torstai 7. elokuuta 2014

Hymyile, äiti...

Tänään pitelin sylissäni vauvaa. Ei se mikään vastasyntynyt ollut, mutta vauva kuitenkin. Vähätukkainen nappisilmä, kaksihampainen hymyilijä. Sen enempiä ajattelematta kaappasin pikkuisen syliini, eikä se edes tuntunut pahalta. Tuntui luonnolliselta, sillä olisihan sylissäni pitänyt viihtyä jo kohta kuukauden päivät muuan pitkäkoipinen poikalapsi.

Nostelin tuota pientä ilmaan, ja se nauroi. Nauroi niin, että meinasi tikahtua. Ja minä nauroin takaisin. Vähän väliä se palasi takaisin ja pikkuihmisen päättäväisyydellä kampesi itsensä syliini uudestaan ja uudestaan, kuin sanoakseen että tätä lisää.

Vauva, joka ei tavallisesti ollenkaan tee tuttavuutta vieraampien ihmisten kanssa.

Illalla annoin ajatuksen tulla. Oliko asialla Enkelipoikani, joka vauvojenkielellä kävi hiljaa kuiskaamassa toisen korvaan, lohduta minun äitiäni. Houkuttele minun surullisen äitini huulilta hymy, anna vauvaterapiaa lohduttomalle. 

Ja surullinen äiti hymyili, ja nauroi. Ja muisteli omaa Enkelipoikaansa, jota sai pidellä niin kovin vähän aikaa.

6 kommenttia:

  1. Voi, olet rohkea! Ihanaa, että sait kokemuksesta rahtusen lohtua. Kaikkiin noihin lohtuajatuksiin, joita herää, kannattaa tarttua!

    Minä en ole vieläkään pitänyt vauvaa sylissä omani menettämisen jälkeen, vaikka lähipiirissä kyllä olisi vauvoja "tarjolla". Tässä asiassakin tuntemukset ovat niin erilaisia eri ihmisillä. Joillekin vauvojen kohtaamisessa voi olla parantava, terapeuttinen ulottuvuus, toisille (kuten minulle) ajatus vauvojen näkemisestäkin oli monta kuukautta aivan liian kipeä.

    Talvella, kun kävin läpi kamalaa katkeruutta siitä, että lähipiirissä oli niin paljon vauvoja ja raskauksia oman menetyksemme aikaan, uhosin miehelleni, että seuraava vauva, jonka otan syliini, on omani. (Se oli siis jo ennen tätä uutta raskautta.) Enää en ole aivan ehdoton tämän ajatuksen suhteen, mutta koen kuitenkin tärkeäksi, että aloite vieraan vauvan sylittelyyn tulee itseltäni, jos on tullakseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mutta tässä oli sellainen lieventävä asianhaara, että kyseinen vauva oli jo paljon "vanhempi" :) Syntyi silloin kun Enkelipoika vasta sai alkunsa, joten en siis millään tavalla linkkaa näitä kahta asiaa toisiinsa. Sen sijaan jos kyseessä olisi ollut vastasyntynyt, en olisi varmaan astunut jalallani koko kyläpaikkaan, saati sitten ottanut syliin saakka :/

      Minulla on tuuria sen suhteen, että lähipiirissä ei juuri nyt ole vauvoja tulossa. Tosin naapurustossa taitaa olla, mikä vähän kaivelee, mutta sen kanssa varmaan pystyy elämään...

      Mielellään en kyllä näkisi pikkuvauvoja yhtään missään, mutta niitä tulee vastaan koko ajan...

      Poista
  2. Voi että, ihan tuli itku kun luin tätä. Olen ajatellut teitä paljon ja toivonut teille mielessäni kovasti voimia ja lohtua. <3

    VastaaPoista