lauantai 15. elokuuta 2015

Sydän syrjällään

Kiitos vielä kaikista onnitteluista, joita on sadellut kommenttiboksiin! On tosi liikuttavaa, miten elätte mukana tässä Veronan vuoristoradassa, jossa ei tunnu välillä olevan päätä eikä häntää.

On todella vaikea osata eläytyä tähän raskauteen ja hypätä täysillä mukaan onnenpilvelle. Koko ajan on sellainen tunne, että jokin menee pieleen. Tietysti tätä ihan konkreettisestikin varjostaa se hiton tiputtelu, joka on tainnut pysytellä poissa vasta yhtenä päivänä kuluneella viikolla. Tänään sydän hyppäsi kurkkuun kun iltapäivällä mukana oli lisäksi joitain "hitusia". Alkiomateriaalia! Näin tietysti heti ajattelin, enkä tunnu saavan karistettua tuota ajatusta millään.

Lugesteronia ja Zumenonia pitää käyttää aina raskausviikolle 10, enkä uskalla tuota ensiksimainittua ostaa kuin viikoksi kerrallaan. Olen jo klinikalta kysynyt mitkä päivät olisivat sopivia varhaisultralle, mutta en uskalla varata aikaa. Lupasin itselleni, että jos ensi viikko menee hyvin, sitten soitan. Mutta mahdolliseen ultrapäiväänkin olisi aikaa n. 2,5 viikkoa, hulluksihan tässä odotellessa tulee :/

Onneksi alan havaita hiljalleen jotain raskausoireita: pissan värissä alkaa mielestäni tapahtua muutoksia ja rintoja alkaa hyvin lievästi pakottaa. Toivottavasti ne jatkuvat! Ensi viikolla ajattelin tehdä viikkonäytöllisen raskaustestin, ihan vain tarkistaakseni että se näyttää mitä pitääkin. Jos vuoto jatkuu tai pahenee, käyn luultavasti uudelleen ottamassa HCG:n ja hätätapauksessa ultrassa.

Tosiaan selkäpiitä karmii kun ajattelen, että aiemmissa raskauksissa en ole koskaan vuotanut. Yritän silti tarrautua ajatukseen siitä, että toisaalta lääkkeellisestä PASista en ole vielä ikinä raskautunut joten toivottavasti "erilaisuus" johtuu siitä.

Voih, kunpa saisi toimitettua vähän erikeeperiä tyypille tuonne sisuksiin...

P.S. En uskaltanut lisätä raskausviikkoja tähän postaukseen, mutta huomasitteko uuden tunnisteen? "Kolmosen odotus"!! Odotustahan se tämäkin, vaikka kestäisi vain lyhyen aikaa.

16 kommenttia:

  1. Ymmärrän kyllä hyvin tuon huolen. Kun tein positiivisen raskaustestin, niin ensimmäiset päivät menin joka kerta kauhunsekaisin tuntein vessaan ja pelkäsin näkeväni punaista. Sitten päivien kuluessa aloin hiljalleen luottaa. Rv 5+5 hieman ennen puolta päivää aivastin ja tuntui kuin jotain olisi lirahtanut housuun. Menin vessaan tarkistamaan ihan vaan varmuuden vuoksi ja järkytyin suunnattomasti kun näin kirkasta punaista - ja paljon. Onneksi se oli kuitenkin jotain vaaratonta, mutta se kyllä pelästytti todenteolla.

    Tiputtelua nyt voisi pitää vaarattomampana ja yleisempänä, vaikka se ei varmasti yhtään mieltä helpotakaan. Kunpa tuo loppuisi nopeasti, ettei tarvitsisi olla huolissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui kamala mitä olet joutunut kokemaan. Jotenkin sitä on niin asennoitunut, että punaisen näkeminen raskausaikana on katastrofi, mutta nyt alan huomata että aika moni oikeastaan on joutunut käymään saman kokemuksen läpi. Silti, ei sitä kyllä toivoisi alkuunkaan!

      Poista
  2. Tsemppiä, tiedän tunteen! <3 Kannattaa miettiä vielä, jos saisit vaikka mielummin toisen HCG kontrollin. Mulla oli se HCG jotain 10 000 paikkeilla ja viikkonäytöllinen antoi viikoiksi 2-3, vaikka olisi pitänyt antaa 3+. Eli onneksi mulla oli ne verikoekontrollit ja HCG vaan nousi, niin en jaksanut sitten säikähtää sitä viikkonäytöllistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota en tullut ajatelleeksikaan...siitähän se lisähuoli vielä saataisiin aikaiseksi, kun viikkonäytöllinenkin temppuilisi :( Kiitos vinkistä.

      Poista
  3. Mietin myös jos olisi mahdollista vielä käydä tuossa hcg-kontrollissa, jotta saisit mielenrauhaa. Nyt kuitenkin ennusmerkit näyttävät kovin positiivisilta, joten uskalletaan ruutujen molemmilla puolin olla toiveikkaita ja uskoa parhaaseen lopputulokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy varmaan käydä hcg-kontrollissa uusiksi. Mutta en tiedä, kyllä tämä vuotelu vaan saa ihmisen hulluksi. Tänään tipottelua on ollut ihan aamusta asti ja iltaa kohden en pysty oikein mitään muuta ajattelemaankaan :( Pelottaa suunnattomasti.

      Poista
  4. Minäkin mietin sitä, että ei se viikkonäytöllinen testikään kovin luotettava ole. Mulla näytti 1-2 vaikka oltiin jo reippaasti yli viiden raskausviikon ja aiemmin oli tavallinen testi ollut tosi vahvalla viivalla. Olin ihan varma, että menee kesken, mutta kyllä tuo kolmevuotias tuossa nyt kuitenkin syö aamupalaa. Että verikoetta ennemmin mielenrauhaksi!

    Ihana uus tunniste <3

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti kaikki menee nyt hyvin <3
    Ja tuosta viikkonäytöllisestä varottelen minäkin, sillä kahdessa raskaudessa se on näyttänyt alempia lukemia, kuin olisin ajatellut näyttävän, mutta silti raskaus on jatkunut aivan normaalisi (ekasta vauva ja toinen tänne rv 21 asti).
    Tsemppiä ja onnea matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kunhan tämä tiputtelu nyt vaan väistyisi, että saisi edes hetken hengähtää ja koittaa rentoutua.

      Poista
  6. Suuret onnittelut raskaudesta !!! <3 Nauti juuri tästä hetkestä, älä murehdi huomista! Hcg:n ottoa minäkin suosittelen , enemmin kuin testiä. Sitten voi odotella ultraa. ;)

    VastaaPoista
  7. Voi onnea! Olipa ihania uutisia, kun täältä nettipimennosta taas pääsin lueskelemaan. Kunpa kaikki menisi ihanasti yli odotusten.

    VastaaPoista
  8. Kiitos Anonyymi & Paukkuliini! Täälläkin odotellaan parempaa jatkoa, nyt sinne ultraan tuntuu vaan olemaan elämän mittainen matka...

    VastaaPoista
  9. Lääkkeelliseen kiertoon liittyy tiputteluriskiä. Lisäksi muhkeat limakalvot vuotaa herkästi. Jos saan kyssyy montako pv ehdit käyttää zumea ennen siirtoa ja montako pv ennen luget alkoi? Kiitos jos jaksat vastata, nimimrrkillä siirto häämöttää edessä ;)
    Onnea matkaan! !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Riikka, tottakai saa kysyä! :)

      Piti ihan tarkistaa hoito-ohjeesta, olen ollut aika unohtelevainen viime aikoina tämän henkisen paineen alla. Zumenon alkoi kierron eka päivänä, ultra kp11, lugesteron aloitettiin kp13 ja siirto kp18. Siirtopäivän iltana kiinnittymiseen Gonapeptyl. Näin ollen alkionsiirto tehtiin kuudentena Lugesteron-päivänä.

      Milloin pääset siirtoon? Tsemppiä siihen! :)

      Poista