Päätös on tehty!

Nyt kun mies oli muutaman päivän kotosalla, tuli luonnollisesti puhuttua paljon tästä meidän vauvaprojektista joka ei ole edennyt ihan sillä tavalla kuin toivottiin. Kuukautisetkin tulivat ja siitä muutamia laskelmia tekemällä ilmeni, että saattaa jopa käydä niin kurjasti että seuraavat kaksi kertaa kun ehdimme tämän vuoden puolella nähdä, eivät taida osua tärppipäivien kanssa samaan ajanjaksoon.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että ensimmäiset 6 kk:tta (tai enemmänkin) on menetetty vauvanteon osalta. Harmittaa!

Äskettäin olen puhunut aiheesta erinäisten henkilöiden kanssa ja olen kuullut arveluita, että todennäköisesti emme edes pääsisi paikallisen sairaalan jonoon vaikka oma gynekologini meidät sinne lähettäisikin. Olin päässäni laskeskellut, että siinä vaiheessa kun hoitoon pääsisimme, olisi kulunut jo reippaasti vuosi ja minulla jälleen yksi ikävuosi täyttynyt. Kuitenkin eräälle kaverin kaverille oli sanottu, että menkää kotiin yrittämään kunnes puolitoista vuotta on kulunut ja tulkaa sitten uudestaan! Ihan hirveä ajatus. Siinä vaiheessa olisin jo pitkästi yli 35 vee ja haave suurperheestä jäämässä kauas horisonttiin.

Moni ystävä, jonka kanssa olen asiasta puhunut, on minulle vihjannut, että mitä jos menisi ja löisi rahat tiskiin yksityisellä puolella, kun kerran vauvakuume on niin kova. Jotenkin en ole tätä ajatusta sen kummemmin noteerannut, koska olen ajatellut että se vie heti tuhansia euroja ja kuulostaa siis tosi kovalta investoinnilta. Vaikka kaikkihan riippuu siitä mitä arvostaa ja mihin sen rahansa haluaa laittaa! Ja sitäpaitsi olen koko ajan ajatellut että kyllähän sinne julkisen puolen hoitoihin pääsee.

Ehkä viimeinen niitti omalle ajattelulle oli viime kuukautiset. Kliseistä mutta totta: kerta kerran jälkeen se tuntuu yhä hirveämmälle vaikka luulisi sen jo pikku hiljaa helpottavan. Kaikkeen tottuu, vai? No, tähän ei totu. Ikinä.

Eräs ystävä kertoi ihan äskettäin, että heidän kaveripariskuntansa oli vajaan puolen vuoden yrittämisen jälkeen marssinut suoraan yksityiselle hedelmöityshoitoihin koska eivät enää halunneet odottaa. Sitä kautta he sitten tulivat raskaaksi aika nopeasti, mutta en tiedä oliko kyseessä inseminaatio vai keinohedelmöitys. Kaiken he olivat kuitenkin maksaneet viimeistä penniä myöden itse eivätkä katuneet ratkaisuaan tipan vertaa.

Jotenkin tämä oli viimein se tieto, joka kirkasti ajatukseni lopullisesti. Jos on varaa maksaa niin miksi odottaa? Tällä hetkellä mikään muu ajatus ei tunnu kurjemmalta kuin se, että ensi kesään mennessä en olisi vielä edes raskaana. Ajatuksen kesävauvasta olen jo hylännyt koska se ei enää ajallisesti onnistu, mutta antakaa minulle edes kesävauvamaha! En halua seuraavia synttäreitä ilman raskautta.

Miehen kanssa sitten keskustelimme asiasta ja olimme heti samoilla linjoilla. Päätös on siis tehty. Menen joulukuun alussa jo reilu kuukausi sitten varaamaani tapaamiseen gynekologin kanssa ja papan yhteydessä otan lapsettomuushoidot esille. Haluan kuulla hänen mielipiteensä asiasta, mutta tahtotilamme on nyt se, että pääsisimme ensin tutkimuksiin ja jos hän katsoo järkeväksi, niin itse maksamiimme inseminaatiohoitoihin.

Olemme varautuneet kustantamaan ainakin muutaman inssin itse, mutta voi olla että keinohedelmöitys on poissa laskuista. Tosin mies sanoi, että hyvin voidaan jatkaa vaikka loppuun asti jos julkinen puoli ei meitä huoli, sillä ei meidän talous tähän kaadu. Ja toisaalta ihan sama vaikka kirpaisisikin kukkaroa, koska meidän elämässä ei ole mitään tärkeämpää asiaa tällä hetkellä. Jos pistän vaakakuppiin tulevan talon käsirahan ja lapsettomuushoidot, ei tarvitse edes harkita kun asia on niin selvä.

Mutta sellaista täällä on päätetty. Nyt on kivi vierähtänyt sydämeltä kun on jokin tavoite asetettuna ja jaksan taas odottaa muutaman viikon eteenpäin! Tunnen taas oloni aktiiviseksi vaikuttajaksi tässä projektissa sen sijaan että olisin pikku kaarnalaiva täysin laineiden vietävänä.