Eilen kävin toisessa IVF-ultrassa ja onneksi tulokset vaikuttivat edelleen hyviltä. Lääkärin mielestä tulossa on ainakin ne isot, 4-5 munarakkulaa ja jos pienemmät ehtivät kasvaa tarpeeksi, saatetaan saada jopa kaikki 7-8 kappaletta. Kaikki kuitenkin kerätään talteen ja katsotaan, että löytyykö sisältä kypsää munasolua.
Tänään menee vihoviimeinen satsi komboa Menopur + Orgalutran ja huomenna illalla pistetään Pregnyl. Sen jälkeen ei tarvitsekaan enää piikittää. Punktiopäivä tuli tiistaille joten ei ole enää montaa päivää jäljellä! Olo alkaa olla hyvin "täysi" ja munikset painavat selvästi alavatsaa. Sen huomaa varsinkin kun yrittää ottaa vähänkään reippaampia askeleita, samoin istahtaminen tuntuu usein hankalalta. Olen kuitenkin todella iloinen noista tuntemuksista, sillä ne kuuluvat asiaan ja tuollainen hölskyvä olo ei ole mikään ihme, kun ajattelee että sisuksissa muhii seitsemisen kappaletta parin sentin halkaisijaltaan olevia palleroita!
Avasin taas perinteisesti lääkärin kanssa keskustelun siirrettävien alkioiden määrästä (edellyttäen että niitä tulee useampia). Tämä uusi lääkärimme oli sitä mieltä, että jos kyseessä on top-alkio, hän siirtäisi mieluiten vain yhden, mutta heikompien yksilöiden kohdalla voitaisiin ajatella kahta kerralla. Onneksi tästä voidaan kuitenkin neuvotella vielä siirtopäivänä, sillä tämä klinikka ei pakasta mitään ennen siirtoa. Kerroin hoitajalle, että minulla perinteisesti kaikista jännittävin vaihe on ollut hedelmöittymisen odottelu ja sieltä luvattiin kertoa kuulumisia joka päivä. En tiedä meneekö tämä jo "hörhöyden" puolelle, mutta suhtaudun hyvin tunnepitoisesti alkioihini. Ne tuntuvat ajatuksen tasolla jo omilta pikkuisiltani, enkä tiedä miten ikinä pystyisin niitä hävittämään jos jonain päivänä sellainen tarve tulisi eteen. Luultavasti me olisimme niitä asiakkaita, jotka vielä 50-kymppisinäkin jatkavat pakastussopimusta ja maksavat siitä ilosta, että pikku huurunenät saavat olla siellä pakkasessa varmassa tallessa :)
Ei saisi mennä asioiden edelle, mutta toivon vain niin valtavasti, että tällä kertaa munasoluja hedelmöittyisi useampi ja jatkaisi alkioiksi. On käsittämätöntä ajatella, että tämä on jo meidän viides IVF-hoitomme. Tuntuisi käsittämättömän huojentavalta, jos tästä tuoresiirrosta lähtisi raskaus ja tyyppejä jäisi vielä pakastimeenkin talteen...!
Tsemppiä Verona! Viides kerta toden sanoo (taas), niin teki myös meillä ;)
VastaaPoistaToivotaan <3
Kiva lukea hienoja uutisia. Tsemppiä tiistaihin ja niihin odottelupäiviin :)
VastaaPoistaOn todella lohdullista lukea että olet päässyt tähän pisteeseen, ja jaksat miehesi kanssa katsoa tulevaisuuteen ja taistella perheen puolesta. Olen iloinen puolestasi ja toivon sydämestäni että saatte kolmannen lapsen.
VastaaPoistaLuin blogisi loppuvuodesta kokonaan, ja nyt olen lukenut Enkelipojastanne uudestaan, kun läheinen ystäväni koki juuri kohtukuoleman viikolla 39. Kirjoituksistasi on ollut suuri apu sen ymmärtämiseen, mitä hän käy nyt ja tulevaisuudessa läpi, ja miten me ystävät voimme auttaa hänen perhettään.
Elämä osaa olla kammottavan julma ja epäreilu...
T. Karo
Kiitos Karo <3 Olen iloinen, jos tekstini tuovat jotain apua ystäväsi kaltaiseen synkkään tilanteeseen. Paljon voimia hänelle! Olet ihana ystävä kun yrität ymmärtää ja tukea häntä.
PoistaSanoisin omien kokemuksieni perusteella, että ole läsnä, kuuntele ja tarjoa apua (uudestaan ja uudestaan). Se on kultaakin kalliimpaa tuossa tilanteessa.
Miten toiveikas postaus! Musta on ollut voimauttavaa lukea tätä sinun blogia. teille tapahtui ihan hirveitä ja se on raskasta ja kamalaa, mutta tämä millä tavalla te puskette eteenpäin, sinä pusket eteenpäin, on jotakin jolle minä nostan hattua, ja korkealle.
VastaaPoistaNyt tsemppiä, toivotaan että pian tärppäisi!!
Jessica, miten ihana kommentti (taas!) :) Pakko on jaksaa, toivottavasti lopussa kiitos seisoo...tähän ei voi lopettaa.
Poista