tiistai 3. tammikuuta 2012

Paska Mutsi

Meillä oli tänä aamuna eka neuvolatädin kotikäynti. Kysymyksiä olikin jo kertynyt aika lailla, joten tuntui huojentavalta näyttää vauvelia ammattilaiselle joka osasi vastailla meidän huolenaiheisiin. Mm. meidän neidillä on ollut syntymästä asti hikka joka päivä ja se on kuulemma normaalia. Punaiseen peppuun ja taipeisiin saimme neuvon käyttää joko talkkia tai perunajauhoja, ja saimme luvan lähteä jopa ulos reippailemaan vaikka 2 viikkoa ei ole vielä ihan täynnä mikä helpottaa ainakin meikäläisen pääkoppaa huomattavasti. Nämä pari viikkoa ovat tuntuneet sisätiloissa aika pitkiltä, ja eilen livahdimmekin jo ostoskeskukseen tunniksi kiertelemään jotta pääsisi edes hetkeksi ihmisten ilmoille.

Päivän huono uutinen oli se pahin pelkoni tästä käynnistä, eli kävi ilmi että Sintin paino oli hieman laskenut. Paska mutsi ei ole osannut ruokkia lapsiparkaansa riittävästi :( Sairaalasta lähtöpaino oli 4035 grammaa ja nyt punnittaessa vain 4010 grammaa. Se oli aika isku koska Sintti on syönyt todella usein, imenyt pitkään, puklannut ja vaikuttanut kylläiseltä ja kaiken kukkuraksi reippaalta. Kätilö totesi, että todennäköisesti rintakumin käyttö vähentää vauvan saamaa maitoa rinnasta joten lisämaitoa on ryhdyttävä taas antamaan reilusti. Ohje kuuluu, että kerran 3 tunnissa on syötävä ensin molemmat rinnat ja päälle vastiketta vähintään 40 ml kerralla. Jos ei lapsi itse herää, on hänet herätettävä syömään.

Rintakumista olisi hyvä päästä eroon, joten kätilö neuvoi syöttämään aluksi sen avulla ja jossain vaiheessa kokeilemaan sen pois ottamista ja imetyksen jatkamista ilman. Ehdin kokeilla sitä jo kertaalleen edellisen syötön yhteydessä, mutta eihän siitä mitään tullut. Sintti-parka yritti hamuilla rintaa, tuli sitten levottomaksi ja loppujen lopuksi puhkesi itkuun kun ei tajunnut että miten sellaisesta rinnasta oikein imetään :( Ei siinä auttanut kuin pistää kumi takaisin paikoilleen ja jatkaa hyväksi havaituin keinoin. Kauhulla kuitenkin odotan seuraavia imetyskertoja jos tätä pitää aina vaan toistaa koska alku ei ainakaan kovin lupaavalta vaikuta, eivätkä rinnanpäät näytä näiden parin viikon jälkeenkään yhteen sen korkeammilta kuin ennenkään. Voihan himputti!

Vauva sai oman terveyskorttinsa ja siihen kirjoitettiin:

"Suloinen, terhakka tyttö. Aukile tuntuu. Silmät, napa, suu siistit. Varhaisheijasteet tulevat esiin. Iho hyvänvärinen. Heräilee itse vaatimaan ruokaansa. Paino laskussa. Lisämaitoa joka syötölle."

19 kommenttia:

  1. Älä turhaan syyttele itseäsi. Jos vauva tuntuu hyväntuuliselta, herää itse syömään ja on muutenkin tyytyväinen, niin ei kai sitä osaa ajatellakaan, ettei se sais tarpeeksi ruokaa! Minä epäilisin osasyyksi tuolle painonlaskulle myös eri vaakaa... Mutta kannattaa toki antaa lisämaitoa, ettei vauva vain kuivu. Meidän piti esikoiselle antaa lisämaitoa 2 viikon ikään asti, sitten sai vähitellen lopettaa. Mulla on muuten tosi matalat nännit, mutta en oo ikinä käyttänyt rintakumia (ei mulle kukaan esikoisen vauva-aikana edes puhunut sellasista, joten se oppi syömään ilman sellasia). Eiköhän se vauva opi syömään ilmankin niitä, kunhan suu vähän kasvaa ja oppii muutenkin imemään paremmin. :)

    Me on kans nyt ulkoiltu jo ihan reilusti, ja se kyllä piristää kummasti äidin (ja esikoisen!) mieltä. Tänäänkin jaksoin pukea itseni ja lapset kahteen kertaan ulos, ja voin kertoa että 2-vuotiaan uhmiksen kans se on melkonen saavutus! :D

    VastaaPoista
  2. Mataliin rinnanpäihin auttaa myös sellainen rinnanpäänkohottaja! http://www.ipanainen.fi/product/5/lansinoh-nanninkohottaja Tuosta saattaa olla apua. :)

    VastaaPoista
  3. Meillä mentiin pari ekaa viikkoa rintakumin kanssa ja sitten kasvettuaan vauva oppi tarttumaan ihan pelkkään rintaankin kiinni. Itse lypsin kaikki "lisämaidot" ekat kuusi viikkoa, joka auttoi mielestäni rinnanpäitä tulemaan esiin.

    VastaaPoista
  4. Meidän tyttö oli 2 vkon iässä saanut vain 30g viikossa painoa lisää, lisäksi punnitus tehtiin vaippa päällä, eli totuus saattoi olla vielä huonompi. Ja tyttö oli alle kolmekiloinen. Viikonloppu meni äidiltä ihan paniikissa maitoa pumpaten... Mutta kun tyttö oli kuten teidänkin, tyytyväinen, jatkoin vain sitkeästi imettämistä. 1kk tarkastuksessa painoa oli lähes kilon enemmän! Eli lippu korkealla vain, vauva tulee syömisessä koko ajan paremmaksi ja samalla maitoakin pitäisi tulla lisää. Ehkä välillä terveydenhuoltoalan ihmiset tuijottaa käyriä liikaa, kun ei kai terveet vauvat itseään nälkään näännyttäisi?

    VastaaPoista
  5. Meilläkin oli alkuun rintakumi käytössä ja olin ihan varma, etten siitä pääse eroon ikinä. Aina kun yritin ilman, homma meni juuri niin kuin teilläkin. Kokeilin sinnikkäästi aina muutaman kerran päivässä, vaikka turhautti itseä ja vauvaa. Sitten yhtenä päivänä se vain alkoi sujua, kun vauva oli n. kolmen viikon ikäinen. Kumi jäi pois melkein yhdeltä istumalta ja siitä lähtien homma on sujunut vaan paremmin ja paremmin. Älä siis vielä huoli ja käytät kumia juuri niin pitkään kuin tarve vaatii. Minä en tiedä kuinka olisin alusta selvinnyt ilman sitä! Vaikka sen kanssa syötöt aika sottaista puuhaa olikin:)

    VastaaPoista
  6. Sanon kanssa, että älä huoli rintakumista! Pääsette eroon siitä tai ette. Kaikki menee hyvin <3
    Mua auttoi imetystukilistan vinkit imetyksen tehostamiseen: http://imetystukilista.net/sivut/index.php?option=com_content&task=view&id=93&Itemid=119

    Silloin kun oli tiivis kausi, vauva oli rinnalla 11 tuntia vuorokaudessa.. Mutta se Vaihe menee ohi, vaikka ei uskoisi :)

    Tsemppiä!! Älä huoli, et tosiaan ole paska mutsi :)

    VastaaPoista
  7. Et tosiaan ole paska mutsi! On hyvin yleistä, että syntymäpaino tippuu hieman syntymän jälkeen. Monissa maissa ei edes puututa asiaan / määrätä lisämaitoa, ellei syntymäpainosta putoa yli 9% (tutkin asiaa silloin, kun meillä oli ihan sama tilanne). Imetyksen alku on usein niin hankalaa ja intensiivistä, että silloin on vaikea uskoa, että tilanne paranee ikinä - mutta aivan varmasti se tulee paranemaan! Meillä korvikkeen määrä ylitti kirkkaasti rintamaidon määrän aina 3-4 viikoille asti, ja silti päästiin lopulta täysimetykseen. Vauva taiso oppi asilloin lopulta imemään oikealla tekniikalla ja nopeammin kuin aiemmin. Ei siis kannata masentua tuosta - kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu! :-)

    VastaaPoista
  8. Tsemppiä ja jaksamista Verona imetykseen, olen ihan varma, että kyllä se vielä tuosta hyvin lähtee!! Kärsivällisyyttä vaan. Kuulin just, että meidän tutun vauva on nyt 4 kk:tta ja painaa 4,5 kg. Meidän Tyyppi oli vaa´alla jo viikko sitten 4,4 kg joten kyllä vauvoissa vaan on eroja, huimiakin sellaisia!

    VastaaPoista
  9. Höpöhöpö, et oo paska mutsi. Tai jos oot, niin ollaan sitten yhessä ;) Meiän poikanen on saanut ensimmäisen kolmen kuukauden aikana painoa yhteensä 1,2 kg eli to-del-la vähän. Kyllä minä sitä ruokin ja kyllä se syö, mutta paino vaan tykkää nousta hitaanlaisesti. Nyt olen saanut asian kanssa rauhan, mutta useamman kuukauden kuitenkin painon takia stressasin, murehdin ja syytin itseäni.

    Meilläkin kesti melko pitkään, että päästiin takaisin syntymäpainoon ja uskon tietäväni miten pahalta tuo painon tipahtaminen tuntuu. Mutta huonoa äitiä se ei sinusta tee. Huono äiti olisit, jos painon tipahtaminen ei hetkauttaisi sinua ollenkaan etkä jaksaisi välittää tyttösi hyvinvoinnista. Mutta näin ei uskoakseni todellakaan ole :)

    Ja tosiaan, mistäs sinä olisit voinut arvata, että Sintti ei ole ruokaillut tarpeeksi, jos hän ruokailun päätteeksi on tyytyväinen ja kylläisen oloinen. Ja voihan se olla, että Sintti on vain saman tyylinen kuin meidän pikku-ukko eli kasvattelee painoaan hitaasti.

    Tsemppiä ja suru pois puserosta! :)

    VastaaPoista
  10. Kuulostaa melko tiukalta nuo terkkarin ohjeet. Itse antaisin kans tuon lisämaidon, mutta en todellakaan herättelis pienoista syömään, jos ei itse herää. Kuitenkaan ei ole mikään keskosvauva.. :)

    VastaaPoista
  11. Oi, on niin tutunkuuloinen toi teidän kuvio, että jo edellistä postausta lukiessa vähän mietin, että voipi tulla terkalta tällaisia terveisiä. Siis been there kumeineen päivineen. Ei syytä paniikkiin ja ne paska mutsi -fiiliksetkin häipyy kyllä.

    On tosi hankala tietää, saako vauva tarpeeksi maitoa, jos se sattuu olemaan muuten tyytyväistä tyyppiä. Kaikki vauvat kun on vähän erilaisia. Tietysti tärkeää on, että vauva kasvaa, joten sinänsä täti on ihan oikeassa.

    Meillä se rintakumi juurikin vähensi vauvan saaman maidon määrää (siis esikoisen kanssa), vaikka kaikilla siitä ei ole haittaa. Vasta kun siitä päästiin eroon, imetys alkoi oikeasti sujua. Mä ajattelen, että maitotilaus vahvistui, kun kuminen välikappale jäi pois - kyllähän sen tietää, että kumi välissä vaimentaa stimulaatiota muissakin asioissa... :)

    Rintakumin poisjättö onnistui vasta kuuden-seitsemän viikon kohdalla, mutta onnistui kuitenkin - et ole siis vielä menettänyt yhtään mitään. Silloin vauvan paino kipusi kuukaudessa takaisin syntymäkäyrälle ja on siellä edelleen, kun poika on 2,5 v. Kakkonen taas söi hyvin alusta asti, ja käyrä nousi alussa reippaasti, mutta nyt puolen vuoden iässä on samankokoinen kuin veljensäkin.

    Mä epäilen, että esikoisen huonoon syömiseen oli ainakin osittain syynä se, että vauva ei ehkä ollut ihan "valmis" ulos, kun synnytys ei saanut käynnistyä luonnollisesti. Mut homma alkaa kyllä sujua, kun vauva kasvaa ja vahvistuu. Se saa paremmin otteen rinnasta eikä tosiaan nuku onnensa ohi!

    Kannattaa seurata neuvolantädin ohjeita ja antaa se lisämaito, jotta vauveli jaksaa paremmin tehdä lisätilausta myös rinnalla. Ja jos jaksat, niin pumppaile lisäksi, voit siten antaa myös ainakin osan lisämaidosta omaasi. Jos et jaksa, niin älä huoli, ei se korvike poista äidinmaidon hyötyjä. Mikään katastrofi ei siis ole sekään, vaikka vauva saisi jonkun verran korviketta vaikka joka päivä, kunhan imetät ensin. Meilläkin kävi ekan kanssa niin, että lisämaito korvautui sitten nelikuukautisena pikkuhiljaa soseilla ja lopulta imetys jatkui vuoden ikään asti.

    Tsemppiä! Jos ehdit ja jaksat, niin vertaistukea löytyy myös mun blogista sieltä kesältä 2009. Onpahan jotain tekemistä imetysmaratoneilla. :) Ja imetystulilistan sivuilta toki kans, tosin niitä ei kovin syyllistymisherkässä tilassa välttämättä kantsi lukea...

    VastaaPoista
  12. Moikka, voin kuvitella nuo fiilikset kun ei vain voi olla varma mitä sieltä rinnasta tulee. Mutta höpsistä et ole paska mutsi, olet paras äiti lapsellesi ja parhaasi yrität! Oman kokemuksen perusteella neuvoisin pumppaamaan joka imetyksen jälkeen rinnat "tyhjiksi". Vahvistat/lisäät maidontuotantoasi, venytät nännejä ja saat antaa lisät omaa maitoa tai omamaitokorvikesekoitusta (meillä ainaskin covtsil kelpasi paremmin kuin pelkkä korvike).Minä vannon aventin käsipumpun nimeen,se on helpittanut ja helpottaa meidän elämää huomattavasti. Äläkä masennu jos vauvan syömisen jälkeen ei tule paljon maitoa. Ei pidäkään jos vauva on hoitanut hommansa;). Minun pelastus oli myös lansinoh-rasva.
    Niin ja sellaista vielä, että tuo homma takuulla helpottaa, meillä ainakin silloin kun vauva oli 4-5 vko. Tuntui että tiehyet aukesivat vasta silloin, maitoa tuli ahkeran imemisem ja säännöllisen pumppaamisen avulla yli tarpeidenkin ja rinnat tyhjenivätkin helpommin sekä pumpulle että vauvalle

    Ihanaa aikaa vauvan kanssa!

    VastaaPoista
  13. En halua lukea enempää paska mutsi -juttuja. Olen pentuna kuullut ihan tarpeeksi monta kertaa oman äitini sanovan olevansa huono äiti. Sellainen ei tunnu kivalta lapsesta. Älä opettele tuollaisia puheita, niihin ei varmasti ole mitään syytä; pidätte tytöstänne varmasti oikein hyvää huolta.

    VastaaPoista
  14. Äh siis tuo sanahirviönäppäilyerhe tuolla meinaa coctail..;)

    VastaaPoista
  15. Tsemppiä Verona imetykseen! Meillä aikoinaan pienikokoinen vauva imi 1,5h kerrallaan ensimmäisen kuukauden, yötäpäivää, ja hyvin tiheästi myös. Olin aika rikki jatkuvasta imetyksestä. Koska en loppujen lopuksi nukkunut öiseen aikaan käytännössä 30min pätkää pitempään useampaan viikkoon, siirryimme pumpatun maidon/korvikkeen antoon yöllä. Asiaan vaikutti moni muukin juttu, mutta lähinnä haluan lohduttaa sinua ja sanoa, että pullon antaminen lisänä ei ole kamala epäonnistuminen ollenkaan. Meilläkin sitten imetettiin monta kuukautta tosi onnistuneesti ja siitä jäi hyvät muistot minulle. Ja maitoa riitti hienosti. Kokonaisuus ennen kaikkea!

    Imettäminen ei ole kaikille (suurimmalle osalle oman kokemuksen mukaan) ihan mutkaton juttu. Se vaatii ponnistelua ja opettelua. Minusta olette hienolla tiellä, hienosti tsemppaat ja yrität. Ihan totta, kukaan ei ole paska mutsi sen takia, että ajattelee koko ajan vauvansa parasta - päinvastoin! Ja mataliin nänninpäihin tosiaan auttaa tuo pumppaaminen, ja myös nännien veteleminen.

    VastaaPoista
  16. minulla oli tuo sama ongelma koko imetyksen ajan ja kyllä lapsi silloin sai hyvin ruokaa, koko imetyksen ajan yritin päästä rintakumista eroon mutta ei siitä mitään tullut kun lapsi ei osannut syödä. pumppailin paljon ja ei mitään muutosta, lopulta imettäminen tyssäsi maidon loppumiseen rintatulehduksen aikana. toivotaan että teillä imetys sujuisi

    VastaaPoista
  17. Veera: Kiitos järjen äänestä, olit jälleen kerran oikeassa :) Uskon, että vaaka se taisi erottaa ja sai meidät turhaan hysteerisiksi kun uusintapunnituksessa paino olikin ihan normaali! Rintakumin kanssa olen jatkanut imetystä ja välillä kokeillut nykäistä sen pois, mutta vauva menettää heti hermonsa koska hän ei osaa imeä ilman. Välillä tulee sellaisia lyhyitä hetkiä kun hän hoksaa homman mutta jos on kovin nälkäinen, niin siitä ei tule mitään.

    Spatz: Auts, näyttää kivuliaalta! ;)

    Anonyymi: Ostin rintapumpun ja minusta pari kertaa sillä lypsettyäni rinnanpäät ovat selvästi vähän muotoutuneet uudestaan. Ehkä toivoa siis on...:)

    Arya: No niin luulisi! Onneksi tämä taisi mennä meilläkin vaan vaakavirheen piikkiin, nyt saadaan onneksi jatkaa normaalilla tahdilla :)

    Shayna: Kiitos lohdullisesta kommentistasi! Toivon tosiaan että tuosta rintakumista päästäisiin pian eroon..:)

    Riina: Kiitos! Ja hui, 11 tuntia!! Ja minusta kun välillä tuntuu ettei tässä muuta pysty tekemäänkään kun maata vauva rinnalla vaikka tuollaisista ajoista ei meillä edes ole kysymys ;)

    Tuuli: Kiitos, ihana kommentti :) Valoa onneksi jo näkyy tunnelin päässä ja vauva syö reippaasti!

    Pingu: Kiitos lohdutuksesta :)

    Jii: Kiitos tsempittelyistä! On se vaan jännä kuinka se syyllisyydentunne iskee välittömästi kun on jotain tällaisia ongelmia. Sitä haluaisi olla paras mahdollinen äiti lapselleen ja kun itse toimii samalla ruoan lähteenä niin näin siinä helposti käy.

    VastaaPoista
  18. Lippe: Juu, voin kertoa että oli aivan järkyttävää yrittää ruokkia tuon ohjeen mukaisesti 2 vuorokautta! Ei kai kukaan vauva syö noin paljoa läpi vuorokauden? Onneksi tuosta päästiin :)

    Hups: Kiitos pitkästä kommentista! Rintapumpun ostin ja ollaan koitettu harjoitella välillä ilman rintakumia mutta ihan vielä se ei suju, toivottavasti kuitenkin jonain päivänä :) Onneksi tämä osoittautui vääräksi hälytykseksi ja nyt saatiin jättää nuo älyttömät syöttövälit pois, ja edelleen Sintti on hyvin tyytyväinen!

    Vilho: Kiitos neuvoista! Ostin tosiaan rintapumpun, mutta olen pumpannut silloin kun näyttää siltä että Sintti nukkuu pidemmän pätkän. En ollut ajatellutkaan että vielä imetyksen jälkeen voisi pumpata...hmm, taidanpa kokeilla sitä tänään! :)

    Anonyymi: Kiitos, kai ;)

    Gata: Kiitos :) En pidäkään lisämaidon antamista pahana, mutta harmitti kun ajattelin että pullo tai kaksi päivässä + rintamaito olisi riittänyt. Noh, ilmeisesti se sitten kuitenkin oli riittänyt kun painokontrollissa saatiin kuitenkin synninpäästö. Ja muuten, olet kyllä aika sissi kun olet jaksanut noin tiheästi imettää, vau :)

    Shinijj: Meilläkään nimenomaan vauva ei osaa syödä ilman rintakumia. Välillä tulee sellaisia oivalluksen hetkiä ja pieni jaksaa imeä n. 20 sekuntia mutta kun rinnanpää livahtaa suusta pois, alkaa kaikki alusta ja yleensä sitä seuraa hepuli ;)

    VastaaPoista
  19. kuulostaa tosi tutulta tämä teidän alkutaival imetyksen kanssa, toivottavasti nyt jo sujuu paremmin!
    meillä poika joutui heti syntymän jälkeen lastenosastolle jossa oppi juomaan pullosta paremmin kuin rinnasta. rintakumin kanssa imetin, mutta kolmen viikon neuvolassa meilläkin oli paino laskenut ja jouduttiin taas osastolle nenämahaletkuun. nyt poika on kohta viisi kuukautta ja painaa melkein 10 kg, eli on kyllä kirinyt kaiken takaisin ja vähän enemmänkin ;) eikä mulla ole mitään hoppua aloittaa kiinteiden antamista, kun vihdoin tuo imetys toimii ja on helppoa!
    mä tosiaan suosittelen kans sitä että aina syötön jälkeen pumppaa rinnat tyhjäksi. se stimuloi maidontuotantoa ja samalla kertyy jääkaappiin lisämaitoa. rintakumista me erottiin vasta joskus 2,5 kk iässä, vähitellen. jonkin aikaa käytettiin sitä vielä yöllä, kun sillon kun poika oli tosi nälkäinen, ei malttanut yrittää imeä ilman. ja nykyään rinnanpäät (mullakin oli todella matalat) on niin korkeat että melkein hävettää kun paidasta paistaa läpi ;D
    tsemppiä! mä ite uskoin siihen että kova yrittäminen palkitsee ja niin se teki. nyt kun imetys toimii, uskoisin sen olevan paljon paljon helpompaa kuin pullojen kanssa pelaaminen (peseminen, lämmittäminen, sterilointi, ym.).

    VastaaPoista