maanantai 3. elokuuta 2015

Selviytyjä-blasto

Monen tunnin jännitys ja odotus palkittiin tänään onnistuneella blastokystin siirrolla! Meidän viimeinen mahdollisuus sulatettiin joskus aamulla ja vaikka epäilinkin sen kirjaimellisesti kuivuvan kasaan, tyyppi osoittautui sellaiseksi sisupussiksi kuin toivoinkin. Kun saavuimme paikan päälle, saimme kuulla sen selvinneen sulatuksesta komeasti ja vielä lähteneen jakautumaan lisää. Näin ollen alkio oli totisesti huippuluokkaa.

Siirron teknisessä puolessa sen sijaan meinasi käydä köpelösti. Kun kaikki laitteet oli irroitettu minusta ja mahanahka pyyhitty geelistä, kävikin yhtäkkiä ilmi että sinne se blasto oli jäänyt katetriin! Ei muuta kuin koko homma uusiksi ja tällä kertaa kaikki meni putkeen.

Lääkärin mielestä meillä on kaikki faktat ja olosuhteet huomioon ottaen noin 50% mahdollisuus tulla raskaaksi. Keskenmenoriskin huomioiden n. 35% selvitä loppuun asti. Aika hyvältä siis kuulostaa. Ja nyt on ns. kovat piipussa, on tehty endo scratching, aloitettu Lugesteron hyvissä ajoin, pistetty tänään Gonapeptyl, nappailtu vielä lisäksi aspiriinia ja kaiken kukkuraksi siirretty valioluokan yksilö.

Kaikkien näiden kokemusten jälkeen en voi sanoa, että päässä olisi vaaleanpunaiset lasit, mutta yritän suhtautua leppoisan neutraalisti seuraavaan kahden viikon odotukseen. Mahdollista epäonnistumista tasoittaa ajatus siitä, että heti kierron alettua ryhdymme seuraavaan IVF-hoitoon. Ihan hyvä fiilis siis :)

15 kommenttia:

  1. Oi, nyt nyt nyt toivotaan toivotaan toivotaan!!

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä :) <3 Kummallista, ettei ensin tarkastettu onko blasto pois katetrista. Meidän klinikalla kaikki odottaa patsaina labran huutoa "Tyhjä on" ennen kuin siirtovälineet irroitetaan. Usein sen takia, ettei mene turhaan aikaan hukkaa, ettei solumöykylle tule liian kylmä ennen siirtoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä! Edellisellä klinikalla tehtiinkin noin ja mieleni on tehnyt aina huutaa tässä paikassa ennen vehkeiden poistoa, että odottakaa! Eihän se mitään miellyttävää hommaa ole ;)

      Poista
  3. Kuulostaa hyvältä!! Onnea matkaan :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikista peukuista, jotain maagista tässä luultavasti tarvitaan että päästään noiden prosenttien ylitse :)

    VastaaPoista
  5. Kaikki mahdolliset peukut ja varpaat pystyssä täälläkin, voi kun nyt lykästäisi!

    VastaaPoista
  6. Täälläkin on peukut pystyssä ��

    VastaaPoista
  7. Kovasti peukkuja!

    VastaaPoista
  8. Täällä myös hengessä mukana!!! <3 t. Minni

    VastaaPoista
  9. Tsemppiä!
    Vihervaara

    VastaaPoista
  10. Hengessä mukana! <3 millä mielellä? Joko olet testannut? Blastostahan se taitaa näkyä vähän aikaisemmin :) kaikki pekkut pystyssä!
    Riikka

    VastaaPoista