lauantai 21. marraskuuta 2015

RV18+4: Muistoja traumaattiselta perjantailta

Mielessäni palaan aina uudestaan siihen parin viikon takaiseen perjantaihin, joka oli lähellä päättyä todella ikävästi. Kertaan noita traumaattisia hetkiä, kun olin varma että pikkuinen oli menehtynyt.

Muistan kun ajoin työpäivän jälkeen kotiin ja noin puolivälissä Taika rupesi möyrimään vatsassani. Ilahduin, sillä tuolloin liikkeitä ei vielä tuntunut ihan niin useasti kuin nyt, joten jokainen potku oli merkki siitä, että hän oli vielä elossa. Aika pian kotiin saavuttuani vuoto sitten alkoikin. Muistan miettineeni sairaalareissulle lähdettyämme, että noinko nopeasti vauva tosiaan saattoi menehtyä. Ensin todella vilkkaita ja normaalin tuntuisia liikkeitä, ja sitten vuodon alettua hän meni heti. Sairaalassa sain makoilla pedillä odotellessani lääkäriä, ja yhtäkkiä rupesin tuntemaan jotain pientä myllerrystä vatsassani. Tavallisesti olisin ajatellut sen olevan vauva, mutta nythän se ei ollut mahdollista sillä hän oli jo kuollut. Se sai minut epäilemään kaikkia aiempiakin tuntemuksiani - olivatko ne liikkeitä olleetkaan, olinko vain kuvitellut kaiken.

Luojan kiitos tämä traumaattinen kokemus päättyi hyvissä merkeissä, niistä tärkeimpänä tietysti vauvan hyvinvointiin.

Tällä kertaa sain kokea myös omakohtaisesti, kuinka tylyä kohtelua ammattilaisilta voi saada silloin kun hätä on suurin ja kaipaisi ihmistä kohtaamaan sen hädän keskellä. Päivystyksessä minut otti vastaan nuori naislääkäri, joka mielestäni sivuutti täysin kaikki huolenaiheeni eikä sanonut ensimmäistäkään lohduttavaa sanaa. Ensin hän ei saanut dopplerilla sydänääniä kuuluviin ja siinä paniikki alkoi kasvaa. Sitten kun puin housuja jalkaani, vuoto alkoi yhtäkkiä kuin hanasta ja aloin mennä tolaltani. Paniikissa puoliksi huusin kuinka verta voi tulla noin paljon, eihän tämä voi olla normaalia ja kuinka en voi menettää tätä vauvaa. Lääkärin vastaus siihen oli: "Niin, usein nopeasti kiihtyvä vuoto on kyllä merkki keskenmenosta". Siinä kaikki. Olin luultavasti niin sumussa ja hädässä, etten muista kaikkea tarkasti, mutta olen kyllä aika varma ettei tämä lääkäri millään tavalla yrittänytkään lohduttaa. Liippasiko kokemus liian läheltä vai eikö tämä nuori nainen ollut koskaan ennen kohdannut järkyttynyttä potilasta? Paha maku tästä joka tapauksessa jäi suuhun.

Hieman samantapainen fiilis tuli eilisestä lääkäristä kontrollikäynniltä. Hän ei tainnut edes huomata neuvolakortin "fetus mortus"-merkintää ja piti minua vain yhtenä rivipotilaana ylihysteeristen odottajien joukossa. Luultavasti olenkin ainakin lievästi hysteerisyyteen taipuvainen, mutta mielestäni minulla on siihen aika hyvät syyt. Moni ammattilainen ei varmasti edes ymmärrä, kuinka suuri merkitys kohtaamisen laadulla on potilaan hyvinvointiin ja siihen fiilikseen, mikä käynnistä jää. Olen kuitenkin siinä mielessä onnekas, että omasta neuvolastani olen saanut koko ajan erittäin ymmärtäväistä kohtelua ja voin luottaa siihen, että ylimääräisiä käyntejä järjestyy aina kun vaan pyydän.

18 kommenttia:

  1. Järkyttävää kohtelua. �� Toivoisi että tuossa työssä oleva ihminen olisi edes jossain määrin empatiakykyinen. Niin suuri merkitys sillä kuitenkin on kuinka ammattilainen kohtaa ihmisen niinkin haavoittuvaisessa tilassa. Muistan kun itse aloin vuotamaan verta rv 18+. Onneksi ultrassa oli kaikki hyvin. Minulla oli kanssa nuori naislääkäri joka vain totesi kylmästi "no nyt on sitten suurentunut keskenmenon riski". Toki niin varmasti olikin, mutta ei sitä niin tylysti olisi tarvinnut ilmoittaa. Pitäisi lääkärinkin muistaa että vaikka se hänelle olisi arkipäiväinen asia niin kyse on kuitenkin joillekin maailman tärkeimmästä asiasta.. Tsemppiä tosi paljon raskauteen. Käyn täällä vähän väliä katselemassa kuulumiset, vaikken tunnekaan. ��Tilanteenne on koskettanut minua syvästi. Lähetän Taika-vauvalle onnensäteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä se onkin, kun tuossa tilanteessa on niin haavoittuvainen ja paniikissa joten olisi tosi tärkeää osata kohdella sellaista ihmistä oikein. Mutta tässä se nyt nähtiin, että kaikki eivät osaa, ja onneksi esim. Enkelipojasta tällaista kohtelua en saanut osakseni juuri ollenkaan.

      Ja kiitos onnensäteistä! :)

      Poista
  2. Tosi ikävää, että kohdallesi on sattunut ikävää hoitohenkilökuntaa! Onneksi kaikki on kuitenkin hyvin. Kovasti tsemppiä taas seuraaville viikoille. Pikkuhiljaa niitä tulee lisää ja lisää. Kaikki menee hyvin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tiistaipäivät tuntuvat aina jotenkin käänteentekeviltä kun silloin vaihtuu aina raskausviikko. Pian olisi taas uusi tiistai! :)

      Poista
  3. Tosi kurjaa. Pienelläkin rauhoittavalla eleellä ja sanalla voi olla valtava merkitys hädän hetkellä. Onneksi omassa neuvolassa on osaavaa ja empaattista henkilökuntaa. Se on kyllä tosi tärkeetä. ♡ t. Minni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin, ei tarvitse loppujen lopuksi sanoa paljon. Kunhan muistaa kohdata ihmisen ja osoittaa, että on nähnyt toisen hädän.

      Poista
  4. Lapsettomuus ja raskaus ja raskauskomplikaatio on hankala yhdistelmä, enkä osaa edes kuvitella miltä tuntuu kun siihen vielä lisätään kohtukuolema.

    Jos muistat, niin minulla oli hematooma ja pitkäkestoinen vuoto toisessa (tämä luomu) raskaudessa. Gynen polilla vain todettiin, että vuotoon täytyy tottua 8/ En ollut tottumassa siihen vuotoon ja sen aiheuttamaan paniikkiin ja kävinkin sitten lapsettomuusklinikalla kontrolleissa kunnes pääsin äitipolille kontrolleihin.

    Vihervaara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tuo ensimmäinen lauseesi osui naulan kantaan. Tietysti tiedostin tuon koko ajan, että aika paljon ikävää on satanut niskaan, mutta tajusin sen kunnolla vasta kun näin nuo sanat kirjoitettuna. Jos tästä hengissä selviää niin sitten selviää mistä vaan! :)

      Juuh, ja aika vaikea noihin vuotoihin on tottua koska se on kertakaikkisen luonnoton näky siinä verkkokalvoilla kun on raskaana ja verestä ei pitäisi 9kk:teen olla tietoakaan..!

      Poista
  5. Olen jo pidempään lukenut blogiasi, mutta tämä on ensimmäinen kommenttini. Itselläni on taustalla vaikeita raskausaikoja ja toistuvia keskenmenoja, joista yksi oli toisella kolmanneksella. Viimeisessä raskaudessa minulla oli myös hematooma, mutta onneksi kaikkien käänteiden ja erittäin rankan odotuksen lopuksi saimme eläväisen vauvan kotiin asti!

    Hematoomaraskaudessa minulle tuli se pelätty tulehdus, joka alkoi nopeasti avata kohdunsuuta sisältäpäin ("funneling"). Tuon funnelingin tunsin itse paineena "alakerrassa". Tulehdus oireili väsymyksenä ja epämääräisenä huonona olona. Kun lämpö alkoi nousta, lähdin heti sairaalaan. Takaisinkin käännyttivät, mutta seuraavana päivänä, kun CRP oli kontrollissa nousussa, pääsin osastolle antibioottitippaan. Se oli meidän vauvan pelastus! Tuolloinkin lääkärit sanoivat, että voi jo olla liian myöhäistä. Kun valitin henkistä jaksamista, yksi lääkäri naistentautien osastolla kysyi, haluanko päättää raskauden! Eli melkoista kuraa sitä välillä saa lääkäreiden suusta kuulla. Huomasin tosi ison eron siinä, kun olin ensin naistentautien asiakas ja myöhemmin äitiyspoliklinikan asiakas. Äitipolilla lääkärit tuntuivat luottavan, että raskaus jatkuu (vaikkei viikkoja ollut vielä edes 24 kasassa) ja antoivat toivoa. Naistentaudeissa asenne oli kyyninen ja puhuttiin jo seuraavasta raskaudesta, niin kuin se käynnissä oleva raskaus olisi täysin tuhoon tuomittu.

    Neuvona sanoisin siis, että kannattaa todellakin tarkkailla tulehduksen merkkejä ja lähteä heti hoitoon, jos niitä tulee. Jos CRP ei ole vielä (paljon) koholla, vaadi kontrollitestiä. Vaadi myös antibioottia. Vaadi hoitoa, koska muuten et välttämättä sitä saa. Toivon kuitenkin kaikesta sydämestäni, ettei tulehdusta sinulle tule! Monet hematoomaraskaudethan sujuu kuitenkin hyvin loppuun asti ilman mitään erityisiä vaikeuksia.

    En tiedä, onko sinulla käyntejä esim. neuvolapsykologin luona, mutta suosittelen käyttämään myös näitä palveluja. Itse kävin neuvolapsykologilla ja sairaalassa juttelin useamman kerran myös psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Varsinkin jälkimmäisestä oli paljon apua. Olin suurimman osan raskaudesta sairauslomalla. Välillä äitipoli suunnitteli passittavansa minut takaisin töihin (käänne huonompaan tosin torppasi sen). Psyk. sh oli kuitenkin sitä mieltä, että rankkojen kokemusten takia olisi parempi levätä kotona ja kerätä voimia. Mieti siis myös omia voimavaroja. Töissäolo voi toki olla ihan hyvä, kun saa ajatuksia muualle. Mutta jos se tuntuu liian rankalta, niin älä epäröi hakea sairaslomaa. Tuollaiset säikähdykset syö tosi paljon voimavaroja, varsinkin kun taustalla on jo menetyksiä.

    Paljon voimia ja tsemppiä matkaan!

    -I-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso KIITOS kun jaksoit kommentoida noin pitkästi! Tästä oli minulle todella paljon apua, sillä kerroit sellaisista asioista, joita olen pohtinut mielessäni jatkuvasti. Luin tämän jopa miehelle ääneen :)

      Olen erityisen iloinen siitä, että kerroit noista tulehduksen oireista, sillä en ole oikein mistään löytänyt siitä tietoa. Nyt tiedän tarkkailla noita mainitsemiasi asioita ja voit olla varma, että syöksyn viivana sairaalaan vaatimaan hoitoa! :) Uskomattoman hienoa, että kaikista noista ongelmista huolimatta vauvanne selvisi <3

      En ole tullut käyneeksi neuvolapsykologilla, mutta voisi tosiaan olla syytä sillä nyt tämä raskaus alkaa hajottaa oikein kunnolla. Erityisesti tuo tiputtelu on todella piinaavaa: vaikka tietää, että sieltä pitäisikin vähän vuodella ja näkee että se on rusehtavaa, se huolettaa silti. Takaraivoon on iskostunut se ajatus, että raskaana ei verta kuulu näkyä joten sitä pelkää, että siellä on jotain uutta kamalaa tekeillä. Nyt olen ollut töissä jälleen pari päivää ja siinä on omat hyvät puolensa (ajan kuluminen, seura, muuta ajateltavaa jne jne) mutta pää sanoo, että pitäisi päästä vaaka-asentoon kun tiputtelua esiintyy...

      Ja aivan uskomattoman kommentin sait liittyen tuohon raskaudenkeskeytykseen! Sehän se on ainoa vaihtoehto silloin kun odottavaa äitiä huolettaa...hmph.

      Poista
    2. Kiva, jos kommentistani oli jotain apua! :) Noista oireista omalla kohdalla unohtui vielä lievä kohdun aristaminen. Sisätutkimus sattui tosi paljon. Ja tietenkin, jos vuotoon tulee hajua, niin se on selvä merkki.

      Mulla kun oli se funneling, niin olin vuodelevossa melkein puolet koko raskausajasta. Käytin Klexanea. Hematooman takia ei kai nykyisin enää suurin osa lääkäreistä suosittele vuodelepoa. Mutta itse otin kyllä tosi rauhallisesti jo ennen funnelingin löytymistä ihan oman pään vuoksi. Ettei olisi tarvinnut sitten myöhemmin syyttää itseä turhasta rehkimisestä, jos jotain olisikin tapahtunut. Toisaalta kuitenkin ehkä se liikkuminen edistäisi sitä, että vanha veri pääsisi tulemaan pois eikä jäisi ns. muhimaan ja mahdollisesti juuri niitä tulehduksia aiheuttamaan... Eli tiedäpä sitten, mikä olisi paras ratkaisu. Toivotaan, että se verenvuoto nyt loppuisi jo kokonaan! Mulla tuli lopuksi yhtäkkiä aivan tummanruskeaa vanhaa verta runsaasti ja siihen se vuotelu sitten loppui. (Mutta tosiaan olo ei parantunut, kun tulehdus teki tuloaan.)

      -I-

      Poista
    3. Hei -I- ja kiitos jatkokommentista! Nyt selittyi sekin, miksi lääkärit ovat niin uskollisesti painelleet kohtua ympäriinsä joka reissulla :) Aristusta ei ole ollut joten eiköhän sen voi sitten tulkita hyväksi merkiksi!

      Meillä on myös ollut tuo periaate, että parempi ottaa rauhallisesti niin ei tarvitse sitten jälkikäteen miettiä olisiko sittenkin pitänyt...ja toisaalta nyt kahden viikon lepopätkän jälkeen kyllä huomaa, että kroppa ei pysty vaan hyppäämään takaisin normiarkeen vaan kyllä työpäivien jälkeen on pitänyt hakeutua vaaka-asentoon. Mutta oikeassa olet tuon liikuskelun suhteen: kunhan saan tässä olon tasoittumaan niin ajattelin ruveta tekemään (hyvin) kevyitä kävelylenkkejä - ehkä se auttaa tuulettamaan myös päätä :)

      Poista
  6. Minäkin olen blogiasi seurannut nyt muutaman viikon sen jälkeen, kun meidän enkelipoikamme syntyi lokakuussa rv 17+2. Taustalla on myös np-ultrassa todettu aikaisempi keskeytynyt keskenmeno. Olen törmännyt naistentautien polilla asioidessa niin uskomattomiin lääkäreihin, että en halua edes muistella kaikkia niitä sammakoita, joita ovat päästelleet suustaan. Jostakin syystä monella lääkärillä empatiakyky tuntuu olevan ihan hukassa. Onneksi poikkeuksiakin on, ja sekä polilla että osastolla kohtaamamme kätilöt ovat olleet ihan huipputyyppejä.

    Paljon onnea matkaan tähän raskauteen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jetha, olen kovasti pahoillani menetyksestämme! Teillä on vielä käsillä todella tuore suru ja se varmasti ottaa oman aikansa. Toivottavasti olet löytänyt blogista joitain tuttuja ajatuksia. Paljon tsemppiä lähestyvään joulunaikaan ja jokaiseen päivään <3

      Poista
  7. Löysin blogisi vasta muutama päivä sitten ja olen lukenut sitä välillä hymyillen ja välillä pyyhkinyt kyyneliä. Sinä ja perheesi olette joutuneet kokemaan sellaisen menetyksen, jota kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan. Lämmin osanottoni enkelipoikasi vuoksi <3

    On todella ikävää, että ihminen, joka muutenkin on kovin herkillä, joutuu kokemaan huonoa kohtelua hoitohenkilökunnalta. Oli sitten iältään nuori tai vanhempi henkilökunnan edustaja, pitää toinen ihminen voida kohdata ihmisenä. Siinä asiassa valitettavan monella sairaalassa työskentelevällä on paljon opittavaa.

    Toivon sydämestäsi, että raskautesi jatkuu paremmissa merkeissä. Voimahalaus sinulle ja Taikalle

    Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon lämpimistä sanoistasi, Leena <3

      Poista
  8. Ikävän lääkärikokemuksen saattelemana juuri pohdiskelin omassa blogissani, että opetetaanko lääkäreille koulussa ihmissuhdetaitoja. Ihan käsittämätöntä kohtelua on ihmiset tuntuneet saavan. Tsemppiä nyt kovasti teille. Jos tuntuu pahalta niin sitten vaan lääkärille kertomaan, että töissä ei jaksa, kun pää ei anna periksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, olisi todella hyvä jos ihmissuhdetaidot otettaisiin mukaan lääkärien koulutusohjelmaan, elleivät jo ole. Joskus vaan tuntuu kun on kohdannut erityisen epäempaattisia yksilöitä, että onko heidän kohdallaan mistään opeista apua...Usein ihminen joko on empaattinen tai sitten ei, asettuminen toisen asemaan on joillakin henkilöillä niin kovin vaikeaa. Ehkä sellaiset lääkärit usein hakeutuvat ammatteihin, joissa "kova osaaminen", esim. kardiologia, on sen verran tärkeämpää että ihmissuhdetaidot saavatkin jäädä kakkoseksi kun heidän taidoillaan todella pelastetaan ihmisiä, jotka ovat olleet kuoleman rajamailla. Silti tällainen pieni ihminen näine "pienine vaivoineen" toivoisi saavan sitä inhimillistä kohtelua. Välillä onnistuu, välillä ei :)

      Poista