torstai 16. kesäkuuta 2011

Raskausoireita ja mammavaateostoksia

Rupesin vielä edellisen postauksen jälkeen miettimään mahdollisia muita oireita, joita olen kokenut ja löytyihän niitä vielä enemmänkin. Viimeiset pari viikkoa olen kärsinyt melkoisesta väsymyksestä, joka suorastaan pakottaa lepäämään tietyssä vaiheessa päivää. Tämä voi hyvin liittyä tähän älyttömään kiireeseen joka on vallinnut viimeiset pari kolme viikkoa, mutta koska se on niin pohjaton, epäilisin aiheuttajaksi vauvelia. Ajankohta on sinänsä hassu, koska kaikissa tietolähteissä sanotaan aina, että väsymys vaivaa ekat 3 kk:tta minkä jälkeen helpottaa, mutta minulla tämä asia olisi nyt kääntymässä ihan toisinpäin :)

Lisäksi kuvioihin on tullut päänsärky, jota tavallisesti poden todella harvoin. Eilen kävin vähän pidemmän ostosreissun ja sieltä tullessani päätä särki ihan vietävästi eikä nukkuminenkaan auttanut, joten jouduin ottamaan yhden Panadolin, vaikka olenkin yrittänyt vältellä lääkkeiden ottamista näin raskauden aikana. Näitä päänsärkykohtauksia on tullut noin muutaman päivän välein, ja osasyyllisenä saattaa olla myös armas aurinko.

Toissapäivänä kävimme muutaman tunnin kävelylenkin ja sieltä kotiutuessamme olin myöskin aivan raato! Näin sitä vain kroppa pistää rajat pystyyn, että minkälainen määrä liikkumista on soveliasta ja sitten kanssa levätään jos on tullut reippailtua liikaa :)

Vähän nolottaa tunnustaa, mutta näin raskauden myötä olen ollut aika helposti ärsyyntyvä. Poltan proppuni nopeasti ja välillä itsekin ihmettelen, että mitä oikein tapahtui ;) Liikenteessä olen aina ollut melko vauhdikas liikkeissäni, mutta viime viikot olen päästellyt melkoisia ärripurreja suustani kun asiat eivät tapahdu sujuvasti (mikä siis normaalistikin on tietysti aika rasittavaa!). Onneksi suurimman osan ajasta istun siellä ratin takana ihan yksikseni niin kenenkään muun ei tarvitse kuunnella sitä mekastusta, hihhih!

Itku on ollut edelleenkin tosi herkässä ja viimeksi itkin sunnuntaina kahteenkin otteeseen, ja suurimmaksi osaksi pelkästä väsymyksestä kun olin niin poikki ja olisi pitänyt ehtiä hoitaa monta asiaa. Onko siis ihmekään, että mies ei meinaa pysyä perässä kaikissa näissä tunnetiloissa :) Voi näitä hormoneja! Onneksi suurimman osan ajasta olen kuitenkin ihan "normaali" ja nuo itkut ja kiukut ilmenevät vain ääriolosuhteissa (juu, ajaminen on sitä!).

Olen muuten hankkinut viime viikkoina reippaasti äitiysvaatteita, koska tämän ruhon päälle ei enää kerta kaikkiaan pysty vetämään vanhoja farkkuja. Löysin jokin aika sitten H&M:ltä kivat mustat suorat housut ja monien teistä suosittelemasta Mamalicious-mallistosta farkut. Tosin noiden farkkujen kanssa tein sellaisen virheen, että valitsin oman normaalin kokoni eli napakasti istuvat versiot, ajatellen että kyllä se trikoo-osa masun kasvulle riittää. Käytössä olen kuitenkin todennut, että kyseisten housujen vyötärönauha on aivan liian piukka jo nyt ja jos haluan niitä käyttää, joudun varmaankin käyttämään niitä ompelijalla. Ne ovat tosi kivan malliset housut joten olisi sääli heittää niitä poiskaan, jos joku vaan pystyy loihtimaan vyötärönauhaan jonkinlaisen levennyksen. Suosittelen siis lämpimästi äitiyshousujen ostajia ottamaan hieman isomman koon kuin yleensä, sillä lisätilaa tarvitaan!

Eilen ostin yhdet farkut lisää, shortsit ja kivan farkkuhameen. Bikinit hankin myös jotta on vähän vaihtelunvaraa rannalle. Tällaisilla keleillä olisi hyvä olla olemassa toisetkin capri-housut, mutta täytynee tyytyä pyörittämään vielä yhtä olemassaolevaa paria pesukoneessa :)

8 kommenttia:

  1. Tuo väsymys kuulostaa tutulta, minullakin nyt viikolla 24 on tosi paha väsymys, eikä liikuntaa jaksa harrastaa yhtään niin paljon kuin ensimmäisellä kolmanneksella. Just päin vastoin kuin kirjoissa väitetään, mutta kaikki on kai erilaisia :)

    VastaaPoista
  2. Itse huomasin noiden Mamalicious-farkkujen vyötärön (siis sen farkun ja resoriosuuden kohtauskohdan) piukkuuden varsinkin viimeisellä kolmanneksella. En oikein enää halunnut käyttää farkkuja ollenkaan, kun ne puristivat alavatsaa/häpykumpua niin inhottavasti - varsinkin istuessa. Nuo Mamat onkin mielestäni paremmat farkut alku- ja keskiraskaudesta tai pienempivatsaiselle odottajalle. Itse olen siirtynyt nyt loppuraskaudesta kokonaan H&M:n farkkuihin. Aikaisemmin ne ovat tuntuneet liian löysiltä tuosta kohtaa, mutta nyt ne on just passelit. :)

    VastaaPoista
  3. http://tehdaankovauva.blogspot.com/2011/05/tehdaanko-vauva-blogi-arpooooo.html

    Moikka Verona, tuossa yllä linkki arvontaan. :)
    Jeps, itse sain itkukohtauksen H&M:llä silloin, kun oltiin vaateostoksilla, kun en mahtunut enää koon 36 housuihin, vaan matkaan lähti kokoa 40... =/ Taitaa olla edelleen ainoa kerta, kun olen muuten itkenyt tämän raskauden aikana?

    VastaaPoista
  4. Mulla on jo ennestään niin paljon mahaa ja reisiä ja takapuolta, läskiä siis, ettei mulla oo toivoakaan löytää H&M:ltä rai muista ketjuisat farkkuja. :/ Onneks en käytä niitä normaalistikaan ku harvoin, elelen hameiden parissa. :) Niitä löytyy onneks isommillekin odottajille. Ja osaan ommella! Edellisen raskaudenkin pärjäilin aika pitkälle ihan normimalliston paidoilla ja mekoilla, kaks hametta ompelin itse. Mulla oli sillonkin LA marras-joulukuun vaihteessa, niinku nytkin, ja talvella alko olla takkiongelmaa. Kuukauden, parin takia kun ei viitsinyt ostaa mitään tuhottoman kallista mammatakkiakaan! Käytin sitten vanhan toppatakkini loppuun, sivusaumat ratkes viimesen kuukauden aikana. :D

    Hei näillä viikoillahan saattaa hb ottaa askeleen alaspäin, sekin saattaa aiheuttaa väsymystä! Minä oon ollut kroonisesti väsynyt plussasta asti, eikä loppua näy. Jossain vaiheessa helpottaa, ja sitten lopussa taas väsyttää. Ja sitten väsyttää vielä kauheemmin, ainakin jos meille tulee samanlainen huono nukkujavauva, joka heräilee tunnin välein reilun puolen vuoden ajan... (Täytyy todeta, että esikoinen on kyllä vauva-ajan huonot nukkumiset korvannu jo moneen kertaan, kun nukkuu nykyään niin hyvin.)

    VastaaPoista
  5. Täälläkin muistetaan tuo väsymys. Mutta oli niin monta rautaa tulossa, koulu, työ ja lopputyö samaan aikaan, aamu kahdeksaksi kouluun, ilta kuudelta aikaisintaan pois töistä ja yöllä lopputyön tekoa. Sitten kun olin lopputyöni esittänyt ja tehnyt niin jouduinkin loppuraskauden ajaksi vuodelepoon, vauva meinas syntyä etuajassa. Joten KANNATTAA LEVÄTÄ kun väsyttää! Minä en sitä uskonut ja meinas kostautua se minulle :)

    VastaaPoista
  6. Anna: Joo, eipä taida kannattaa opuksiin luottaa kun kaikilla meillä raskaus etenee kuitenkin niin yksilöllisesti :)

    Äni: Hyvä havainto, niin taitaa nimittäin olla minullakin! Olen miettinyt, että kannattaakohan niitä farkkuja ollenkaan käyttää ompelijalla, koska ne alkavat puristaa jo niin ylhäältä vatsaa. Tai siis minulla vauvavatsa "alkaa" jo aika pian häpykummun päältä, kun ennen siitä lähti aivan litteästi ylöspäin. Saa siis tosiaankin olla tilaa reilusti!

    Pingu: Hihhihii! Minä puolestani sain taas yhden naurukohtauksen kun äsken ostamani bikinit olivat yläosasta kokoa 40 ja alaosasta kokoa 42 (WTF!). Kiitti linkistä, nyt on omakin arpa varmistettu (kun olen kerta näin dementoitunut) :)

    Veera: Vitsit että olen kateellinen ihmisille jotka osaavat ommella! Se on todella hyödyllinen taito ja usein jää sellaisia vaatekappaleita käyttämättä jotka ihan pikku fiksauksella saisi hyviksi, mutta kun ei osaa/viitsi/kykene. Ja hui, älä edes puhu talvitakeista, sillä tulen olemaan pulassa minäkin ;) mulla siis katsottiin tuo hemoglobiini neuvolassa juuri kun valittelin väsymystä, mutta se mokoma oli lähtenyt paranemaan eli ei voi sitäkään syyttää. Kuulunee siis ihan normaalisti vaan tähän raskauteen :)

    Delilah: Oijoi, kuulostaa tosi rankalta! IHme että olet jaksanut. Minulla tämä kiirepätkä oli onneksi lyhytaikainen ja tiesin koko ajan, että kohta se helpottaa mutta rankalta tuntui silti. Huomaan nykyään, että jos on kasista neljään töissä plus päälle jotain iltamenoja, on viimeistään iltaseiskalta ihan sippi. Sitten ei auta muu kuin lepo eikä paljon jaksa tikkua ristiin laittaa. Mutta sellaista tämä on :) Onneksi nyt lomalla on saanut lepäillä sydämensä kyllyydestä, ihanaa!

    VastaaPoista
  7. Minäkin tulin ostaneeksi ainakin kolmet parit housuja, jotka ahdistivat ihan suunnattomasti, vaikka olivatkin muka mammahousut. Koko oli muistaakseni oikea, ja kadulla tuli joskus vastaan joku todella isomahainen samoissa housuissa. Tajusin siitä, että ehkä ihmiset ovat erilaisia: jotkut ovat superherkkiä puristuksille ja kiristyksille, kun toiset taas kulkevat piukoissa vetimissä ilman ongelmia :-). Kovasti jaksamisia raskausajan väsymyksiin. Minullakaan ei mennyt väsymyskausi ihan oppikirjan mukaan - itseasiassa väsymys tuli (ja onneksi välillä menikin!) muutaman viikon ajanjaksoissa ja tosiaan korreloi muiden kiireiden kanssa.

    VastaaPoista
  8. Tuuli: Ihan totta. Ja se masun "koostumus" saattaa myös olla aika erilainen. Olen todennut, että itselläni pullotus alkaa jo tosi alhaalta kun taas monilla kanssaraskautuneilla pullotus sijoittaa vasta ylemmäs. Jos minullakin olisi noin, pystyisin varmasti vaivatta käyttämään noita Mamalicious-farkkuja. Nyt kuitenkin kaikki kireys ja puristus tuntuvat todella ahdistavilta joten heitän mieluummin tiukat vaatteet romukoppaan ja vedän jotain mukavampaa päälle! Kiitos tsempittelyistä, mukavaahan se on toisaalta vedellä sikeitä pitkään ja levätä kunnolla :)

    VastaaPoista