sunnuntai 4. lokakuuta 2015

RV11+5: Huolten täyttämä viikko

Mikä kauhea viikko takana. Saimme nähdä pikkuisen kauan odotetussa ultrassa, mutta minkälaisia uutisia sieltä saatiinkaan! Pahimmat pelot (sykkeen puuttumista lukuunottamatta) kävivät toteen. Sen jälkeen olen googlannut monta päivää lakkaamatta, mutta loppujen lopuksi konkreettista tietoa löytyy niin kovin vähän.

Minkälaiset "oikeat" mahdollisuudet minun on saada down-vauva ottaen riskiluvun huomioon, mutta tietäen että nenäluu näkyi? Jos kävisimme kohta uusintaultrassa ja niskaturvotus olisi vähentynyt, olisiko se hyvä merkki? Voiko noin käydä?

Kysymyksiä ilman vastauksia. Turhauttavaa!

NP-ultran jälkeen kätilö kertoi, että sairaalasta soitettaisiin pian, luultavasti jo seuraavana päivänä. Tähän pistimme kaiken toivomme ja mikä pettymys kun puhelua ei vaan kuulunut. Pitkiltä tuntuneiden päivien jälkeen tartuin lopulta itse luuriin ja soitin äitipolille. Sain selville, että lähetettämme ei oltu vielä edes käsitelty, lääkäri soittaisi meille vasta maanantaina mutta että mitään aikoja ei olisi saatavilla ennen loppuviikkoa! Siinä ei auttanut itku eikä maamme-laulukaan: aikoja ei ole.

Aihetta hieman googlattuani tajusin nopeasti mitä tämä tarkoitti. Koska NIPT-verikokeet lähtevät ulkomaille tutkittavaksi, niitä yleensä otetaan vain alkuviikon päivinä. Jos ne otetaan loppuviikosta, näytteet jätetään sairaalaan odottamaan seuraavaa viikkoa, kunnes ne vasta saadaan matkaan. Tästä alkaa 2 viikon laskenta tulosten odottamiseksi. Eli jos olisimme jääneet odottamaan tuota aikaa, meidän kokonaisodotusaika olisi NP-ultrasta laskettuna jopa 4 viikkoa! Näissä fiiliksissä täysin mahdoton yhtälö. Niinpä rupesin selvittämään, missä saman testin voi teettää yksityisellä ja löysinkin paikan, joka veloittaa hunajaisen hinnan, mutta siitä testistä saadaan selville koko liuta sairauksia. Sellaisiakin joiden nimiä en osannut kirjoittaa, ja joista en ole koskaan kuullutkaan. Mikä parasta, kyseinen aika on huomisaamulle, eli voimme olla varmoja että näyte lähtee heti tutkittavaksi! Tämä tuntuu nyt sellaiselta asialta, johon on vain pakko investoida jotta voisi saavuttaa jonkinlaisen mielenrauhan.

Toivon tietysti, että tuloksissa ei menisi ihan sitä 2 viikkoa, sillä tämä muutaman päivän epätietoisuuskin on saanut meidät hermoromahduksen partaalle. Tai no, minä olen saavuttanut jonkinlaisen mielenrauhan sillä olen pakottanut itseni ajattelemaan, että en voi tälle asialle toistaiseksi muuta kuin mitä olen nyt jo tehnyt. Ja lisäksi vauva tuntuu jo niin omalta rakkaalta vauvaltani, että en pysty ajattelemaan että testitulos saisi kuitenkaan minua tekemään mitään toisin...

Itse raskautta alkaa olla jo vaikea salata. Olen kerännyt jonkin verran painoa ja maha on pullahtanut ulos niin, että monikaan vaate ei sitä enää peitä. En missään nimessä halua kertoa tästä ulkopuolisille ennenkuin tulokset selviävät, joten senkin puolesta toivon nopeaa ratkaisua asioihin. Tulee sellainen keisarin uudet vaatteet - olo kun menen tuolla maha pystyssä ja olen niinkuin en olisikaan :)

Tein muuten tänään mahtavia kirppislöytöjä itselleni: löysin muutamat juuri sopivat ja edulliset äitiyshousut, joilla pärjään ainakin alkuraskauden hienosti! Eilen puolestaan kirppislöydöistä sai nauttia Neiti S: ostoslistalta löytyi Pet Shoppeja, hyväkuntoinen villapuku talveksi ja prinsessavaatteita (=juhlamekkoja, jota neiti käyttää lukemattomiin pukuleikkeihinsä). Ehkä tämä on se resepti, joilla ajan saa kulumaan ja mielen piristymään siinä sivussa.

10 kommenttia:

  1. Mielenrauhasta kyllä kannattaa maksaa, mutta on kyllä todella kurjaa ettei niitä aikoja ole. Toivottavasti saatte pika-pikaa hyviä uutisia!!

    VastaaPoista
  2. Täällä myös luottavaisena odotellaan hyviä uutisia! ❤️

    VastaaPoista
  3. Mäkin maksaisin varmaankin mielenrauhasta. Tai pikemminkin siitä että JOS jotain olisi vikana on ihan hirveää olla isoilla viikoilla mahdollisesti keskeytyksessä. Nimimerkillä kokemusta.. Mutta lähdetään nyt siitä että kaikki on kunnossa, kyllä kaikki seikat puhuu sen puolesta. Iso tsemppihalaus.
    Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaikille tsemppaajille! Täällä sitä vielä odotellaan..

      Poista
  4. Mielestäni neuvoloissa pitäisi enemmän tuoda esille myös sitä mahdollisuutta, ettei seulontoihin todellakaan ole pakko osallistua! Ja pitäisi puhua etukäteen myös niistä seurauksista, jos riski on kohonnut.. Turhaa huolta ja murhetta vain, teillekin kun on todennäköisesti ihan terve lapsi tulossa! Toki ymmärrän, jos ehdottomasti haluaa seulonnoissa käydä ja mieluummin tekee raskaudenkeskeytyksen kuin saa down-lapsen.. mutta jos ei raskaudenkeskeytystä silloinkaan aikoisi tehdä, jättäisin mieluummin seulat käymättä ja säästäisin itseni turhilta murheilta.

    Tsemppiä ja jaksamista kauheasti, toivottavasti saatte pian tulokset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisi kyllä hyvä juttu. Tosin jotenkin sitä on aina ajatellut niin, että siellä näkee sitten sen vauvansa elävänä ja saa varmuuden, että se on terve. Mutta eipä sitä välttämättä sittenkään saa, kuten tuli todettua!

      Seulojen väliin jättäminen ei ehkä sikälikään ole meillä vaihtoehto, että olemme vielä hiukan eri linjoilla miehen kanssa tulevista toimenpiteistä...mutta aika näyttää mihin päädytään ja mitä on luvassa.

      Poista
    2. Ultraanhan voi mennä vaikkei niskaturvotusta mitattaisikaan - silloin vain katsotaan, että sikiö on elossa, montako sikiötä on ja varmistetaan raskauden kesto :)

      Toivotaan kuitenkin, ettette joudu tekemään minkäänlaista päätöstä vaan että saisitte tänään hyviä uutisia <3

      Poista
  5. Täällä käyty harva se hetki kuikkimista olisitko kirjoitellut kuulumisia! Toivottavasti olette tuloksia jo saaneet! Olette mielessä! <3

    VastaaPoista