sunnuntai 25. lokakuuta 2015

RV14+5: Hän liikkuu!

Viime aikoina on tapahtunut niin paljon, että ei meinaa perässä pysyä. Kaikista valtaisin asia on tietysti se, että lapsukaisemme todettiin terveeksi ja sitä huojennuksen määrää en pysty sanoin kuvaamaan. Niinkuin ennen tulosten saamista kirjoitinkin, jostain ihan takavasemmalta huokui yllättäen syvä varmuus siitä miten asiat tulevat menemään ja niin siinä sitten kävi. Terve tyttö. Sitä sanaparia olen makustellut mielessäni ja iloinnut :)

Samalla syntyi päätös siitä, että minun on lopetettava stressaaminen raskauden suhteen. Olen elänyt sellaisessa henkisessä paineessa jo plussatestistä asti, että tämä ei voi olla terveellistä. Ensin se kammottava tiputtelu, tiheät kontrolliultrat ja lopuksi vielä tämä niskapoimusäikäytys. Itseni, ja erityisesti vauvan takia yritän kaivaa jostain ne normiodottajan ruusunpunaiset lasit ja heittäytyä enemmän niihin fiiliksiin. Olen väsynyt pelkäämiseen!

Kaikesta huolimatta, mielen valtaa usein lievä haikeuden tunne. Vielä vuosi sitten minulle oli elintärkeää, että seuraava lapsi olisi poika, sillä pojan tuloon minä valmistauduin ja poikavauvaa minun piti saada hoitaa! Aika on onneksi auttanut tässäkin asiassa ja jo jonkin aikaa sitten hylkäsin "pakkoajatukset" lapsen sukupuolesta, ajattelin että kunhan ylipäätään saan itseni raskaaksi ja selvittyä kunnialla loppuun saakka, on sama kumpi sieltä syntyy. Nyt kun olen tässä tilanteessa enkä edes varmuudella tiedä onko tämä elämäni viimeinen raskaus, kaiken onnen keskeltä nousee haikeus. Saanko koskaan olla elävän pojan äiti? Avaanko koskaan niitä varaston perälle sullomiani Enkelipojan vaatelaatikoita vai joudunko viemään ne jollekin toiselle?

Toisaalta, nyt en voi koskaan edes leikitellä sillä ajatuksella, että Enkelipoika olisi syntymässä uudestaan. Meille tulee tyttö, joka on oma pieni yksilönsä. Enkelipojan sisar, mutta ei hän. Ja tiedän jo nyt, että tulen rakastamaan tuota pientä olentoa aivan valtavasti eikä sukupuoli muuta sitä asiaa mihinkään.

Upeinta diagnoosin saamisen jälkeen oli oivaltaa, että olen alkanut tuntea vauvan liikkeitä! Reilu viikko sitten makoilin sängyllä aivan rauhassa, kunnes havahduin siihen tunteeseen että mahassa on käynnissä jotain muutakin kuin suoliston liikkeitä. Siellä tuntui selvä, tasainen "tömps, tömps". Vauva potki! Sama toistui useampana päivänä sen jälkeen jolloin oli pakko uskoa, että liikkeitähän ne olivat. En muista enää milloin tunsin ne Enkelipojasta, mutta esikoisesta ne tuntuivat vasta joskus RV17 aikoihin. Olen iloinen, että juuri tässä raskaudessa ne ilmenivät näin aikaisessa vaiheessa sillä nyt niitä todella tarvitaan.

Liikkeiden alkamisella on myös oma kääntöpuolensa. Eilen illalla mies heitti aivan viattomana sivukysymyksenä, että olenko tuntenut nyt pariin päivään liikkeitä. Tuo kysymys sai aikaan melkoisen ajatusten lumipallovyöryn, sillä olin ollut tavallista kiireisempi ja lisäksi maha ei ollut tuntunut turvotuksen takia ihan tavanomaiselta, joten en ollut samalla tavalla huomannut vauvan liikahduksia. Illalla nukkumaan mennessä makasin kauan aikaa hiljaa, mutta ei mitään. Aamulla sama juttu, ja edelleen oli hiljaista. Mielessäni kirosin moneen kertaan sitä, että tässä vaiheessa liikkeet eivät ole vielä niin säännöllisiä kuin loppuraskaudessa ja etten voi töykkimällä saa vauvaa herätettyä. Ehdin hermostua niin perusteellisesti, että kokosin kaiken tahdonvoimani ja tartuin siihen kammoamaani doppleriin, vain havaitakseni että se rakkine ei toimi enää! Avasin laitteen, mutta en saanut patteria edes kotelosta ulos ja tuolla se odottaa, että ehtisin perehtyä saako siitä kalua enää. Olen ollut taas koko päivän menossa, mutta pari kertaa olen arvellut EHKÄ tuntevani liikkeenpoikasia mutta en voi olla varma. Minulla olisi seuraava neuvolakäynti keskiviikkona, ja yritän koko ajan miettiä että selviänkö siihen vai poikkeanko huomenna ylimääräisellä käynnillä ultrassa. Yritän kovasti tolkuttaa itselleni, että vielä ei kannata antautua panikointiin mutta se on osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Katson miten yö sujuu ja päätän sitten.

13 kommenttia:

  1. Odotan toista lastani ja tunsin tässä raskaudessa liikkeet rv 13 alkaen ja siis tosiaan välillä tuntuivat ja välillä meni monta päivää ettei mitään. Säännöllisinä alkoivat tuntumaan rv 18 eli siis päivittäin jotain. En olisi sinuna huolissani, mutta varaa ihmeessä neuvolaan extrakäynti mielenrauhan takia, ottaen nyt huomioon jo taustasikin. Toivotan kaikkea hyvää raskauteesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Sain tsempattua ja vauvelikin piristyi tässä välissä :)

      Poista
  2. Mulla on tänään rv 17+0 ja liikkeet on tuntunut pari viikkoa. Välillä on monta päivää kun ei tunnu mitään ja sitten taas päiviä kun koko ajan tuntuu suunnilleen pientä liikettä. Että älä ole huolissasi! Odottele rauhassa neuvolaan :) -miljama

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaksoin odottaa ja olen vähän ylpeä itsestäni ;) Kiva sitten kun pääsee vähän pidemmille viikoille niin vauvan tuntee helpommin päivittäin.

      Poista
  3. Minulla on kolme tyttöä enkä ikinä ole ajatellut, että haluan juuri jommankumman sukupuolen edustajan. Minä halusin vauvan, lapsen . Sukupuolella ei ikinä ollut väliä. Ja hei : " Jos haluat maksimoida perheonnesi, synnytä kaksi tyttöä. Brittitutkimuksen mukaan vanhemmat, joilla on kaksi tytärtä, ovat onnellisempia kuin muut parit" - tämä Kodin Kuvalehden artikkelissa mainittua :)
    Tsemppiä odotukseen ! - Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään koskaan välittänyt sukupuolesta, en ennen kuin Enkelipoika lähti. Sellainen muuttaa asioita aika tavalla, ja helposti luontaisesti toivoo edelleen sitä minkä kerran menetti.

      Ja en ole muuten koskaan kuullut moisesta tutkimuksesta, mutta se aiheutti aikamoisen reps-reaktion :) Perheonni kyllä sopii!

      Poista
  4. Ymmärrän sun ajatukset tuohon sukupuoliasiaan liittyen. Mulla on kaks ihanaa ja rakkainta poikaa, joita en vaihtais mihinkään. Silti olen tuntenut pientä haikeutta, kun ei ole tyttöä. En tiedä miksi, elämä kahden pojan kanssa on kuitenkin aika mutkatonta. Eikä tarvitse tuskailla prinsessavaiheen kanssa! (En ole mikään prinsessafani...) Ollaan viime aikoina puhuttu kolmannesta, että ehkä jossain vaiheessa vois kokeilla. Täytyy sanoa, että toivoisin sen mahdollisen kolmannen olevan tyttö, mutta en pettyisi varmasti poikaankaan.

    Minä oon muuten molemmissa raskauksissa tuntenut liikkeet rv 14, mutta varsinkin jälkimmäisessä meni piiiiiiitkiä aikoja ettei tuntunut mitään. Se on raastavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan elävästi sen ajan kun vielä veikkailtiin Enkelipojan sukupuolta, ja silloin ei tosiaan ollut mitään väliä kumpi tulee. Olisin ollut aidon onnellinen ihan kummasta vaan. Nyt kun sen ainokaisen pojan kerran menetti, tuntuu super haikealta jos sitä ei saa enää ikinä kokea uudestaan...voin kyllä ymmärtää tuon fiiliksen myös silloin kun takana ei ole menetystä ja on syytä olettaa, että ei koskaan saa olla tytön tai poikalapsen äiti. Sitä tuntee jäävänsä jostain paitsi, ja varmasti jollain tavalla jääkin, mutta samalla on selvää että omiaan ei koskaan vaihtaisi toiseen oli mikä oli :)

      Sinulla taitaa muuten olla vielä harkinta-aikaakin ihan mukavasti jäljellä - kiva kun saa rauhassa kypsytellä eikä tarvi hosua päätöstä mahdollisesta kolmannesta! Rauhaisaa mieltä pohdintoihin :)

      Ja minä muuten olen prinsessa-fani, joten sikälikin tämä sopii hyvin ;)

      Poista
  5. Täällä odottaja suurinpiirtein samoilla viikoilla kuin sinä ja miettinyt, että onko alavatsan tuntemukset todella jo vauvan liikkeitä.. Esikoista kun odotan niin kaikki on kovin uutta! Yksi päivä söin vähän keksiä ja mustikkamehua, niin johan tuntui taas alavatsalla. Kokeileppas syödä, vaikka sitä suklaata ja selälleen makaamaan, niin tuntuuko sitten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea esikoisen odotuksen johdosta! On tosiaan paljon vaikeampi tietää onko kyse todella vauvan liikkeistä kun odottaa ensimmäistä :) Jotkut puhuu kuplinnasta ja perhosen siivistä, minä olen sen sijaan tainnut aina tuntea ihan selkeitä potkuja.

      Tuona päivänä kun vauvaa yritin saada liikkumaan, niin syömisestä ei ollut apua eikä selällään makaamisesta. Onneksi seuraavana päivänä olikin jo ihan eri ääni kellossa! Vauva on siitä asti liikkunut selvästi joka päivä joten sain karkoitettua huolen pois :)

      Poista
    2. Ihana kuulla! <3

      Poista