tiistai 7. lokakuuta 2014

Nainen, jonka autossa on hautausmaakassi

Syksy. Se vuodenajoista viheliäisin on täällä. Olisin nähnyt itseni tänä syksynä niin helposti maailman onnellisimpana, käpertyen sohvannurkkaan viltin ja vauvan kanssa pitkien imetyssessioiden merkeissä. Sen sijaan vietän aikaani hautausmaalla käyden ja piikittäen hormoneita itseeni.

Minusta tulikin nainen, jonka autossa on hautausmaakassi.

Viime aikoina minua on ruvennut harmittamaan, että Enkelipojan haudalla ei käy kukaan muu kuin meidän perhe ja isovanhemmat. Olisi ihanaa, jos joku ystävä tai sukulainen tahtoisi käydä siellä myös. Pyytäisi vaikka menemään yhdessä, tai ihan vaan omia aikojaan. Että haudalle ilmestyisi kynttilä jonkun muun toimesta. Se symbolisoisi sitä, että Enkelipoikaa ei ole unohdettu tämän kolmen kuukauden jälkeen, ja että hänen poismenonsa merkitsee jotain myös muille.

Mutta kukaan ei kysy, eikä käy. Enkä minä tohdi vaivata ketään.

Eilen kun rupesimme piikittämään Orgalutrania, löysin kaapista meidän "piikityspussukan". Klinikalta saatu toilettilaukku, jonka sisällä on erinäisiä ruiskuja, ohjeita, desinfiointilappusia sekä riskijäteastia neulanterille. Tuo hemmetin ruiskupurkki on ollut siellä samassa paikassa jo 3,5 vuotta, siitä asti kun sinne ruvettiin keräämään jämäteriä Sintin hoidosta alkaen. Enkelipojan hoidon alkaessa "löysin" tuon saman purkin uudestaan ja ilahduin, tämäpä kätevää kun en heittänytkään sitä pois. Senkin jälkeen oli tarkoitus, mutta plussatestin myötä taisin haluta unohtaa kaikki hoitoihin liittyvät asiat ja törppö hautautui jälleen vaatehuoneen perukoille. Eilen kun huomasin jälleen tuon saman purkin, alkoi pelkästään suututtaa. Jäikö se sinne kerjäämään uutta käyttökertaa, jota ei pitänyt koskaan tulla? Tällä kertaa vien sen omakätisesti apteekkiin heti kun viimeinen piikki on pistetty. Hus pois meiltä kaikki pahanilmanlinnut.

Vietän parhaillaan viimeisiä äitiyslomapäiviä. Pian joudun lääkäriin pyytämään sairauslomaa ja syyllisyys on pilvenpiirtäjän korkuinen. Minä sairaslomalla - olenko varmasti tarpeeksi huonossa kunnossa, uskotaanko minua? Häpeä ja epäusko. Tähän on tultu.

Mutta silti, uskon että jonain päivänä tulen voimaan paremmin. Sain siitä ensimmäisen merkin törmätessäni äskettäin erääseen tuttavaan, joka käveli minua vastaan maha erittäin tukevasti pystyssä. Toki mahassa muljahti ikävästi, mutta ensimmäistä kertaa onnittelin raskaanaolevaa aidosti ilman taustalla jyskyttäviä negatiivisia ajatuksia. Maailma ei pyöri pelkästään minun suruni ympärillä. Ihmisille tapahtuu hyviäkin asioita, ja ehkä jonain päivänä minä olen yksi heistä.

15 kommenttia:

  1. Olet todella vahva!!!! Kyyneleet nousivat silmiini taas, tekisi mieli kysyä missä asut ja missä on pojan hauta ja veisin salaa kynttilöitä sinne :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu! Tekisi mieli melkein kertoa ;)

      Poista
  2. Hei! Jos vähääkään tuntuu siltä, ettei töissä jaksa, hae sairaslomaa äläkä mieti ketään muuta, älä mieti "mitä muut ajattelevat tai sanovat", älä vähättele tuntemuksiasi. Itse menetin veljen jo vuosia sitten, eikä kokemusta voi tietenkään verrata oman lapsen menettämiseen. Opin kantapään kautta, että jos vähääkään tuntuu siltä, että on tarve vielä olla kotona rauhassa, kannattaa niin tehdä. Itse menin töihin, ja jälkeenpäin en muista niistä kuukausista mitään muuta kuin sen kamalan ahdistuksen, joka päivittäin velloi sisällä, kun joutui olemaan "iloisten" ihmisten seurassa. Näissä asioissa ei saa ajatella ketään muuta, olet itse oman itsesi asiantuntija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa. En ole vielä mitenkään työkykyinen, mutta ajatus sairaslomasta tuntuu henkisesti kovin pahalta. Vaihtoehtoja ei silti ole!

      Poista
  3. Hah, hautausmaakassu :) Minäkin juuri eilen lykin kärryjä ostoskeskuksessa joissa alakopassa oli puutarhalapio, tulitikkuaski ja hautakynttilä... Ei ehkä ihan joka äidin vakiokärryvaruste ;)

    Hassua tuo, miten mullakin on vielä tallessa puregon kynä, iso kasa neuloja ja muuta härpäkettä. Pitääköhän siitäkin tehdä joku riitti niistä eroon pääsemiseksi...

    Yhä toivotan tsemppiä. Jokaikiseen hetkeen <3 Kyllä se kevät taas koittaa, ihan joka mielessä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HautausmaaKASSI

      En kestä puhelinta ja nakkisormia...

      Poista
    2. Niinpä, Turnip! Meidän kassista löytyy noiden lisäksi vielä sakset, jotta saa parturoida nurmikkoa haudan ympäriltä vähän siistimmäksi ;)

      Ja todellakin siellä meidän piikityslaukussa on myös Puregon-kynä! Täytyykin ottaa se huomiselle ultrakäynnille mukaan, jotta voivat todeta kelpaako se uusiin piikityksiin. Luulen nimittäin, että jos hoidossa edetään niin huomenna kuvioon astuu Puregon...

      Kiitos tsempeistä <3

      Poista
  4. Hei! Meiltäkin löytyy samanlainen piikkipussukka, joka on melkein kolme vuotta ollut kaapissa... Nyt tämän hoitokierroksen jälkeen täytyy tosiaan hävittää se! Kovasti toivon teille, niin kuin myös meille, uutta raskautta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun me molemmat päästäisiin eroon noista himskatin piikityspusseista pian :)

      Poista
  5. Voihan hautausmaakassi. Meillä on kanssa sellainen autossa. Ja ehkä kotiin tulee myös hautausmaakaappi, kun ei samoja "somisteita" voi pitää haudalla vuoden ympäri. Talvella lyhdyt, kesällä pari patsasta. Huoh, ei tän näin pitänyt mennä. Meillä piti olla kaapit täynnä pienen Esikoisen vaatteita ja tavaroita, ei hänen hautansa hoitovälineitä. :S

    Ymmärrän häpeän sairaslomaan liittyen, mutta toisaalta ihan turhaan koet sitä. Lapsen kuolema on niin suuri, kauhistuttava ja mullistava asia, että ihme olisi, jos olisit jo "kuivilla" siitä.

    Voimia ja onnellisia hetkiä jokaiseen päivään. ♥

    //minea

    VastaaPoista
  6. Kiitos Minea, samaa toivon myös sinulle! <3

    Ja olen itsekin miettinyt ihan samaa, mihinhän ne kaikki muut hautausmaakamppeet tungetaan. Niitähän nyt varmasti alkaa kertyä...Täytynee laittaa ne jonnekin varaston nurkkaan hyvään talteen.

    VastaaPoista
  7. Itsellä ensimmäinen pas päättyi keskenmenoon. Pari viikkoa sitten tänne kerroinkin tilannetta, kun plussasin ja ehdimme jo odottaakin, ennen kuin päädyin sairaalaan.. En silti voi verratakaan Sinun tilanteeseesi.. Mutta kun on todellakin se tunne, että työkyky on mennyt ja ns hyvät päivät ovat todella harvassa. Onneksi poikani pitää minut arjessa joten kuten kiinni. Valtavasti voimia ja sytytän kynttilän enkelipojalle ja Sinun jaksamisellesi. <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, olen todella pahoillani!! Todella kurjaa :( Tapahtuiko jotain vakavampaakin keskenmenon kanssa kun jouduit sairaalaan vai menitkö sinne tyhjennystä varten? Muistan kun luin ohjelappuja keskenmenon aikaan tyhjennystä varten, ja itkin, että pitääkö tämäkin hemmetti itse tehdä, olisi edes tullut itsestään ulos. Jo pelkkä tieto elämän pysähtymisestä on tarpeeksi paha.

      Kovasti voimia nyt sinne suuntaan <3

      Poista
  8. Hei! Ei varmaankaan lohduta paljoa, mutta tästä lähtien aina kun sytytän kynttilän niin suuntaan lämpimät ajatukseni teidän rakkaaseen ja kauniiseen enkelipoikaanne <3
    Olette ajatuksissa vaikkakaan ei tunneta. Toivotan koko sydämestäni kaikkea mahdollista hyvää teidän perheelle! Lämpimin halauksin Emmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä lohduttaa todella paljon, suuret kiitokset lämpimistä ajatuksistasi <3 Tällaisista kommenteista tulee uskomattoman hyvä mieli.

      Poista