tiistai 19. elokuuta 2014

2 x vauvauutinen = iso, paha mieli

Tänään se sitten tapahtui. Läiskähti vasten kasvoja kuin märkä rätti. Sain kuulla kasvotusten vauvauutisia eräästä tuttavapiiriin kuuluvasta henkilöstä, jonka tapaan parin viikon kuluttua. Olin koko ajan tiedostanutkin, että näin voi käydä mutten arvannut, että ajoitus on näin perusteellisen osuva.

En romahtanut, en purskahtanut itkuun. Fyysisesti sen sijaan tuntui siltä, kuin joku olisi lyönyt nyrkillä vatsaan, ja sinne jäi koko lopputapaamisen ajaksi inhottava möykky.

Ikäänkuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi, päiväkotireissulla sain kuulla vielä toisen samanlaisen satsin. Neiti S:n rakkain päiväkotikaveri kuulemma odottaa sisarusta tulevaksi, ja tämä tyttö oli ruokapöydässä kertonut siitä kavereille. Neiti S oli sitten jutellut takaisin, että meillekin tulee vauva. Hoitaja ei ollut hennonnut puuttua keskusteluun ja korjata hänen sanomisiaan, vaan oli antanut lasten jutella. Nämä kaikki tulivat esiin siinä samassa parin minuutin mittaisessa keskustelussa, ja kun siitä tilanteesta pääsin pois, paha olo vain kasvoi kasvamistaan. Autossa purskahdin itkuun ja itkin koko matkan kotiin saakka, vaikka S istui takapenkillä.

Suretti niin vietävästi sekä meidän että tytön puolesta. Meiltä vietiin lapsi ja tyttö menetti sisaruksensa. Miksi meidän viaton lapsemmekin joutuu kärsimään? Miksi päiväkotikaveri saa siskon tai veljen, mutta Neiti S menetti omansa? Jonain päivänä hän on ehkä tarpeeksi vanha kysymään näitä asioita ääneen, enkä tiedä mitä sitten vastaan.

Ja hetken olin luullut, että voin jo paremmin. Sen sijaan sain "Palaa heti takaisin lähtöruutuun!" - kortin.

Itsepintaiset kaverini Ahdistus ja Epätoivo ovat taas seuranani.

12 kommenttia:

  1. Toistan ehkä itseäni, mutta toivotan taas voimia.

    Vaikka se kaukaiselta varmasti tuntuu, niin ehkä sitten kun isosisko on valmis kysymään pikkuveljestään, sinun surutyösi on niin pitkällä että löydät oikeat sanat auttamaan häntä.

    VastaaPoista
  2. Pystyn niin eläytymään tuskaasi... Kuten kirjoitin, lähipiirissäni oli monta pikkuvauvaa ja odottajaa oman menetyksen aikaan, ja kyllä se vain kiersi veistä haavassa... Sitten kun vielä yksi surussa tukena ollut ystäväkin kolmisen kuukautta kuoleman jälkeen aloitti puhelunsa sanoilla "en tiedä, miten tän sulle oikein kertoisin", olin romahtaa, kun tiesin heti, mitä on tulossa... Hänen odotusuutisensa oli mulle ihan kamala pommi, mutta muutaman kuukauden pästä olimmekin jo tilanteessa, jossa pääsimme jakamaan odotusta ja nyt elämme toivossa, että saamme jakaa myös vauvavaiheen (hän jo varsin viimeisillään) ja siitä eteenpäinkin seurata samanikäisten lastemme kasvua.

    Toivon niin kovasti, että teidän tulevassa on luvassa valoa ja pieni neiti S saa vielä elävänkin sisaruksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on ollut tosi kova paikka noiden uutisten kanssa. Itselläni on sentään se "lohtu", että kyse ei ole ystävistä, eli jos noita henkilöitä haluaa vältellä, se onnistuu kyllä. Silti tässä tilanteessa pelkkä tieto siitä, että joku toinen on raskaana, riittää! Jotenkin se toimii räikeänä muistutuksena siitä, kuinka toisten ihmisten elämä jatkuu, kun taas me jäimme vellomaan tähän samaan paskaan :(

      Poista
  3. Mä olen meinannut kirjoittaa sulle niin monta kommenttia ja aloittanutkin useaa, mutta sitten en ole itkultani pystynyt tai jotenkin vain uskaltanut. Mä olen niin pahoillani teidän puolestanne, en voi ymmärtää, miten epäreilu ja julma tämä maailma on. Olen itkenyt niin monet itkut teidän Enkelipoikanne vuoksi ja hokenut sitä, että miten väärin, miten traagista, miten järkyttävää tämä on. Mä niin toivon, että neiti S saa sisaruksen. Ja sekä minä että mieheni toivomme teille kaikkea hyvää ja paljon jaksamista tämän suuren surun keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti kommentistasi, lämmittää suuresti että joku meitä ajattelee <3

      Poista
  4. Urhea olet ja usein ajatuksissani. Koita jaksaa <3
    -Riikka

    VastaaPoista
  5. Hei sinulle. Ajauduin blogisi pariin vasta muutama viikko sitten ja siitä lähtien olen miettinyt mitä kirjoittaisin sinulle. Mistä löytäisin sanat. Kun rohkenin todeta, ettei sanoja poistamaan teidän tuskaanne ole olemassa, päätin kirjoittaa sinulle. Omakaan taipaleeni äidiksi ei ole ollut helppo ja tällä hetkellä elämme 4. yritystämme saattaa sisarus maailmaan. Perheenne menetys on sanoinkuvaamaton, enkä pysty edes kuvittelemaan miten itse sellaisesta selviäisin. Meidän pieni Neiti A on ollut omien menetysteni keskellä se parantavin laastari. Saan kuulla päivittäin hänen kutsuvan minua äidiksi. Mikään ei vie menetyksen tuskaa pois, mutta oman lapsen ääni tekee tuskasta siedettävämmän. Tässä viimeisin menetyksemme sanoina. Sen avulla haluan jakaa surusi. "Eräänä aamuna pieni kuiskaus korvaan,
    olen matkalla. Pidän kiinni, pidän kiinni niin kovasti kuin pystyn.
    Pidit lupauksesi, joku muu ei.
    Matka oli liian pitkä... tälläkin kertaa.
    Nyt olet matkalla sinne minne pienet menevät.
    Siellä sinua odottavat muutkin perheemme tähdenlennot,
    nuo elämälle liian hennot.
    Kyynelten kehto keinuu, suru siellä uinuu.

    -hys hys- " - Sylin täydeltä voimaannuttavia halauksia-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset, että rohkenit kommentoida ja kiitos kauniista runosta! "Oikeita" sanoja ei ole, mutta jo yritys lohduttaa. Siinä olet erittäin oikeassa, että oma elävä lapsi toimii mahtavana voimavarana, ilman Neiti S:ää en olisi tässä, tällaisessa kunnossa kuin nyt olen...

      Poista
  6. Hei, voimia sinulle ja kaikkea hyvää teidän perheellenne. En osaa edes kuvitella tuskaasi, mutta uskaltauduin laittamaan tämän linkin siltä varalta että löytäisit tämän enkelivauvan äidin ajatuksista edes pientä valoa ja lohtua: http://instagram.com/ameliakyoga

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ja kiitos myöskin linkistä, kävin lukemassa hänen tekstejään. Tosi kauniisti kirjoitettu ja kuvitettu blogi! On aina sekä mukavaa että kamalaa löytää vertaisia, jos ymmärrät mitä tarkoitan, mutta siis ehdottoman lohdullista lukea muiden kokemuksista.

      Poista