keskiviikko 19. elokuuta 2015

Lievää rauhoittumista ilmassa?

Tänään kävin uudestaan lääkärin määräämässä verikokeessa ja HCG 9908. Se oli kahdessa päivässä enemmän kuin tuplaantunut ja lukema osuu viitearvoihin, joten suunta on oikea, eikö?

Eilen illalla rupesi ilahduttamaan, kun totesin että vuoto vaikuttaisi olevan vähenemässä tai ainakin iltaa kohden sitä tuli huomattavasti vähemmän. Elättelin suuria toiveita, että tänään se olisi loppu kokonaan mutta sieltähän se tuttu tiputtelu kuitenkin käynnistyi. Tällä kertaa se ei kuitenkaan tuntunut niin pelottavalta kuin aiemmin. Joko alan tottua tai sitten jonkinlainen usko alkaa hiipiä olemukseeni.

Ehkä olotilaa auttoi pieni havainto tänään lounasaikaan. Jo kolmatta päivää peräkkäin menin syömään erittäin nälkäisenä, mutta heti kun ruoan tuoksu saavutti nenäni, ruokahalu katosi kuin taikaiskusta. Kahtena eka päivänä tuon tunteen vallassa valitsin hyvin kevyen salaattilounaan, mutta tänään pakotin itseni syömään hieman tuhdimmin. (Voisin vaikka vannoa, että paino on laskusuunnassa kun ruoka ei yhtäkkiä maistu!) Joko tämä ällötys johtuu raskaudesta tai sitten tästä jatkuvasti hieman jännittyneestä olotilastani. Tulevat päivät näyttävät mistä on kyse. Itse asiassa odotan selvyyttä uteliaana, koska en ole koskaan aiemmin kärsinyt minkäänlaisesta raskauspahoinvoinnista, joten jos nyt on sen vuoro, se on vain jälleen yksi osoitus siitä kuinka erilainen tämä raskaus on verrattuna aikaisempiin.

Taidan tosiaan ruveta hiljalleen uskomaan, että tämä raskaus voisi jatkua. Toivottavasti en kuitenkaan liikaa, sillä alkiota saati sykettä ei ole vielä näkynyt! Huomenna minulla on soittoaika eiliselle lääkärille. Jos merkittäviä muutoksia ei tapahdu lähipäivinä, käyn maanantaina uudessa ultraäänessä.

21 kommenttia:

  1. Edelleen siis jatkamme toivomista. Ainakin hcg kulkee oikeaan suuntaan. :) Josko siellä maanantaina hän jo esittäytyisi äidilleenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juttelin tänään lääkärin kanssa ja hänen mielestään hcg-lukema oli kannustava. Nyt vaan aika kulumaan jotta maanantai koittaisi pian! :)

      Poista
  2. Ihania uutisia jälleen kerran! <3 Toivottavastl maanantaina näkyisi pilkahdus alkiosta ja sykkeestä. Se alkion ja sykkeen löytyminen voi olla ihan muutamista päivistä kiinni, jopa tunneista, kuten mulla. Sain silloin km.diagnoosipäivänä ihmisiltä ohjeita, että älä vaan anna tehdä lääkkellistä tyhjennystä tms. ja oikeassahan nuo ihanat ihmiset olivat. Ja lääkäri väärässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä ihanaa jos sykettä näkyisi! Se auttaisi rauhoittamaan mieltä tosi paljon. (rupesin heti kelaamaan keskenmenoani ja lääkkeellistä tyhjennystä, mutta onneksi näin jälkikäteen ajateltuna sen totesi 2 ammattilaista)

      Poista
  3. Tiiviisti seuraten mukana, suunta näyttää hyvältä! Jospa nyt vihdoin onni olisi myötä. <3

    VastaaPoista
  4. Ihanaa! Mullakaan ei tosiaan nänyny 5+2 ketään mut 6+0 tyyppi oli ilmaantunut :D Peukut maanantaille <3 Riikka

    VastaaPoista
  5. Ainii ja jos siellä kerta näkyi jo ruskuaispussi niin voit olla levollinen. Se on jo sikiöperäistä eikä muodostu esim tuulimunassa. Lisäksi hcg on liian korkea sellaiseen :) Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kai se tuulimuna olisi aika epätodennäköinen. Mutta lääkäri tuumasi, että joskus alkiot lähtevät 'vaeltamaan' vaikka ne olisi alunperin laitettu oikeaan paikkaan.

      Ja huolissani vertaan myös edelliseen keskenmenoon kun siinähän näkyi hienosti alkio ja sykekin, joka vaan sitten osoittautui liian heikoksi ja hiipui pois.

      Vaikka ei pitäisi kai spekuloida liikaa, vaan odotella rauhassa :) (tosi helppoa, joo!)

      Poista
    2. Jep. Eihän ne mitkään merkit tietenkään onnellista lopputulemaa takuuvarmasti merkkaa, mutta mulla on sellanen fiilis että kaikki menee nyt hyvin <3

      Poista
    3. Mun käsittääkseni tuulimunan ei pitäisi vuotaa. Näin mulle ainakin lääkäri sanoi. Eli siitä ei ainakaan pitäisi olla kyse. :) Mulla eka raskaus oli tuulimuna, eikä vuotanut pisaraakaan kuin vasta rv 9 ekan kerran päivä ennen lääkkeellistä tyhjennystä. Tokassa raskaudessa alkoi tiputtelu jo ennen testipäivää, joten tiesin että ei ainakaan ole tuulimunaraskaus. Mun mielestä mulla kyllä oli tyhjä ruskuaispussi, mutta ei sikiökaikua. Varma en ole, kun siitä on jo 4,5 v aikaa.

      Poista
    4. Kyllä mikä tahansa raskaus voi vuotaa. Vuoto kun voi johtua niin monesta syystä. Jopa ns. rypäleraskaus voi vuotaa, hcg nousee rajusti, kaikki näyttää hyvältä ja jopa sikiö voi näkyä ja myöhemmin tulla tuomioksi tuollainen. Mutta pääsääntöisesti vuodot ovat hyvin hyvin yleisiä ja etenkin hoitoalkuisissa raskauksissa ja lääkkeellisissä kierroisssa ne ovat vielä yleisempiä. Isot peukut ultraan <3

      Poista
  6. Huuui, nyt jänskättää ! Täällä kans peukut pystyssä <3

    VastaaPoista
  7. Mitähän se lääkäri sanoi? Kyllä se nyt jo aika hyvältä vaikuttaa! Peukut on edelleen pystyssä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lääkäri sanoi, että hcg-lukema on rohkaiseva eli kaikki tuntuu menevän hyvin eteenpäin. Vuotoa ei kannattaisi liikaa murehtia tässä vaiheessa, ainakaan ennenkuin nähdään ultrassa mikä tilanne on.

      Tottakai sitten just tänään vuotoa on taas ollut enenevissä määrin, sen verran että jouduin laittamaan siteen :/

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Tänään näyttäisi olevan ehkä ensimmäinen päivä ilman verenvuotoa...vielä olisi tunti aikaa ennenkuin vuorokausi vaihtuu! Joten vielä ehtii ;)

      Nyt kun olen tottunut piinailemaan tiputtelua, niin tiedä sitten onko tämä äkillinen vuodon päättyminen hyvä vai huono juttu..! Enää 36h aikaa ja sitten totuus selviää :)

      Poista
  9. Tsemppiä huomiseen ultraan! <3

    VastaaPoista
  10. Hei, kiitos haasteesta! Koitan muistaa tehdä tämän pikapuoliin :)

    VastaaPoista