lauantai 10. syyskuuta 2011

RV 26+3: Neuvolakäynti & Streptokokki B

Flunssainen olo vain jatkuu ja päiväohjelmaan ovat tulleet mukaan parivaljakko nenäkannu & suolavedellä huuhtelu. Jälkimmäistä en ollut vielä koskaan aiemmin kokeillut, mutta eräs ystäväni vannoo sen nimeen ja on kuulemma saanut taltutettua monta flunssaa heti alkumetreilleen suolavettä käyttämällä. Hirveänmakuistahan se on, mutta jos siitä on apua niin menkööt :)

Torstaina kävin taas neuvolassa tsekattavana. Visiitti sujui kohtuullisen rutiininomaisesti, olisinkohan ollut siellä n. 15 minuuttia ja siinä ajassa saatiin kaikki hoidettua. Hemoglobiini oli 114, vauvan sydän tykytteli edelleen dopplerilla kuunneltaessa tavanomaiseen reippaan tahtiinsa ja painokaan ei ollut noussut tällä kertaa mitenkään kohtuuttomasti. Yhä pahenevista selkävaivoistani kerroin terkalle, mutta häntä ei tuntunut mitenkään erityisesti kiinnostavan. En oikein tiedä mitä odotin, sillä sairaslomaa en olisi vielä ottanutkaan, mutta ehkä tästä käynnistä jäi vähän sellainen tunne että saisinkohan jonain päivänä sitä edes vaikka saapuisin paikan päälle pää kainalossa...

Samoin kuuntelin hieman ihmeissäni terkan ja mukana olleen opiskelijan kommunikointia. Yhdessä toimenpiteen yhteydessä opiskelija sanoi, että häntä on nimenomaan koulussa neuvottu tekemään tällä tavalla, ja terkka vastasi, että eivät ne siellä koulussa tiedä...! Hmm?

Meillä oli neuvolakäynnin yhteydessä mielenkiintoinen keskustelu aiheesta Streptokokki B. Yritin löytää tästä jotain hyvää linkkiä tähän mukaan liitettäväksi, mutta en löytänyt oikein mitään muuta kuin nettikeskusteluja. Kannattaa siis googlettaa jos aihe kiinnostaa. Pähkinänkuoressa aihe menee suunnilleen näin (ja saa täydentää!): aika moni nainen on tietämättään Streptokokki B:n kantaja ja tavallisesti se ei aiheuta mitään toimenpiteitä, paitsi ellei nainen satu olemaan raskaana. Jostain syystä neuvoloissa ei seulota tätä bakteeria, vaikka synnytyksen yhteydessä se saattaa tarttua äidistä vauvaan ja aiheuttaa lapselle vauvaikäisenä vakavan tulehduksen (esim. keuhko-, veri- tai aivotulehdus). Jos bakteerin olemassaolo saadaan raskausaikana selville, sen tarttuminen synnytyksessä vauvaan voidaan ehkäistä yksinkertaisesti antamalla äidille synnytyksen yhteydessä antibiootteja.

Ystäväni sai tietämättään puolivahingossa kuulla olleensa Streptokokki B:n kantaja sattuman kautta, sillä noin kaksi kuukautta ennen vauvansa syntymää hän joutui sairaalaan ja komplikaatioiden takia oli olemassa iso riski, että vauva olisi otettu ennenaikaisesti pois. Ystävästäni otettiin lukemattomia verinäytteitä ja häntä testattiin erilaisten tautien varalta, ja hänen tietämättään myös kyseisen bakteerin osalta. Sairaalareissu onneksi päättyi onnellisesti ja vauva sai jäädä kohtuun vielä kasvamaan, mutta testien yhteydessä elimistöstä löytyi Streptokokki B, minkä johdosta se merkittiin sairaalan papereihin ja sen perusteella kätilö tiesi antaa ystävälleni antibioottitipan. Kaikki tämä selvisi hänelle itselleen vasta synnytyksen jälkeen ja hän ehti säikähtää perusteellisesti, sekä tarkkaili lastaan varmaan kuukauden ajan sen jälkeen erilaisten tulehdusoireiden varalta.

Se, mitä tästä itse opin, oli että haluan ehdottomasti tarkistuttaa olenko minä tuon samaisen bakteerin kantaja, sillä ennaltaehkäisy on niin helppoa mutta jos lapsi sairastuisi vakavasti, sillä voisi olla kuolemanvakavia seurauksia. Niinpä otin asian neuvolakäynnillä puheeksi, mutta terkan mukaan heitä on neuvolassa nimenomaan kielletty seulomasta Streptokokki B:tä. Lisäksi terkan tiedot aiheesta olivat selvästi puutteelliset, ja minä itse tiesin paremmin mitä seuraamuksia sen havaitsemista jättämisestä voi olla. Mukana ollut opiskelija oli myös kuullut aiheesta ja tuki tätä tietoa. Sovimme terkan kanssa, että seuraavalla lääkärikäynnillä tiedustelemme lääkäriltä, suostuuko neuvola tekemään testin vai menenkö minä yksityiselle ja maksan tutkimuksen itse omasta pussistani. Siihen olen täysin valmis sillä haluan ehdottomasti asiaan varmistuksen.

Suosittelen joka ikistä raskaana olevaa lukijaa pyytämään omaa neuvolaansa tarkistamaan oletteko Streptokokki B:n kantajia. Kyseinen testi pitäisi saada automaattiseksi kaikille odottajille.

Kertokaa ihmeessä jos teillä on aiheesta kokemuksia!

21 kommenttia:

  1. Tämäpä sattui, on nimittäin kokemusta! Itse kävin esikoista odottaessani muutaman kerran synnytysvastaanotossa, kun epäilin lapsivettä tihkuvan (väärä hälytys paitsi viimeisellä kerralla). Jollain näistä kerroista testattiin tuo streptokokki B:kin. Synnytyksessä mulle laitettiin ab-tippa, mutta luulin sen johtuvan siitä, että lapsivedet olivat menneet pari päivää aikaisemmin. Myöhemmin luin papereista, että tippa oli ollut juurikin streptokokkipositiivisuuden vuoksi. Seuraavassa raskaudessa ajattelin, että ab laitetaan varmaan synnytyksessä automaattisesti, kun kerta kantaja olen. No, onneksi soitin synnärille, josta infottiin että a) "no sehän nyt on melkein kaikilla, ei mitään merkitystä" ja b) antibioottia ei laiteta mitenkään automaattisesti, vaan ainoastaan, mikäli tässäkin raskaudessa on tehty positiivinen testi. Soitin sitten neuvolaan ja terkkari laittoi ihan mukisematta lähetteen labraan, jossa kävin ronkittavana ja tällä kertaa testi oli nega. Onneksi, sillä synnytys oli niin nopea (ehdittiin olla tunti sairaalassa ennen syntymää), ettei antibiootti olisi ehtinyt vaikuttaa.

    Tuo testihän kannattaa tehdä nimenomaan loppuraskaudessa, sillä vaikka olisi kantaja, ei bakteeri välttämättä näy joka testissä. Toisin sanoen vaikka testi olisi raskauden puolivälissä nega, voi se synnytyksen aikaan ollakin positiivinen. Tosi harmillista, ettei streptokokkiin suhtauduta täällä kovinkaan vakavasti, ainakaan oman kokemuksen perusteella.

    Eräs mieheni sukulainen sai tänä vuonna vauvan, jonka äiti ei tiennyt olevansa streptokokki b - positiivinen. Pahaksi onnekseen lapsi sai synnytyksessä infektion ja vietti verenmyrkytyksen ja aivoverenvuotojen takia teholla usean viikon ja selviytyminen oli siinä ja siinä. Ilmeisesti tästä ei kuitenkaan ainakaan tämän hetken tiedon mukaan jäänyt mitään pysyvää haittaa, tosin onhan vauvakin vielä aika pieni. Aika näyttää.

    Käsittääkseni esim. muualla Euroopassa streptokokki b testataan useampaan otteeseen raskauden aikana. En tiedä miksi näin ei tehdä Suomessa. Ehkä se on taloudellisesti kannattavampaa tehohoitaa muutama huono-onninen vauva kuin kustantaa kaikkien testit? :/

    VastaaPoista
  2. "Eräs mieheni sukulainen sai tänä vuonna vauvan, jonka äiti ei tiennyt olevansa streptokokki b - positiivinen." Kylläpäs tuli oudon kuuloinen lause, ei pitäisi väsyneenä kirjoittaa. Mutta pointti siis oli, että lapsen äiti (mieheni sukulainen) ei tiennyt, että hänellä on streptokokki b. Tulikohan yhtään järkevämmin...

    VastaaPoista
  3. Miä pyysin näiden kipeiden supistusten vuoksi streptokokin testaamista neuvolalääkäriltä mutta hän kieltäytyi. Sanoi ettei sitä avohuollossa saa enää testata ja on niin kovin harvinainen nykyään eikä aiheuta mitään odottajalle... olen myös miettinyt yksityiselle menemistä, jos en maanantaina saa testien tuloksista jotain apua näihin jatkuviin suppareihin.. Luulis ettei testaaminen paljon maksais, ihme touhua!

    VastaaPoista
  4. Se minkä takia kyseistä bakteeria ei kaikilta seulota on se että 1/3 naisista kantaa sitä (naisillehan se ei tosiaan mitään aiheuta). Vastasyntyneiden infektioita taas on häviävän pieni määrä.
    Sitähän testataan raskausaikana vain jos on ennenaikaisia supistuksia, ja se voi löytyä myös virtsasta. Ja synnyttämään tullessa se otetaan jos lapsivesi on mennyt ja näyttää että synnytyksessä vielä kestää (koska tällöin vauvalla on riski saada infektio, kun emättimestä bakteerit voivat siirtyä kohtuun.) tai jos lapsi on ennenaikainen, sillä silloin hän on riskiryhmässä infektioita ajatellen.

    Pointtini on, jos 1/3 naisista annettaisiin antibioottia (jos kaikki naiset testattaisiin) aiheuttaisi niin suuri antibioottien käyttö sen että bakteerit muuttuisivat vastustuskykyiseksi sille, sitten niihin ei purisi enää antiobioottikaan.

    Minulta näyte otettiin ennenaikaisten suppareiden vuoksi naistentauti päivystyksessä. Streptoa ei löytynyt.

    VastaaPoista
  5. Komppaan Alaniksen kommenttia ja lisänä vielä siihen, että antibioottikaan ei auta kuin ehkä puolissa tapauksista joten sitä annettaisiin sitten turhaan. Ja sehän vaan vahvistaa resistenssiä bakteereille..

    Ja jos meinaat tuon testin tehdä, niin se kannattaa tehdä vasta loppuraskaudessa (rv 35 yli), koska se ei välttämättä näy testeissä vielä aiemmin.

    VastaaPoista
  6. Minttukrokantti: kiitos pitkästä kommentista! Juuri tuon sukulaisesi vauvan tapauksen haluaisin estää, kuulostaa ihan kamalalta että noin pieni joutuu kokemaan noin vaikean sairauden. Ja kun on vielä aivan mahdollista menehtyä ko tilaan. Onneksi sinut testattiin!

    Mammamariam; ihme kommentti, ei aiheuta toimenpiteitä. No eihän se odotusaikana aiheuta, mutta on synnytyksessä nimenomaan kullanarvoinen tieto!

    Alanis: tarkoititko, että Streptokokkia B:tä hoidettaisiin antibiooteille jo odotusaikana? Se on käsittääkseni ihan turhaa, mutta nimenomaan synnytyksessähän tarvitaan tietoa, oletko kantaja vai et. Jos siinä vaiheessa kantajille annetaan antibioottitippa niin en sanoisi sitä mitenkään antibioottien turhaksi käytöksi jos sillä estetään vauvan vakava sairastuminen. Kommentoit, että vastasyntyneiden infektioita on häviävän pieni määrä, mutta mielestäni yksikin on liikaa...

    Evelyn: Ai että synnytyksen yhteydessä annettu antibiootti ei välttämättä auttaisikaan? Pelottava ajatus. Juu, aion ehdottomasti teettää kyseisen testin ja luulin, että voisin teettää sen heti mutta taidankin suosiolla siirtää loppuraskauteen.

    VastaaPoista
  7. Meillä neuvolassa seulovat kaikilta streptokokki B:n, muistaakseni jotain rv32-34. Itseltä se löytyi virtsasta jo rv 12, sain antibioottikuurin VTI:hin, mutta löytyi sitten kuitenkin vielä ennen rv 20 emättimestäkin kun supistelujen takia sitä katsotttiin. Neuvolakorttiin siis tuo on merkattuna ja äitipolilta sanoivat että antibioottitippa laitetaan tippumaan synnytyksen yhteydessä.. Jännää miten erilaisia käytänteitä ympäri Suomea..

    VastaaPoista
  8. Hmmm, eipäs ollut tällaisesta tietoakaan aiemmin. En tiedä miten omassa neuvolassani asiaan suhtaudutaan, mutta ainahan voi kysäistä. Ainakin sitten raskauden loppupuolella.

    VastaaPoista
  9. Ei se tosiaan aina auta, se pitäisi antaa vähintään 4 tuntia ennen lapsen syntymää. Terve ja täysiaikainen vauva ei välttämättä edes saa mitään oireita vaikka altistuisi bakteerille. Suurentunut riski vauvalle on, jos äidillä on streptokokki B + ennenaikainen synnytys tai vesien menosta pitkä aika syntymään ( yli 18h) tai kuume synnytyksen aikana.

    Tässä on linkki, jossa hieman tietoa (tosin 10 vuotta vanha :D)
    http://www.ktl.fi/attachments/suomi/terveydenhuollon_ammattilaisille/ktl_terveydenhuollossa/siro/sll4820024913.pdf

    VastaaPoista
  10. Streptokokkia hoidetaan raskausaikana antibiootilla vain jos se aiheuttaa virtsatieinfektion tai aiheuttaa ennenaikaisia supistuksia. Muuten tarkoitin juuri tuota synnytyksen aikaista antibioottia. Ja kuten Evelynkin kertoi, ei se välttämättä estä infektiota.
    Joka tapauksessa synnytyksessä annetaan AINA antibiootti jos on ennenaikainen synnytys/pitkä aika vesien menosta (joka on paljon suurempi infektio riski kuin kuin pelkkä streptokantajuus.)

    VastaaPoista
  11. Tässä viikon sisäistä tietoa omasta synnytyksestäni. Ensinnäkin steptokokki B on bakteeri, jota nainen tosiaan voi kantaa eikä antibiootin antaminen naiselle poista sitä elimistöstä vaan hoitaa korkeintaan mahdollista tulehdusta, jonka bakteeri aiheuttaa. Lapseen se voi tosiaan tarttua synnytyksen yhteydessä ja aiheuttaa (hyvin pienellä todennäköisyydellä) oireita lievästä nielutulehduksesta vakavaan verenmyrkytykseen.

    Tämä oli saamaani faktaa, sitten se oma kokemus -osuus. MInulta testattiin streptokokki tuleduksen poissulkemiseksi noin viikolla 35. Tulos oli negatiivinen eli bakteeria ei ollut. Viime su eli synnytystä edeltävänä päivänä kävin synnytysvastaanoton päivystyksessä kipujen vuoksi ja silloin tuo näyte otettiin. Viljelyssä menee useampi päivä, joten tulos ei valmistunut seuraavana yönä alkaneeseen synnytykseen mennessä.

    Torstaina kotiutumisen jälkeen sairaalasta soitettiin, että bakteeri onkin löytynyt ja nyt pitää pari päivää seurata vauvan vointia mahdollisen infektion varalta. Suoja-antibiootti olisi ilmeisesti annettu, jos tulos olisi ollut tiedossa. Säikähdin toki, koska ajatus "suojasta" olisi ollut lohduttava, mutta toisaalta olen Alaniksen kannalla, että turhat antibiootit varmuuden vuoksi muuttavat bakteerikantoja entistä resistenssimpään suuntaan. Samalle bakteerille kun voi altistua muutoinkin, emmekä tiedä siitä.

    Monimutkainen aihe. Seulonta on varmasti oireiden mukaan tarpeen, samoin lääkitys. Mutta kaikkien seulonta ja lääkitseminen varmuuden vuoksi, hmm...

    VastaaPoista
  12. Jenkeissä Strepto B testataan kaikilta odottajilta noin viikolla 35, juurikin näistä syistä mitä tässä on lueteltu. Itseäni pelotti positiivinen tulos lähinnä sen takia, että pelkäsin joutuvani tavalliseen sairaalaan jos näin kävisi. Kävi ilmi, että koska ainut vaadittava toimenpide on tuo antibiootti synnytyksessä, olisin saanut synnyttää birth centerissä myös positiivisen tuloksen sattuessa kohdalle. Oli kuitenkin nega, onneksi. Esim. siitä syystä, että ehdittiin olla bc:ssä sisällä 46 minuuttia ennen vauvan ensirääkäisyä. ;)

    VastaaPoista
  13. Streptokokki B on usein kuolinsyynä kohtukuolematapauksissa. Hoitamattomana jos tulehdus leviää vauvaan, se voi koitua kuolemaksi. Äidille oireita ei aina edes välttämättä tule. Antibiootit raskauden aikana ehkäisevät vähän strepton rajuuntumista, ja on täysin typerää ettei tätä virusta neuvolassa huomioida ja testata.

    VastaaPoista
  14. Enpä tiennyt minäkään, että mulla olis streptokokki B. Tyttö syntyi normaalisti.Päivän kuluttua ihmettelin miksei vauvaani tuoda enää viereeni - no, kun sen tulehdusarvot on koholla ja vauva siirretty teholle. ( mitäpä moista äidille kertomaan )
    Loppu hyvin kaikki hyvin, vauva selvisi vahvan antibioottikuurin ansiosta tai silloin kuolleisuusprosentti oli 50-50%. Luojan kiitos oltiin sairaalassa ja vauva testattiin, kauhulla ajattelen niitä kotisynnyttäjiä, mistä olis voinut tietää vauvan sairastuneen...

    VastaaPoista
  15. Hei,

    olen seuraillut blogiasi jo jonkin aikaa ja iloinnut taustalla. Mitenkään aiheeseen liittymättä tuli mieleen, että löysin netistä ekaa kertaa äidiksi tuleville suunnatun nettiryhmän mainoksen. Ko. ryhmän järjestää Väestöliitto ja lisätietoa löytyy ainakin www.tukinet.net. Ryhmä oli muistaakseni maksuton. Mietin, että kun tykkäät kirjoitella ja netissä pyörit, että sua saattaisi kiinnostaa.

    Kaikkea hyvää jatkossakin!

    VastaaPoista
  16. Infoa asiasta saattaa löytyä myös nimellä be(e)tahemolyyttinen streptokokki/b-hemolyyttinen streptokokki.

    Tuota on eri koulutuksissa jonkin verran puitu, että mikä on järkevää. Hankaluushan tuossa on, että testituloksen olisi hyvä olla otettu 4vkon sisällä ennen synnytystä. Ja kun elektiivisia sektioita lukuunottamatta kenenkään synnytysajankohtaa ei tiedä, myöskin kaikille tehtävän seulonnan ohjelmoiminen olisi siinä mielessä haasteellisempaa. Ja kuten tuolla edellä sanottiin, ennenaikaisen synnytyksen ja pitkän lapsivedenmenon (monessa paikassa taitaa rajana olla 18h) yhteydessä ynnä muissa riskitilanteissa tiputetaan antibioottia testituloksesta huolimatta.

    Suhteessa siihen, minkä verran tuota streptokokkia äideillä on, se aiheuttaa minimaalisesti infektioita. Toki riski on sen verran kohonnut, että jos positiivisesta streptokokkituloksesta tiedetään, antibiootit tiputellaan varmuuden vuoksi. Mutta eivät ne tosiaan mitään autuaaksi tekeviä ole. Vauvalle voi tulla vakava infektio niistä huolimattakin, ja aivan eri syistäkin.

    Nykyinen hoitosuositus löytyy tästä: http://www.ktl.fi/attachments/suomi/julkaisut/ohjeet_ja_suositukset/sll462006-4821.pdf

    Niinhän se on, että tieto lisää tuskaa. Mutta koittakaa olla ottamatta liikaa stressiä näistä. Tämä kun valitettavasti on vain yksi monista asioista, jotka voivat ongelmaa synnytyksessä/lapsivuodeajassa aiheuttaa.

    VastaaPoista
  17. Meillähän nyt tutkitaan vuosi sitten syntyneen lapseni tilannetta. keuhkoihin jäi pysyvä vaiva joka epäillään aiheutuneen Streptokokki B:stä. Muitakin vaivoja oli, ensimmäiset 3kk pahimmat. Syy selvisi vasta nyt kun oireita alkoi tulemaan nyt tässä raskaudessa. Tuleva synnytys jännittää siksi. Ja minulla tieto ei ole lisännyt tuskaa vaan päinvastoin :) Rohkeasti vain eteenpäin :) Onneksi meillä on nykyään pakollinen tuo Streptokokki seulonta :)

    VastaaPoista
  18. Meillä neuvolassa se otetaan automaattisesti viikolla 36+jotain, ja itsellänihän oli se positiivinen testi,antoivat antibiootit synnyttäessä ja pojan papereissa lukee muu tarttuva tauti pelkästään,ei mainintaa streptokokista.

    VastaaPoista
  19. Tampereella on nyt vuoden 2013 alusta aloitettu ko. bakteerin seulonta raskauden loppuvaiheessa eli viikolta 37. Tällä osataan varautua synnytyksen aikana mahdollisesti tarvittavaan antibioottihoitoon.

    VastaaPoista
  20. Tietääkö kukaan pk-seudun/Hgin tilanteesta, onko tuo täällä tullut kaikille seulottavaksi vuoden alusta? Toinen raskaus meneillään rv 10+3, joten kiinnostaisi kovasti. Ultrauskäytännötkin kun muuttuivat hiukan.

    Kävitkö Verona lopulta testauttamassa tuota esikoista odottaessasi yksityisellä?

    VastaaPoista
  21. Paljon on tullut kommentteja tähän aiheeseen, ja osa on näköjään mennyt ohitsekin. Viimeiselle anonyymille vastaan, että tosiaankin kävin testauttamassa yksityisellä ja se oli negatiivinen. Neuvolasta minulle vastattiin, että heitä on nimenomaan kielletty testaamasta tuota Streptokokkia B:tä ja minähän halusin tämän nimenomaan tarkistuttaa, joten muu ei auttanut.

    Valitettavasti pääkaupunkiseudun tilanteesta en tiedä, täälläkin on saattanut jo muuttua.

    VastaaPoista