perjantai 2. tammikuuta 2015

Alkionsiirto ja vähän akupunktiota päälle

Tänään painelimme sydän kurkussa klinikalle ja vähän kyseenalaisia uutisiahan sieltä taas saatiin. Kolmesta hedelmöittyneestä tyypistä vain yksi oli jatkanut jakautumista, voihan rähmä!! En tajua mikä näissä meidän hoidoissa aina mättää, kun saalis on jatkuvasti näin kamalan laiha. Positiivista oli se, että se yksi ainokainen oli aika komea ilmestys, top-alkio eli paras mahdollinen. Jotenkin olin vain pistänyt niin paljon toivoa siihen, että kaksi saataisiin siirrettyä ja siihen ei vaan koskaan tunnuta pääsevän...

Nyt fiilis on aika neutraali, yritän olla ajattelematta koko asiaa liikaa. Kaikki voitava on tehty. Kun epäuskon hetki iskee, yritän tolkuttaa itselleni, että Neiti S on myös top-alkio joten on tästä ennenkin seurannut jotain upeaa.

Alavatsaa on edelleen juilinut iltaa kohden, samoin kuin eilen. Voisin vaikka vannoa, että tunnen ne neulan lävistämät kohdat, sillä juuri niiden suuntaan jomottelee. Onneksi enää en ole tarvinnut kipulääkettä, sillä erityisesti punktiopäivänä ne saivat tällaiselle tottumattomalle vatsan aivan sekaisin.

Siirron päälle kävin akupunktiossa. Olen unohtanut kirjoittaa ennen edellistä hoitoa löytämästäni mahtavasta luontaishoitajasta, jolla kävin kerran yhdistetyssä vyöhyketerapia - ja akupunktiohoidossa. Vaihdos siitä mitään kieltä puhumattomasta ulkomaalaisesta tähän uuteen hoitajaan oli järisyttävä, sain neuvoja, tukea ja suosituksia kokonaisvaltaisella tavalla. Hän tekee kuulemma paljonkin hoitoja tällaisille lapsettomuuspotilaille ja sen kyllä huomasi. Hoito oli ihanan rentouttava ja tuo hoitaja tuntui tajuavan sellaisiakin asioita, joita en ollut itse ottanut esille, mm. vahva kehotus "lopettaa suorittaminen", osui ja upposi. Sillä suorittajahan minä olen luonteeltani, eikä siitä juuri ole apua rentouden ja zenin löytämiseen.

Kun tämä 4. ICSI oli loppusuoralla, soitin tälle samaiselle henkilölle ja kyselin, että minkälaista hoitoa tähän saumaan voitaisiin ajatella. Kuulemma vyöhyketerapiaa hän ei hormonihoidon aikana tee, mutta suosittelee lämpimästi akupunktiota 0-3 päivän sisällä alkionsiirrosta. Näin tehtiin, ja jotain kummaa siinä taas tuntui tapahtuvan: lievästi epämukavasta asennosta ja muutamasta kymmenestä neulasta huolimatta nukahdin sinne hoitopöydälle ja heräsin vasta kun neuloja alettiin irroitella. Olen erittäin tyytyväinen, että menin! Nyt olen tehnyt kaiken mitä ikinä voin, jäljelle jää enää lepäily ja rennosti ottaminen :)

5 kommenttia:

  1. HUrjasti toivoa ja onnea tähän yritykseen ja silti sitä rentoa mieltä ;)

    Täällä odotellaan vielä uuden kierron alkua, jotta voi soittaa takaisin klinikalle ja miettiä seuraavaa hoitokertaa.

    Mutta mieli korkealla ja peukut pystyssä!
    Onhan nyt uusi vuosi ja uudet kujeet ;)
    -H

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa mukavalta hoitajalta! Ihanaa, että löysit sellaisen :)

    Täällä on edelleen peukut pystyssä teidän puolesta, ne ei väsy koskaan!

    VastaaPoista
  3. Toivotan rutkasti jaksamista kahden viikon piinan kestämiseen, rentoja ajatuksia ja oloja :)
    On kyllä luonto tehnyt tämän asian kohtuuttoman vaikeaksi ja stressaavaksi!
    T. Karo

    VastaaPoista
  4. Hei, olen vaihtamassa akupunktio-hoitajaa Helsingissä. Mielellään kuulisin hyvästä hoitajasta/paikasta��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, pahoittelut myöhäisestä vastauksesta! Valitettavasti en asustele pääkaupunkiseudulla joten en osaa auttaa asian kanssa :)

      Poista