perjantai 24. huhtikuuta 2015

5. ICSI:n tuoresiirto - kaikki peliin!

Olen saanut klinikalta säännöllisesti tietoa alkioiden tilanteesta, ja viimeisin päivitys oli tällainen:

2 x TOP-alkio
1 x hyvä
3 alkiota jää seurattavaksi ja jatkoviljelyyn, jos vielä kelvollisia, pääsevät pakkaseen

Ennen siirtoa koitti perinteinen keskustelu siirrettävien alkioiden määrästä. Noista TOP-alkioista toinen oli luonnollisesti korvamerkattu siirtoon, ja loput kaksi pakastettaviksi. Kuvittelin jotenkin automaattisesti, että noista kolmesta rupusesta yksi heitetään toiseksi kyytiläiseksi, joten yllätyksemme oli melkoinen kun sekä labra että lääkäri ehdottivatkin kaveriksi sitä "hyvä"-luokituksen saanutta!

Järkevinä perusteina asiassa mm. onko ollenkaan järkevää siirtääkään sellaista alkiota, jonka elinmahdollisuudet ovat heikot. Lisäksi jos (kun!) siirtohistoria yhdellä alkiolla on huono (vain 1 seitsemästä johtanut raskauteen), kaksosraskauden riski tiedostetaan ja hyväksytään, on sama panostaa kaikki peliin ja maksimoida onnistumisen mahdollisuudet. Hieman nikotutti se, että näillä näkymin pakkaseen on varmuudella jäämässä vain 1 kappale, mutta toisaalta nyt panostetaan tähän hoitoon ja halutaan saada se onnistumaan kaikin tavoin. Ja jos meille tulee ne kaksoset, lapsiluku pamahtikin kerralla täyteen eikä lisähoidoista tarvitse enää murehtia, haha!

Niin minuun sitten siirrettiin tuo yhdistelmä "top + hyvä", viuh vaan sinne ne menivät. Toivottavasti ymmärtävät jäädä myös mukaan.

Se kadotettu hykertelyfiilis on vähän palannut, hymyilyttää. Toivottavasti sekin ymmärtää jäädä!

19 kommenttia:

  1. Oi kumpa kumpikin tosiaan tajuaisivat jäädä sinne lämpöiseen kasvamaan vauvoiksi asti! :)

    VastaaPoista
  2. Oi, jännittävää! Peukut pystyssä!

    VastaaPoista
  3. Eli pakastimeen meni varmuudella se toinen top-alkio? Ja jos jatkoviljelyssä saadaan jotain aikaiseksi, niin sekin.

    Minulle ainakin sanottiin, että hyvän alkion kaveriksi ei kannata laittaa huonoa, kun se heikentää sen hyvänkin mahdollisuuksia kiinnittyä. Ja ilmeisesti mikäli tärppää, niin kaksosraskauden "riski" on vain 10 %. Eihän sitä silti tiedä vaikka toinen näistä kahdesta jakautuisi ja saisittekin kolmoset. Näin kävi entiselle kämppikselleni. Kaksi siirrettiin ja hän sai kolmoset. Tytön ja identtiset pojat.

    Onnea matkaan!

    VastaaPoista
  4. Voi apua, kolmoset! :) Mutta näinhän se menee, riskit on tiedettävä ja ymmärrettävä. Tapahtuipa mitä vaan, sen kanssa on elettävä.

    Kyllä, yksi top on mennyt pakkaseen. Katsotaan mitä noista lopuista kolmesta vielä irti saadaan. Siellä ei oikein ruvettu sanomaan niistä tässä vaiheessa mitään, tai sitten en vain muista.

    Ja olen kuullut monia eri teorioita alkioiden siirtämisestä. Jotkut uskovat, että kahden alkion siirto on riski koska sitten se ei-kiinnittynyt saattaisi viedä pahimmassa tapauksessa toisenkin mukanan. Toiset taas sanovat, että kaksi alkiota tukee kiinnittymistä paremmin. Itse ehkä olen tuota jälkimmäistä koulukuntaa. Samoin mitä itse kirjoitit, kuulosti hyvin järkevältä.

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä! Kaksosissa olis varmasti hyvät ja huonot puolensa, mutta toivottavasti nyt ainakin toinen tarttuu mukaan!

    VastaaPoista
  6. Onnea matkaan niin paljon! Täälä on peukut pystyssä! :)

    Riia

    VastaaPoista
  7. Miljoona miljoona peukkua onnistumisen puolesta!! <3

    VastaaPoista
  8. Voi kuinka jännää!! Miljoonasti vauvaliimaa matkaan ja peukkuja kahden puolesta. ..♡

    VastaaPoista
  9. Toivotan kovasti onnea tähän siirtoon ja jaksamista tuleviin piinailupäiviin! Kaikkea hyvää teille. T: blogiasi pitkään seurannut, vuoksenne itkenytkin taustailija, kätilö ja itsekin toinen kaksosista :)

    VastaaPoista
  10. Onnea matkaan! Voi kuinka toivon, että nyt tärppäis ja vaikka tuplasti! :)

    VastaaPoista
  11. Täällä peukut ja varpaat pystyssä puolestanne!

    VastaaPoista
  12. Hurjasti uskoa, toivoa ja rakkautta seuraavaan kahteen viikkoon!

    VastaaPoista
  13. Hassua, kun sisimmästä itsepintaisesti kumpuaa ajatus, että totta kai te saatte kaksoset. Tuntuu ihan siltä, kuin sen kuuluisi mennä niin, mutta saapa nähdä. Toivon kovasti, että vauva(t) teille suotaisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Saapa nähdä miten käy, toivon niin kovasti!

      Poista
  14. voi, toivon onnea niiin kovasti! kumpa saisitte vauvan. pitkään olen blogiasi lukenut ja niin usein itkenyt ja myötäelänyt elämääsi.♡toivon teille kaikkea hyvää.

    VastaaPoista
  15. Kiitos kaikille ihanista tsemppailukommenteista! :)

    VastaaPoista
  16. Löysin juuri blogiisi ja luin taipaleestasi. Muistan sinut ajalta, kun aloitin itsekin bloggaamisen ensikerran (2010), mutta sinun plussaamisen myötä blogin lukeminen jäi. Omalle kohdalle onni potkaisi 2012, kun vauva syntyi 2013.
    Nyt löysin tieni tänne taas ja luin tiestä, jota olet kulkenut.
    Toivon teille valtavasti onnea matkaan tähän hoitoon!

    Toivottavasti plussa tulee ja pääset tammivauvan odotukseen. <3

    VastaaPoista
  17. Hei Verona, miten hieno kuulla että uusi hoito on alkanut näin hyvillä merkeillä!
    Miten huima ajatus, että kaksi pikkuruista alkiota siellä sisälläsi nyt myllää ������, toivottavasti he ovat kaikkein vahvimmat ja sitkeimmät pikkualkiot, mitä olla voi. Hurjasti kärsivällisyyttä sinulle näihin päiviin ja paljon toivoa yhä paremmasta tulevasta!

    Anna

    VastaaPoista