tiistai 9. kesäkuuta 2015

(Vääriä) oireita ja syvää epäluuloa

Tuhannet kiitokset kaikista onnitteluista! Ihan liikutuksen vallassa olen niitä lueskellut.

Sitä mukaa kun alan uskoa plussauutiseni, mieleen hiipii pelko. Tai varmaan oikeampi sana olisi kauhu. Tämä voi vielä mennä pieleen niin monessa asiassa.

Tänään kävin ottamassa labrassa verikokeen ja sain kuulla, että tulokset saan huomisaamuna. Miten jaksan odottaa!? HCG:n pitää kuulemma olla vähintään 50, ja tietysti sain päähäni että sitähän se ei varmasti ole. Jos lukema on alhaisempi, tällä viikolla otetaan kuulemma uusi testi ja seurataan sen kehittymistä.

Jäävettä hulahti suoniin siinä vaiheessa kun tänään iltapäivällä kävin wc:ssä ja paperiin ilmestyi tuoretta verta. Eieiei! Älä anna sen mennä kesken! Jos ikinä mitään olen pyytänyt, niin tätä: pidäthän sen hengissä?

Paniikissa soitin klinikalle ja hoitaja rauhoitteli minua parhaan kykynsä mukaan. Niinhän te sanotte kaikille, vaikka ette voi luvata mitään. Kuulemma verenvuoto saattaa johtua siitä, että raskauden aikana emättimen seinämät muuttuvat hyvin verekkäiksi ja Lugesteron-kapselit ovat saattaneet raapaista niitä, aiheuttaen pienen haavan.

Verta ei ole sen jälkeen tullut, mutta muutuin heti tosi epäluuloiseksi. Kotona keksin, että minähän voin ryhtyä taas pissailemaan tikkuihin, sillä niitä löytyy kotoa useampia. Niistä voisi ainakin jotain päätellä sillä jos hcg nousee veressä koko ajan tuplaantuen, tikkuihin pitäisi ilmestyä tukevat tuplaviivat. Lisäksi minulla on kaapissa vielä yksi avaamaton Clearbluen pakkaus ja se nyt viimeistään näyttäisi totuuden.

Bad idea!

Tein liuskatestin iltapissasta ja tässä tulos:


Eihän se ole positiivinen ensinkään! Jotenkin pystyn käsittämään, että lauantaina ja sunnuntaina tikkuun ilmestyi pelkkä yksi viiva, mutta miksei tänään kun on virallinen testipäivä ja jo dpo 12? Olen googlannut ihan hullun lailla, mutta netistä löytyy ratkaisu kumpaankin suuntaan: joko tämä on menossa kesken tai se ei vaan vielä näy. Kahdessa loppuunmenneessä raskaudessa on näkynyt tässä vaiheessa.

Jänistin siitä Clearbluen testistä, taidan odottaa suosiolla sen huomisaamuisen verikokeen tuloksen ja uskon mitä siinä lapussa seisoo.

Mutta silti: kauhu....

27 kommenttia:

  1. Voi kurjuus! Yhtään ylimääräistä huolta et ansaitsisi. Sen verran tuosta verenvuodosta että lugeja käytin molemmissa raskauksissa (siis sekä ICSI että luomu ja vielä aika pitkäänkin). Molemmissa on tullut pyyhkimällä verta paperiin ja luomusta vähän enemmänkin. Hirveä itku ja parku molemmilla kerroilla ja paniikkikäyntejä lääkärillä (juu, monikko ja molemmissa raskauksissa, noloa), kun olin varma että nyt meni kesken. Onneksi minulla oli hyvä lääkäri Väestöliitolla, joka aina otti hysteerisen asiakkaan ylimääräisenä käymään. Kuitenkin molemmat raskaudet etenivät loppuun saakka ja terveet lapset olen saanut. Eli kaikki mahdollisuudet on, että raskaus etenee. Ja tuon testin kanssa on juuri niin kuin kirjoitit, ei voi tietää suuntaan tai toiseen. Voimia huomisen odotteluun!
    Vihervaara

    VastaaPoista
  2. Ei noin aikaisessa vaiheessa puhuta keskenmenosta, vaan kyseessä olisi todennäk. kemiallinen raskaus. Toivottavasti huomenna saisit verikokeesta hyviä uutisia!

    VastaaPoista
  3. Kyllähän siinä toinen viiva näkyy..Noi testit ei ole kauhean herkkiä vaikka herkkinä niitä myyvät. Toivottavavasti saat huomenna hyviä uutisia!!

    VastaaPoista
  4. Mä oon saanut noihin halpiksiin vain tosi haaleita viivoja vaikka muihin testeihin tulee jo selviä. Ei auta kuin odottaa huomiseen, toivotaan parasta!!

    VastaaPoista
  5. Tiedän niin tuon paniikin. Voi, toivottavasti kaikki menee hyvin.

    VastaaPoista
  6. Tiedän paniikin. Tein rv 4 monta negatestiä ennen kuin tajusin, että testit oli susia. Sitten se viiva alkoi löytyä, kun vaihdoin testien erää.
    toisaalta ehdin kyllä kemiallisessa raskaudessa saada Raskaana 1-2 ennen kuin sitten testipäivänä tuli ei raskaana ja haalistuneet viivat :(
    Toivottavasti tämä sinun tapaus on kuiten tässä minun viimeisimmässä ja kyse on huonoista testeistä.
    Tsemppiä <3

    VastaaPoista
  7. Tuo testi + veri yhdistelmä on kyllä hieman huolestuttava, verestä yksin en vielä huolestuisi vaikka ei sekään ikinä hyvä asia ole. Mutta kuten sanoit odota verikokeen tuloksia ja jos raskaus olisi vaikkapa kemiallinen niin hyvä vaan sitten että selviää tässä kohtaa. Maailma siinä romuttuisi sun tilanteessa kun vauvaa olisi odoteltu viikolle 12 ja sitä ei syliin sitten vieläkään tulisi. <3 Ja ainakin siellä olisi ollut yritystä tarttua matkaan, sekin hienoa jo !!!! Täällä mennään vuosien yrittämisen jälkeen rv 6+2. Välissä oli pari vuotta sitten tuulimuna joka tyhjeni rv 9 . Ultrassa ei ole käyty eikä testejä sitten kahden positiivisen jälkeen rv 4 tehty enkä tiedä menenkö edes ultraan ennen rv 12 vaikka toisaalta tekisi mieli jo juosta sinne kaiken paljastavaan ultraan! :D Jotenkin vaikka tuulimunan ja kohdunulkoisen haluaisi selvittää pois alta , miettii että kuitenkin voi mennä vielä kesken ja niin monta asiaa varsinkin näin alussa pieleen joten ehkäpä odotan sitä keskenmenoa ja menen ultraan rv 12 jos sitä ennen viitteitä ei km:stä ole. Kovin on oireetonta ollut viime päivät vaikka kai päinvastoin pitäisi mennä.... Ja vasta sitten 12 viikon jälkeen iloitaan jos vauva meille suodaan ja nautitaan joka hetkestä miettimättä tulevaa, siihen kun ei voi vaikuttaa! Saas nähdä kuinka hienosti mun teoria toimii... Täällä ollaan mukana tsemppaamassa, olen varma että vauva teille suodaan vielä! <3 Jos ei yritä, ei mitään voi saadakkaan ja hienosti oot jaksanut. Jännittää sun puolesta tuo hcg arvo , toivotaan että nousussa olisi !!!! Ps. Voisiko lääkkeet vaikuttaa ettei näy testissä kunnolla? -Henni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti huonohan se hcg oli :( Tosi on, että parempi kun selviää nyt mutta kyllä tämä silti kova pala on, kun on ollut niin kovan työn ja tuskan takana...

      Sinuna menisin silti ultraan vaikka jännittääkin. Niinkuin itsekin kirjoittelit, on kivempi tietää ajoissa jos on käymässä huonosti niin ei sitten turhaan ole "raskaana".

      Poista
  8. Onko sulla ollut aiemmissa hoidoissa kemiallisia raskauksia?

    VastaaPoista
  9. Ekassa raskaudessa kun tein ensimmäisen testin niin hyvä jos pissa ehti tikkuun koskea ja siinä oli kaksi yhtä vahvaa viivaa. Toisessa raskaudessa samoilla viikoilla tuli vaan pientä himmeää viivaa. En koskaan toisessa raskaudessa saanut testiin kunnollista viivaa. Kuitenkin kaksi lasta löytyy meiltä :) Ainahan se paniikki alkaa siitä vähänkin positiivisesta testistä. Toivottavasti saat tänään hyviä uutisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonoja uutisia sain ikävä kyllä :( Esimerkkisi antaa vähän toivoa, mutta peli taitaa silti olla menetetty...

      Poista
  10. Voih, täällä jännitetään sun kanssa!

    VastaaPoista
  11. Voi ei - onpa taas jännitystä kerrakseen! Itsekin sain koko ajan olla pelkotilassa, kun mulla tuli koko ajan verta ja tuhrua rv. 17 asti. Mutta mulla syy ilmeisesti oli se, että odotin kaksosia ja mulla oli hematooma. Kaikkien hassujen tapahtumasarjojen jälkeen kuitenkin meille syntyi kaksi tervettä poikaa!
    Kirjoittelehan kuulumisia!
    Hengessä mukana, Eve

    VastaaPoista
  12. Valitettavasti huonosti kävi: Hcg oli 17 eli kemiallinen :( :( huomenna uusintatestiin, mutta ei paljon toivoa annettu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, olen niin pahoillani! :'(❤
      Tuo on niin syvältä!

      Poista
  13. Halaus! Mulla kävi samoin. CB digi on niin herkkä että antoi raskaana 1-2 vaikka hcg oli 19. Eli ei kunnollista raskautta. Noi testit on siinä suhteessa petollisia. Olen todella pahoillani :(!!!

    VastaaPoista
  14. Miksi, voi miksi :(?! Juuri kun näytti pieni toivonkipinä syttyneen ja sitten näin. Sanattomaksi vetää, eikö mikään määrä epäonnea näissä asioissa riitä :( Olen valtavan pahoillani puolestanne!!

    VastaaPoista
  15. Voi paljon voimia ja tsemppiä! <3

    VastaaPoista
  16. Ei voi olla totta, miten epäreiluja testitikkuja! Tsemppiä valtavasti!

    VastaaPoista
  17. Voi ei :( En ehtinyt edes onnitella, mutta suuret pahoitteluni tuosta. Tosi syvältä :( Paljon voimia!

    VastaaPoista
  18. Voi kurjuus :( voimia, yhä vaan sulle toivotaan...

    VastaaPoista
  19. Todella pahoillaniolen puolestanne. Jaksamista!!!

    VastaaPoista