perjantai 8. toukokuuta 2015

Surun sipuli

Elämä on merkillistä. Toisinaan on todella vaikeaa ymmärtää, miksi kärsimyksen pitää jatkua ilman valonpilkahdustakaan tunnelin päässä. Näinä aikoina koen vahvasti hakkaavani päätä seinään, ikään kuin yrittäisin koko ajan pyrkiä jotain sellaista kohden, mikä on mahdotonta saavuttaa tai mitä ei ole meille tarkoitettukaan. En silti suostu hyväksymään tappiota vaan jatkan samaa, kaivaen koko ajan tukevampaa pehmustetta pääparkaani varten. Sillä tulilinjalla se tulee vielä olemaankin, en varmasti luovuta.

Suruni on kuin sipuli, sieltä löytyy koko ajan uusia kerroksia. Syksyllä pintakerrokset paljastivat lähinnä avointa tuskaa, katkeruutta ja voimakasta kateutta niitä kohtaan, joilla on eläviä lapsia luonaan, ja lapsia se haluttu määrä. Sittemmin surun sipulin sisältä on löytynyt avuttomuutta, pelkoa, erilaisuuden tunteita, luovuttamisen halua ja kaipausta. Jos Enkelipoika vain tulisi takaisin, mitään tästä paskasta ei olisi olemassa.

Vasta aivan äskettäin olen tavoittanut sipulin ytimen, josta kumpuaa monta asiaa: lapsettomuus, ja sen sivussa lukuisia tunteita. Olen oivaltanut, että en oikein koskaan ole kunnolla mieltänyt itseäni oikeasti lapsettomaksi ja sen hyväksyminen on saanut monta asiaa loksahtamaan paikoilleen. Neiti S sai alkunsa niin helposti, että kielsin itseltäni täysin lapsettoman statuksen. Olen väärennetty versio ja ehkä turhan reissunkin tehnyt, kun esikoinen sai alkunsa niin helposti? Tämä visiitti lapsettomien elämässä oli lyhytaikaista, ajattelin, ja jatko hoituu yhtä helposti. Väärin. Siitä se tuskien taival vasta alkoikin ja niin hartaasti yrittämämme Enkelipoika vihdoin sai alkunsa, kunnes hänet piti hyvästellä vain yhdeksän kuukauden jälkeen.

En luultavasti pysty edes kuvailemaan sitä tunnetta, minkä koin kun ymmärsin meidän joutuvan siihen samaan kurimukseen uudestaan jotta saisimme vielä yhden elävän lapsen elämäämme. Taikka sitä tunnetta, kun joutuu huomaamaan yhä uudestaan, että kolmas lapsi on vielä kovemman yrityksen takana. Sen hintalappuna on oma henkinen terveys, alati kuluva aika ja jokaikinen ylimääräinen penni, jonka saa raavittua kokoon. Silti mikään noista ei horjuta perimmäistä tavoitetta, johon on yksinkertaisesti pakko päästä.

Olen lapseton lapsellinen ja tuo identiteetti seuraa minua elämäni loppuun saakka. Lapsettomuus ei lopu lapsen syntymään, niinkuin naiivisti aiemmin kuvittelin. Enkä kuulu ainoastaan yhteen vaan peräti kahteen viiteryhmään: lapsettomiin ja lapsensa menettäneisiin, eikä kumpikaan noista ole sama asia kuin virkkauskerhon jäsenyys. Kaksi ryhmää, johon kukaan ei halua ikinä kuulua, mutta joista saa onneksi halutessaan valtavasti vertaistukea.

Oli suuri helpotus oivaltaa, että minulla on oikeus tuntea surua ja tuskaa myös lapsettomuudesta. Näiden kahden asian yhteensovittaminen ei varsinaisesti ole helppoa, mutta niiden hyväksyminen ja ymmärtäminen helpottaa omien negatiivisten tunteiden vastaanottamista. Ne tulevat aina olemaan osa minua, ja sen johdosta on realistista odottaa (kaikkien näiden kokemusta jälkeen) että seuraavan lapsen syntymän jälkeen ei välttämättä tapahdu pelkästään positiivisia asioita. Lapsettomuuden kokeneet ovat usein alttiita synnytyksenjälkeiselle masennukselle, riittämättömyyden tunteille sekä pettymyksille omasta vanhemmuudesta.

Valitettavasti surun sipulini voimakkain elementti tällä hetkellä on yksinäisyys. Moni yrittää ymmärtää, mutta ei (tietenkään) pysty siihen sataprosenttisesti. Lisäksi kaikissa vertaisryhmissä riittää raskautujia ja oma kykenemättömyys siihen tärkeimpään vain korostaa omaa erilaisuutta. Ennen läheisiä ihmisiä on pudonnut kyydistä, koska eivät ole kyenneet tai halunneet kohdata tällaista elämän osa-aluetta. Noista ihmisistä päästän irti ja hyvästelen heidät hiljaa, meidän ei ollutkaan tarkoitus jatkaa tästä eteenpäin yhdessä. Keskitän voimani ja täyden ystävyyteni heihin, jotka haluavat ja osaavat pysytellä rinnalla.

Toivottavasti vielä koittaa päivä, kun saan kylvää surun sipulini multaan, josta se voi alkaa versoa uutta elämää. Luoda kasvaessaan jotain positiivista ja kaunista. Ja sen mukana hälventää kaikkea pahaa ja huonoa, mistä se sai alkunsa.

13 kommenttia:

  1. Me uskomme, että tuo päivä tulee. Sinulle, minulle, kaipaaville <3

    Seuraan kauhistuneena prosessianne. Pidä, Verona, hyvää huolta itsestäsi. Olet tärkein osa tuossa kaikessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti pidän, ei tässä kyllä helpolla periksi anneta, perskules! :) kiitos Gretel <3

      Poista
  2. Voi Verona-kulta. Täällä ollaan, vaikkakin ruudun tällä puolella, mutta mukana loppuun sakka!!

    VastaaPoista
  3. Voimia kovasti. <3 Olen seurannut blogiasi alusta asti ja pahoillani tilanteestanne. Itse tuntisin varmasti hyvin samankaltaisesti asioista kuin sinäkin. Jäin miettimään, että onko lause "Lapsettomuuden kokeneet ovat usein alttiita synnytyksenjälkeiselle masennukselle, riittämättömyyden tunteille sekä pettymyksille omasta vanhemmuudesta." joltakin sivustolta tms. koska juuri noin minulle on käynyt? Olisin kiinnostunut lukemaan lisää. Kiitos, jos jaksat vastata.
    -Minni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minni! Tuo lause ei ole varsinaisesti mistään suoraan lainattu, mutta Simpukka-yhdistyksen juttuja viime aikoina paljon lukeneena aihe on iskostunut mieleen. Simpukan sivuilta pitäisi löytyä paljon lisää materiaalia aiheesta :)

      Poista
  4. Viisas, paljas, koskettava kirjoitus. Teidän tienne on kohtuuttoman raskas. Hiljaa seuraan täällä, toivon jaksamista ja voimaa, toivon sitä päivää, jolloin haaveenne kolmannesta lapsesta vielä toteutuu. <3

    VastaaPoista
  5. Ei ole sanoja, mutta lämpimiä ajatuksia ja virtuaalihaleja. <3

    VastaaPoista
  6. Tuokoon tämä kevät ja kesä hyvän toivon tuulia elämääsi. Saakoon se surun sipulin versomaan kaikkea kaunista ja hyvää.
    T. Anna

    VastaaPoista
  7. Kiitos Ulpukka, Veera ja Anna! <3

    VastaaPoista
  8. Valtavasti voimia.
    Olen myös seurannut blogiasi alusta loppuun. Täysin kohtuuttoman kovia olette kokeneet :(
    Päätin nyt kirjoittaa kun itsekin olen lapsettomuudesta kärsivä ja menettänyt jo kolme vauvaa (isommilla viikoilla). Luulen tietäväni mitä olet läpi käynyt vaikkakaan tuollaisen kohtukuoleman edessä olen täysin mykistynyt ja sanaton.
    Paljon voimia ja allekirjoitan tuon ajatuksen että lapsettomuudesta kärsinyt masentuu herkästi jos/kun viimei onnistuu. Se pelko ja pyrkimys olla "täydellinen " kai on kohtuutoman suurta.
    Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Riikka! Huh, kolmen vauvan menettäminenkään ei helpolta kuulosta :( Välillä nämä menetystarinat, joita olen vertaistuen myötä tullut kuulemaan paljonkin, ovat tyrmistyttäviä ja joka ikinen kerta surun tunteita herättäviä. Miksi ihmeessä maailmassa pitääkin tapahtua näin paljon pahaa. Toivottavasti teidän tarina on saanut parempaa jatkoa jo menetysten jälkeen?

      Poista
  9. Kaunis kirjoitus, todella syväluotaava ja älykäs.
    Sitä on vähän niin kuin limbossa lapsettomuuden surun kanssa, ei voi aloittaa toipumista ja tehdä rauhassa surutyötä, kun toivoa kuitenkin vielä on. Ikuisesti jäisi kaduttamaan, jos ei kärsisi piinaa loppuun asti ja kääntäisi aivan viimeistäkin kiveä.
    Ja siinä ohella on jatkuvasti se suuri menetys ja valtava suru Enkelipojasta, voin vain kuvitella.

    Toivottavasti tämä uusi sotasuunnitelma PAS:n kanssa tuo tulosta :)
    Karo

    VastaaPoista