lauantai 15. lokakuuta 2011

RV 31+5: Taas yksi neuvolakäynti ja vauvan pituusarvuuttelua

Yksi työviikko on taas takana ja väsymys on ollut paikoin megalomaaninen. Huomaan, että erityisesti loppuviikkoa kohden illat tuntuvat raskailta ja voisin helposti mennä yöunille jo iltakahdeksan aikaan. Kuluneella viikolla on ollut jonkin verran iltamenoja, tosin mieluisia, mutta kuitenkin väsyttäviä sellaisia, joten täytyy varmaan rauhoittaa viikon ohjelmaa entisestäänkin jotta jaksaisi vielä nämä vähäiset päivät töissä. Ihan kohta pääsee kunnolla lepäämään ja puuhastelemaan vauvan juttuja kasaan :)

Äitiyspakkaus tosiaan saapui alkuviikosta ja sitä on ollut kiva penkoa ja tutkailla. Vaatteet ovat todella laadukkaita ja varmasti käytössä kestäviä. Kyllä meillä täällä Suomessa vaan on mahtava etu joka vielä ilmaiseksi jaetaan! Paketissa oli yllättävän paljon jopa 50 - senttisiä vaatteita, tosin minusta ne näyttivät päällepäin aika kookkailta ja ajattelin jonain päivänä vertailla niitä muihin samankokoisiin bodyihin joita minulta löytyy. Veikkaan, että vastaavat vähän isompaa kokoa, vai onko jollakulla jo tietoa asiasta? Paketissa oli myös aika neutraaleja ja retrokuosisia vaatteita, jotka miellän ehkä vähän paremmin poikavauvalle sopivaksi. Luulen, että kun jatkan samaa rataa mitä tähänkin asti, eli kaikki omat ostamat ovat tyttömäisiä ja pääsääntöisesti vaaleanpunaisia väreiltään, niin näihin muihin neutraalimpiin vaatteisiin yhdistettynä Sintillä tulee olemaan oikein mukava ja monipuolinen vaatevarasto :)

Eilen kävin taas yhden neuvolakäynnin ja jälleen valtakunnassa kaikki hyvin. Hemoglobiini on hippasen nousemaan päin, 116, joten senkään piikkiin ei voi väsymystä laittaa vaan kuuluu selvästi asiaan eli tähän raskauteen. Verenpaine loistava ja sf-mitta niin keskikäyrillä kuin olla ja voi. Painonlisäys oli noin puoli kiloa edelliseen ja valittelin terkalle tästä muutama viikko sitten iskeneestä hillittömästä sokerihimosta. Terkka vaan lohdutti ja sanoi, että kun olet noinkin hoikka niin ei mitään hätää ja syöhän tyttö menemään vaan jos kerran himottaa!! :D Selvä, käskystä ;)

Kyselin neuvolassa hieman lisätietoa vauvan pituusennusteesta. Olen ollut siinä käsityksessä, että tyttövauvat pääsääntöisesti syntyvät n. 46-48 cm pituisina (jos tulevat ajallaan) ja pojat tavallisesti ovat parisen senttiä pidempiä. Kuitenkin, olemme miehen kanssa molemmat aika pitkänsorttisia joten neiti on saamassa melkoiset pituusgeenit ja olen miettinyt, että näkyyköhän se jo syntymämitassa vai ottaako lapsi tavallisesti kasvun vasta ajan kanssa kiinni. Eihän tällä muuten ole mitään varsinaista merkitystä mihinkään, mutta ihan käytännön syistä olisi kiva tietää, että paljonko niitä ihan pikkuisia vaatteita kannattaa ostaa. Joiltakin ihmisiltä olen kuullut suositusta, että kannattaa ostaa useita 50-senttisiä vaatteita koska vauvaa on mukavampi ja helpompi käsitellä kun vaatteet eivät pyöri päällä. Toiset taas sanovat, että osta niitä isompia vaan ja hihoja & lahkeita saa kyllä käärittyä. Mitäs mieltä te asiasta olette?

Neuvolan täti sanoi, että kyllä se vauva hyvinkin voi tulla aika pitkänä ulos jo syntyessä. Jännä nähdä kuinka käy!

Vauveli on jatkanut hurjaa meuhkaamista kohdussa, ja maha vaan heiluu puolelta toiselle liikkeiden voimasta. Meiltä on löytynyt vihdoin liikeinhokki: napapotku! Aijai että tuntuu inhottavalta kun joka suuntaan levenneeseen napaan ja siihen pingottuneeseen ihoon jytkäytetään kunnon potku sisältä päin ;) Onneksi niitä ei ole tullut kovin montaa, mutta vauvan lemppari on selvästi iltaisin asennon vaihto puolelta toiselle. Vähän väliä vauva vaihtaa paikkaa ja jommalla kummalla laidalla kohoaa hurjan näköisesti kunnes hän löytää sopivan asennon ja rauhoittuu kevyesti venyttelemään. Meidän tyttö tuntuu kärsivän myös kameraujoudesta. Aina kun mies kaivaa iltaisin videokameran esiin jotta saisi tallennettua hurjan mahamylläyksen videolle, kuin taikaiskusta kaikki liike loppuu joka ikinen kerta!

Ja muuten, voi että ihmisellä voi olla KUUMA! Ulkona lämpötila vaan laskee ja laskee, mutta minä hikoilen. Asetelmat ovat kääntyneet kotona ympäri kun mies valittaa että sisällä jäätyy sillä en anna laittaa pattereita kuumemmalle, kun minusta taas tuntuu että meillä on aina niin lämmin. Öisinkin herään siihen kun hikoiluttaa ja pitää heittää peittoa loitommalle. Arvaan, että synnytyksen jälkeen on sitten kahta kauheammin kylmä kun on tottunut tuohon pieneen lämpöpatteriin tuolla sisuksissa ;)

18 kommenttia:

  1. Minä olen aika innoissani tästä lievästä hikipäisyydestä, kun muulloin olen ihan jäässä jo syksyllä, talvesta puhumattakaan. Ihan hyvä että saa olla raskaana talvisaikaan. :)

    VastaaPoista
  2. Meillä oli tyttö 47cm ja aluksi piti ostaa 44 cm vaatteita. (kaikki 50cm vaatteet pyöri päällä ja hihat/jalkaosat oli liian pitkiä). Tämä juuri siksi, että vauvaa tosiaan oli helpompi käsitellä, kun vaatteet oli enemmän ihonmyötäisiä. Ja onhan se kivemman näköistäkin, kun ne hihat ei ole paksuilla kääröillä ja housut korviin asti vedettynä... =) Tosin meillä oli aika pienikokoinen ja etuaikainen, eli 2,7kg tyttö ja kolme viikkoa etuajassa, joten normivauvoille ne 44cm koot ovat varmaan turhan pieniä. Mutta suosittaisin kyllä varautumaan niihin 50cm vaatteisiin, niin ei tarvi sitten heti lähteä ostoksille. =)

    VastaaPoista
  3. Kyllä mun tuntemat tyttövauvatkin on ollu pääsääntösesti sen n. 50cm pitkiä, meidän oma oli 49-senttinen ja samalla mun tuttavapiirin lyhyin vastasyntynyt. :D Kavereiden tyttövauvat on ollu sellasia 53-54 senttiä pitkiä. :D Minä ostaisin jonkun verran 50-senttisiä, ehkä 4 bodya ja parit housut ja sitten 56-senttisiä. Kun niitä sitten saa kaupasta lisää, eikä tuommonen pieni vielä kauheesti sotke, jos ei oo kova puklailemaan. Meillä on nyt kertynyt toisten vanhoja 50-senttisiä bodeja ehkä 6kpl ja luulen että se on liikaa. Esikoisella 50-senttiset meni 2-3 viikkoa ja sitten ne oli armotta liian pieniä. Paitsi Tutan vaatteet, jotka ihan järkiään vastaa yhtä kokoa isompaa.

    Minäkin siis tykkään siitä, että vaatteet on sopivia, pienen (ja varsinkin ensimmäisen :D) vauvan kans on helpompaa kun vaatteet ei oo aivan liian isoja. Mutta niitä saa kuitenkin sitten lisää ihan marketeistakin kun käy ruokaostoksilla, niin en viitsinyt ostaa varalta kovin paljoa, ettei jää käyttämättä. Tai voihan niihin jättää laput paikalleen ja myydä eteenpäin uutena, jos ei ehdi käyttää. :D

    Mulla inhokkipotku suuntautuu tuonne oikeaan kylkeen, tai oikeestaan se ei oo potku vaan Sisu tunkee sinne takapuoltaan. Siis tuonne kylkiluiden alle. Auts.

    VastaaPoista
  4. Meillä tyttövauva tuli ajallaan ja oli 52 cm pitkä. Itse olin myös syntyessä 52 cm pitkä. Nyt pituutta 171 ja isällä 180. Muistaakseni tuo 52 cm on siellä +1 käyrän tuntumassa. Äidin pituus vaikuttaa enemmän, johtuen kohdun kokoon vaikutuksesta. Nyt tyttö lähempänä mun ja miehen välimaastoa eli +1 ja 0 käyrän välissä. 50 menivät silti hyvin n. kuukauden.

    VastaaPoista
  5. Keskimäärin vauvojen (tyttöjen ja poikien) syntymäpituus on varmaan sen 49-52cm. Ajallaan jo syntyvät. Tämä ihan kokemustietoa kun tuolla synnyttäneiden osastolla työskentelen :)

    Ja niistä 50cm vaatteista tosiaan kasvetaan jopa parissa viikossa ulos. Toisille ne ei mahdu edes heti syntymänjälkeen jos vauva on pitkä (yli 52) ja paino lähempänä neljää kiloa tai enemmän.

    VastaaPoista
  6. meidän pienempi (pituuksia ei koskaan kukaan kirjannut, joten en tiedä) sai alkuun 40-44cm vaatteita. Nyt neiti on 4,5kk ja vieläkin sille menee 56cm vaatteet. Pituutta neidillä on kyllä lähelle 60cm (sama kuin kaksossiskolla, ehkä sentin vähemmän - ollaan itse mittailtu joskus) mutta se on vaan paljon hoikempi. Isompi sisko käyttää nyt 62cm vaatteita mutta ne alkaa pikku hiljaa jäädä pieneksi, joten varmaan pian vaihdetaan kokoihin 62 ja 68cm.

    VastaaPoista
  7. Sitä ei tosiaan tiedä minkä kokoinen tyttö sieltä syntyy.. =) Minä olen syntynyt laskettuna aikana, ja olin 55 cm ja 4 kg. Kätilöt olivat hieman yllättyneitä. Joutuivat kissojen ja koirien kanssa etsimään sopivan kokoista vaatetta.. :) -Angela-

    VastaaPoista
  8. Meidän ennenaikainen 47 cm poika käytti 44 kokoisia ja 50 kokoisia h&m:n vaatteita ekan kuukauden, toisen kuukauden käytti 56 cm vaatteita ja nyt on siirtymässä 62 cm vaatteisiin.
    Sairaalassa oli vain yhden kokoisia vaatteita ja poika hukkui niihin, mutta en nyt ole ihan varma vaikuttikohan se käsittelyyn millään lailla.
    Ja tosiaan, kun poika syntyi 4 vkoa etukäteen, en todella ollut varautunut niin pieneen lapseen, niin ostettiin kaikki 44 cm vaatteet ja suurin osa 50 cm vaatteista vasta pojan kotiuduttua.
    Sanoisin, että älä enempää osta 50 cm vaatteita. Kun itse olet pitkä, tyttärenne on luultavasti syntyessä pitkä. Ja jos onkin pätkä, ehdit ostaa lisää vaatteita ja sukulaisenne ja ystävänne haluavat kuitenkin muistaa pientä, niin voitte sitten vinkata, että pikkuvaatteita kaivataan ;)

    VastaaPoista
  9. Täältä kirjoittelee yksi, jolla todettu vauvalla ihan oikeasti jo vatsassa ollessa pituusgeenien vaikutus. Reisiluun pituudesta voidaan viikon 20 jälkeen jotain päätellä. Täällä ollaan noin kaksi viikkoa edellä reisiluun pituudessa ja nyt seuraillaankin ylimääräisten ultrien avulla, että kuinka pitkään vauva mahtuu kohdussa tällä pituuskasvulla mahtua.

    VastaaPoista
  10. Meijän tyttö oli 53cm (mie oon 172cm ja mies 186cm) ja sille meni niin vähän aikaa 50cm vaatteet, ettei niitä ois kannattanu ostaa ollenkaan (äitiyspakkauksessa tais tulla mukana jotain?). Sillä oli päänympärys 38cm, eikä ollu mitään mahiksia pukea päälle muita ku kietaisumallisia bodyja :D

    VastaaPoista
  11. Minusta ne pakkauksen housut olivat pienehköjä viiskymppisiä, mutta bodyt on edelleen isoja, vaikka vauva kassvaa ihan silmissä. Hirveästi on kyllä eroja noissa kokomerkinnöissä, että minkälaisia oikeasti ovat. Mä kans suosittelen ostamaan viiskymmpisiä vaatteita mukavasti varastoon, niin ei tule niiden kanssa ensipäivinä hätää. :)

    VastaaPoista
  12. Meillä pärjäiltiin aivan mainiosti äitiyspakkauksen 50 senttisillä vaatteilla, ja niillä muutamilla, joita oltiin saatu lahjaksi. Esikoistyttömme syntyi reilu viikon etuajassa, mutta oli silti sen 52.5cm pitkä, joten 50cm vaatteille ei juurikaan käyttöä ollut. Toista tyttöä täällä odotellaan tammikuulla tulevaksi, ja jo nyt yli keskikäyrän mennään, joten "kauhulla" odotellaan minkä kokoinen tällä kertaa tulee ;))

    mutta ihanaa loppuraskautta teille, ja onnea! :)

    VastaaPoista
  13. mä en ostanut yhtään 50cm vaatetta. vauva oli 50cm syntyessään ja alkoi käyttää heti 56 ja 62 kokoisia vaatteita jotka oli aluksi aika löysiä, mutta ei se mua tai vauvaa haitannut:) ja käyttää muuten niitä samoja vaatteita edelleen 3,5kk ikäisenä. 50cm vaatteet menee niin vähän aikaa että tuntui turhalta niiden osto.

    VastaaPoista
  14. Nuo pakkauksen vaatteet on kokomerkinnöiltään kyllä varsin mielenkiintoisia. Itse riemuitsin niistä 50cm vaatteista ja ajattelin, että ne riittää, mutta olivat ainakin meidän pojalle (52cm, 3515g) sen verran isoja, että oli hyvä olla varastossa muutama ihan oikeasti pienempi vaatekappale. Meillä parhaiksi osoittautui Kappahlin Newbie -mallisto.

    VastaaPoista
  15. Heh, hauskaa miten erilaisia näkemyksiä ihmisillä on tästä aiheesta! Olipa hyvä, että tuli kirjoitettua asiasta :)

    Paukkuliini: Kieltämättä on parempi kuumuuden kannalta olla raskaana talvella kuin kesällä. Kuinkahan kuumissaan sitä tosissaan kesällä olisi! ;)

    Anonyymi: 44 cm vaatteet kuulostavat tosi pikkuisilta, ja vauvakin on varmasti ollut tosi pieni! Mutta hassua, olen aina kuvitellut, että senttikoko vaatteissa vastaisi täysin vauvan pituutta...

    Veera: hmm, täytynee siis vetää hieman teoriaa takaisin tuosta tyttövauvan syntymäkoosta ;) Ja riippuuhan se mitta tietysti siitäkin että mihin aikaan neiti sattuu syntymään, etuajassa vai viiveellä. Pitäisi kyllä tosissaan inventoida se vauvan tämänhetkinen vaatevarasto pikapuoliin jotta hahmottaisi paremmin mitä sitä oikein omistaa ja mistä on puutetta!

    Anonyymi: Ilmeisesti tuo vaihtelee tosi paljon, että kuinka nopeasti vauva hujahtaa sitten pidemmäksi. Kaverit juuri kertoivat vasta, että heillä 50 cm vaatteet olivat menneet vain parisen viikkoa kunnes jäivät armotta pieniksi.

    Alanis: Kiitos ammattilaisen mielipiteestä! :) Taitaa olla parempi kun varautuu tuohon että ei sieltä välttämättä mitään superpikkuista tyttöä tule.

    Kaksoielämää: Voi kun hän on ollut pikkuinen! Meidän ei paljoa taida kannattaa ostaa noin pieniä vaatteita kun en millään usko että tämä kohdun ainokainen jää noin pieneksi :)

    VastaaPoista
  16. Angela: :D

    Riina: kiitti vinkistä, tuon perusteella kyllä epäilisin, että meillä on nyt jo tarpeeksi niitä 50 cm vaatteita...Olisikohan äkkiarvaamalta n. 5-7 asua joten pitäisi niillä pärjätä jos noin nopeasti vauva kasvaa!

    Anonyymi: Jännä kuulla, olisi kiva vielä kuulla päivitystä sitä mukaa kun saatte lisätietoa että miten tilanne etenee :)

    Pnda: :)

    Sydänjää: Joo, no ostoksille säntääminen heti synnäriltä kotiutumisen jälkeen ei kuulosta ensimmäiseltä ajanvietteeltä mitä haluaisi tehdä..;)

    Anonyymi: kiitos paljon ja onnea sinnekin matkaan! :)

    Heiniboo: Joo, varmasti nuo 56 cm ja 62 cm ovat pitkäikäisempiä vaihtoehtoja.

    Maailmannapa: Sepäs sattui, kun olen jo hankkinut jotain siitä Newbie-mallistosta :) Ne vaatteet ovat suloisia ja ihanan pehmoisia!

    VastaaPoista
  17. Pakko kommentoida tuohon laadukkuuteen. Olin ehkä hieman pettynyt äitiyspakkauksen muutamaan vaatteeseen. Se 50cm valkoinen kietaisubody( joka oli muuten ihan jätti iso 50cm) repesi saumasta ja ne punaiset puolipotkuhousut(jotka oli muuten aika pienet ja meni meillä ainakin heti sen säätösysteemin ansioista) roikkuivat langanpätkiä.

    Tuohon koko asiaan vielä sen verta, että sukulaistytöllä (51cm syntyessä) meni vain kaksi viikkoa 56-vaateet ja meillä tytöllä (50 cm syntyessä) ne kestivät pari kuukautta käyttöä.

    Ja meillä oli siis 56cm bodyjä kaksi kappaletta, joitakin yöpukuja + äitiyspakkaus. 56:n ja 62:n vaatteet on ainakin meillä toimineet rintarinnan hyvin.

    VastaaPoista
  18. Itte en oo ainaskaa hirveesti ostellu 50cm vaan aikalailla kaikki alkaa 56---> Kun mietin sitä itekki niinkui oli aikaisemminkin joku kommentoinut, että kasvaa niin äkkiä ulos niistä.. Mutta toki jos sattuu pienempi vauva niin sittenhän 50senttiset on hyvinki tarpeen. :) Toki oon niitäki laittanu valmiiksi,mutta vaan vähemmän.. =)

    VastaaPoista