sunnuntai 7. marraskuuta 2010

KP 26

Tänään on menossa kiertopäivä numero 26. Ja huomaatteko, käytin otsikossa oikeaoppisesti "alan slangia" eli KP = kiertopäivä :D

Olen ottanut tavakseni kirjata pieneen yrityksiä seuraavaan almanakkaani ylös kiertopäivät, jotta tiedän suunnilleen missä mennään. Viikonlopun aikana olen huvikseni yrittänyt hieman kuulostella tuntemuksiani, mutta olotila on suorastaan tuikitavallinen. Ei siis mitään alavatsan nipistelyjä, ei vihlaisuja, ei lisääntynyttä virtsaamisen tarvetta. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, kuukautisten pitäisi alkaa 3-13 päivän kuluessa ja olen melkoisen varma että kyllä ne sieltä tulevat. En siis ole raskaana.

On ihan pakko kertoa tähän väliin vielä eräs mieltä lämmittävä näky, jota olin tänään todistamassa. Kävin kuntosalilla ja siellä oli treenaamassa eräs mies pienen poikansa kanssa. Voisi kuvitella, että muksujen mielestä salilla iskän mukana hengailu olisi ihan tylsää, mutta tällä pojalla oli ihan mahdottoman hauskaa! Isä huomioi pojua koko ajan treenaamisen aikana, ja loppuhuipennuksena muksu pääsi juoksumatolle kävelemään isän edellä hyyyvin hitaaseen tahtiin, mikä oli selvästi hänen mielestään tosi jännää. Mikä ihana näky :)

Mitäs ihmeellistä tuossa on, saattaa joku ajatella. Ehkä itsellä vain tuli sellainen aavistus tuota pariskuntaa katsellessa, että ehkä joku päivä tuossa ovat minun poikani ja minun mieheni. Tai sitten minä. Molemmilla meistä tulee käytyä salilla säännöllisesti salilla, joten miksei myös joskus oman lapsen kanssa...I wish!

2 kommenttia:

  1. Täälläkin täti tuli tänään kylään. :( Noita fiiliksiä kyllä yrittää nykyään kuullostella tosi tarkkaan, enkä ennen ole näin perillä ollut, koska ne kuukautiset oikein tulevat ja oikein odottanut sitä päivää... Hassua.

    Zenny

    VastaaPoista
  2. Zenny: on se kieltämättä aika hassua kun ajatukset pyörii koko ajan oman kropan ympärillä! Toivottavasti kohta saadaan sinne jo masuasukit, niitä olisi paljon kivempi kuulostella :)

    VastaaPoista