perjantai 4. lokakuuta 2013

Neiti S:n huone

Tänä syksynä meillä on ollut projektina päivittää Neiti S:n huonetta vähän isomman tytön tilaksi. Siihen olennaisena osana on kuulunut pinnasängystä eroon pääseminen ja jatkettavan sängyn ostaminen. Pohdin sitä tässä postauksessa, ja tosiaan kuten siinä vaiheessa jo vähän aavistelinkin: "voittajaksi" valikoitui Unipuun Jatkopuusänky. Aika pian kävimmekin sen tilaamassa Askosta kun siellä koittivat -25% alepäivät, mutta itse sänkyä meillä ei ole vieläkään! Unipuun tuotteet ovat näköjään nyt niin suosittuja, että siellä on tällä hetkellä todella pitkä toimitusaika. Omamme olisi näillä näkymin saapumassa noin kahden viikon päästä, mitä todella toivon, sillä siinä vaiheessa on kulunut ostohetkestä yli 6 viikkoa. Pienenä vinkkinä siis samaa sänkyä havitteleville: olkaa nopeita jos teillä on kiire :)


Toiveissa oli ostaa sänkyyn joku ihanan hempeä vaaleanpuna-sävytteinen päiväpeitto, erityisesti nettikaupoista olen koittanut sitä etsiä mutta aika laihoin tuloksin. Kyselin eräältä ystävältäni, joka on 3 pienen lapsen äiti, että mistä hän on omilleen päiväpeittoja hankkinut, mutta hän oli sitä mieltä että kyseessä on maailman turhin ostos :) Kuulemma heillä levitetään vain aamuisin pussilakana siististi sängyn päälle ja avot.

Suoritetaanpa siis gallup: kuinka moni teistä pienten lasten (alle 4 v) äideistä petaa lapsen sängyn päiväpeiton kanssa? 

Työlästähän se varmasti on, mutta edelleenkin mieli halajaa S:lle päiväpeittoa ja ajattelin huomenna käydä vilkaisemassa kangaskauppojen valikoimat. Jos ei muuten, niin teettämällähän viimeistään saa mieleisen...

Projekti numero 2 on minikeittiön hankinta. Erilaiset koti- ja keittiöleikit ovat tytölle todella tärkeitä ja kaikissa kyläpaikoissa neiti rientää silmät kiiltäen minikeittiöiden kimppuun, eikä meinaa millään väsyä niiden kanssa leikkimiseen. Päätimme siis kauan sitten, että joululahjaksi S saa sellaisen lahjaksi. Tässä olisi aivan unelmayksilö:


Miehen mielestä tuossa Kidcraftin keittiössä on vähän liikaa kaikkea. Hän pitäisi paljon enemmän vähän yksinkertaisemmasta versiosta kuten tämä Ikean Duktig.


Kummasta itse pidät enemmän? :)

25 kommenttia:

  1. Päiväpeitto täällä myös aivan turha kapistus. Ei vaan ole aikaa siihen ja joka tapauksessa meillä ainakin silloin,kun saan aikaiseksi pedattua,niin iltaan mennessä sänky on kuitenkin ylös alaisin. Keittiöistä pinkki ehdotyomasti,jos on tytön keittiöstö kyse. Itsellä pojalla keittiönä pelkistetympi,jonka perii nyt sitten tyttö,kunhan,tulee siihen ikään.

    VastaaPoista
  2. Itsellä ei lapsia ole mutta en tiedä laittaisinko itse alle kouluikäiselle lainkaan päiväpeittoa.Ei se kuitenkaan pysy nätisti suorassa niin kauaa että maksaisi vaivaa.

    Jos kuitenkin päiväpeittoon päädytte oletko miettinyt näitä paljon hehkutettuja zip it-peittoja?Kuoseja niissä ainakin on valittavissa paljon,hinta on kylläkin mielestäni suolainen.Jos sen omaan punkkaan saisi sopivana meille muuttaisi sellainen heti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin kyllä ne zip it-peitot, mutta jotenkin se ei oikein kolahtanut...varmasti kyllä kätevä jos siitä tykkää!

      Poista
  3. Ei päiväpeittoa, kaikenlaisen turhan olen halunnut karsia pois.

    Hyvä idea on mennä kangaskauppaan ostamaan mieleisiä kankaita (tai tilata netistä), joista nopeasti surauttaa mieleisensä pussilakanat (ja vaikka aluslakanatkin). Sellaiset, joita kelpaa näyttää ja jotka sopivat huoneen sisustukseen. Itse ompelen juuri tilkkutäkkipussilakanaa (toisella puolella yhtä kangasta ja päällipuolella tilkkukangasta). Sitä en haluaisikaan piilottaa päiväpeiton alle :)

    Meillä on tuo Ikean keittiö. Olen virittänyt siihen tausta-aukkoon kukkakankaan ja kuvioteipeillä ollaan muutenkin koristeltu sitä mieleiseksemme. Munkin makuun tuo vaaleanpunainen (ja monet muut vastaavat) olivat vähän liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No katsos kun päiväpeiton kanssa voi käyttää myös ei niin tarkkaan huoneen värimaailmaan sopivia petivaatteita...;) Siksi mietin, että josko kuitenkin teettäisi sen päiväpeitteen.

      Poista
  4. Ei meilläkään pysy päiväpeitto, joten pussilakana/peitto levitetään sängyn päälle. Ikean keittiö miellyttää silmää vähän turhankin paljon. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin kipin kapin Ikeaan ostoksille sitten ;)

      Poista
  5. Haluaisin päiväpeiton ja meillä tällä hetkellä ainakin pysyisi myös paikallaan. Mutta laihat ovat markkinat juups. Ostin h&m:ltä valkoisen lastenhuovan, jossa on pupunkorvat, se toimii tällä hetkellä päiväpeittona. Ja minusta tuo ikean keittiö on hienompi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, voisin ehkä noudattaa samaa kuin sinä. Meillä on pari tytön huoneen väristä huopaa, ja jos niissä vain koko riittää, niitä voisi käyttää vähän kuin osittaisena päiväpeittona....pitääpä testata sitten kun sänky vihdoin saapuu! Kiitos vinkistä :)

      Poista
  6. Minä tilasin päiväpeiton Etsystä, kun itse en omista ompelukonetta. Toasiasiahan kyllä on, että tarha-aamuina sänkyä ei ehdi petaamaan, viikonloppuisin sitten, tai jos on vieraita tulossa. Minäkin olen haaveillut tuosta Ikean keittiöstä, mutta on se niin turkasen kallis, että haaveeksi taitaa jäädäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään omista ompelukonetta, mutta äitini omistaa ;) Tuo Etsyn sivusto näytti tosi kivalle, en ole siellä aiemmin käynytkään mutta täytyy tsekata senkin siltä varalta että meillekin löytyy sieltä kiva peitto.

      Ikean keittiö on huomattavasti edukkaampi kuin tuo Kidcraftin pinkki yksilö...

      Poista
  7. Ei päiväpeittoa lapsilla eikä kyllä aikuisillakaan... Lapsilla ei ole edes pussilakanoita, vaan pesemme ja tuulettelemme täkkejä mieluummin kuin keräilemme myttyyn ruttaantuneita pussilakanoita pedin jalkopäästä. Kuulostaa ehkä hölmöltä mutta meillä tää toimii parhaiten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs siinä jos homma toimii :) Itse tykkään kaikista ihanista lasten pussilakanoista joten tulee varmaan innolla hankittua erilaisia. Meidän eka setti on Finlaysonin Elefantti, pääsisikin nyt äkkiä petaamaan neidin sängyn sillä!

      Poista
  8. Meillä on kaikissa sängyissä päiväpeitot :) Ja hyvin pysyy paikoillaan ja antaa minusta 'siistin' olotilan lastenkin huoneisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan ehkä juuri tuota "siistiä" yleisilmettä minäkin haen :)

      Poista
  9. Meillä on periaatteessa päiväpeitto. Anopin pinnasänkyyn tekemä tilkkupeitto levitetään aina päiväksi sänkyyn. Pitkälti sen takia että meillä kissat tykkää nukkua tytön sängyssä, mutta kyllä lapsi itsekin siellä rymyää ja olen sitä mieltä, että ryttyynkin menevä' päiväpeitto on parempi kuin ei ollenkaan.

    Kooltaan se on vain sellainen päälle heitettävä, ei tarvitse nurkkia taitella tms. joten ei siinä mene yhtään kauemmin,

    VastaaPoista
  10. Minäkin olen miettinyt, että lapsi varmaan mielellään rymyää sängyssään sitten kun sinne omin avuin niin kätevästi pääsee. Siksi tuntuu mukavalta ajatukselta suojata ne petivaatteet päiväpeitteellä. Näen jo sieluni silmin meidät istuksimassa neidin kanssa kirjaa lukemassa hänen sängyllään tai neidin peuhaamassa kavereiden kanssa...pieni lisäsuojus ei siis pahaa tekisi :)

    VastaaPoista
  11. Meillä on mummun virkkaaman päiväpeitto, jota käytetään oikeassa virassaan ehkä kerran kahdessa viikossa. Tai kuukaudessa. Tai vain juhlapäivinä... ;) Mutta päiväpeitolla voi tehdä niin paljon muutakin, mm. käyttää viittana, rakentaa majaa jne. :D

    Esikoiselle löysin ihanan kaksipuoleisen leikkikeittiön, josta tykkään monipuolisuuden ja myös värikkyyden vuoksi. En syty muovisille über-kirkkaille leikkikeittiöille, mutta en myöskään Ikean klassisista tai kokonaan vaaleanpunaisista versioista. Tämä oli passeli meille:

    http://www.puulelut.fi/wp-content/uploads/2012/11/leikkikeittio1.jpg

    Plussaa kapeudesta, menee pieneenkin huoneeseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli todella kivan näköinen keittiö! Meillä toiset isovanhemmat ovat ostaneet tuon tyyppisen 2-puolisen keittiön :)

      Poista
  12. Katsopas, löytyykö Nextiltä mitään sopivaa päiväpeittoa tytsylle: http://fi.nextdirect.com/en/

    Mä olen tilannut noilta PALJON vaatteita omalle neitokaiselle ja toimitus ynnä muut toimii moitteettomasti!

    Niin - ja Ikean keittiö ehdottomasti! Mä olen sisustuksen suhteen melkoinen pelkistäjä :)

    VastaaPoista
  13. Tilasin itsekin Askosta Jatkopuu -sängyn, mutta sen valmistaja on mennyt konkurssiin, joten sänkyä ei koskaan taida saada. Itseäni ei ole Askon puolesta asiasta infottu mitenkään.

    http://yle.fi/uutiset/palkittu_huonekaluyritys_asetettiin_konkurssiin/6861451

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kuulin itsekin, mutta vasta viikko sitten kun soitin Askoon ja ihmettelin jälleen kerran jatkuvaa viivettä! Sieltä kerrottiin, että tehdas on luvannut toimittaa kaikki tilauskannassa olevat sängyt, mutta toimitusajasta ei ole mitään tietoa. Ensin sänky luvattiin täksi viikonlopuksi mutta eilen tuli taas 2-3 viikkoa jatkoaikaa....Todella turhauttavaa, ja rahoja ei varmaankaan saa takaisin kun konkurssista on kyse.

      Poista
  14. Ah... me tilattiin seitsemän viikkoa sitten kerrossänky kaikkine herkkuineen. Nyt ois sängyt tullu, mut varavuodelaatikkoa ei kuulema oo eikä tuu. Hajottaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh my god, todella raivostuttavaa. Ja noita tuotteita kun ei edes saa enää mistään! Ainut vaihtoehto taitaa olla Huuto.net, Tori.fi jne...

      Me saimme oman sänkymme äskettäin (vihdoinkin!) ja Neiti S nukkuu siinä parhaillaan. Hieman paljaalta se vielä näyttää eli pitänee tuunata jollain tavalla tyttömäiseksi, vähän kuten etukäteen ajattelinkin... :)

      Poista