sunnuntai 15. marraskuuta 2015

RV17+5: Vuoto jatkuu

Takana tylsä viikko hiljaiseloa ja pääsääntöisesti vaaka-asennossa. On se kumma, miten lepäilykin voi ottaa voimille! Parin tunnin pötköttelyn jälkeen sormet suorastaan syyhyäisivät kotitöiden kimppuun, sekä puuhastelemaan normaaleja kotiasioita mutta levättävä on.

Tiistaina huoli kohdun tilanteesta kasvoi sen verran suureksi, että teimme ylimääräisen neuvolalääkärireissun. Aika järjestyi onneksi todella nopealla varoitusajalla, ja ultrassa näkyi sellainen helpottava seikka, että hematooma oli pienentynyt merkittävästi. Papereista kävi ilmi, että sen tarkka koko aiemmin oli ollut 45mm x 11mm. Nyt lääkäri sai kooksi 28,3mm x 0,83mm. Toivoimme, että tämä kielisi siitä että vuodon alkuperäinen lähde olisi tyrehtynyt ja että nyt hematooma olisi häviämään päin! Lääkäri katsoi kuitenkin parhaimmaksi jatkaa sairaslomaa.

Perjantaina tiputteluvuoto alkoi jälleen, mutta hävisi iltaa kohden pois. Tänään sen sijaan yllättäen heti sängystä noustuani tunsin kuinka jotain holahti housuun. Verta oli tullut reilummasti, ehkä pikkuhousunsuojallisen verran ja lisää tuli pönttöön. Laitoin heti siteen, mutta onneksi siihen tuli enää heikon kuukautisvuodon verran ja päivän aikana päälle tiputteluvuotoa. Tämänpäiväinen säikäytti jälleen sen verran, että kilautin synnärille ja sieltä ohjeistettiin aloittamaan Caprilon - lääkitys uudelleen. Jos oma olotila muuttuu, esim. kuume nousee tai tulee kipuja, kannattaa lähteä näytille.

Tässä sitä taas jännitetään, että onko vuoto uusinut vai olisiko hematooma vuotanut kokonaan pois! Sen kun tietäisi, niin voisi ehkä olla hieman levollisimmin mielin.

Ne pikkuriikkiset suunnitelmat, mitä minulla oli vauvavalmisteluiden ja vaaleanpunaisten höttöjuttujen suhteen, olen karistanut kokonaan pois. Nyt keskitän kaiken energiani siihen, että selviän päivä ja viikko kerrallaan eteenpäin hiljalleen kohti "turvallisempia" viikkoja. Rakenneultraan on enää 2 viikkoa ja 2 päivää, kunpa sinne pääsisimme ja saisimme kerrankin hyviä uutisia! Vauva on selvästi kasvanut isommaksi koska olen alkanut tuntea liikkeitä paljon selvemmin, eikä niitä enää tarvitse houkutella esiin kuten vielä muutama päivä sitten. Varsinkin selällään maatessani hän rupeaa aika nopeasti mylläämään mikä helpottaa kovasti: niin kauan kun on liikettä, on elämää. Siihen ajatukseen koitan nyt tarttua.

7 kommenttia:

  1. Voimia! Jospa se hematooma häviäisi vähin äänin.

    VastaaPoista
  2. Halauksia ja lämpimiä ajatuksia!

    VastaaPoista
  3. Uskon, että on hankala olla paikoillaan, mutta nyt vaan lepoa levon päälle! <3 Ihanaa, että Taika on liikkuvaista sorttia, niin tuo toivottavasti äidilleen mielenrauhaa. Olette ajatuksissa!

    VastaaPoista
  4. ❤️❤️ Toivottavasti vuoto loppuis pian ja saisitte rauhassa odottaa Taika-tyttöstä kotiin. Helpolla ette kyllä tässäkään raskaudessa ole päässeet.

    VastaaPoista
  5. Voimia sinne! Oot ollut mielessä vaikka tuntematon oletkin.♥ Mulla on semmoinen kutina, että kaikki menee hyvin.

    Helmina

    VastaaPoista
  6. Kitos kun jaksatte tsemppailla! :)

    VastaaPoista