torstai 1. tammikuuta 2015

4. ICSI

Eilen tehtiin munasolujen keräys ja kaikki sujui jälleen mallikkaasti. Edellisenä iltana uni ei meinannut tulla silmään joten yöunet jäivät aika lyhyiksi, mutta aikaisin aamulla läksimme matkaan. Otin esilääkkeet ja klinikalla laitettiin kanyyli, mistä en edelleenkään pidä yhtään, mutta nyt sen laittaminen ei sattunut niin kovasti.

Punktiossa kerättiin yhteensä 6 follikkelia ja samalla kuultiin reaaliaikaisia tuloksia: vain viiden sisällä vaikutti olevan kypsä munasolu. Toimenpiteen jälkeen saimme nähdä miehen siemennesteanalyysin lukemat, ja ne olivat vielä heikommat kuin edelliskuussa:

A: 1%
B: 15 %

Pesun jälkeisiä tuloksia en nähnyt. Positiivista tässä oli kuitenkin se, että siittiöiden määrä oli korkea eli A-luokan kavereita oli tarpeeksi jotta hedelmöitys voitaisiin tehdä pelkästään niillä. Kuulemma aina parempi niin päin.

Pienen päänselvittelylepäilyn jälkeen pääsimme lähtemään kotiin ja päivä meni torkkuessa. Iltaa kohden piristyin ja illalla kävin köpöttelemässä ulkona perheen kanssa, koska pitihän uudenvuoden raketit käydä katsomassa omin silmin :) Jännittynyttä mieltäni oli helpottanut tieto siitä, että tuloksia saisi sittenkin uudenvuodenpäivänä, vaikka klinikka muuten on kiinni. Siitä huolimatta ajatukset olivat pitkin päivää siellä jossain laboratorion suunnalla, miettien miten pikku alkioni oikein voivat.

Äskettäin odotukseni palkittiin ja labrasta soitettiin. Niistä viidestä munasolusta 4 oli ollut kypsiä ja 3 oli hedelmöittynyt. Luokituksesta ei vielä pysty sanomaan mitään, mutta klinikalta lohduteltiin, että harvoin solut tässä vaiheessa ottavat enää takapakkia. Kunpa olisikin näin! Kontrollifriikkinä varmistin vielä, että olihan lääkäri varmasti kirjoittanut ohjeisiin että 2 alkiota siirretään ja näin oli. Nyt vain toivotaan peukut jäykkinä, että huomennakin on vielä jotain mistä siirtää ja että ne olisivat mahdollisimman elinkelpoisia!

Tähän loppuun vielä lämpimät uuden vuoden toivotukset kaikille lukijoilleni! :)

9 kommenttia:

  1. Lämmintä ja paljon onnellisempaa ja menestyksekästä uutta vuotta! Erityiset onnenpotkukut tulevaan!

    VastaaPoista
  2. Hyvää uutta vuotta ja kovasti peukkuja!!! <3

    VastaaPoista
  3. Tuokoon tämä vuosi tullessaan teille kaikkea hyvää!

    Tsemppiä siirtoon. Peukut on aina pystyssä teidän puolesta :)

    VastaaPoista
  4. 3han on hyvä tulos, kovasti peukkuja tulevaan siirtoon! Ja onni olkoon matkassanne tänä uutena vuonna 2015!!

    VastaaPoista
  5. Niin hienoja uutisia olette saaneet uuden vuoden alkajaisiksi! Nyt peukku täältä pystyyn isovarpaan kaveriksi ja hirmusti tsemppiä huomiseen siirtoon. :) Taustavoimissa olen mukana!!

    VastaaPoista
  6. Toivon todella paljon, että teillä nyt onnistaisi. <3

    VastaaPoista
  7. Hyvää alkanutta vuotta! Peukut pystyssä ja plussaa toivotaan teille :)

    VastaaPoista
  8. Peukkuja pitäen toivotan hyvää uuttavuotta! Tässäkin postauksessa oli paljon toivoa, toivottavasti uusi vuosi tuo teille vihdoin vauvaonnea!

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaikille tsempittelyistä! Eipä taida monella muulla olla näin mahtavaa kannustusjoukkoa takana kuin minulla, ihania olette :)

    VastaaPoista