sunnuntai 31. elokuuta 2014

Klinikalla: uutta päin

Kuluneella viikolla varasin ajan tutulle lapsettomuusklinikalle jälkitarkastuskäynnin siivittämänä. Saimme ajan jo seuraavalle päivälle keskustellaksemme jatkohoidosta, toiminnan ihminen kun olen. Koko aamun ajan olo oli hyvin epätodellinen ja tunne vain voimistui kun istuimme tutuille tuoleille, tutun lääkärin eteen. Paikkaan, johon emme uskoneet ikinä enää palaavamme. Aluksi tuntui hyvin vaikealta aloittaa kertomaan kokemuksistamme, mutta tuo loistava lääkärimme sai meidät pian vapautumaan olemalla yhtäaikaa sekä ammattimainen että erittäin empaattinen kuten aina.

Lääkäri oli kovin huolissaan jaksamisestamme erityisesti tulevien hoitojen kannalta. Vakuutin, että minä kyllä jaksan, korkeintaan kehoni fyysinen toiminta huolestuttaa, enkä luonnollisestikaan halua sekoittaa sitä enempää kuin on pakko. Lääkäri piti hyvin mahdollisena, että kuukautisten ja ovulaation palaaminen voi kestää jopa 9 kuukautta. Jälkitarkastuksessa kuulemamme 3 kk:n arvio on keskiarvo, mikä sai minut jälleen kauhistumaan tämän prosessin pitkäaikaisuudesta, joten olin vielä tyytyväisempi siihen, että palasimme klinikalle sillä jopa vuoden epätietoisuus saisi minut kertakaikkisen hulluksi eikä millään tavalla edesauttaisi toipumistani.

Lääkäri ei suositellut IVF-hoidon aloittamista heti seuraavaan kiertoon, mutta sanoi että toki sen tekee jos vaadimme. Päädyimme sitten seuraavanlaiseen kompromissiratkaisuun, mitä olin mielessäni jo etukäteen kaavaillutkin. Aloitin heti seuraavana päivänä keltarauhashormonin eli Terolutin ottamisen, mikä aikaansaa kuukautisvuodon. Terolutia otetaan siis 10 päivää, ja kuukautiset alkanevat arviolta viikon sisällä. Kierron kolmantena päivänä aloitetaan Clomifen-lääkitys mikä pakottaa ovulaation tulemaan. Kun aloitan clomit, minun pitää soittaa klinikalle ja silloin sovitaan kontrolliultrat.

Olin etukäteen jo hieman psyykannut itseäni siihen, että tuleva kierto "tuhlataan" pelkästään ovulaation virittelyyn luomuyrityksen kera, eli todelliset raskautumismahdollisuudet olisivat häviävän pienet. Pääpaino olisi siis sillä, että todistetusti ovulaatio on saatu käyntiin ja näin pedattaisiin mahdollisuudet seuraavassa kuussa toteutettavaan IVF-pistoshoitoon. Lääkäri heitti kuitenkin ilmaan sellaisenkin mahdollisuuden, että tässä tulevassa kierrossa oviksen jälkeen voitaisiin siirtää pakkasesta se meidän ainokainen pakastettu alkio. Tällaista vaihtoehtoa emme olleet hoksanneet edes harkita, sillä jotenkin meidän kummankin mielessä on kaikkien viime vuoden turhien yhden alkion siirtojen jälkeen sellainen uskomus, että sillä ei ole mitään virkaa, meillä tärppää vain kahdesta. Toisaalta tällä tavalla saataisiin kuitenkin ensi kiertoon vähän lisää "tehoa", jos näin voi ajatella...Kuka tietää jos tuo yksi alkio onkin yllätyksen sisältävä sissi. Onneksi miettimisaikaa on vielä reilusti, sillä Terolut-lääkitys ei ole edes vielä puolessavälissä. Kuulemma riittää, jos päätämme ultrien yhteydessä.

Reseptit kourassa poistuimme klinikalta kotiin, pää hieman sekaisin kaikesta tuosta. Välillä mietin jopa, että olemmeko aivan hulluja. Olemme vasta haudanneet lapsemme ja taas mennään, uutta raskautta suunnittelemassa! Siltikin, iltaan mennessä mieli oli rauhallinen ja selkeä. Tuli sellainen olo, että voin kontrolloida tämän ison paskan keskellä edes jotain. Jos en voi muuttaa mennyttä, enkä voi korjata oman kropan toimintaa taikka ennustaa tulevaa, voin ainakin aktiivisesti toimia sen hyväksi, että elämä minussa tulisi jatkumaan mahdollisimman pian.

Uskon, että Enkelipoikakin toivoisi tätä meille...

6 kommenttia:

  1. Vaikka itsestä ehkä nyt tuntuukin raadolliselle olla heti suunnittelemassa uutta raskautta, niin minulla se ehdottomasti vaikutti myös omaan henkiseen jaksamiseen. Uusi vauva tuo toivoa. Ilman toivoa tuntui ettei ole mitään. Vaikka uudet hoidot oli henkisesti TODELLA raskaita, en olisi pystynyt odottamaankaan. Varsinkin kun raskaus ei ole millään lailla "omissa käsissä"

    Toivotaan, että kaikki menisikin nyt "helposti". Että jos pakastettu toivon siemen laitetaan kasvamaan ja se tarttuisikin kiinni, eikä enää tarvittaisi IVF hoitoa... Kyllä nyt saisi elämä näyttää taas kauniimpaakin puoltansa.

    Olet ajatuksissa Verona <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, vielä epäilyttää tosi paljon että onko yhdestä alkionsiirrosta mihinkään. Viime vuoden siirrot olivat niin tuloksettomia. Jotenkin tuntuu etukäteen, että ainoastaan tuoresiirto on se "juttu". Tässä on vaan sellainen kääntöpuoli, että jos siitä ei tärppäisikään, olisi se varmasti kova pettymys :(

      Jospa meillä olisi vihdoin onni myötä.

      Poista
  2. Noin juuri mäkin varmaan tekisin. Voimia!

    V

    VastaaPoista
  3. Hei, menetin/menetimme esikoisemme heinäkuussa. Aluksi pahimmassa shokissa ajattelin vain tulevaa raskautta- Tätä seurasi vaihe jossa olin niin vihainen keholleni, että ajattelin etten ikinä haluaisi enää olla raskaana. Nyt taas toivon varovasti uutta raskautta. Olen miehelle sanonut, että tiedän että uusi raskaus ei vie surua pois, mutta antaisi uskoa tulevaisuuteen. Tiedän miltä tuntuu, kun toive uudesta raskauksesta herää. Toivon sinulle ja perheellesi iloisia hetkiä ja toivon tunnetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pahoillani menetyksesi johdosta! Olemme siis samassa tilanteessa :(

      Kyllä nämä omatkin fiilikset heittelevät aika voimakkaasti liittyen uuteen raskauteen, mutta se taitaa kuulua asiaan. Tietysti koko ajan haluan tulla uudelleen raskaaksi, mutta ajattelen myös kuinka rasittavaa se tulee olemaan ja olen jo etukäteen hieman katkera siitä että "joudun" siihen näin pian uudestaan. Toisaalta tuntuu myös, että illman raskautta ei ole toivoa. Jos saisi tehdä taas sen positiivisen raskaustestin, voisi uskaltaa hetkeksi hengähtää...kunnes alkaa se pelkääminen ;)

      Poista