maanantai 14. lokakuuta 2013

2. IVF-hoito: Tasan ei käy onnen lahjat

Tänään meillä oli ensimmäinen ultra piikitysten alettua. KP 6 ja piikityspäivä nro 5. Etukäteen vähän jännitti, mutta luotin siihen että masussa on kaikki hyvin sillä varsinkin eilen pullotus alkoi kunnolla tuntua ja alavatsassa "täysi" olo.

Valitettavasti saimme kylmää vettä niskaan. Vasemmalla puolella oli 1 ainoa follikkeli, oikealla puolella toinen + 1 kysta. Lisäksi 2 pientä yksilöä yritti kasvaa siellä oikealla puolella, mutta lääkärin mielestä ne olivat sen verran pieniä että tuskin ehtivät tähän mukaan.

Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa? Ainakin sitä, että jos punktio tehdään niin sieltä saadaan arviolta 2 follikkelia kerättyä ja pakastimeen ei ainakaan jää mitään vaikka molemmat sattuisivatkin hedelmöittymään. Tulos oli todella kova pettymys, sillä tietysti ajattelimme että tällä kertaa saalis on edellistä hoitoa parempi koska lääkitystä oli lisätty ja ylipäätään hoitoa kohdennetty edellisen kokemusten perusteella paremmaksi.

Lääkäri antoi 3 vaihtoehtoa:
1) hoito keskeytetään ja koitamme ovulaation aikaan luonnollisin keinoin kotona. Seuraavassa kuussa hoitoa voidaan kokeilla uudelleen.
2) lääkitys lopetetaan ja maanantaina tehdään inseminaatio, eli punktio jää väliin
3) jatkamme hoidon suunnitelman mukaisesti loppuun

Minä olen tavallisesti ollut se, joka hoitaa puhepuolen lääkärin vastaanotolla, mutta tällä kertaa olin niin typertynyt etten tahtonut saada sanaa suustani. Alkaa olla jo vaikeuksia uskoa tätä epäonnen määrää. Onko universumilla jotain hampaankolossa meidän raskautumista vastaan..?

Mitä enemmän asiaa mietin, sitä varmemmin tulen siihen lopputulokseen että en voi antaa periksi nyt. Jos lyön hanskat tiskiin, torpedoin melko varmasti tämän kierron raskautumismahdollisuudet sillä en usko luonnollisen raskautumisen mahdollisuuteen enkä oikeastaan inseminaatioonkaan. Pakko yrittää, vaikka ajatus tuloksettomasta punktiosta kylmää. It's now or never!

Onko lukijoiden joukossa kohtalotovereita? Mitä itse olette tehneet (/tekisitte) vastaavassa tilanteessa?

16 kommenttia:

  1. Jäätävää tietoa olet saanut. Kurjaa :( laihanlaiseksi on saalis jäämässä, itse varmaan luopuisin keräyksestä kun ei siitä hedelmöittymisestäkään voi olla ihan varma. Tietysti yksi Valio Alkio riittää, eli vain te voitte päättää. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Siinäpä se onkin kun mitään varmuutta ei ole tällaisella määrällä, mutta tässä vaiheessa ei oikein tekisi mieli perääntyäkään...

      Poista
  2. Kurja tilanne ja vaikea valinta. Tsemppiä päätöksentekoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera, kun olet hengessä mukana!

      Poista
  3. Moikka Verona! Tulin pitkästä aikaa lukemaan kuulumisesi, on ollut vähän haipakkaa meillä. Mutta siis olette kokeneet kyllä aikamoisen määrän vastoinkäymisiä mutta ihanaa, että jaksat kirjoittaa jakaa tuntemuksiasi. Se helpottaa varmasti sinua itseäsi ja muita vastaavassa tilanteessa olevia. Kamalan vaikean valinnan edessä olette mutta et kuulosta siltä, että haluaisit ihan vielä luovuttaa :-). Kuuntele intiuitiotasi ja anna sille valmiiksi anteeksi jos se olikin väärässä.

    Ihanaa syksyä ja tsemppiä isoihin päätöksiin!

    -Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka kivasta viestistä! :) Kerrohan sinäkin kuulumisiasi jos vain ehdit ja luet tämän vastakommentin?

      Poista
    2. Juu kyllä nyt on taas aikaa vähän omille jutuille kuten blogien lukemiseen :-). Meille kuuluu oikein hyvää - aloitin itse opiskelun nyt syksyllä kaikkien kaksikymppisen keskellä, tunnen itseni hyvin, hyvin vanhaksi ;-) Mies starttasi oman yrityksen ja tylleröinen porskuttaa päiväkodissa ja oppii koko ajan uutta. Puhetta piisaa ja kaikki pitää saada tehdä itse...Ja ihan mieletön vauvakuume edelleen! Toivon niin teille onnea hoitoihin :)

      Poista
    3. Vau, teillä on tapahtunut vaikka ja mitä. Ihailen nykyään suunnattomasti kaikkia perheellisiä, jotka aloittavat opiskelun, niin aikaavievää puuhaa se on kaiken muun ohella! ITse en siihen pystyisi.

      Vauvakuume on siitä hankalaa sorttia, että se ei oikein itsestään vaimene - toivon siis teillekin pian jälkikasvua ;)

      Poista
  4. Huh, vaikea päätös. Itselläni on kokemusta punktiosta, josta saatiin vain kolme munasolua, joista kaksi kypsää, joista yksi hedelmöittyi ja siirrettiin - mutta siinä tapauksessa surkea saalis oli yllätys lääkärillekin, sillä tilanne oli vaikuttanut aiemmassa ultrassa paljon lupaavammalta. En tiedä, mitä olisin itse valinnut, jos olisin joutunut valintaa tekemään. Yhden kortin varaan pelaaminen on pelottavaa, mutta inssi ja luomu tuntuvat kovin epävarmoilta nekin. :/ En osaa sanoa muuta kuin että luota intuitioosi ja mene sen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistatko vielä, että montako munasolua aiemmissa ultrissa näkyi?
      Tämä on kieltämättä melkoista arpapeliä kun mitään takuita ei saa. Pakko on silti yrittää, ja punktioon ollaan edelleen menossa, kävi miten kävi.

      Poista
  5. Heippa! Meillä oli ensimmäisessä ja viimeisessä hoidossa keskeytyksen uhka. 1-3 follikkelia näkyi ultrassa. Lopulta kuitenkin punktiossa saatiin enemmän soluja, kuin ultran perusteella olisi voinut päätellä. Tosin follien määrä oli kasvanut hitusen seuraavaan ultraan mennessä. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja tsempeistä! :)

      Poista
  6. Hei! Olen seurannut blogiasi jo jonkin aikaa. Itse olen mieheni kanssa elämämme ensimmäisessä ivf-hoidossa, mutta saimme myös eilen huonoja uutisia. Vain yksi follikkeli oli kasvanut, mutta lähdemme kuitenkin huomenna punktioon. Olen 34v.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei anonyymi, harmi että teillekin tuli samantyyppisiä uutisia. Toivon teille kovasti onnea matkaan ja jos vaikka kuin ihmeen kaupalla sieltä löytyisi enemmän follikkeleja! Ja jos vain jaksat ja ehdit, niin olisi kiva kuulla miten kävi.

      Poista
  7. Hei! Punktiossa löytyi kaksi solua, joista toinen hedelmöittyi ja siirrettiin perjantaina. Yhden kortin varassa ollaan tällä hetkellä...Olet ajatuksissani ja toivon sydämestäni että kiinnittyminen onnistuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi KIITOS ihanista sanoistasi! Toivon samaa myös erittäin paljon sinulle, nyt vaan lepoa ja toiveikkaita ajatuksia mieleen :)

      Poista