :)
      Meillä on tässä samalla alkanut vierastaminen. Typy päätti yhdessä viikossa että mummon hoitoon en suostu vaikka joka viikko on nätisti oltu. Eikä kelpaa kenenkään muun syli vaikka me vanhemmat emme mihinkään poistu näköpiiristä. Apua, en tiedä miten tällaiseen pitää suhtautua. Rohkaista vai ottaa syliin vai häh.. :)?

      -Riikka

      Poista
    3. Meilläkin on alkanut vierastaminen! Se alkoi vaivihkaa parisen viikkoa sitten, lähinnä lähisukulaisille, mutta kerhossa ei ole vissiin vaivautunut kun taitaa olla liikaa porukkaa joista vieroksua ;) Olen ottanut sen linjan että en ala paapomaan, rohkaisen ja lohdutan kylläkin tarvittaessa mutta heti kun tyttö on rauhoittunut niin uudestaan vaan tuttavuutta tekemään. Onneksi vielä ei ole ollut kovin pahaa itkunvääntöä vaan lähinnä huuli menee rullalle ja sieltä kuuluu "nyyh" mutta kohta se unohtuu :)

      Poista
    4. Hyvä vinkki, näin mekin yritetän tehdä :)

      -Riikka

      Poista
    5. Soitin muuten neuvolaan muissa asioissa ja kysyin samalla tuosta nukkumisen yhtäkkisestä huonontumisesta niin syyksi terkka epäili varhaisvierastusta. Eli vierastaa kaikkia muita kuin vanhempiaan eikä tahdo olla yölläkään erossa näistä. Ei kuulema tule kaikille vauvoille ja menee kuulema ohitse. Sitä odotellessa! :)

      -Riikka

      Poista
  8. Voi teitä raukkoja... Kunpa ne hampaat ilmaantuisivat pian ja saisitte molemmat nukuttua enemmän. Hampaista ei taida olla kuin haittaa: heti kun ne ovat ilmaantuneet, pitää alkaa varomaan niiden reikiintymistä, ja sitten loppuelämä meneekin laukatessa hammaslääkärissä ;D No, tuli hieman kärjistettyä. mutta paljon vaivaahan noista hampaista on!
    Jaksamisia teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli! Tuo on ihan totta mitä sanoit hampaista :) Ja miten käy iltaimetysten, oih ja voih...

      Kunhan sais yhdet yhtäjaksoiset unet, edes muutama tunti ilman heräämistä tekis just nyt terää....

      Poista
  9. Tervetuloa takaisin. Ehdittiinkin jo Jampan kanssa kaipailla. :)

    VastaaPoista