maanantai 13. toukokuuta 2013

Kun kahdesta tuli nolla

Tänään kävimme toisessa varhaisultrassa, jossa oli määrä saada sikiöstä mitat ja valokuvia. Samoin sen toisenkin ruskuaispussin kohtalon piti selvitä, että tuleeko vauvoja sittenkin kaksi vai onko niistä vain toinen elinkelpoinen.

Rakko ei ollutkaan kovin täynnä, joten puolen tunnin raivokkaan ultrauksen jälkeen perukoilta löytyi vihdoin yksi sykkivä alkio. Toinen ruskuaispussi oli hajonnut jonnekin itsestään, mutta iloitsimme siitä ainokaisesta. Kesti aikansa ennenkuin ultraaja sai sen sopivasti esiin mittausta varten.

Tulos: Koon puolesta viikkoja 6+3 kun pitäisi olla vähintään 7.
Tuomio: Sykkeen hiipuminen itsestään ja keskenmeno aivan lähipäivinä

Että semmoista. Toivoa ei ole, tällaisissa tapauksissa ne menevät aina kesken sillä ikä ei täsmää vaikka kuinka laskisi....

Täti teki lähetteen sairaalaan ja nyt vaan odotellaan kumpi tulee ensin, puhelu vai keskenmeno...

Näin sen meidän luomuihmeen sitten kävi :(

24 kommenttia:

  1. Voi ei :( Voimia sulle ja koko perheelle! Olisiko kuitenkin mahdollisuus vielä varmistusultraan myöhemmin jollei keskenmeno ala lähipäivinä? Siellä, missä mä kävin varhaisultrassa aikoinaan, niin varhaisultraan ei edes oteta ennen oletettua viikkoa 7+ koska raskauden kestoa ei voi päivälleen varmaksi sanoa ja välttämättä ennen noita viikkoja mitään sykettä ei edes näy.

    Ja tosiaan joku oli sulle noista raskausviikoista ja kierrosta tuohon edelliseen postaukseen kommentoinutkin. Ja todellakin sun oman kierron pituus määrää raskausviikot ja se, että sun kierto on 30 päivää niin raskausviikot on ihan eri kuin 28 päivällä laskettuna. Ja ovulaatiokin voi olla myöhemmin (ihmiskeho ei aina toimi oppikirjan mukaan) jolloin raskauskin on alkanut myöhemmin -> pienemmät raskausviikot. Kannattaa varmasti tutustua aiheeseen vaikkapa jatkon kannalta :)

    -Ellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellu. Ultraajarouva teki meille lähetteen sairaalaan joten sieltä otetaan varmaan jo loppuviikosta yhteyttä. Jos vuoto ei ole sitä ennen alkanut, siellä varmaan katsotaan tilanne ja ultrataan uusiksi.

      Katsoimme kalenterista tarkkaan kuukautisten alkupäivän ja vaikka miten päin laskee, tämän raskauden osalta ei ole mahdollista että koko täsmäisi viikkoja. Kesken siis menee.

      Ja joo, olen tutustunut tuohon aiheeseen kuukautiskierron pituuden mukaan. Ilmeisesti tällä minun 30 päivän kierrolla laskettuna vaikutus on 2 päivää eli ei sinällään vielä kovin merkittävä ero.

      Poista
    2. Alkion koko riippuu hedelmöityshetkestä, ei sun edellisten kuukautisten alkupäivästä. Ei kannata siis tuijottaa sitä edellisten kuukautisten alkupäivää.

      Siis jos sulla esim. olis jostain syystä ollut ovulaatio myöhässä ja hedelmöitys olisi tapahtunut vasta viikkoa myöhemmin, niin vaikka paperilla sun raskausviikot olis mitä, niin sikiö olisi viikkoa pienempi. Ja se laskettu aika tosiaan sit siirtyy sen mukaan.

      Toivottavasti kaikki menee hyvin!

      Poista
  2. Voi miten surullista, olen pahoillani! :( Olen tässä hetken aikaa ollut vain taustalla lukemassa ja olin niin iloinen puolestasi tuosta luomuihmeestä. Tosi harmi, että se nyt päättyi näin. Voimia!

    VastaaPoista
  3. Voi miten surullista, otan osaa. On varmasti kamalaa, kun iloinen asia vaihtuu suruun. <3 Jaksamista ja voimia sinne kaiken keskelle.

    VastaaPoista
  4. :( tsemppiä jatkoon. voi kurjuuksien kurjuus...

    VastaaPoista
  5. Voi ikävää. Olen lukenut blogiasi Sintin odotusajoista lähtien, kun odotin silloin itsekin esikoistani (tytär syntyi 16.12.2011). Meilläkin on nyt toisen lapsen yritystä, mutta ei oo mennyt ihan putkeen (tuulimuna ja tyhjennys koettu kuukausi sitten). Onneksi on toi melkein puolitoistavuotias parhaana lohduttajana! Voimia ja eteenpäin vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Ihan totta, onneksi on oma ihana lapsi olemassa joka kyllä vie murheet pelkästään omalla olemuksellaan pois :) Ei saa antautua liialliseen synkistelyyn, kun moni asia elämässä on jo niin hyvin...

      Poista
  6. Voi miten kurja kuulla, voimia koko perheelle. Asiat järjestyvät tavalla tai toisella vielä, toivottavasti jaksat uskoa mutta surut pitää ensin surra pois tietysti.

    Virtuaalihalit!

    -Riikka

    VastaaPoista
  7. Hirveästi jaksamista, olen niin pahoillani teidän puolesta :(

    VastaaPoista
  8. :( Mutta minä jaksan vielä toivoa teidän puolesta, tiedän muitakin joilla on tuo sama tuomio ja mitat on vaan heittänyt, vaikka kuinka on mittailtu uusiksi. Pienillä viikoilla sillä millilläkin on iso merkitys. Älä ainakaan anna tehdä tyhjennystä ilman uutta ultraa. Mutta jos raskaus päättyy nyt, niin oon tosi pahoillani teidän puolesta. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun Veera olisi oikeassa ja sittenkin siellä olisi pienen pieni sissi sykkimässä!

      Poista
    2. Voi kiitos teille tytöt, mutta en saa antaa toivon nostaa yhtään päätään...ultraaja oli niin suora kuin ikinä vaan mahdollista, että tässä ei tosiaankaan ole nyt yhtään toivoa enää. Toki olisi hyvä jos se itsestään tulisi sieltä pian pois ettei tarvitse kovin kauaa odotella ja kärvistellä....

      Mutta siis tosiaankaan en anna tyhjentää mitään ennen kuin asia on vuorenvarma! Mietin, että olisi niin helppoa alkaa elää taas ikäänkuin ei olisikaan raskaana, mutta niin kauan kuin sisuksissa on elämää, en vaan voi. (Esim. nyt tarvitsisin todella järeän antibioottikuurin poskiontelontulehdukseen, mutta en todellakaan ota sitä vielä!)

      Saapa nähdä kauanko tässä joutuu odottelemaan...vielä ei ole mitään merkkejä vuodosta tms...

      Poista
  9. Kyyneleet tuli silmiin teidän puolesta. Oon todella pahoillani, jos keskenmeno tästä tulee. Pieni toivonkipinä voi vielä olla mutta raskastahan tuo on nyt odottaa. Oikein paljon jaksamista teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanniainen. Kyllä tässä ihan sinnitellään, asia ei ole vielä konkretisoitunut joten vielä jotenkin pystyy olemaan koko ajan ajattelematta sitä..

      Poista
  10. Voih, olen niin pahoillani puolestanne! Jaksamista oikein paljon! Toivon kovasti vielä ihmeitä, ja mun äiti on sanonu, että jos jotain oikein kovasti toivoo, niin se toteutuu. Ei ehkä aina aikuisten maailmassa, mutta tuolla mentaliteetilla olen koittanut elämässä eteenpäin pyristellä.

    Riikki

    VastaaPoista
  11. Voi kurjuus, mä olin jo myös heti kommentoimassa samaa kuin tuo ihan eka kommentaattori, että yleensä kai varhaisultraa ei suositella ennen viikkoja 7+ koska ennen sitä ei välttämättä mitään näy. Selvittelin siis tätä itse silloin, kun tein positiivisen testin lokakuussa (ja olisin ollut heti valmis ultraan). Mulle sanottiin ohjeeksi, että arvioituja viikkoja täytyy olla ainakin 7+0, mielellään 8+, koska säännöllinenkin kuukautiskierto voi heittää, varsinkaan, jos ovulaatiota ei ole testattu. Niin kuin en ollut.

    Eli kai sitä vielä voi pitää peukkuja pystyssä, varovaisesti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuolla tehdään aina käytännössä 6+4 koska sykkeen pitäisi siinä vaiheessa näkyä. Sintiltä meillä ei ollut tätä ongelmaa kun kaikki alkoi manipuloidusta kierrosta noiden IVF-hoitojen myötä, nyt onkin vähän erilaista kun on tärpännyt luonnolliseen kiertoon.

      Poista
  12. Iso halaus sinulle... Tiedän, ettet halua toivoa turhaan, mutta minullekin tuli mieleen, että ultraajatäti on voinut hyvin tehdä liian hätäiset päätelmät. Toivottavasti saat sen uusintaultran pian (lain mukaanhan tyhjennystä ei saa edes tehdä ennen kuin alkion kasvamattomuus on todettu ainakin kahdella ultralla). Minä koin keskenmenon aika äskettäin ja jouduin odottelemaan tilanteen selviämistä pitkään, joten osaan ehkä kuvitella, mitä joudut käymään läpi. Omalla kohdallani juuri epävarmuus oli kaikkein pahinta, joten toivon, että pääsisit selville vesille mahdollisimman pian. Oikein kovasti voimia!

    VastaaPoista
  13. Voimia ja jaksamisia sinne teille molemmille!

    VastaaPoista
  14. Tehtiinkö alkuraskauden ultra vatsan päältä, jos kerran rakon piti olla täynnä? Eikös alkur.ultrat tehdä yleensä alakautta juuri siksi, että saadaan luotettava mittaustulos?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla paikassa tehdään aina vatsan päältä.

      Poista